Kiitän Tapio Tuuria ja Marko Parkkolaa tärkeän asian esille ottamisesta.
Putinia "ymmärtäviä" ihmisiä on selvästikin mukana Suomenkin kansallisessa liikkessä. Putinin ryöstöretkeä Ukrainaan ymmärretään. Länsi nähdään kriisin todellisena aiheuttajana aivan kuin RT:n propagandassa. Suomi on muka aivan eri asia kuin Ukraina, joka on muka luonnollinen osa Venäjää.
Selitys Putiniin kohdistuvalle ihailulle on tietysti se, että Vladimir Putinin retoriikassa on painotettu perinteisiä arvoja sekä mm. homojen oikeuksien ja amerikkalaiskeskeisen globalisaation vastaisuutta. Venäjä kuitenkin on edelleen ilmiselvästi Suomen vapauden pahin vihollinen. Venäjän uhka on koko ajan voimistumassa päinvastoin kuin monet haihattelijat presidentti Tarja Halonen etunenässä pitkään kuvittelivat. Venäjän lentokoneet ovat mm. loukanneet Suomen ilmatilaa useita kertoja.
Venäjän ymmärtäjät on viipymättä puhdistettava kansallisesta liikkeestä - siis esimerkiksi Sisusta, elleivät he suostu itsekritiikkiin. (Puhdistamisella tarkoitan mm. erottamista ja välien katkaisemista henkilökohtaisella tasolla.)
Viimeisen 10 vuotta suomalainen kansallismielinen liike on keskittynyt islam-kritiikkiin ja pakkoruotsin vastustamiseen. 20- ja 30-lukujen ryssänvihan perinne on jäänyt syrjään. AKS:n valajäsenen nro 27 Elmo Kailan ajatus, että luokkaristiriitoja on alennettava ja koko kansa on saatava yhtenäisenä maanpuolustusaatteen taakse Venäjän uhan torjumiseksi, on nostettava uudelleen kansallisen liikkeen keskiöön. Turha puoluekilpailu, joka vain kasvattaa ristiriitoja kansan sisällä, on saatava minimoitua.
Tarvitaan synteesi 20-luvun kansallisen liikkeen Venäjän uhan torjumiseen perustuneen lähestymistavan ja 2000-luvun islam- ja maahanmuuttokriittisen lähestymistavan välillä. Nyt tarvitaan luovuutta tämän synteesin rakentamiseen.
Olen samaa mieltä Tuurin kanssa, että Nato-jäsenyys on hyväksyttävä kansallismielisen liikkeen tavoitteeksi. Vaikka kansallismieliset eivät luonnollisesti yleensä kannata kansainvälisiä sitoumuksia, vastentahtoisuudesta huolimatta on oltava käytännöllinen ja ymmärrettävä milloin tarvitaan liittoutumista. Suomi ei yksin kykene puolustautumaan. Nato-jäsenyys loisi Venäjää kohtaan peloitevaikutuksen, mikä suurella todennäköisyydellä estäisi koko aggression ennen kuin se edes pääsisi kunnolla alkuun.
Putinia "ymmärtäviä" ihmisiä on selvästikin mukana Suomenkin kansallisessa liikkessä. Putinin ryöstöretkeä Ukrainaan ymmärretään. Länsi nähdään kriisin todellisena aiheuttajana aivan kuin RT:n propagandassa. Suomi on muka aivan eri asia kuin Ukraina, joka on muka luonnollinen osa Venäjää.
Selitys Putiniin kohdistuvalle ihailulle on tietysti se, että Vladimir Putinin retoriikassa on painotettu perinteisiä arvoja sekä mm. homojen oikeuksien ja amerikkalaiskeskeisen globalisaation vastaisuutta. Venäjä kuitenkin on edelleen ilmiselvästi Suomen vapauden pahin vihollinen. Venäjän uhka on koko ajan voimistumassa päinvastoin kuin monet haihattelijat presidentti Tarja Halonen etunenässä pitkään kuvittelivat. Venäjän lentokoneet ovat mm. loukanneet Suomen ilmatilaa useita kertoja.
Venäjän ymmärtäjät on viipymättä puhdistettava kansallisesta liikkeestä - siis esimerkiksi Sisusta, elleivät he suostu itsekritiikkiin. (Puhdistamisella tarkoitan mm. erottamista ja välien katkaisemista henkilökohtaisella tasolla.)
Viimeisen 10 vuotta suomalainen kansallismielinen liike on keskittynyt islam-kritiikkiin ja pakkoruotsin vastustamiseen. 20- ja 30-lukujen ryssänvihan perinne on jäänyt syrjään. AKS:n valajäsenen nro 27 Elmo Kailan ajatus, että luokkaristiriitoja on alennettava ja koko kansa on saatava yhtenäisenä maanpuolustusaatteen taakse Venäjän uhan torjumiseksi, on nostettava uudelleen kansallisen liikkeen keskiöön. Turha puoluekilpailu, joka vain kasvattaa ristiriitoja kansan sisällä, on saatava minimoitua.
Tarvitaan synteesi 20-luvun kansallisen liikkeen Venäjän uhan torjumiseen perustuneen lähestymistavan ja 2000-luvun islam- ja maahanmuuttokriittisen lähestymistavan välillä. Nyt tarvitaan luovuutta tämän synteesin rakentamiseen.
Olen samaa mieltä Tuurin kanssa, että Nato-jäsenyys on hyväksyttävä kansallismielisen liikkeen tavoitteeksi. Vaikka kansallismieliset eivät luonnollisesti yleensä kannata kansainvälisiä sitoumuksia, vastentahtoisuudesta huolimatta on oltava käytännöllinen ja ymmärrettävä milloin tarvitaan liittoutumista. Suomi ei yksin kykene puolustautumaan. Nato-jäsenyys loisi Venäjää kohtaan peloitevaikutuksen, mikä suurella todennäköisyydellä estäisi koko aggression ennen kuin se edes pääsisi kunnolla alkuun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti