Suomi ja Venäjä

Käsittelen Suomen ja Venäjän suhteita.

Ensimmäinen kappale käsittelee aihetta Nord Stream putkihankkeen taustaa vasten ja lähtee omasta arvomaailmastani eikä pyrikään olemaan objektiivinen. Toinen kappale pyrkii olemaan objektiivinen tai ainakin riippumaton lukijan suhteesta kunnian käsitteeseen.

Kunnian käsitteeseen perustuva analyysi

Saksa ja Venäjä ovat tällä kertaa riippuvaisia Suomesta. Jotta Nord Stream-putkihanke voisi edistyä, Suomelta tarvitaan lupa, joka riippuu siis jonkin sortin ympäristöselvityksestä. Venäjä odottaa siis Suomelta lupaa.

Voisi luulla että tässä tilanteessa Suomi olisi vahvoilla ja Venäjä hattu kädessä pyytämässä. Sen sijaan näyttää siltä, että pääministerimme oli eilen pokkuroimassa Putinia, että voisiko Venäjä antaa tarvittavat lisäselvitykset, jotta Suomi ehtisi tekemään ympäristöselvitykset. Vanhanen haluaa palvella Venäjää kunnon lakeijan lailla - siis mahdollsimman tehokkaasti.

HS:n sanamuoto kuvaa tilannetta: Pääministeri sai ... Putinilta vakuutuksen, että puuttuvat tiedot ... toimitetaan Suomelle.

Tosiasiassa Suomi ei tarvitse mitään lisäselvityksiä venäläisiltä, vaan Venäjä tarvitsee meiltä luvan. Luvan voi antaa ehkä, kun selivitykset ovat tulleet. Turha niitä on pyydellä hattu kädessä.

Jos Suomen valtion hallituksella olisi hiukankin kunniantajua, he eivät pokkuroisi kansainvälisen lehdistön edessä venäläisiä. Voin kuvitella, miten Putin Berlusconin tavoin naureskelee näille kahdelle sylikoiralle - Vanhaselle ja Haloselle.

Suomalaisten pitäisi oppia jotain ulkomaalaisten kanssa yhteistoiminnasta kun nyt olemme yhä suuremmassa määrin osa globaalia maailmaa. Sylikoiria ei arvosteta. Ja kun sinua ei arvosteta, ei sinua oteta huomioon.

Uhota ei pidä, mutta omasta kunniasta pitää pitää kiinni. Kansainvälinen yhteisö ei ole laillisuuden kulttuuuri. Ei ainakaan, kun ollaan tekemisissä venäläisten kanssa.

Objektiivinen analyysi

Fukuyaman teorian mukaan historia on päättynyt kehittyneiden demokraattisten valtioiden - esimerkiksi Ranskan ja Saksan - välisissä suhteissa, mutta suuri osa maailmaa elää vielä pitkään historian aikaa. Venäjä etunenässä. Koska Venäjä elää edelleen historian aikaa, myös Suomi elää suurelta osin historian aikaa.

Suomen geopoliittista ympäristöä ei leimaa ensi sijassa kansainvälisten sopimusten määrämät pelisäännöt, vaan voimapolitiikka. Tässä suhteessa Suomi elää siis periaatteessa samanlaisessa geopolittiisessa tilanteessa kuin sata vuotta sitten.

Kuten silloinkin Suomella on ainakin kaksi - todennäköisesti kolme - tapaa suhtautua Venäjään voimapolitiikkaan:

1. Kunniasta kiinni pitäminen eli perustuslaillisuus

2. Myöntyvyys eli suomettarelaisuus

3. Aktiivinen vastarinta.

Ero aikaan 100 vuotta sitten ei ole se, etteikö meillä olisi samat vaihtoehdot kuin silloinkin. Ero on siinä että nykyään näistä vaihtoehdoista ei puhuta. Sitä ei saisi oikein edes sanoa ääneen että Venäjä on Suomelle aina ongelma.

Järkyttävintä on että presidentti Halonen ei ole pelkästään hiljaa siitä että Venäjä on Suomelle aina ongelma, vaan hän ei edes tunnu ymmärtävän asiaa. Teen tämän johtopäätöksen hänen lausunnoistaan Georgian sodan aikana.

Sortokauden aikana Venäjään suhtautumisesta riideltiin, mutta ainakin jokainen tajusi perusväitteen eli sen että Venäjä on Suomelle aina ongelma. Nykyään perusväite usein kielletään. Ainakin vielä viisi vuotta sitten oli jollain lailla jopa sivistymätöntä puhua Venäjästä kuin se olisi uhka Suomella. Tottakai se on. Muistan miten eräs ystäväni sanoi, että vanhemmat ihmiset suhtautuvat ennakkoluuloisesti Venäjään. Todelliuudessa ennakkoluulot ("Venäjä ei ole uhka Suomelle vaan tavallinen eurooppalainen maa") olivat leimaavia lähinnä nuorille. Jopa HS arveli vielä viitisen vuotta sitten, että Venäjä on kehittymässä modernin johtajansa Vladimir Putinin johdolla hiljalleen kohti demokrtaiaa.

Vastemielisin ja sananvapauden kannalta vaarallisin on suhtautuminen, jota voisi kutsua vaikka kyyniseksi viisaudeksi: "Tottakai kaikki tietävät että Venäjä on ongelma, mutta viisas ymmärtää olla asiasta hiljaa." Tällaisen ajattelun näennäinen logiikka kaatuu siihen, että syntyy aina uudelleen uusi sukupolvi, joka ei tiedä sitä että "kaikki tietävät että Venäjä on ongelma, mutta viisas ymmärtää olla asiasta hiljaa."

Käytännön politiikalla on vaihtoehtoja, mutta jos vaihtoehdoista ei voi puhua tai jopa tarve keskusteluun kiistetään, sananvapaudelle ei jää sijaa. Kun kahdesta asiasta - maahanmuutosta ja Venäjästä - ei saa vapaasti keskustella, sananvapaudella ei näytä olevan mitään tulevaisuutta tai edes mitään yhteiskunnallista tilausta Suomessa.

Mainitsemiani viisaita kyynikkoja leimaa sivumennnen sanoen se, että he suhtautuvat Venäjään säänönmukaisesti halveksivasti.

Itse suhtaudun Venäjään äärimmäisen kiinnostuneesti. Voisi ehkä jopa sanoa että rakastan venäläisiä ja vihaan ryssiä, mutta en sano koska Illman voisi tulkita tuonkin lauseen kiihotukseksi. Muuta siitä toisen kerran.