tiistaina, toukokuuta 24, 2011

Gandhi, Hakkarainen vai Halonen ?

Nuorena ihailin Gandhia - ja ihailen tavallaan vieläkin. Pidin upeana sitä miten hän päättäväisesti toimien - ja periaatteistaan kiinni pitäen - ajoi väkivallattomasti britit pois Intiasta.

Gandhi sitoutui tiettyihin periaatteisiin, päätöksiin ja keinoihin mentaalisesti eikä suostunut neuvottelemaan niistä. Hän piti keinojaan (väkivallattomuus) ja päämääriään (Olen päättänyt, että te poistutte Intiasta) pyhinä. Niistä ei voinut neuvotella.

Kompromissi oli mahdotonta ja jossain vaiheessa britit ymmärsivät tämän.

Sitten luin Gandhin elämäkerran My Experiments with Truth. Ymmärsin, että kyseessä oli Puhdas Periaatteen Ihminen - mitä todennäköisimmin Asperger. Mikäli hänet olisi valittu vapautumisen jälkeen Intian johtajaksi, Intiassa olisi ehkäisyn sijasta harrastettu seksuaalista pidättyvyyttä ja tehtaiden sijasta tuotanto olisi perustunut rukkeihin. Kun uusia poliittisia kysymyksiä olisi syntynyt, Gandhi olisi luonut uusia moraalisia ratkaisuja niiden ratkaisemiseksi.

Periaatteen ihminen on Homo Economicuksen vastakohta. Olen itsekin jossain määrin periaatteen ihminen, mutta en niin paljon ettenkö ymmärtäisi, että on kaikkien kannalta parempi kun normaalioloissa johtaja ei ole Puhdas Periaatteen Ihminen. (Mielenkiintoinen on tietysti kysymys milloin elämme normalioloja. Tuskin puhtaasti koskaan. Periaatten Ihmisille on aina tilausta.)

Siksi olen samaa mieltä kuin Ruukinmatruuna, että jopa Hakkarainen olisi parempi dikaattori kuin Tarja Halonen.

11 kommenttia:

Tiedemies kirjoitti...

Halosella ei ole oikeastaan mitään valtaa. En oikein ymmärrä inhoasi häntä kohtaan, mutta ei minun tarvitsekaan. En kritisoi sitä silti, sen voimakkuus vain on hämmentävää.

Homo Economicus on abstraktio, joka on tavallaan tarpeeton ja rikkinäinen, kun puhutaan jostain sellaisesta tilanteesta, jossa jokin nimettävissäoleva yksilö tai olennaisesti samankaltaisten "periaatteiden" pohjalta toimivien yksilöiden joukko (erotuksena muusta populaatiosta) toimii. Jos meillä on suuri joukko periaatteen ihmisiä, joiden periaatteellisiksi nimeämät kysymykset ovat kuitenkin jakautuneet melko tasaisesti, homo Economicus-olettama voi olla mielekäs, koska erot tasoittuvat tilastollisesti.

Koska peliteoreettinen tarkastelu on minusta mielekäs, on hyödyllistä kysyä esimerkiksi sitä, miten relevantti tämä jaottelu "ääripäihin" on jos pelaamme jotakin koordinaatiopeliä tai sellaista peliä, jossa esiintyy vangin dilemma.

Gandhin periaatteellisuuden voi ajatella olevan peliteoreettisen strategian kiinnihitsaamista niin, että vastapuoli tai yhteistyön tekijä voi aina luottaa tämän siirtoon. Tällainen periaatteellisuus voi olla tehokasta, jos valittu strategia on sellainen, johon luottamalla voi melko turvallisesti pelata jonkin tehokkaan siirron. Periaatteellinen johtaja voi tässä mielessä ymmärrettynä olla suureksi hyödyksi. Hyöty kuitenkin menetetään tilanteessa, jossa valitulla strategialla on vastaus, joka johtaa periaatteellisen tahon täydelliseen tuhoon.

Jukka kirjoitti...

Halosella ei ole oikeastaan mitään valtaa. En oikein ymmärrä inhoasi häntä kohtaan, mutta ei minun tarvitsekaan

Halosella ei ole paljoa suoraa valtaa, niin kuin ei faktisesti ole perussuomalaisillakaan, kun he jäävät hallituksen ulkopuolelle.

Halosen valta näkyy vaikkapa siinä, että hän nimittää kansliapäälliköksi Ritva Viljasen, joka sitten julistaa virkamiehen "asiantuntemuksella", että Suomella ei ole mahdollisuutta valita maahanmuuttajia.

Suuri osa suomalaisista luottaa Haloseen ja hänen asiantumukseensa ja moraaliseen arvioihinsa ulkopolitiikasta, puolustuspolitiikasta, ihmisoikeuskysymyksistä sosiaalipolitiikasta ja maahanmuuttopolitiikasta. Näin hän vaikuttaa asioihin, vaikka onkin näemmä viime aikoina kyllästynyt presidentin hommaan, kun ei pääse EU-kokouksiin.

Perussuomalaisillakin on valtaa sitä kautta että hallituspuolueet pelkäävät, että elleivät ota perussuomalaisten vaatimuksia huomioon politiikassaan, tulee toinen jytky.

Gandhin periaatteellisuuden voi ajatella olevan peliteoreettisen strategian kiinnihitsaamista niin, että vastapuoli tai yhteistyön tekijä voi aina luottaa tämän siirtoon. Tällainen periaatteellisuus voi olla tehokasta, jos valittu strategia on sellainen, johon luottamalla voi melko turvallisesti pelata jonkin tehokkaan siirron. Periaatteellinen johtaja voi tässä mielessä ymmärrettynä olla suureksi hyödyksi. Hyöty kuitenkin menetetään tilanteessa, jossa valitulla strategialla on vastaus, joka johtaa periaatteellisen tahon täydelliseen tuhoon.

Juuri näin.

Aakke / Miltton kirjoitti...

Gandhin strategian osa oli periksiantamattomuus ja järkkymättömyys. Äkkiseltään luulisi, että miten sellainen ihminen voi pärjätä, mutta peliteoreettinen tarkastelu avaa ymmärryksen tähän.

Gandhin vastakohta lienee Hitler, joka oli vähintään yhtä periksiantamaton ja järkkymätön, mutta jonka periaatteena ei ollut väkivallattomuus.

Hitlerkin oli luultavasti asperger.

Toukka kirjoitti...

Hitler oli lisäksi uhkapeluri ja kusettaja. Gandhin suhde kuseen oli ymmärtääkseni toisenlainen.

LS kirjoitti...

In Mises's view, economics doesn't deal with homo economicus at all, but with homo agens: man "as he really is, often weak, stupid, inconsiderate, and badly instructed."
- Doug French

Blitzmadchen kirjoitti...

Adolf Hitlerkin oli Periaatteen ihminen. Ehkä joskus hänen kuvansa puhdistetaan (katsokaa vaikka sivustoa adolfthegreat.com nähdäksenne hänen keksintöjään ja ajatuksiaan.) Gandhikin arvosti häntä ja Hitler häntä yksityiselämässä vaikka eivät liittolaisia olleetkaan.

Johanna Saarni kirjoitti...

Hitler EI OLLUT Gandhin vastakohta. Gandhi arvosti häntä ja Hitler Gandhia yksityiselämässä vaikka eivät liittolaisia olleetkaan. Haastan ihmiset täällä katsomaan sivustoa adolfthegreat.com joka ei antisemitistinen tai natsisivusto, vaan pyrkii objektiivisesti arvioimaan Hitlerin saavutuksia ilman "weasel wordsien" käyttöä.

Jukka kirjoitti...

Sanotaanpa nyt näin. Minusta Hitlerin ongelma oikeastaan oli juuri se että hän OLI periaatteen ihminen.

Jos hän olisikin hiukan pehmentänyt periaatteitaan ja olisi jättänyt vaalilupauksistaan nuo antisemiittiset osat toteuttamatta niin parempi olisi ollut.

Vaikken nyt mikään suuri humanisti olekaan niin juutalaisten hävittäminen oli harvinaista hölmön hommaa. Knuth Hamsunkin - norjalainen natsi - sanoi Hitlerille suoraan päin pläsiä että kaikki maat tarvitsevat ainakin jonkun verran juutalaisia.

Amerikkalaisen yhteiskunnan teknologinen ylivoima eurooppalaisen nähden on varmasti ainakin osittain sitä että juutalaiset pakenivat Euroopasta.

Jukka kirjoitti...

Vaikka Kennedyn isä ilmeisesti oli natsimyönteinen se että John Kennedy olisi oikeasti kehunut Hitleriä lienee kiistanalaista. Ja vaikka näin olisi tapahtunutkin se ei olisi Hitlerin hyvyydestä todistanut mitään.

Ingmar Bergman kehui muistelmissaan miten upea paikka Natsi-Saksa oli kun hän oli siellä vaihto-oppilaana. Toivon maa. Tai pikemmin miten ihanalta maalta se silloin koululaisesta tuntui.

Ongelma ei ollutkaan etteikö 33-39 Natsi-Saksa olisi suurimmallle osalle saksalaisia ehkä tuntunutkin Toivon maalta. Ongelma oli se että Natsi Saksa tuhosi suuren vähemmistön Saksan kanalaisia ja muita eurooppalaisia ja Hitler katkaisi koko Euroopan henkisen kehityksen. Siitä ei ole koskaan henkisesti noustu.

Se trauma jonka Hitler Eurooppaan synnytti on tärkeä osasyy siihen miten eurooppalaiset antautuvat muslimimaahanmuuton edessä eivätkä kykene puolustamaan länsimaisia arvoja edes ääri-islamia vastaan.

Se on tärkeä osasyy siihen että eurooppalaiset kuvittelevat että heidän moraalinen velvollisuutensa on ottaa tänne vastaan kaikenmaailman pakolaisia Afrikan sisällissodista.

Aakke / Miltton kirjoitti...

Minusta Hitlerin ongelma oikeastaan oli juuri se että hän OLI periaatteen ihminen.

Samaa mieltä. Hitler oli LIIAN staattinen maailmassa, joka olisi vaatinut dynaamisuutta.

Aakke / Miltton kirjoitti...

Jopa Milton Friedmankin on/oli sitä mieltä, että Hitler oli vilpitön fanaatikko, ja että se oli tuhoisaa, vaikkapa Mussolinin tekopyhyyteen verrattuna. Tässä video:

Milton Friedman - Socialism is Force

Friedman puhuu Hitlerin ja Mussolinin eroista videon lopussa, alkaen kohdasta 5:55.