Monet suomalaiset ministerit haluavat näemmä nähdä Suomen taas kerran Venäjän viidentenä kolonnana Euroopassa. Lipponenhan tässä tietysti on ollut jo pitkään suunnannäyttäjänä.
Suomi toimi jo 70-luvulla ETY-isäntänä Euroopan kansojen orjuuden edistäjänä. Homma jatkuu.
Hävettää taas kerran olla Suomen valtion kansalainen. Solidaarisuuteni on 100% Ukrainan, Viron, Latvian, Liettuan ja Georgian kansojen ja valtioiden puolella näitä Lipposia, Lehtomäkiä, Putineita, Schroedereitä ja Ribbentroppeja vastaan.
Olli Kivinen kuvaili muutama viikko sitten Suomen "realistipoliitikkojen" hännystely-yritystä HS:n kolumnissaan:
Suomen ulkopoliittisen keskustelun musta aukko on Nord Stream -kaasuputki. Maamme johtajat toistavat toistamistaan mantraa, että Kannakselta Saksaan vedettävän putken ainoa ongelma Suomelle on huoli rakentamisen aiheuttamista ympäristöongelmista. Väitteellä torjutaan kaikki muut arviot niin tarmokkaasti, että ulkopuolinen alkaa pelätä päättäjien uskovan omia sanojaan.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
14 kommenttia:
En ihan tarkkaanottaen ymmärrä, miksi kaasuputki nähdään jonain voimapolitiikkana esimerkiksi Ukrainaa vastaan.
Suomella on naapurimaana ns. klassillisiin menetelmiin tykästynyt kryptodiktatuuri, ja rajaviivaakin on enemmän kuin muiden maiden kanssa yhteensä. Tässä asiassa ympäristönäkökohdat ovat mielestäni ne olennaisimmat. Mitä järkeä tässä olisi Suomen lähteä yrittämään jotain voimapolitiikkaa tällaisella asialla "solidaarisuudesta" jotenkin muutenkin vaikeastimääriteltävien konfliktien kolmansia osapuolia kohtaan.
En tarkoita nyt, ettenkö pitäisi Venäjää ns. paskaläävänä ja ettenkö katsoisi mainittujen maiden tarvitsevan ja ansaitsevan suomalaisten - ja koko EU:n - tukea. Mutta eikö jokin yleiseurooppalaisempi foorumi ja sen myötä vähän laajemmat linjaukset ole ennemminkin oikea suunta kuin tällainen mikromanagerointi?
En tarkoiitanutkaan että Suomen valtion pitää ottaa kantaa Venäjää vastaan. Suomen valtiolla on pitkä raja Venäjän kanssa. Ymmärrän tietyn realismin mutta en nuoleskelua. Mutta pakkoko tässä voimapoliittisessa kysymyksessä on niin voimakkaasti asettua Venäjän puolelle, että aletaan suorastaan kirehtimään ratkaisuja edes odottamatta ympäristöselvitystä.
Ukraina ja Viro eivät koe tätä juuri muuksi kuin voimapoliittiseksi kysymykseksi enkä minäkään - putki halutaan viedä Itämeren kautta jotta putki ei mene Ukrainan halki. Nyt se siis vedetään Suomen tai Viron talousvyöhykkeen kautta.
Suomella ja Virolla olisi itse asiassa ilmeisesti mahdollisuus laajentaa aluevetensä yhteen ja todeta että putki kulkee Suomen tai Viron alueen halki. Suosittelen että Suomi ja Viro yhdessä tutkivat mahdollisuutta laajentaa aluevetensä yhteen ja sopivat sitten Saksan ja Venäjän kanssa korvauksista jotka Suomi ja Viro saavat aluevesiensä kautta kulkevista öljyistä.
Suomen ja Viron on voitava kontrolloida öljyn kuljetuksia (talous)alueensa läpi.
Suomen ja Viron on voitava kontrolloida öljyn kuljetuksia (talous)alueensa läpi.
En ole tavallaan eri mieltä, mutta ihmettelen tätä painotusta ja sitä, miksi putki muka on voimapolitiikkaa.
Siis tietenkin ymmärrän sen argumentin, että Ukrainalaisille kaasuhanan sulkeminen on pohjoisen putken rakentamisen jälkeen vielä suurempi uhka. Mutta toisaalta, Baltia ja Suomi ovat stabiilimpia maita kuin Ukraina. Eikö toisaalta Venäjällä ja Saksalla ole yhtälailla oikeus - ja voisi jopa ajatella velvollisuus - pyrkiä mahdollisimman stabiiliin liiketoimintaympäristöön.
Venäjällä on toki sormensa pelissä Ukrainan politiikan turbulenssissa, mutta kyllä ukrainalaiset itsekin osaavat koheltaa ihan riittävästi.
Saksalaiset puolestaan haluavat ennenkaikkea toimivan energiahuollon. Tämä pohjoinen putki on selvästi vähemmän altis muiden osapuolten poliittisille kahnauksille.
Ympäristönäkökohdat ovat minusta etusijalla, minusta on vähän hupsua ajatella että tämän toteaminen olisi jotenkin nöyristelyä - en väitä että sinä niin teit, mutta Kiviseltä lainattu pätkä antaa ymmärtää muuta.
Venäjän raaka-ainepolitiikan valtapoliittiset päämäärät on määritelty itse asiassa varsin korkealla tasolla.
Ymmärrän kantasi, mutta olen edelleen sitä mieltä että Suomen toiminta antaa tässä oudon kuvan kiirehtimisestä Suomen politiikasta ja Suomen suhteesta Venäjään.
Oma henkilökohtainen näkökulmani on toki erilainen kuin että pelkästään välittäisin Suomen maineesta. Koen solidaarisuutta Ukrainaa ja Balttiaa kohtaan ja koen tämän kiirehtimisen erittäin häpeällisenä toimintana ja Balttiaa ja Ukrainaa haittaavana. Se saako Saksa öljyä tai Venäjä myytä öljyä ei minua taas kiinnosta vähääkään. Suomen etu ei ole minulle tässä oleellinen.
Myönnän kyllä muuten sen että samalla tavalla kuin haloslaisille afrikkalaisten roudaaminen tänne on varmaankin jonkinlainen moraalinen kysymys, minulle Viron ja Ukrainan puolella oleminen on jonkinlainen kunnian alueelle kuuluva asia.
On aina ollut.
Yksi pointti tässä on, että nuo maat haluaisivat putken rakentamista maitse, jolloin se hyödyttäisi myös heitä.
On erittäin kummallista, jos Saksa olettaa, että EU-maiden kautta kulkeva putki jotenkin uhkaisi heidän energiahuoltoaan. Se merkitsisi pohjimmiltaan kai sitä, että Saksa ei näe EU:ta tarpeeksi vakaana alueena yhteismarkkinoille.
Kyynisesti totean, että mikäli ympäristökysymykset otettaisiin niin vakavasti kuin näytellään otettavan ei putkea koskaan rakennettaisi Itämeren pohjaan. Selvitysten teko on vain liiketoimintaa, joka hajauttaa voittoja niille, jotka kynnelle kykenevät. Ympäristökysymykset eivät tule ratkaisemaan sitä rakennetaanko putki vai ei.
Se että Tshubais määritteli öljyn tärkeäksi aseeksi luotaessa "Uutta Venäläistä Imperiumia", osoittaa kyllä aika selvästi että tässäkään ei ole kyse vain raaka-aineiden myynnistä vaan:
1. Pyrkimyksestä tehdä EU-maat haavoittuviksi
2. Pyrkimyksestä heikentää Ukrainaa jne
Se kumpi kysymys on tärkeämpi on osin arvostuskysymys. Henkilökohtaisesti näen tämän valtapoliittisena kysymyksenä niin kuin varmasti Venäjäkin. Saksalle tämä tietysti on kysymys energian saatavuudesta. Suomen hallitukselle tämä on mahdollisuus osoittaa myöntyvyyslinjaa Venäjää kohtaan ja kerätä näin irtopisteitä.
Jollekin neljännelle tämä voi olla ympäristökysymys.
En usko, että kysymys on Saksalle "vain" energian saatavuudesta. Kysymys on siitä, että Saksan on jotenkin otettava kantaa Venäjän vaikutusvaltaan Itä-Euroopassa. Saksa on edelleen Venäjän suurin "kilpailija" Euroopassa ja siksi näiden kahden yhteispeli on ihan todella Bismarckin ajoista käynnissä olleen "Molotov-Ribbentrop -pelin" jatkoa. Käytän näitä herroja valittaen nimien tulenarkuutta; en viittaa pahuuteen, vaan siihen tosiasiaan, että tässä Saksa pelaa yhteen Venäjän kanssa Itä-Euroopan pikkuvaltioiden kustannuksella. Moinen peli voi olla näiden pikkuvaltioiden todellisen itsenäisyyden kannalta hyväkin juttu.
Muuten ok, Asko mutta tätä en ymmärrä:
"Moinen peli voi olla näiden pikkuvaltioiden todellisen itsenäisyyden kannalta hyväkin juttu."
Uskon että se on yhtä kivaa "reunavaltioiden" kannalta kuin alkuperäinenkin Molotov-Ribbentrop-sopimus.
Suomen valtio uskoo kai nyt pääsevänsä sopimukseen jonkinlaiseksi liitännäisjäesneksi. Sellainen pyrkimys voi realistista kuullostaa järkevältä.
Itse, kun en ole sen sortin realisti että alistaisin kaiken rahalle ja turvallisuudelle niin kuin myöntyvyysmies ja "porvari", suhtaudun realistien hankkeeseen kielteisesti.
En kritisoi realistien hanketta. Kukin taplaa tavallaan. Sanonpa vain että suhtauduin hankkeeseen äärimmäisen kielteisesti.
Kirjoitin tosiaan aika kryptisesti tuon viimeisen virkkeen. Tarkoitin sitä monipolvista asiaa, että esim. Baltian maiden itsenäisyys on erittäin hatara. Ne pelaavat käsittääkseni ihan vaan sellaista peliä, että yrittävät olla mahd. pitkään edes muodollisesti itsenäisiä nyt, kun se on taas jonkin aikaa mahdollista.
Tällainen peli voi olla niiden kansallisten instituutioiden ja -meiningin kehittymisen ja vahvistumisen kannalta hyvä homma, vaikka ne aivan hyvin tietäisivät, että väliaikaisesta kesästä on nyt kysymys ja talvi kyllä kohta taas tulee. Saksan-Venäjän sopuilu toki heikentää niiden tosiasiallisia mahdollisuuksia olla edes olemassa, mutta ne mahdollisuudet ovat joka tapauksessa niin heikot, että kaikki aika, jonka ne saavat rakentaa ideaa itsenäisyydestään, on plussaa niille.
Ajatukseni taustalla on Paasikiven muistelmiin kirjoittama juttu elokuulta 1939. Muistelen, että se meni jotenkin niin, että "Puola on päättänyt taistella, vaikka tulos on etukäteen selvä. Taistelu antaa pohjan tulevaisuuden Puolan rakentamiselle uudestaan, vaikka siinä turpaan tuleekin."
Suomenkin kansallinen ohjelma on tavallaan velkaa Venäjän ulkopolitiikalle. Venäjälle oli edullista, että 1800-luvun suomalaiset eivät identifioidu ruotsalaisiksi, koska suomalaisina ne eivät havittele takaisin Ruotsin vallan alle. (Sitten oli tietenkin myöhemmin venäläistämistäkin, missä on kysymys sekä samasta että vähän eri asiasta.) En osaa selittää ollenkaan yhtä siistillä tavalla nykyisen Itä-Euroopan kuvioita, mutta kai siellä on ainakin periaatteessa mahdollista jonkun valtion kehittää kansallista ohjelmaa väliaikaisen "kesänkin" aikana.
"Reaalisesti" kaikki Venäjän ja Saksan peli on toki suunnilleen aina näille reunavaltioille karmeaa.
Vaikea asia.
Mutta kuinka varmalla pohjalla siten Suomen itsenäisyys on ? Suomellahan ei ole mitään turvallisuustakuita vaan luotetaan tähän tasapainoon, jossa Venäjä hyötyy Suomen """"puolueetttomuudesta""" ja Suomi Venäjän hyväntahtoisuudesta ja molemmat hyötyvät kaupasuhteista.
Se tasapaino on korttitalo.
Voi olla että Viron itsenäisyys liittyy jonkinlaiseen "kesään" kuten sanot, mutta on hyvin vaikea sanoa onko Suomen vai Viron itsenäisyys varmemmalla pohjalla.
Emotionaalisesti sympatisoin Viron linjan kanssa.
Mauri Ryömä kysyi vuonna 1939 oliko Suomen vai Baltian tie oikea ja vastasi että Baltian. Samaa voi kysyä nyt. Itse vastaan että Baltia, mutta tiedän että kysymys on aidosti vaikea.
I just added your blog site to my blogroll, I pray you would give some thought to doing the same.
Lähetä kommentti