Vasemmistolaisessa Guardian-lehdessä pakistanilaissyntyinen yliopistokoulutettu (Oxford) nainen ja yrittäjä kertoo siitä, miten häntä ja muita tyttöjä on kohdeltu ja kohdellaan pakistanilais-yhteisössä. Nainen on itse päässyt elämässään pitkälle, vaikka hän on joutunut 10-vuotiaana useiden raiskausten kohteeksi ja vaikka hänen vanhempansa eivät tukeneet tyttöä millään lailla.
At 18 I was fortunate enough to receive an offer to study at Oxford University. I was enthralled with the exciting new world around me and tried desperately to fit in. I replaced my traditional shalwar kameez with jeans. I bared my shoulders and cut my hair. I socialised more than I studied and became president of the Oxford Union.
If I’d still been living in Skipton, surrounded by a community who would either blame me for the abuse or label me a liar, I’m not sure I could have rejected her demands.
1200 nuorta tyttöä joutui englantilaisessa kaupungissa pakistanilaisten miesten pedofilian kohteeksi. Sosiaalivirkailijat vaikenivat. Monikulttuurisuuden ideologia herättää sosiaalivirkailijoissa pelon, että heidät leimataan rasisteiksi.
Feministejä ei pakistanilaistyttöjen kohtalon kiinnosta pätkän vertaa. Feministejä ei asia kiinnosta, koska pakistanilaistytöt eivät ole valkoisen patriarkaatin uhreja vaan erilaisten ihmisten. Uhrit eivät ole valkoisia keskiluokan naisia, joita feminismi edustaa. Feminismi on äärielitistinen keskiluokan ideologia.
I grew up in a small community of a few hundred British-Pakistanis in Skipton, less than 60 miles from Rotherham. When I was 10 a neighbour started sexually abusing me. Paralysed by shame, I said nothing.
At 18 I was fortunate enough to receive an offer to study at Oxford University. I was enthralled with the exciting new world around me and tried desperately to fit in. I replaced my traditional shalwar kameez with jeans. I bared my shoulders and cut my hair. I socialised more than I studied and became president of the Oxford Union.
...
It was only after a decade away from Skipton that I was finally able to garner the courage to return and testify against my abuser. When I first told my mother about the abuse I’d suffered, she was absolutely devastated. The root of her anger was clear: I was heaping unbound shame on to my family by trying to bring the perpetrator to justice. In trying to stop him from exploiting more children, I was ensuring my parents and my siblings would be ostracised. She begged me not to go to the police station.
If I’d still been living in Skipton, surrounded by a community who would either blame me for the abuse or label me a liar, I’m not sure I could have rejected her demands.
Feministejä ei pakistanilaistyttöjen kohtalon kiinnosta pätkän vertaa. Feministejä ei asia kiinnosta, koska pakistanilaistytöt eivät ole valkoisen patriarkaatin uhreja vaan erilaisten ihmisten. Uhrit eivät ole valkoisia keskiluokan naisia, joita feminismi edustaa. Feminismi on äärielitistinen keskiluokan ideologia.
Tässä ei tietysti Halla-ahoa lukeneille ole mitään uutta, mutta hienoa että ongelma nostetaan esiin myös brittiläisessä "edistyksellisessä" lehdistössä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti