Olen kirjoittanut uskonnosta ja yhteisöllisyydestä positiiviseen sävyyn. Moni lukija on tietoisena uskonnon ja yhteisöllisyyden monista ikävistä puolista varmasti ärsyyntynyt blogiini tästä syystä. Olen kyllä useaan otteeseen maininnut että yhteisöllisyydessä on sekä hyviä että huonoja puolia, mutta olen puhunut silti lähinnä vain hyvistä puolista.
En kirjoita uskonnosta ja yhteisöllisyydestä siksi, että olisin itse yhteisöllinen ihminen. En yleensä viihdy ihmisjoukoissa. Koen voimakkaasti yhteisöllisyyden nurjat puolet: Koen syyllisyyttä kyvyttömyydestäni taipua yhteisön uskomuksiin ja normeihin. Koen syyllisyyttä siitäkin, etten hyväksy yhteisön käsityksiä totuudesta ja siitä että haastan ko. käsitykset aina ennemmin tai myöhemmin ääneen. Yhteisöön kuuluminen on minulle ahdistava kokemus. Vaikka en sano asiaa yleensä ääneen tiedän myös, että "joukossa tyhmyys [usein] tiivistyy".
Suhtauduin yhteisöllisyyteen nuorempana samanlaisella kyynisyydellä kuin moni muukin. Pidin itseäni joskus ehkä parempanakin ihmisenä, kun en uskonut kaikkia typeriä mielipiteitä, joihin konformismi panee ihmiset uskomaan.
Tämä blogi on siis syntynyt tarpeestani käsitellä yhteisöllisyyttä, mikä on minulle tavallaan henkilökohtainen ongelma. Yhteisöllisyys ei ole henkilökohtainen ongelma vain minulle vaan se on ongelma monelle muullekin. Se on henkilökohtainen ongelma monelle uskovaiselle, joka kokee yhteisönsä konformistisen paineen liian voimakkaana. Se on ongelma myös monelle "individualistille" joka painottaessaan joka välissä omaa itsenäisyyttään ei kykene sitoutumaan mihinkään. Yhteisöllisyys on ongelma myös Ihmisoikeusliitolle, joka haluaa estää uskonnollisia yhteisöjä harjoittamasta uskontoa, koska kokee yhteisöllisen painostuksen pelkästään pahana asiana.
Suurin osa ihmisistä on konformisteja, jotka kuin luonnostaan sisäistävät yhteisön uskomukset ja normit. Pieni osa ihmisistä on non-konformisteja, jotka lähes aina haastavat yhteisön uskomukset. Non-konformisti haastoi vuoden 1933 Saksassa väitteen että "juutalaiset ovat syynä Saksan häviöön sodassa ja heidät pitää siksi hävittää". Nonkonformisti kiistää vuoden 2009 Suomessa väitteen että "ihmisroduissa ei ole eroja henkisissä ominaisuuksissa" tai "konsensus on aikansa elänyt kehitystä jarruttava asia". Non-konformisti ei tee näin hyvyyttään eikä pahuuttaan, vaan siksi että hänen on vaikea uskoa väitteisin vain siksi että enemmistö ympäristöstä toistelee niitä. Konformisti taas ei hyväksy näitä väitteitä typeryyttään vaan siksi, että hän on sisäistänyt nämä uskomukset ja kokee niitten haastamisen epämoraaliseksi tai muuten arveluttavaksi.
Elitistille suurin osa ihmisistä (konformistit) on typeriä henkisesti laiskoja laumaihmisiä ja suurin osa non-konformisteistakin on vain rikollisia ja sosiopaatteja. Ajatus on käsittääkseni aivan liian yksinkertaistava ja kuvastaa pikemmin näiden ihmisten kyvyttömyyttä ymmärtää ihmislajia. Konformismi on adaptaatio eli sopeuma, joka auttaa ihmisyhteisöä voittamaan konfliktit toisten ihmisyhteisöjen kanssa. Non-konformismi auttaa taas ihmisyhteisöä havaitsemaan, milloin keisarilla ei ole uusia vaatteita.
Yhteisön normien rikkojien ja yhteisön uskomusten kiistäjien rankaiseminen on yhteisöllisyyteen aina kuuluva ominaisuus. Hyvässä ja pahassa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
5 kommenttia:
Kirjoitusvirhe 6. kappaleessa: "suurin osa non-konfismeistaistakin", po. "non-konformisteistakin".
Konformistit ja non-konformistit voivat olla oikein järjestettynä toisiaan täydentäviä yhteisössä. Tarvitaan tuhansien vuosien ryhmäevoluutiossa testattuja yhteisön sisäisiä perussääntöjä, jotka takaavat ryhmän kestävyyden (sisäisiä ja ulkoisia paineita ja aikaa vastaan) ja takaavat sen tehokkaan toiminnan. Tämä jättää non-konformisteille ja myös muille paljon liikkumatilaa suurimmassa osassa asioista. Lisäksi pitää kysyä millaisia non-konformisteja; ovatko he nihilistejä vai pyrkivätkö he aidosti yhteisön perussääntöjä noudattaen sen kannalta hyvään lopputulokseen. Yhteisöön kuuluvan non-konformistin pitää pystyä asioita ajaessaan vastaamaan kysymykseen, "Onko se hyväksi yhteisölle?, myöntävästi.
Huomiotani kiinnittää nykyisessä keskustelussa yhteisöistä seuraava; nykyajan (ääri)-individualistiset ihmiset kuvittelevat tietävänsä, yleensä täsmällisesti, reaktionsa ja suhtautumisensa yhteisössä elämiseen. Näinhän ei ole. Ihminen ja ihmisen evolutiiviset edeltäjät ovat eläneet miljoonia vuosia tiiviissä yhteisöissä ja siten psykologisilta taipumuksiltaan sopeutunut sellaiseen. Nimenomaan nykyajan (ääri)-individualistisuus on massiivinen poikkeama tästä käytännöstä. Ihmisen psykologiset taipumukset, kuten jatkuvuus ja sitoutuminen; sosiaalinen hyväksyntä; yhteisön jäsenten suhteellinen tasa-arvoisuus ja sen laimentava vaikutus yhteisön johtajien dominoivaan statukseen; lojaliteetti (Liian korkealla johtajastatuksella ja lojaliteetilla omaa ryhmää kohtaan on negatiivinen korrelaatio); vastavuoroisuus; turvallisuushakuisuus (ryhmä vähentää monia riskitekijöitä); samanlaisuustekijöiden yhteisöä voimistava vaikutus; jne., ovat voimakkaita psykologisia mekanismeja. On täysin luonnollista, että jos nämä mekanismit eivät löydä normaalia purkautumis- ja sitoutumiskanavaa yhteisöstä, niistä tulee helposti negatiivisia ja jopa tuhoisia, sekä itselle, että muille. Täten paradoksaalisesti sellainen ihminen, joka on (ääri)-individualistisessa ympäristössä tavalla tai toisella epäsosiaalinen, saattaa psykologisesti kuulua vahvimmin yhteisöllisten joukkoon.
Vastaan konformismin ja non-konformismin osalta ensin. Mietin toista kommenttiasi.
Sosiaaliset normit - tai sosiaaliset sopimukset - eivät välttämättä ole optimaalisia. Kulttuurievoluutio luo uusia ja uusia normeja jatkuvalla syötöllä. Koska normeja ihmisyhteisössä ylläpidetään rangaistuksilla ja sisäistämisellä, täysin älyttömätkin normit voivat olla stabiileja.
Vasta ryhmäkonflikti puhdistaa pöydän ja hävittää tehottomat sosiaaliset sopimukset.
Koska asia on näin non-konformisti voi olla todellisuudessa yhteiskuntaa rakentava voima ja konformismi tuhoava. Mutta se, onko näin, riippuu siitä onko tietyllä hetkellä vallitseva normi optimaalinen tai edes suht tehokas vai ei.
Hyvä esimerkki non-konformistista on Mikko Ellilä. Vain moraalisesti läpimätä - tai vaihtoehtoisesti naivi - ihminen voi kiistää Ellilän saaneen käräjäoikeudessa tuomion nimenomaan suomalaisen kansankokonaisuuden parhaaksi tehdystä työstä.
Jukka: "Sosiaaliset normit - tai sosiaaliset sopimukset - eivät välttämättä ole optimaalisia. Kulttuurievoluutio luo uusia ja uusia normeja jatkuvalla syötöllä. Koska normeja ihmisyhteisössä ylläpidetään rangaistuksilla ja sisäistämisellä, täysin älyttömätkin normit voivat olla stabiileja.
Vasta ryhmäkonflikti puhdistaa pöydän ja hävittää tehottomat sosiaaliset sopimukset."
- Aivan, ja siksihän me havainnoimme sellaisia yhteisöjä, jotka ovat käyneet läpi pitkän ja usein vaikean ryhmäevolutiivisen taipaleen; hutteriitteja, amisheja, muita kristittyjä juutalaisia, muslimeja, hinduja, jne. Kyse ei ole siitä, että me kopioisimme sokeasti, vaan siitä, että pohdimme (sinä alitajuntaisesti, minä tietoisesti) miten suomalaisille voisi luoda juuri heille sopivan, hyvän ja kestävän pienyhteisöjen verkoston.
--------
Ellilä, karkeasta tyylistään huolimatta, on toki non-konformisti, joka pyrkii toimimaan laajan kansalaisyhteisön hyväksi.
Lähetä kommentti