Wikipedia määritelee modernisaation seuraavasti:
Modernisaatioon kuuluu yksilöiden ajattelun muutos individualistisemmaksi, ja samalla sosiaalisen organisaation muutos. Keskeinen osa modernisaatiota on myös talouden modernisoituminen, johon sisältyy teollistuminen (modernisaatio on neutraali käsite sen suhteen, tapahtuuko talouden muutos markkinataloutta vai suunnitelmataloutta kohti. Esimerkiksi Neuvostoliitossa modernisaatio vietiin läpi suunnitelmatalouden keinoin.) Demokratia lasketaan usein yhdeksi modernisaation piirteeksi, toisaalta monet maat näyttävät modernisoituneen ilman demokratiaa. Joka tapauksessa poliittisen organisaation muutos rationaalisemmaksi (ja ilmeisesti byrokraattisemmaksi) on osa modernisaatiota. Modernisaatio teollistumisen myötä on siis valtava muutos yksilöiden elämässä ja yhteiskunnan tasolla
Modernisaatioon liittyy myös sekularisaatio eli uskonnon merkityksen lasku. Modernisaatio ja sekularisaatio ovat tähän päivään saakka edenneet Euroopassa vääjäämttä ensin Englannissa ja Ranskassa - Saksa tuli jälkijunassa. Nimimerkin Antti laittama linkki kertoo, että tilanne saattaa jatkossa muuttua:
Kaufmann, Eric. "The End of Secularisation in Europe?: A Demographic Perspective" Paper presented at the annual meeting of the American Political Science Association, Marriott, Loews Philadelphia, and the Pennsylvania Convention Center, Philadelphia, PA, Aug 31, 2006
Johtopäätös on että Euroopassa sekularisaatio saattaa demografisista syistä (esimerkiksi muslimimaahanmuuuton takia) loppua ja uskonnollisuus kasvaa. Ongelma tällaisissa tutkimuksissa lienee se, että maahanmuuttajien modernisaation ja sekularisaation nopeutta on vaikea ennustaa.
Koskettaako modernisaatio muslimimaahanmuuttajien enemmistöä, vai onko uskonto muslimeille jatkossakin se symboli, jolla yhteisö merkitään. Suomenruotsalaisilla kieli on yhteisön määrittelevä symboli mutta muslimeilla se on vääjäämättä uskonto.
Uskontotieteilijä Richard Sosisin mukaan uskonto on sitä tehokkaampi yhteisön määrittelevä symboli/signaali mitä kalliimpaa sen ilmaiseminen on. Uskonnon tapauksessa symbolin kalleus merkitsee esimerkiksi uskonnollista fundamentalismia ja jopa terrorismia.
Sosisin tutkimuksen mukaan nimenomaan yhteiskunnan diversiteetti "pakottaa" ihmiset käyttämään kalliita signaaleita, jotka ilmaisevat henkilön voimakasta sitoutumista omaan yhteisöönsä. On oletettavissa että modernisaatio etenee hitaimmin - tai jopa loppuu kokonaan - juuri monikulttuurisissa valtioissa. Mutta asia on tässä vaiheessa vielä hyvin kiistanalainen.
keskiviikkona, joulukuuta 31, 2008
sunnuntai, joulukuuta 28, 2008
Kilpailu eli jatkuva konflikti
Kilpailu on markkinatalouden moottori.
Wikipedia kirjoittaa:
Mikroekonomisen teorian mukaan mikään tapa allokoida resursseja ei ole yhtä tehokas kuin puhdas kilpailu. Kilpailu aiheuttaa mikroekonomian teorian mukaan että kaupalliset yritykset kehittävät uusia tuotteita, palveluita ja teknologioita, jotka antavat kuluttajille enemmän valinnanvaraa ja parempia tuotteita. Suurempi valikoima aiheuttaa yleensä, että hinnat laskevat siihen verrattuna että kilpailua ei olisi ollenkaan (monopoli) tai sitä olisi vähän (oligopoli).
Viimeaikaisen tutkimuksen perusteella voidaan minusta tehdä seuraavaa vahvempi huomio:
Yritysten välinen kilpailu ei ainoastaan paranna tuotevalikoimaa ja tuotteiden hinta/laatu-suhdetta, vaan se myös epäsuorasti kasvattaa yritysten tehokkuuutta sitä kautta, että kilpailutilanteessa (ryhmäkonfliktissa) olevan yrityksen - tai minkä tahansa ihmisyhteisön - koheesio kasvaa.
Koheesiolla tarkoitan sitä, että yrityksen tai muun yhteisön työntekijät keskittyvät pikemmin ajamaan yrityksen/yhteisön etua kuin omaa etuaan.
Esimerkiksi Jyväskylän Yliopistossa tehdyn kokeelliseen tutkimuksen mukaan
ihmisryhmän jäsenet harjoittavat helpommin yhteistyötä konfliktitilanteessa kuin tilanteessa jossa ihmisryhmien välillä ei ole konfliktia.
Ryhmä toimii myös tehokkaammin, kun se on konfliktissa toisten ryhmien kanssa. Tehokkuus syntyy ilmeisesti ensi sijassa sitä kautta, että konfliktitilanteissa vapaamatkustajia ei kertakaikkiaan siedetä eikä suvaita. Vapaamatkustajiin kohdistuu konfliktitilanteessa vihan tunne ja tunteesta seuraavat teot.
Homogeenisen kansallisvaltion ongelma on, että vaikka homogeenisuus sinänsä parantaa kansalaisten keskeistä luottamusta ja kykyä tehdä yhteistyötä, etnisten konfliktien puute alentaa konfliktin tasoa ja alentaa näin ryhmäkoheesiota. Näin varsinkin, jos vielä rauhantila vallitsee kansallisvaltion ja sen naapureiden kesken.
Näin on eittämättä Suomessa käynyt. Kun melkein satavuotta kestänyt kansallisvaltio, seitsemättä vuosikymmentä jatkunut rauhantila ja pitkään jatkunut tasa-arvo ja luokkasopu ovat alentaneet konfliktien määrää, yksilökeskeisyys on kasvanut liian korkeaksi. Vielä suuremmassa määrin sama on tapahtunut Ruotsissa.
Kysymykseen onko kansallisvaltio sitten huono asia, kun se alentaa konflikteja ihmisten välillä, vastaan seuraavasti:
Maailmassa mikään ei ole staattista, esimerkiksi kansallisvaltio vaatii jonkin asteisia konflikteja säilyäkseen elinvoimaisena. Maahanmuuton lopettaminen ongelmakulttuureista ei voi olla kuin minimaalinen päämäärä yhteiskunnan elinvoiman säilyttämiseksi.
Trotski vaati Venäjän vallankumouksen tulosten elinvoimaisena pitämiseksi jatkuvaa vallankumousta. Väitän että kansalliskonservatiivisen liikkeen on kansallisvaltion elinvoimaisena pitämiseksi ylläpidettävä eräänlaista jatkuvaa konservatiivista (moraalista) vallankumousta.
Individualismin äärimuodot ovat esimerkiksi politiikassa aiheuttaneet tilanteen, että poliitikot eivät enää aja kansankokonaisuuden etua vaan omaa etuaan tai tuulesta temmattuja näennäishumaaneja päämääriä.
Wikipedia kirjoittaa:
Mikroekonomisen teorian mukaan mikään tapa allokoida resursseja ei ole yhtä tehokas kuin puhdas kilpailu. Kilpailu aiheuttaa mikroekonomian teorian mukaan että kaupalliset yritykset kehittävät uusia tuotteita, palveluita ja teknologioita, jotka antavat kuluttajille enemmän valinnanvaraa ja parempia tuotteita. Suurempi valikoima aiheuttaa yleensä, että hinnat laskevat siihen verrattuna että kilpailua ei olisi ollenkaan (monopoli) tai sitä olisi vähän (oligopoli).
Viimeaikaisen tutkimuksen perusteella voidaan minusta tehdä seuraavaa vahvempi huomio:
Yritysten välinen kilpailu ei ainoastaan paranna tuotevalikoimaa ja tuotteiden hinta/laatu-suhdetta, vaan se myös epäsuorasti kasvattaa yritysten tehokkuuutta sitä kautta, että kilpailutilanteessa (ryhmäkonfliktissa) olevan yrityksen - tai minkä tahansa ihmisyhteisön - koheesio kasvaa.
Koheesiolla tarkoitan sitä, että yrityksen tai muun yhteisön työntekijät keskittyvät pikemmin ajamaan yrityksen/yhteisön etua kuin omaa etuaan.
Esimerkiksi Jyväskylän Yliopistossa tehdyn kokeelliseen tutkimuksen mukaan
ihmisryhmän jäsenet harjoittavat helpommin yhteistyötä konfliktitilanteessa kuin tilanteessa jossa ihmisryhmien välillä ei ole konfliktia.
Ryhmä toimii myös tehokkaammin, kun se on konfliktissa toisten ryhmien kanssa. Tehokkuus syntyy ilmeisesti ensi sijassa sitä kautta, että konfliktitilanteissa vapaamatkustajia ei kertakaikkiaan siedetä eikä suvaita. Vapaamatkustajiin kohdistuu konfliktitilanteessa vihan tunne ja tunteesta seuraavat teot.
Homogeenisen kansallisvaltion ongelma on, että vaikka homogeenisuus sinänsä parantaa kansalaisten keskeistä luottamusta ja kykyä tehdä yhteistyötä, etnisten konfliktien puute alentaa konfliktin tasoa ja alentaa näin ryhmäkoheesiota. Näin varsinkin, jos vielä rauhantila vallitsee kansallisvaltion ja sen naapureiden kesken.
Näin on eittämättä Suomessa käynyt. Kun melkein satavuotta kestänyt kansallisvaltio, seitsemättä vuosikymmentä jatkunut rauhantila ja pitkään jatkunut tasa-arvo ja luokkasopu ovat alentaneet konfliktien määrää, yksilökeskeisyys on kasvanut liian korkeaksi. Vielä suuremmassa määrin sama on tapahtunut Ruotsissa.
Kysymykseen onko kansallisvaltio sitten huono asia, kun se alentaa konflikteja ihmisten välillä, vastaan seuraavasti:
Maailmassa mikään ei ole staattista, esimerkiksi kansallisvaltio vaatii jonkin asteisia konflikteja säilyäkseen elinvoimaisena. Maahanmuuton lopettaminen ongelmakulttuureista ei voi olla kuin minimaalinen päämäärä yhteiskunnan elinvoiman säilyttämiseksi.
Trotski vaati Venäjän vallankumouksen tulosten elinvoimaisena pitämiseksi jatkuvaa vallankumousta. Väitän että kansalliskonservatiivisen liikkeen on kansallisvaltion elinvoimaisena pitämiseksi ylläpidettävä eräänlaista jatkuvaa konservatiivista (moraalista) vallankumousta.
Individualismin äärimuodot ovat esimerkiksi politiikassa aiheuttaneet tilanteen, että poliitikot eivät enää aja kansankokonaisuuden etua vaan omaa etuaan tai tuulesta temmattuja näennäishumaaneja päämääriä.
perjantaina, joulukuuta 26, 2008
100 000
84% suomalaisista on sitä mieltä, että Tarja Halonen on hoitanut tehtävänsä hyvin tai erittäin hyvin. 2% suomalaisista on sitä mieltä, että Halonen on hoitanut tehtävänsä erittäin huonosti. Meitä on siis 100 000. Melkoinen joukko !
Iloista joulunjatkoa ja hyvää uutta vuotta kaikille.
Toivokaamme, että Venäjän talouden romahdus ei aiheuta Suomelle poliittisia ja sotilaallisia ongelmia. Semminkin kun maamme kelvoton ulkopoliittinen johto ei ole hankkinut Suomelle Natolta turvatakuita.
Venäjän presidentti Medvedev ilmoitti jouluna, että he ovat jatkossakin valmiita voiman käyttöön samaan tapaan kuin Georgiassakin. Siis selkokielelle käännettynä: jos tekosyitä löytyy, heikkoihin ja turvatakuuttomiin naapurimaihin voidaan edelleenkin hyökätä.
Suomalaiset ovat valinneet presidentikseen äärivasemmistolaisen naisen, koska enemmistö suomalaisista uskoi kaikki ajassa liikkuvat puheet Venäjän muuttumisesta, antirasismista, monikultturismista, sukupuolten "tasa-arvosta" yms. Nyt naiviuden satoa niitetään.
Iloista joulunjatkoa ja hyvää uutta vuotta kaikille.
Toivokaamme, että Venäjän talouden romahdus ei aiheuta Suomelle poliittisia ja sotilaallisia ongelmia. Semminkin kun maamme kelvoton ulkopoliittinen johto ei ole hankkinut Suomelle Natolta turvatakuita.
Venäjän presidentti Medvedev ilmoitti jouluna, että he ovat jatkossakin valmiita voiman käyttöön samaan tapaan kuin Georgiassakin. Siis selkokielelle käännettynä: jos tekosyitä löytyy, heikkoihin ja turvatakuuttomiin naapurimaihin voidaan edelleenkin hyökätä.
Suomalaiset ovat valinneet presidentikseen äärivasemmistolaisen naisen, koska enemmistö suomalaisista uskoi kaikki ajassa liikkuvat puheet Venäjän muuttumisesta, antirasismista, monikultturismista, sukupuolten "tasa-arvosta" yms. Nyt naiviuden satoa niitetään.
sunnuntai, joulukuuta 21, 2008
Juutalaiset ja Hollywood
Useimmille lukijoille lienee selvää, että minulla ei ole mitään vastaan suomenruotsalaisia, juutalaisia, bosnialaisia, somaleja, romaaneja tai pateeneja eikä muitakaan etnisiä ryhmiä. Mutta levittelen toki mielellään stereotypioita näistä heimoista ainakin silloin kun stereotypiat pitävät paikkansa.
60-luvulla puolet amerikkalaisista uskoi että Hollywoodin filmiteollisuus on juutalaisten käsissä - nykyään enää 22%. Mitä se kertoo amerikkalaisista ?
Koska eittämättä Hollywoodin filmiteollisuus on juutalaisten käsissä, se ei ainakaan voi kertoa, että amerikkalaiset ovat tulleet ennakkoluulottomammiksi. Tuskin se kertoo, sitäkään, että amerikkalaiset ovat tulleet tyhmemmiksi. Se kertoo pikemminkin, että amerikkalaiset priorisoivat nykyään poliittista korrektiutta totuuden edelle.
Amerikkalaiset eivät ole tämän ominaisuuden suhteen mitenkään yksin.
Lähde: Los Angeles Timesin artikkei, How Jewish is Hollywood?
60-luvulla puolet amerikkalaisista uskoi että Hollywoodin filmiteollisuus on juutalaisten käsissä - nykyään enää 22%. Mitä se kertoo amerikkalaisista ?
Koska eittämättä Hollywoodin filmiteollisuus on juutalaisten käsissä, se ei ainakaan voi kertoa, että amerikkalaiset ovat tulleet ennakkoluulottomammiksi. Tuskin se kertoo, sitäkään, että amerikkalaiset ovat tulleet tyhmemmiksi. Se kertoo pikemminkin, että amerikkalaiset priorisoivat nykyään poliittista korrektiutta totuuden edelle.
Amerikkalaiset eivät ole tämän ominaisuuden suhteen mitenkään yksin.
Lähde: Los Angeles Timesin artikkei, How Jewish is Hollywood?
lauantaina, joulukuuta 20, 2008
Lama, Venäjä ja Nato
Kansainvälinen taloustilanne heikkenee ja öljyn hinta on romahtanut. Öljyn hinnan romahtaminen aiheuttaa Venäjän BKT:n romahtamisen.
Taloudellisesti heikko Venäjä on poliittisesti epävakaa Venäjä. Sisäistä epävakautta Venäjän fasistihallitus yrittänee ratkaista vanhalla kikalla: Kansan koheesiota tullaan vahvistamaan suuntaamalla huomio ulkomaihin.
Tarkemmin sanoen huomio pyritään suuntaamaan lähinaapurien venäläisväestön muka huonoon ihmisoikeustilanteeseen. Mikäli pelkkä huomion kääntäminen venäläisvähemmistöjen ihmisoikeustilanteeseen ei riitä, Venäjän fasistihallitus alkaa uhata naapureitaan aseellisen voiman käytöllä. Koska suurella osalla mielenkiintoisista naapurimaista on Naton antamat turvatakuut, uhkailu suunnataan niihin muutamiin maihin joilla turvatakuita ei ole. (Lähde väitteelle: Professori Soili Nysten-Haarala, Johtopäätöksiä Venäjän ja Georgian välisestä sodasta, Kanava 8/2008.)
Georgia on joutunut jo kokemaan venäläisten uhan realisoitumisen.
Toivon, että Suomi ei joudu vastaavan ihkailun kohteeksi. Suomi kuulu riskiryhmään lähinnä vain Suomen ulkopoliittisen johdon realiteettien puutteen takia. Presidentti T. Halonen on ensi sijassa vastuussa siitä, että Suomella ei ole turvatakuita. Hän tulee jäämään Suomen historiaan itsenäisen Suomen kaikkien aikojen huonoimpana valtionpäämiehenä.
Suomen kansa on osoittanut melkoista realiteettien puutetta valitessaan ko. äärivasemmistolaisen johtamaan Suomen ulkopolitiikka.
Taloudellisesti heikko Venäjä on poliittisesti epävakaa Venäjä. Sisäistä epävakautta Venäjän fasistihallitus yrittänee ratkaista vanhalla kikalla: Kansan koheesiota tullaan vahvistamaan suuntaamalla huomio ulkomaihin.
Tarkemmin sanoen huomio pyritään suuntaamaan lähinaapurien venäläisväestön muka huonoon ihmisoikeustilanteeseen. Mikäli pelkkä huomion kääntäminen venäläisvähemmistöjen ihmisoikeustilanteeseen ei riitä, Venäjän fasistihallitus alkaa uhata naapureitaan aseellisen voiman käytöllä. Koska suurella osalla mielenkiintoisista naapurimaista on Naton antamat turvatakuut, uhkailu suunnataan niihin muutamiin maihin joilla turvatakuita ei ole. (Lähde väitteelle: Professori Soili Nysten-Haarala, Johtopäätöksiä Venäjän ja Georgian välisestä sodasta, Kanava 8/2008.)
Georgia on joutunut jo kokemaan venäläisten uhan realisoitumisen.
Toivon, että Suomi ei joudu vastaavan ihkailun kohteeksi. Suomi kuulu riskiryhmään lähinnä vain Suomen ulkopoliittisen johdon realiteettien puutteen takia. Presidentti T. Halonen on ensi sijassa vastuussa siitä, että Suomella ei ole turvatakuita. Hän tulee jäämään Suomen historiaan itsenäisen Suomen kaikkien aikojen huonoimpana valtionpäämiehenä.
Suomen kansa on osoittanut melkoista realiteettien puutetta valitessaan ko. äärivasemmistolaisen johtamaan Suomen ulkopolitiikka.
torstaina, joulukuuta 18, 2008
Feminiinisen politiikan välintilinpäätös
Suomalainen yhteiskunnallinen toiminta on viimevuosina feminisöitynyt voimakkaasti. Nykykokemuksella näyttäisi siltä, että feminiiniselle poltiikalle on leimaa-antavaa ainakin kaksi asiaa:
1. Turvallisuuuspolitiikassa geopolitiikkaa ei ole otettu huomioon. Paasikiven ajatus tosiasiasioiden tunnustamisesta on hylätty. Suomelle ei edes ole yritetty hankkia turvatakuita Natosta.
Katso sotahistorian dosentti Markku Salomaan kirjoitus aamuisesta HS:stä. Olen lisännyt kirjoituksen postaukseni loppuun.
2. Maahanmuuttopolitiikassa ei ole panostettu maahanmuuton laatuun vaan maahanmuuton lähtömaat ovat valikoituneet tavalla, mikä ei edistä kansankokonaisuuden etua vaan korkeintaan naisten seksuaalista markkina-arvoa.
Liite - Markku Salomaan artikkeli aamuisesta HS:stä.
Venäjän hyökätessä Suomi olisi yhtä turvaton kuin Georgia
Suomen kolmannen puolustusselonteon kirjoittaminen vain monimutkaistuu pitkittyessään. Perinteiset selitykset eivät tunnu riittävän kertomaan, mitä ympärillämme oikein tapahtuu ja mitä mieltä siitä pitäisi olla. On epävarmuutta siitä, pystymmekö selviämään mahdollisista tulevaisuuden kriiseistä tai konflikteista omin voimin - ja jos emme, niin miten uskaltaisimme perustella hakemusta puolustusliitto Naton jäseneksi.
Olemme sotkeneet omat konseptimme omilla uskomuksillamme ja putoamassa neuvottomina uuden ja vanhan maailman väliin. Niitä yhdistää yksi tekijä: geopolitiikka. Sitä Suomen johtajat eivät ole koskaan osanneet - C. G. E. Mannerheimia ja J. K. Paasikiveä lukuun ottamatta.
Kun tähän liittyy vielä poliittisen johtomme rohkeuden ja ryhdikkyyden vaje, on lopputulokseksi odotettavissa niin merkityksetön selontekopaperi, että olisi parempi jättää se tekemättä ja palata asiaan vasta vuoden 2012 presidentinvaalien jälkeen.
Suurvaltojen ja erityisesti Venäjän ja Yhdysvaltojen taipumus jakaa maailmaa etupiireihinsä tekee selvästi paluuta. Vanhat geopolitiikan kartat on kaivettu esiin, vaikka keskustelun keskiöön onkin nostettu erimuotoiset uudet uhat.
Venäjä haluaa lähialueellaan mahdollisimman suuren toimintavapauden, ja siksi rajanaapureiden liittyminen Naton jäseniksi ei sovi sen sotilasjohdon suunnitelmiin. Nyt Venäjän sotilasjohto näkee Suomen sotilaallisena tyhjiönä, koska emme kuulu "blokkeihin".
Venäjän johto ymmärtää vain suurvaltojen kieltä. Tämä selittää myös sen, miksi kollektiivisen turvallisuuden järjestöt, kuten YK ja Etyj, eivät ole kyenneet hallitsemaan nykyajan alueellisia kriisejä. Lopulta tilit tehdään selviksi vasta suurvaltojen sotilaallisella voimalla kuten Georgiassa.
Suomi olisi alueellisessa kriisissä yhtä turvaton kuin Georgia ja tulisi konfliktin sattuessa yllätetyksi täysin valmistautumattomana. Vastustaja mitoittaisi toimensa niin, että meille ei jäisi mitään mahdollisuuksia selvitä voittajana.
Ei voi enää väittää, että lähialueemme vaikuttaa tällä haavaa vakaalta ja ettei mitään uusia turvallisuusratkaisuja tarvita, koska venäläiset eivät näytä varautuvan nimenomaan meitä vastaan. He varautuvat vain "yleensä" johonkin. Vakaus riippuu näkökulmasta.
Meillä ei ole juuri julkisesti pohdittu, miksi Kremlin johdon toiminta tuottaa niin herkästi ajasta ja valtiojärjestelmästä riippumatta samansuuntaista politiikkaa, oli vallassa sitten perinnöllinen tsaari, itsevaltainen puoluesihteeri tai yksinvaltainen presidentti.
Vastaus on geopolitiikka. Venäjällä perustellaan valtion politiikkaa sillä, että Venäjällä on maantieteestä johtuen oma sisä- ja ulkopoliittinen tiensä ja ennalta määrätty roolinsa maailmanpolitiikassa ja sotilasblokkien johtamisessa. Se on "ennalta määrätty" Euroopan hallitsevaksi valtioksi.
Venäjällä tunnutaan ajattelevan, että valtio ei ole täydellinen, jos se ei pysty hallitsemaan laajaa maa-aluetta rannikoilta rannikoille eli ellei se kata kokonaista mannerta. Suurvaltaideologiaan kuuluu juuri tällainen imperialismi. Venäjä on ajattelussaan oman historiallisen perintönsä vanki.
Venäjän historian "ensimmäinen valtakunta" oli historiallinen Bysantti eli Itä-Rooma. Toinen valtakunta oli Iivana Julman ja Pietari Suuren luoma ja Romanovien hallitsema Venäjän keisarikunta. Kolmas valtakunta oli Vladimir Leninin ja Josif Stalinin kommunistisen puolueen hallitsema Neuvostoliitto.
Mihail Gorbatšovin ja Boris Jeltsinin kaaosmaisen vaiheen jälkeen näyttää syntyneen Vladmir Putinin ja Dmitri Medvedevin valtiollinen luomus: neljäs valtakunta, joka yhdistelee piirteitä kaikista edellisistä kehitysvaiheista eikä juuri lähesty poliittisessa kehityksessään Eurooppaa. Päinvastoin se tekee niin selvää rajanvetoa "Länsi-Rooman" perillisiin - kuten Helsingin Etyj-kokouksessakin äskettäin nähtiin -, että näyttää kuin Venäjä eristäisi itse itseään geopoliittiseen piiriinsä.
Kylmän sodan päättyminen kohta 20 vuotta sitten vain korosti Venäjän sisäsyntyistä pyrkimystä palata globaaliksi supervallaksi. Tavoite näkyy Venäjän politiikassa kautta linjan: jopa energiapolitiikassa sekä suhteissa entisiin neuvostotasavaltoihin - ja myös Venäjän kylmässä ja periksiantamattomassa asenteessa yhteistyöhön EU:n ja Naton kanssa.
Venäjä haluaa hoitaa suhteet rajamaihin omilla ehdoillaan, ei blokkien ehdoilla. Putinin ja Medvedevin "neljäs valtakunta" on jo alueellinen suurvalta, ja sen johto uskoo, että Neuvostoliiton ja Venäjän keisarikunnan mahtiasema on palautettavissa.
On merkille pantavaa, että vaikka Venäjän maavoimien miesmäärä ja raskas aseistus vähenivät aina vuoteen 2003 asti, nyt laatuun ja määrään panostetaan taas täysillä. Myös ilmavoimien kehitysohjelmat ovat mittavat. Sotalaivaston osalta Venäjä aikoo rakentaa kuusi uutta lentotukialusta - nyt niitä on yksi - ja palauttaa voimansa kaikille merille.
Venäjän poliittisten intohimojen herääminen ja sen asemahdin nousu on myös Suomea koskettava muutos, johon olisi reagoitava jotenkin.
Venäjän sotilasjohto näyttää päätyneen ratkaisuun, että nyt on oikea aika palata puolustuksellisista sotilasopeista takaisin hyökkäyksellisiin. Syynä on ennen muuta se, että Venäjän federaation alueen puolustaminen oman alueen sisällä on käynyt Naton laajenemisen johdosta äärimmäisen vaikeaksi, jopa mahdottomaksi.
Ilman Naton positiivisia turvallisuustakuita Suomen voisi olla hankala torjua mahdollisia venäläisten ehdotuksia erillisratkaisuista, kuten negatiivisista turvallisuustakuista.
1. Turvallisuuuspolitiikassa geopolitiikkaa ei ole otettu huomioon. Paasikiven ajatus tosiasiasioiden tunnustamisesta on hylätty. Suomelle ei edes ole yritetty hankkia turvatakuita Natosta.
Katso sotahistorian dosentti Markku Salomaan kirjoitus aamuisesta HS:stä. Olen lisännyt kirjoituksen postaukseni loppuun.
2. Maahanmuuttopolitiikassa ei ole panostettu maahanmuuton laatuun vaan maahanmuuton lähtömaat ovat valikoituneet tavalla, mikä ei edistä kansankokonaisuuden etua vaan korkeintaan naisten seksuaalista markkina-arvoa.
Liite - Markku Salomaan artikkeli aamuisesta HS:stä.
Venäjän hyökätessä Suomi olisi yhtä turvaton kuin Georgia
Suomen kolmannen puolustusselonteon kirjoittaminen vain monimutkaistuu pitkittyessään. Perinteiset selitykset eivät tunnu riittävän kertomaan, mitä ympärillämme oikein tapahtuu ja mitä mieltä siitä pitäisi olla. On epävarmuutta siitä, pystymmekö selviämään mahdollisista tulevaisuuden kriiseistä tai konflikteista omin voimin - ja jos emme, niin miten uskaltaisimme perustella hakemusta puolustusliitto Naton jäseneksi.
Olemme sotkeneet omat konseptimme omilla uskomuksillamme ja putoamassa neuvottomina uuden ja vanhan maailman väliin. Niitä yhdistää yksi tekijä: geopolitiikka. Sitä Suomen johtajat eivät ole koskaan osanneet - C. G. E. Mannerheimia ja J. K. Paasikiveä lukuun ottamatta.
Kun tähän liittyy vielä poliittisen johtomme rohkeuden ja ryhdikkyyden vaje, on lopputulokseksi odotettavissa niin merkityksetön selontekopaperi, että olisi parempi jättää se tekemättä ja palata asiaan vasta vuoden 2012 presidentinvaalien jälkeen.
Suurvaltojen ja erityisesti Venäjän ja Yhdysvaltojen taipumus jakaa maailmaa etupiireihinsä tekee selvästi paluuta. Vanhat geopolitiikan kartat on kaivettu esiin, vaikka keskustelun keskiöön onkin nostettu erimuotoiset uudet uhat.
Venäjä haluaa lähialueellaan mahdollisimman suuren toimintavapauden, ja siksi rajanaapureiden liittyminen Naton jäseniksi ei sovi sen sotilasjohdon suunnitelmiin. Nyt Venäjän sotilasjohto näkee Suomen sotilaallisena tyhjiönä, koska emme kuulu "blokkeihin".
Venäjän johto ymmärtää vain suurvaltojen kieltä. Tämä selittää myös sen, miksi kollektiivisen turvallisuuden järjestöt, kuten YK ja Etyj, eivät ole kyenneet hallitsemaan nykyajan alueellisia kriisejä. Lopulta tilit tehdään selviksi vasta suurvaltojen sotilaallisella voimalla kuten Georgiassa.
Suomi olisi alueellisessa kriisissä yhtä turvaton kuin Georgia ja tulisi konfliktin sattuessa yllätetyksi täysin valmistautumattomana. Vastustaja mitoittaisi toimensa niin, että meille ei jäisi mitään mahdollisuuksia selvitä voittajana.
Ei voi enää väittää, että lähialueemme vaikuttaa tällä haavaa vakaalta ja ettei mitään uusia turvallisuusratkaisuja tarvita, koska venäläiset eivät näytä varautuvan nimenomaan meitä vastaan. He varautuvat vain "yleensä" johonkin. Vakaus riippuu näkökulmasta.
Meillä ei ole juuri julkisesti pohdittu, miksi Kremlin johdon toiminta tuottaa niin herkästi ajasta ja valtiojärjestelmästä riippumatta samansuuntaista politiikkaa, oli vallassa sitten perinnöllinen tsaari, itsevaltainen puoluesihteeri tai yksinvaltainen presidentti.
Vastaus on geopolitiikka. Venäjällä perustellaan valtion politiikkaa sillä, että Venäjällä on maantieteestä johtuen oma sisä- ja ulkopoliittinen tiensä ja ennalta määrätty roolinsa maailmanpolitiikassa ja sotilasblokkien johtamisessa. Se on "ennalta määrätty" Euroopan hallitsevaksi valtioksi.
Venäjällä tunnutaan ajattelevan, että valtio ei ole täydellinen, jos se ei pysty hallitsemaan laajaa maa-aluetta rannikoilta rannikoille eli ellei se kata kokonaista mannerta. Suurvaltaideologiaan kuuluu juuri tällainen imperialismi. Venäjä on ajattelussaan oman historiallisen perintönsä vanki.
Venäjän historian "ensimmäinen valtakunta" oli historiallinen Bysantti eli Itä-Rooma. Toinen valtakunta oli Iivana Julman ja Pietari Suuren luoma ja Romanovien hallitsema Venäjän keisarikunta. Kolmas valtakunta oli Vladimir Leninin ja Josif Stalinin kommunistisen puolueen hallitsema Neuvostoliitto.
Mihail Gorbatšovin ja Boris Jeltsinin kaaosmaisen vaiheen jälkeen näyttää syntyneen Vladmir Putinin ja Dmitri Medvedevin valtiollinen luomus: neljäs valtakunta, joka yhdistelee piirteitä kaikista edellisistä kehitysvaiheista eikä juuri lähesty poliittisessa kehityksessään Eurooppaa. Päinvastoin se tekee niin selvää rajanvetoa "Länsi-Rooman" perillisiin - kuten Helsingin Etyj-kokouksessakin äskettäin nähtiin -, että näyttää kuin Venäjä eristäisi itse itseään geopoliittiseen piiriinsä.
Kylmän sodan päättyminen kohta 20 vuotta sitten vain korosti Venäjän sisäsyntyistä pyrkimystä palata globaaliksi supervallaksi. Tavoite näkyy Venäjän politiikassa kautta linjan: jopa energiapolitiikassa sekä suhteissa entisiin neuvostotasavaltoihin - ja myös Venäjän kylmässä ja periksiantamattomassa asenteessa yhteistyöhön EU:n ja Naton kanssa.
Venäjä haluaa hoitaa suhteet rajamaihin omilla ehdoillaan, ei blokkien ehdoilla. Putinin ja Medvedevin "neljäs valtakunta" on jo alueellinen suurvalta, ja sen johto uskoo, että Neuvostoliiton ja Venäjän keisarikunnan mahtiasema on palautettavissa.
On merkille pantavaa, että vaikka Venäjän maavoimien miesmäärä ja raskas aseistus vähenivät aina vuoteen 2003 asti, nyt laatuun ja määrään panostetaan taas täysillä. Myös ilmavoimien kehitysohjelmat ovat mittavat. Sotalaivaston osalta Venäjä aikoo rakentaa kuusi uutta lentotukialusta - nyt niitä on yksi - ja palauttaa voimansa kaikille merille.
Venäjän poliittisten intohimojen herääminen ja sen asemahdin nousu on myös Suomea koskettava muutos, johon olisi reagoitava jotenkin.
Venäjän sotilasjohto näyttää päätyneen ratkaisuun, että nyt on oikea aika palata puolustuksellisista sotilasopeista takaisin hyökkäyksellisiin. Syynä on ennen muuta se, että Venäjän federaation alueen puolustaminen oman alueen sisällä on käynyt Naton laajenemisen johdosta äärimmäisen vaikeaksi, jopa mahdottomaksi.
Ilman Naton positiivisia turvallisuustakuita Suomen voisi olla hankala torjua mahdollisia venäläisten ehdotuksia erillisratkaisuista, kuten negatiivisista turvallisuustakuista.
keskiviikkona, joulukuuta 17, 2008
Maahanmuuttajien sopeutuminen suomalaiseen yhteiskuntaan
Usein ajatellaan, että kun maahanmuuttaja muuttaa uuteen maahan, on "luonnollista" että hän sopeutuu uuden maan kulttuuriin. Esimerkiksi suomalaiset sopeutuivat ja sulautuivat angloamerikkalaiseen kulttuuriin muutamassa sukupolvessa muuttaessaan USA:han.
Ajatus sopeutumisen luonnolisuudesta on nyky-Suomessa vallalla sekä maahanmuuttokriittisten että maahanmuuttomyönteisten keskuudessa. Ero on vain siinä että maahanmuuttokriittiset yleensä ajattelevat että eräät maahanmuuttajaryhmät eivät kykene sopeutumaan länsimaiseen/suomalaiseen elämäntapaan vaikka heidän pitäisi ja maahanmuuttomyönteiset ajattelevat että he kykenevät.
Länsimaisella elämäntavalla tarkoitettakoon tällä kerralla vain seuraavia asioita:
1. naisten autonomiaa ja aktiivista osallistumista yhteiskuntaan
2. ihmisten mieltämistä yksilöinä eikä ryhmän jäseninä
3. urakeskeisyyttä
Kysymys kuuluu miksi on luonnollista että maahanmuuttaja sopeutuisi länsimaiseen elämäntapaan? En tarkoita luonnollisella nyt niinkään toivottavaa vaan todennäköistä.
Sopeutuminen kohdemaan kulttuuriin merkitsee sosiaalisen oppimisen teorian näkökulmasta, että maahanmuuttaja imitoi uuden kohdemaan ihmisten tapoja ja arvoja.
Maahanmuuttajien sopeutuminen sosiaalisen oppimisen teorian näkökulmasta
Sosiaalisen oppimisen teoria tutkii sitä, miten imitaatio eli sosiaalinen oppiminen toimii. Karkeasti yksinkertaistaen voi sanoa että ihmiset oppivat sosiaalisesti lähinnä seuraavilla tavoilla:
1. Imitoidaan oman etnisen ryhmän tai muun viiteryhmän jäseniä.
2. Imitoidaan muiden viiteryhmien jäseniä, jos näillä on korkea status.
3. Sisäistetään vallitsevan yhteiskunnan normeja varsinkin jos normien rikkomista rangaistaan.
Väitän, että suurimmalle osalle islamilaisista maista tuleville kouluttamattomille maahanmuuttajille oppimistapa 1 on ilman muuta vallitseva suomalaisessa yhteiskunnassa:
Oppimistapa 2 ei ole todennäköinen, koska kouluttamaton maahanmuuttajamies kohtaa enimmäkseen sellaisia suomalaisia, jotka ovat keskimääräistä useammin eronneita, vaimonsa tossun alla, työn uuvuttamia, yksinäisiä, alkoholisoituneita tai kykenemättömiä saamaan lapsiltaan kunnioitusta. Maahanmuuttajanainen kohtaa usein suomalaisia naisia, jotka ova eronneita, yksinhuoltajia, alkoholisoituneita työn uuvuttamia tai kykenemättömiä pitämään lapsiaan kurissa.
Maahanmuuttajamiehellä ei juuri mitään insentiiviä imitoida suomalaisten normeja ja arvoja. Ne ovat hänen kannaltaan lisäksi erittäin epäedullisia - heikentäähän naisen (ja nuorten) autonomia suhteessa mieheen miehen sosiaalista asemaa. Maahanmuuttajanaisella on tiettyä insentiiviä imitoida suomalaisten elämäntapaa, mutta suomalaiseksi ryhtyminen vaatii riuhtautumista irti patriarkaalisesta yhteisöstä. Oppimistapa 2 ei siis tule kysymykseen. Oppimistapa 3:kaan ei tunnu Suomessa toimivan.
Mielenkiintoinen kysymys on voidaanko maahanmuuttajien sopeutumista helpottaa. Kysymys palautuu minusta kysymykseen, onko oppimistavan 2 merkitystä mahdollista vahvistaa.
Esitän hypoteesiin siitä miten oppimistavan 2 merkitystä voitaisiin vahvistaa:
Maahanmuuttajat sopeutuisivat paremmin, mikäli suomalaisessa yhteiskunnassa palattaisiin patriarkaalisempaan ja perhekeskeisempään kulttuuriin. Tämä olisi suomalaistenkin oma etu. Tarvitsemme suomalaisessa yhteiskunanassa eräänlaista konservatiivista (moraalista) vallankumousta.
Mikäli tässä epäonnistutaan maahanmuuttajien sopeutuminen voi tapahtua vain oppimistavalla 3 jos silläkään. Se merkitsee jatkuvaa konfrontaatiota maahanmuuttajien ja valtakulttuurin välillä.
Ajatus sopeutumisen luonnolisuudesta on nyky-Suomessa vallalla sekä maahanmuuttokriittisten että maahanmuuttomyönteisten keskuudessa. Ero on vain siinä että maahanmuuttokriittiset yleensä ajattelevat että eräät maahanmuuttajaryhmät eivät kykene sopeutumaan länsimaiseen/suomalaiseen elämäntapaan vaikka heidän pitäisi ja maahanmuuttomyönteiset ajattelevat että he kykenevät.
Länsimaisella elämäntavalla tarkoitettakoon tällä kerralla vain seuraavia asioita:
1. naisten autonomiaa ja aktiivista osallistumista yhteiskuntaan
2. ihmisten mieltämistä yksilöinä eikä ryhmän jäseninä
3. urakeskeisyyttä
Kysymys kuuluu miksi on luonnollista että maahanmuuttaja sopeutuisi länsimaiseen elämäntapaan? En tarkoita luonnollisella nyt niinkään toivottavaa vaan todennäköistä.
Sopeutuminen kohdemaan kulttuuriin merkitsee sosiaalisen oppimisen teorian näkökulmasta, että maahanmuuttaja imitoi uuden kohdemaan ihmisten tapoja ja arvoja.
Maahanmuuttajien sopeutuminen sosiaalisen oppimisen teorian näkökulmasta
Sosiaalisen oppimisen teoria tutkii sitä, miten imitaatio eli sosiaalinen oppiminen toimii. Karkeasti yksinkertaistaen voi sanoa että ihmiset oppivat sosiaalisesti lähinnä seuraavilla tavoilla:
1. Imitoidaan oman etnisen ryhmän tai muun viiteryhmän jäseniä.
2. Imitoidaan muiden viiteryhmien jäseniä, jos näillä on korkea status.
3. Sisäistetään vallitsevan yhteiskunnan normeja varsinkin jos normien rikkomista rangaistaan.
Väitän, että suurimmalle osalle islamilaisista maista tuleville kouluttamattomille maahanmuuttajille oppimistapa 1 on ilman muuta vallitseva suomalaisessa yhteiskunnassa:
Oppimistapa 2 ei ole todennäköinen, koska kouluttamaton maahanmuuttajamies kohtaa enimmäkseen sellaisia suomalaisia, jotka ovat keskimääräistä useammin eronneita, vaimonsa tossun alla, työn uuvuttamia, yksinäisiä, alkoholisoituneita tai kykenemättömiä saamaan lapsiltaan kunnioitusta. Maahanmuuttajanainen kohtaa usein suomalaisia naisia, jotka ova eronneita, yksinhuoltajia, alkoholisoituneita työn uuvuttamia tai kykenemättömiä pitämään lapsiaan kurissa.
Maahanmuuttajamiehellä ei juuri mitään insentiiviä imitoida suomalaisten normeja ja arvoja. Ne ovat hänen kannaltaan lisäksi erittäin epäedullisia - heikentäähän naisen (ja nuorten) autonomia suhteessa mieheen miehen sosiaalista asemaa. Maahanmuuttajanaisella on tiettyä insentiiviä imitoida suomalaisten elämäntapaa, mutta suomalaiseksi ryhtyminen vaatii riuhtautumista irti patriarkaalisesta yhteisöstä. Oppimistapa 2 ei siis tule kysymykseen. Oppimistapa 3:kaan ei tunnu Suomessa toimivan.
Mielenkiintoinen kysymys on voidaanko maahanmuuttajien sopeutumista helpottaa. Kysymys palautuu minusta kysymykseen, onko oppimistavan 2 merkitystä mahdollista vahvistaa.
Esitän hypoteesiin siitä miten oppimistavan 2 merkitystä voitaisiin vahvistaa:
Maahanmuuttajat sopeutuisivat paremmin, mikäli suomalaisessa yhteiskunnassa palattaisiin patriarkaalisempaan ja perhekeskeisempään kulttuuriin. Tämä olisi suomalaistenkin oma etu. Tarvitsemme suomalaisessa yhteiskunanassa eräänlaista konservatiivista (moraalista) vallankumousta.
Mikäli tässä epäonnistutaan maahanmuuttajien sopeutuminen voi tapahtua vain oppimistavalla 3 jos silläkään. Se merkitsee jatkuvaa konfrontaatiota maahanmuuttajien ja valtakulttuurin välillä.
maanantaina, joulukuuta 08, 2008
Juutalaisten demonisointi
Demonisointi ja dehumanisointi ovat kaksi vaihetta tiellä, joka johtaa kansanmurhaan.
Vasarahammerin postaus juutalaisten demonisoinnista Norjassa ja Ruotsissa kannattaa lukea.
Pohjoismainen vasemmisto tuntuu ottaneen pallon natseilta.
Vasarahammerin postaus juutalaisten demonisoinnista Norjassa ja Ruotsissa kannattaa lukea.
Pohjoismainen vasemmisto tuntuu ottaneen pallon natseilta.
sunnuntai, joulukuuta 07, 2008
Kulttuurin hitaus
Elina Hirvonen kirjoittaa Jussi Halla-ahosta, Hirsi Alista, rasismista ja joittenkin kulttuurien paremmuudesta toisiin verrattuna Vihreässä Langassa:
Kulttuurirelativismia ja rasismia yhdistää yksi asia: molemmat tuntuvat olettavan, että kulttuurit ovat monoliittisia ja muuttumattomia.
Ja silti, vain henkäys sitten eurooppalaiseen kulttuuriin kuului ihmisten poltto roviolla. Vain puolitoista vuosisataa sitten Yhdysvaltain nykyisen presidentin todennäköisin ammatti olisi ollut orja. Vain reilu kymmenen vuotta sitten avioliitossa tapahtuva raiskaus oli Suomessa ihan jees.
Ihmisoikeudet eivät ole puhkeilleet yhteenkään kulttuuriin kuin kukkaset, vaan jokaisen voittamiseksi on tarvittu tuskallista työtä. Kulttuurirelativismi ei siksi tarkoita muiden kulttuurien kunnioittamista, vaan kulttuurin määrittelyvallan antamista ihmisille, jotka haluavat kiistää muiden oikeudet.
”Meidän kulttuuri on parempaa” -ajattelu sivuuttaa, että ei ole mitään muuttumatonta meidän tai muiden kulttuuria.
Hirvosen kommentilla on arvonsa koska se painottaa työn - sanoisin mielummin yhteistyön - merkitystä kulttuurin muuttamisessa mutta on minusta liian optimistinen muutoksen suhteen:
Kulttuurit eivät toki ole muuttumattomia ja joskus kulttuuri muuttuu nopeastikin. Toisaalta monet kulttuurintutkijat painottavat pikemmin kulttuurin muuutoksen hitautta kuin nopeutta. (Lähde: Peter J Richerson ja Robert Boyd: Ei ainoastaan geeneistä. Miten kulttuuri muunsi ihmisen evoluution. Terra Cognita, Helsinki 2006.)
Esimerkkinä Richard E. Nisbett ja kumppanit mainitsevat kunniankulttuurin säilymisen USA:n Etelä-Valtioissa pitkään senkin jälkeen, kun sen syntymiseen johtaneet olosuhteet ovat väistyneet. Kunniankulttuuri syntyy esimerkiksi rajamailla joihin lain yksilöä suojaava käsi ei ulotu. Esimerkkinä Skotlannin Ylämaa.
Mutta kunniankulttuuri säilyy tyypillisesti pitkään senkin jälkeen kun sen edellytykset ovat murentuneet. Kunniankulttuuri säilyy, koska siinä on itseään säilyttäviä mekanismeja. Yksittäinen yksilö tai suku joka luopuu kunniankulttuurista - esimerkiksi suvun tyttärien seksuaalisuuden väkivaltaisesta rajoittamisesta - menettää kunniansa ja sitä myötä statuksensa muitten ihmisten silmissä. Sukua saatetaan jopa rangaista sulkemalla se yhteisön ulkopuolelle.
Koska ihmiset yleensä imitoivat nimenomaan korkean statuksen omaavia ihmisiä, kunninansa ja sitä myötä statuksensa menettäneitten ihmisten mallia ei noudateta. Takaisinkytkentä toimii ja kulttuurin tila palaa alkupisteeseensä.
Puhutaan negatiivisesta takaisinkykennästä, kun takaisinkytkentä heikentää muutoksen alkuperäistä vaikutusta stabiloiden systeemiä (=olemassaolevaa kulttuuria).
Ihmisen kulttuurievoluutiossa kulttuurin normeista poikkeamisen rankaiseminen on oleellinen tekijä. Vaikka olosuhteet muuttuvat voimakkaasti, kulttuuri ei välttämättä muutu optimaalisemmaksi uuteen ympäristöön, koska poikkeamista vanhoista arvoista rangaistaan. Boydin ja Richersonin erään artikkelin otsikko onkin paljon puhuva:
Punishment Allows the Evolution of Cooperation ( or Anything Else) in Sizable Groups
Kulttuurin muuttaminen edellyttääkin usein joukkotoimintaa/yhteistoimintaa - tarpeeksi moni tietyn kultturin paikallinen edustaja sopii yhdessä, että vanhasta tavasta luovutaan. Koska joukkotoiminta maksaa siihen osallistujille ja koska joukkotoimintaan liittyy yleensä vapaamatkustajan ongelma, kulttuurin muuttaminen on usein vaikeaa.
Kerroin aiemmin positiivisen esimerkin tyttöjen ympärileikkaus-instituution murtumisesta:
Naisten ympärileikkausta ei odotuksista huolimatta oltu koulutuksen leviämisen ja modernisoinnin kautta saatu Senegalissa loppumaan - saati sitten muissa heikommin edistyvissä Afrikan maissa.
Mutta vuonna 1997 pienessä Bambara-heimon kylässä nimeltään Malicounda pidettiin paikallisen kansalaisjärjestön aloitteesta kokous, jossa kolmentoista kylän naiset, joilla oli samanikäisiä tyttäriä, päätti kertaheitolla luopua ympärileikkauksesta.
Pian lähellä sijaitsevan Faluni-heimon kahdeksantoista kylää seurasi esimerkkiä. Päätökset levisivät kylästä kylään ja pian Senegalin hallitus kielsi ympärileikkaukset.
Instituutio mureni alhaalta ylöspäin. Oleellista oli ilmeisesti, että tietyn paikallisen yhteisön kaikki tytöt jätettiin ympärileikkaamatta. Jos vain yksittäiset naiset olisivat päättäneet että heidän tyttäriään ei ympärileikata, tytär olisi todennäköisimmin menettänyt mahdollisuutensa avioliittomarkkinoilla. Tarvittiin yhteistoimintaa.
Kulttuurirelativismia ja rasismia yhdistää yksi asia: molemmat tuntuvat olettavan, että kulttuurit ovat monoliittisia ja muuttumattomia.
Ja silti, vain henkäys sitten eurooppalaiseen kulttuuriin kuului ihmisten poltto roviolla. Vain puolitoista vuosisataa sitten Yhdysvaltain nykyisen presidentin todennäköisin ammatti olisi ollut orja. Vain reilu kymmenen vuotta sitten avioliitossa tapahtuva raiskaus oli Suomessa ihan jees.
Ihmisoikeudet eivät ole puhkeilleet yhteenkään kulttuuriin kuin kukkaset, vaan jokaisen voittamiseksi on tarvittu tuskallista työtä. Kulttuurirelativismi ei siksi tarkoita muiden kulttuurien kunnioittamista, vaan kulttuurin määrittelyvallan antamista ihmisille, jotka haluavat kiistää muiden oikeudet.
”Meidän kulttuuri on parempaa” -ajattelu sivuuttaa, että ei ole mitään muuttumatonta meidän tai muiden kulttuuria.
Hirvosen kommentilla on arvonsa koska se painottaa työn - sanoisin mielummin yhteistyön - merkitystä kulttuurin muuttamisessa mutta on minusta liian optimistinen muutoksen suhteen:
Kulttuurit eivät toki ole muuttumattomia ja joskus kulttuuri muuttuu nopeastikin. Toisaalta monet kulttuurintutkijat painottavat pikemmin kulttuurin muuutoksen hitautta kuin nopeutta. (Lähde: Peter J Richerson ja Robert Boyd: Ei ainoastaan geeneistä. Miten kulttuuri muunsi ihmisen evoluution. Terra Cognita, Helsinki 2006.)
Esimerkkinä Richard E. Nisbett ja kumppanit mainitsevat kunniankulttuurin säilymisen USA:n Etelä-Valtioissa pitkään senkin jälkeen, kun sen syntymiseen johtaneet olosuhteet ovat väistyneet. Kunniankulttuuri syntyy esimerkiksi rajamailla joihin lain yksilöä suojaava käsi ei ulotu. Esimerkkinä Skotlannin Ylämaa.
Mutta kunniankulttuuri säilyy tyypillisesti pitkään senkin jälkeen kun sen edellytykset ovat murentuneet. Kunniankulttuuri säilyy, koska siinä on itseään säilyttäviä mekanismeja. Yksittäinen yksilö tai suku joka luopuu kunniankulttuurista - esimerkiksi suvun tyttärien seksuaalisuuden väkivaltaisesta rajoittamisesta - menettää kunniansa ja sitä myötä statuksensa muitten ihmisten silmissä. Sukua saatetaan jopa rangaista sulkemalla se yhteisön ulkopuolelle.
Koska ihmiset yleensä imitoivat nimenomaan korkean statuksen omaavia ihmisiä, kunninansa ja sitä myötä statuksensa menettäneitten ihmisten mallia ei noudateta. Takaisinkytkentä toimii ja kulttuurin tila palaa alkupisteeseensä.
Puhutaan negatiivisesta takaisinkykennästä, kun takaisinkytkentä heikentää muutoksen alkuperäistä vaikutusta stabiloiden systeemiä (=olemassaolevaa kulttuuria).
Ihmisen kulttuurievoluutiossa kulttuurin normeista poikkeamisen rankaiseminen on oleellinen tekijä. Vaikka olosuhteet muuttuvat voimakkaasti, kulttuuri ei välttämättä muutu optimaalisemmaksi uuteen ympäristöön, koska poikkeamista vanhoista arvoista rangaistaan. Boydin ja Richersonin erään artikkelin otsikko onkin paljon puhuva:
Punishment Allows the Evolution of Cooperation ( or Anything Else) in Sizable Groups
Kulttuurin muuttaminen edellyttääkin usein joukkotoimintaa/yhteistoimintaa - tarpeeksi moni tietyn kultturin paikallinen edustaja sopii yhdessä, että vanhasta tavasta luovutaan. Koska joukkotoiminta maksaa siihen osallistujille ja koska joukkotoimintaan liittyy yleensä vapaamatkustajan ongelma, kulttuurin muuttaminen on usein vaikeaa.
Kerroin aiemmin positiivisen esimerkin tyttöjen ympärileikkaus-instituution murtumisesta:
Naisten ympärileikkausta ei odotuksista huolimatta oltu koulutuksen leviämisen ja modernisoinnin kautta saatu Senegalissa loppumaan - saati sitten muissa heikommin edistyvissä Afrikan maissa.
Mutta vuonna 1997 pienessä Bambara-heimon kylässä nimeltään Malicounda pidettiin paikallisen kansalaisjärjestön aloitteesta kokous, jossa kolmentoista kylän naiset, joilla oli samanikäisiä tyttäriä, päätti kertaheitolla luopua ympärileikkauksesta.
Pian lähellä sijaitsevan Faluni-heimon kahdeksantoista kylää seurasi esimerkkiä. Päätökset levisivät kylästä kylään ja pian Senegalin hallitus kielsi ympärileikkaukset.
Instituutio mureni alhaalta ylöspäin. Oleellista oli ilmeisesti, että tietyn paikallisen yhteisön kaikki tytöt jätettiin ympärileikkaamatta. Jos vain yksittäiset naiset olisivat päättäneet että heidän tyttäriään ei ympärileikata, tytär olisi todennäköisimmin menettänyt mahdollisuutensa avioliittomarkkinoilla. Tarvittiin yhteistoimintaa.
keskiviikkona, joulukuuta 03, 2008
Elinvoimaiset kulttuurit leviävät
Ihminen, jolla on flunssa aivastaa. Aivastaessaan ihminen levittää flunssan aiheuttajia (viruksia, bakteereja) ympärilleen. Virukset siirtyvät näin muihin ihmisiin.
Virus panee isäntäeläimen aivastamaan koska tällainen toiminta edistää viruksen leviämistä eli toiminta on darwinistinen sopeuma. Virus ei tietenkään tietoisesti tee päätöstä että panenpa isäntäeläimen aivastamaan. Vaan virus, jonka perimässsä on ollut ohje panna isäntäeläin aivastamaan, on olemassaolon kamppailussa pärjännyt paremmin kuin sellainen virus jolle ei ole ollut tällaista ohjetta.
Uskontoja ja kulttuureja on usein kutsuttu darwinistisessa katsannossa viruksiksi tai meemeiksi. Tässä katsannossa tietyt kulttuurit voivat pärjätä parememmin kuin toiset esimerkiksi siksi että panevat isäntävaltion "aivastamaan" pakolaisia ympärilleen. Pakolainen vie oman kulttuurinsa meemin mukanaan uusin maihin.
Miten kulttuuri siis panee isäntämaansa "aivastamaan". Keinoja on monia. Periaate on että syntyvyys maassa pidetään mahdollisimman korkeana esimerkiksi kieltämällä ehkäisy. Olot maassa tehdään lisäksi niin sietämättömiksi että ihmiset pakenevat tällaisesta maasta. Se, että kulttuuri kykenee tekemään isäntämaansa olot sietämättömiksi, on siis darwinistinen sopeuma. Kulttuuri ei tietenkään tietoisesti päätä että panenpa isäntämaan "aivastamaan" vaan kyseessä on tosiaankin sopeuma.
Darwinistisessa katsannossa tällainen kulttuuri on erittäin elinvoimainen. Tulemme tulevaisuudessa näkemään yhä enemmän sellaisia ihmisiä, jotka kantavat tällaisten elinvoimaisten kulttuurien meemejä ja yhä vähemmän sellaisia ihmisiä jotka kantavat jotain muita meemejä. Samoin kuin näemme kakkialla ihmisiä jotka kantavat elinvoimaisia - aivastamista aiheuttavia - flunssaviruksia.
Kokonaan toinen juttu on, että viruksen kantaja (ihminen) on vähemmän elinvoimainen kuin sellainen ihminen joka ei virusta kanna. Samoin "elinvoimaisen" kulttuurin isäntämaa kärsii alhaisesta elinajanosotteesta, alhaisesta BKT:sta, demokratiavajeesta ja ihmisoikeusvajeesta.
Virus panee isäntäeläimen aivastamaan koska tällainen toiminta edistää viruksen leviämistä eli toiminta on darwinistinen sopeuma. Virus ei tietenkään tietoisesti tee päätöstä että panenpa isäntäeläimen aivastamaan. Vaan virus, jonka perimässsä on ollut ohje panna isäntäeläin aivastamaan, on olemassaolon kamppailussa pärjännyt paremmin kuin sellainen virus jolle ei ole ollut tällaista ohjetta.
Uskontoja ja kulttuureja on usein kutsuttu darwinistisessa katsannossa viruksiksi tai meemeiksi. Tässä katsannossa tietyt kulttuurit voivat pärjätä parememmin kuin toiset esimerkiksi siksi että panevat isäntävaltion "aivastamaan" pakolaisia ympärilleen. Pakolainen vie oman kulttuurinsa meemin mukanaan uusin maihin.
Miten kulttuuri siis panee isäntämaansa "aivastamaan". Keinoja on monia. Periaate on että syntyvyys maassa pidetään mahdollisimman korkeana esimerkiksi kieltämällä ehkäisy. Olot maassa tehdään lisäksi niin sietämättömiksi että ihmiset pakenevat tällaisesta maasta. Se, että kulttuuri kykenee tekemään isäntämaansa olot sietämättömiksi, on siis darwinistinen sopeuma. Kulttuuri ei tietenkään tietoisesti päätä että panenpa isäntämaan "aivastamaan" vaan kyseessä on tosiaankin sopeuma.
Darwinistisessa katsannossa tällainen kulttuuri on erittäin elinvoimainen. Tulemme tulevaisuudessa näkemään yhä enemmän sellaisia ihmisiä, jotka kantavat tällaisten elinvoimaisten kulttuurien meemejä ja yhä vähemmän sellaisia ihmisiä jotka kantavat jotain muita meemejä. Samoin kuin näemme kakkialla ihmisiä jotka kantavat elinvoimaisia - aivastamista aiheuttavia - flunssaviruksia.
Kokonaan toinen juttu on, että viruksen kantaja (ihminen) on vähemmän elinvoimainen kuin sellainen ihminen joka ei virusta kanna. Samoin "elinvoimaisen" kulttuurin isäntämaa kärsii alhaisesta elinajanosotteesta, alhaisesta BKT:sta, demokratiavajeesta ja ihmisoikeusvajeesta.
tiistaina, joulukuuta 02, 2008
Romanien negatiivisuudesta
Koska tämä blogi on käsitellyt laajasti romanikulttuuria, lisään tämän postauksen tänne vaikken aktiivisesti ylläpidäkään blogia enää.
Olen esittänyt useita kertoja, että negatiivisuus on vahvin tapa rakentaa yhteisöllisyyttä. Esimerkkinä olen maininnut suomalaisten ja pataanien selviytymistarinat. Väitettä tukee myös uskontotieteen havainto, että mitä epämiellyttävämpiä rituaaleja kansa tai heimo harjoittaa esimerkiksi initiaatioriiteissä, sitä tehokkaampaa on kansan yhteistyö.
Apashit pakottivat nuorukaisensa jääkylmään veteen osana initiaatioriittiä. Adolf Hitler kehitti ajatuksen jatkuvasta sodasta slaaveja vastaan. Jokaiselle saksalaisnuorukaiselle tarjoutuisi näin mahdollisuus suorittaa initiaatioriitti itärintamalla.
Shiiamuslimit ruoskivat massarituaaleissaan itseään. Lisäksi jokainen shiiamuslimimies suggeroidaan lapsesta saakka syyllisyyden ja surun tunteeseen siitä että hän ei henkilökohtaisesti saanut olla mukana Karbalan taistelussa jossa shiiauskonnon kolmas imaami Husayn ibn Ali kaatui marttyyrinä taistellessaan sunneja vastaan. Nämä negatiiviset rituaalit ja tunteet todennäköisesti ylläpitävät shiiojen vahvaa ryhmäkoheesiota.
Väite sai tukea romanikirjailija Veijo Baltzarin kirjasta Sodassa ja rakkaudessa, joka kuvaa romanien elämää natsien hallitsemassa Euroopassa. HS kuvaa kirjaa:
[Romanisuvun] vaellus sisältää niin uhrautumista kuin petturuutta, mutta ennen muuta arjen päättymättömiä riitoja ja pahansuopaa sättimistä. "Panettelu ja kielteisten mielikuvien loihtiminen vahvisti yhteenkuuluvaisuuden tunnetta", kertojanääni toteaa.
HS:n toimittaja toteaa tähän:
Mahdotonta on silti ymmärtää, miten sisäinen eripura vahvistaa ryhmää.
Baltzar viljelee runsaasti eräänlaista mustalaisfilosofiaa, joka koostuu monista eri hienolta kuulostavista lauseista, rahvaanomaisista uskomuksista ja sutkauksista, lujasta kohtalonuskosta ja Herranpelosta. Viittaukset jäävät kauttaaltaan ylen hämäriksi, eikä asiaan perehtymätön saa niistä selvää.
Toimittajan reaktio on luonnnollinen. Ihmiset on niin iskostettu näkemään eripura, kateus, yhteisön sisäinen väkivalta ja kyräily puhtaasti negatiivisena asiana, että Baltzarin johtopäätös tuntuu käsittämättömältä.
Uskontotieteen valossa se ei sitä ole.
Negatiivisuuteen perustuva yhteisö ei ehkä ole miellyttävä yhteisö, mutta se VOI olla vahva yhteisö. Tästä varmasti monella suomalaisellakin on kokemusta - esimerkiksi omasta suvustaan.
Olen esittänyt useita kertoja, että negatiivisuus on vahvin tapa rakentaa yhteisöllisyyttä. Esimerkkinä olen maininnut suomalaisten ja pataanien selviytymistarinat. Väitettä tukee myös uskontotieteen havainto, että mitä epämiellyttävämpiä rituaaleja kansa tai heimo harjoittaa esimerkiksi initiaatioriiteissä, sitä tehokkaampaa on kansan yhteistyö.
Apashit pakottivat nuorukaisensa jääkylmään veteen osana initiaatioriittiä. Adolf Hitler kehitti ajatuksen jatkuvasta sodasta slaaveja vastaan. Jokaiselle saksalaisnuorukaiselle tarjoutuisi näin mahdollisuus suorittaa initiaatioriitti itärintamalla.
Shiiamuslimit ruoskivat massarituaaleissaan itseään. Lisäksi jokainen shiiamuslimimies suggeroidaan lapsesta saakka syyllisyyden ja surun tunteeseen siitä että hän ei henkilökohtaisesti saanut olla mukana Karbalan taistelussa jossa shiiauskonnon kolmas imaami Husayn ibn Ali kaatui marttyyrinä taistellessaan sunneja vastaan. Nämä negatiiviset rituaalit ja tunteet todennäköisesti ylläpitävät shiiojen vahvaa ryhmäkoheesiota.
Väite sai tukea romanikirjailija Veijo Baltzarin kirjasta Sodassa ja rakkaudessa, joka kuvaa romanien elämää natsien hallitsemassa Euroopassa. HS kuvaa kirjaa:
[Romanisuvun] vaellus sisältää niin uhrautumista kuin petturuutta, mutta ennen muuta arjen päättymättömiä riitoja ja pahansuopaa sättimistä. "Panettelu ja kielteisten mielikuvien loihtiminen vahvisti yhteenkuuluvaisuuden tunnetta", kertojanääni toteaa.
HS:n toimittaja toteaa tähän:
Mahdotonta on silti ymmärtää, miten sisäinen eripura vahvistaa ryhmää.
Baltzar viljelee runsaasti eräänlaista mustalaisfilosofiaa, joka koostuu monista eri hienolta kuulostavista lauseista, rahvaanomaisista uskomuksista ja sutkauksista, lujasta kohtalonuskosta ja Herranpelosta. Viittaukset jäävät kauttaaltaan ylen hämäriksi, eikä asiaan perehtymätön saa niistä selvää.
Toimittajan reaktio on luonnnollinen. Ihmiset on niin iskostettu näkemään eripura, kateus, yhteisön sisäinen väkivalta ja kyräily puhtaasti negatiivisena asiana, että Baltzarin johtopäätös tuntuu käsittämättömältä.
Uskontotieteen valossa se ei sitä ole.
Negatiivisuuteen perustuva yhteisö ei ehkä ole miellyttävä yhteisö, mutta se VOI olla vahva yhteisö. Tästä varmasti monella suomalaisellakin on kokemusta - esimerkiksi omasta suvustaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)