Kun kaksi ihmistä nykyään eroaa, ajatellaan että se on heidän asiansa. Lasten kohtaloa ehkä surkutellaan, mutta siinä kaikki. Eihän avioero muille kuulu. Toisin oli aiemmin - pimeänä aikana - kun kirkko sekaantui tällaisiin asioihin.
Logiikka mättää kuitenkin pahasti. Kaksi ihmistä on todellisuudessa luvannut seurakunnan ja Jumalan edessä näitten todistajien läsnäollessa elää yhdessä kunnes kuolema meidät erottaa ja auttaa toisiaanmyötä ja vastoinkäymisissä..
Verratkaamme avioliittoa kauppasopimukseen (tai työsopimukseen), jonka kaksi ihmistä tekee asunnosta, todistajien läsnäollessa. Kauppasopimus ei ole kahden ihmisen asia, joka ei kuulu muille. Kirjallinen sopimus ja todistajien läsnäolo tekevät sopimuksesta sitovan lain edessä. Jos toinen kaupan osapuoli A rikkoo sopimusta, toinen osapuoli B voi haastaa A:n oikeuteen. Menettelytapa kasvattaa luottamusta sopimusten pätevyyteen. Sopimuksella on lain turva.
Mahdollisuus tehdä sitovia kauppa- ja työsopimuksia lisää kansalaisten turvallisuutta.
Vaikka kirkon rituaalien sanamuoto antaa sen kuvan, että kirkko ja Jumala antavat sopimukselle lain voiman - tai toisin sanoen että moraalinen yhteisö (seurakunta) sitoutuu turvaamaan avioliiton rankaisemalla sopimuksen rikkojaa - useimmat ymmärtävät että kirkko ei todellisuudessa anna sopimukselle mitään tukea. Mitään moraalista yhteisöä eli seurakuntaa ei edes ole olemassa.
Evankelisluterilainen kirkko on tyhjien rituaalien insitituutio. Se on Kuolleen Jumalan kirkko. Kyykäärmeen sikiö.
Kun kristinusko alunperin levisi Roomassa suuri syy sen menestykselle oli, että se todella antoi avioliitolle lainvoiman. Kun mies solmi avioliiton naisen kanssa, hän tiesi että mikäli hän pettää lupauksensa, hänet erotetaan kirkosta ja hän menettää kaiken sen turvan minkä kirkko antaa. Evankelikaaliset liikkeet etenevät Etelä-Amerikassa samoin eväin: alhaisen luottamuksen yhteiskunnassa kirkko tarjoaa luottamuksen keitaan.
Joku voi sanoa että maailma on muuttunut ja uskonto ja avioliitto on yksityisasia. Ehkä mutta maailma muuttuu tässäkin suhteessa. Onneksi.
Perhe-elämän toimivuuden kannalta molemminpuolinen sitoutuminen ja luottamus ovat äärimmäisen tärkeitä. Jos jatkuvasti joutuu pelkäämään että toinen käy vieraissa tai toinen kähveltää rahat, elämä muuttuu helvetiksi.
Nyky-yhteiskunnassa ajatellaan, että luottamus avioliitossa on kahden ihmisen välinen asia eikä muilla ole velvollisuutta/syytä ottaa asiaan mitään kantaa.
Jätän tämän mielipiteen täysin omaan arvoonsa. On toki yhteiskuntia, joissa millekään sopimuksille ei voi saada lainvoimaa, mutta ne eivät yleensä ole erityisen hyviä yhteiskuntia.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
15 kommenttia:
Käsittääkseni katolinen kirkko kieltäytyy eronneiden vihkimisestä.
Kyse ei ole siitä, etteikö avioero voisi olla joissain tapauksissa mahdollinen, vaan siitä, että se on liian helppoa. Avioeron muuttuminen kaupallista vaihtoa muistuttavaksi toimenpiteeksi ei ole sattuma, vaan suora seuraus yhteiskunnan universalisoitumisesta ja liberalisoitumisesta. Kaupallisella vaihdolla tarkoitan tilannetta, jossa ihminen voi oikkujensa ja hetkellisten mielihalujensa perusteella valita mitä huvittaa resurssiensa määrittämissä rajoissa.
Avioeroon pitäisi liittyä niin kovat sanktiot ja tuomiot (kynnykset), että vain huonoimmat, korjauskelvottomat avioliitot päättyvät eroon.
Olen sekä samaa että eri mieltä asiasta.
Olen samaa mieltä siltä osin kuin tulee luottamukseen ja sopimusrikkomuksiin. Minusta on kuitenkin ilmeistä, että avioliitto on sopimus siinä, missä mikä tahansa muukin sopimus.
Ongelma on se, että yhteiskunta ei kohtele sitä enää sopimuksena, jonka voi rikkoa. Sensijaan sitä kohdellaan sopimuksena, jonka voi kuka tahansa yksipuolisella päätöksellä purkaa. Tämä on ongelma, ei suinkaan se, että avioliitto ymmärretään sopimuksena muiden sopimusten tapaan.
Tavallaan lain silmissä avioliitto ei edes ole mikään sopimus, etenkään silloin, kun osapuolilla on avioehto. Tällöin sopimuksen purkautumisella ei oikeastaan ole mitään konkreettista vaikutusta mihinkään.
En pidä siis niinkään ongelmana sitä, että eroaminen on helppoa, vaan sitä, että avioliittosopimuksen voi purkaa yksipuolisella päätöksellä ja että laki ei tunnusta muunlaista sopimusta. Tämä jälkimmäinen asia on se, joka johtaa luottamuksen heikkenemiseen, koska se tavallaan antaa viestin, että avioliiton rikkomisessa ei ole mitään väärää tai vikaa.
Uskon kuitenkin, kaikesta yllä kirjoittamastani huolimatta, että nykyinen järjestely on parempi kuin sellainen, jossa aviorikoksesta kivitetään tai edes rangaistaan. Se, että ympäröivä yhteiskunta valvoo rangaistuksen pelolla ihmisten välisiä suhteita, on vähintäänkin altis jos jonkinlaiselle kieroutumiselle. Lisäksi se synnyttää kaksinaismoraalia ja epätasa-arvoa mittakaavassa, jonka uskon olevan huomattavasti merkittävämpi kuin tämä mainittu luottamusta rapauttava vaikutus.
En minäkään tarkoittanut että avioeron pitäisi olla kokonaan kielletty.
Tarkoiitin sitä, että samallalailla kuin kauppasopimuksiin saa lain turvan (=ulkopuoliset sekaantuvat) ehkä avioeroissakin heikompaa osapuolta voisi tukea sillä että hyväksikäyttö demonisoidaan.
Useinhan avioeron jälkeen julkisuudessa kuulee puhuttavan että kyseessä oli "yhteinen päätös", mikä on todnenääköisesti lähes aina täyttää tuubaa.
Avioeroja on karkeasti kahdenlaisia:
a) Toinen pakenee toisen tylyyttä/kusipäisyyttä.
b) Toinen jättää toisen kuin nallikalliolle koska on löytänyt laadullisesti paremman.
Avioeroon liittyvä hyväksikäyttö on tietysti vain pieni osa parisihdehyväksikäyttöä.
Tyyppiesimerkikki parisuhdehyväksikäytöstä on tilanne jossa A satsaa kaikki henkiset ja taloudelliset resurssinsa avioliittoon, toinen taas käy vieraissa ja/tai käyttää rahat omiin tarpeisiinsa ja/tai koko avioliiton ajan vain "toteuttaa itseään".
Nykyajan ratkaisu on, että "pidä omat rahat", "pidä oma elämä", "säilytä oma ura", "huolehdi että lapset ovat sinun puolellasi jos ero tulee". Siis epäluottamuksen kierre.
Pahimmassa tapauksessa naureskellaan kyynisesti sille, jota vedätettiin. Kyynisyys on nyky ajan vastine aiemman ajan moralismille.
En oikeastaan ajattele, että avioerot pitäisi illegalisoida/demonisoida vaan toisten ihmisten hyväksikäyttö.
Mutta minulla ei ole asiasta mitään lopullista mielipidettä - toin esiin ongelman.
Valtiolla ei välttämättä pitäisikään olla tässä mitään roolia. Toinen vaihtoehto on, että demonisoinnin/illegalisoinnin toteuttaa yhteisö/perhe/kirkko.
Uskon nykyisin niin, että avioeroihin liittyvät omituisuudet ovat ovat yksi avioliittoinstituution murenemisen seuraus, mutta ei syy.
Uskon, että avioliittoinstituutio on murentunut pohjimmiltaan siksi koska sukupuolet eivät enää tarvitse toisiaan fyysiseen toimeentuloon kuten esim. maatalousyhteiskunnassa.
Konservatiivit haluavat palauttaa avioliittoinstituution. Mutta ei se onnistu, koska tuota tarvetta ei enää ole. Eikä sitä voi keinotekoisesti luoda rajoittamatta radikaalisti naisten oikeuksia. Se ei enää onnistuisi nykyisen yhteiskunnan puitteissa vaikka konservatiivit sitä haluaisivatkin.
Liberaalit taas haluavat pohjimmiltaan murentaa avioliittoinstituution, vaikka asiaa peitelläänkin kaikenlaiseen retoriikkaan. Pohjimmainen syy murentamiselle on, että se ei perustu ihmisten omalle valinnalle, vaan mukana on ryhmäpainetta eli yhteisöllisyyttä. Liberaalille jokainen pienikin askel täydellisestä individualismista ja irrallisuudesta muista ihmisistä on kauhistus. Mutta kuten tilastot armottomasti paljastavat, avioliitto tarvitsee paitsi keskinäisen tarpeen ja kummankin osapuolen oman halun, myös sosiaalisen yhteiskunnallisen paineen sekä liiton jatkamisesta että eronneen ihmisen stigmasta. Se on ainoa tapa jolla avioliittoinstituutio on ylipäänsä mahdollinen.
Koska avioliittoinstituutio ja erityisesti tarve miehelle on eräs kohtuullisen liberaalin yhteiskuntajärjestyksemme kulmakiviä, joten tavoitellessaan täydellistä individualismia liberaali tuhoaa sen liberaalin yhteiskunnan joka meillä on.
Titanicissa suurin osa hukkuneista oli miehiä ja suurin osa pelastuneista naisia ja lapsia. Estoniassa miehet eivät enää uhrautuneet pelastaakseen naisia vaan selvinneet kertovat kiivenneensä muiden yli. Sama koskee näitä joukkoampumistapauksia.
Tämä kertoo minusta enemmän kuin mikään muu nykyajasta. Mies uhrautuu vain jos kokee olevansa sitoutunut yhteisöön, saavansa yhteisöön osallistumisesta niin paljon että voi antaa sen hyväksi kaiken. Tuollaista ajattelutapaa on nykyaikana vaikeaa kuvitella muiden kuin isovanhempien parissa.
Minusta siis sekä konservatiivinen ja liberaali vastaus tähän avioliittokysymykseen on naiivi ja vain kiihdyttää länsimaisen yhteiskunnan tuhoa. Mutta ei minullakaan mitään valmiita yleisiä vastauksia ole. Enkä usko, että tuhoa voisi jotenkin pysäyttää.
Henkilökohtaisella tasolla tarpeeksi kehittynyt ihminen voi päättää pohjata avioliiton keskinäiselle tarpeelle. Eli pitää avioliittoa sellaisena "projektina", jossa on tavoite joka on suurempi kuin mihin ihmiset itsekseen pystyisivät.
Mikko,
Olen aika samoilla linjoilla kanssasi kuitenkin yhtä asiaa lukuunottamatta.
Lama, öljyn tms. resurssien loppuminen saattaa kuitenkin helposti sivistyksen selvästi alemmalle tasolle kuin missä nyt olemme. Entropia kasvaa nin kuin laittamassasi linkissä sanottiin - jolloin naisen ja miehen riippuvuus toisistaan kasvaa.
Tai pikemmin naisen riippuvuus miehestä kasvaa.
Kun hyvinvointiyhteiskunta siinä mielessä kuin me sen nyt tunnemme, ja taloudellinen hyvinvointi siinä mielessä kuin sen nyt näemme sortuu, tilanne muuttuu. Tai sanotaan nyt kuitenkin JOS.
Mikko,
Sanottakoon vielä että konservatiiviinen avioliittosopimus voi toimia nykyäänkin mutta lähinnä vain suljetuissa moraalisissa yhteisöissä.
Haen kai jollain lailla tällaisen konservatiivisen yhteisöllisyyden rekonstruktiota.
Lisäksi MAHDOLLISEEN hyvinvointiyhteiskunnan sortumiseen ei EHKÄ tarvita mitään ulkoista syytä - jo se että miehet hiljalleen irroitetaan Mikon kuvaamalla tavalla yhteiskunnasta murentaa sisäisistä syistä hyvinvointiyhteiskunnan.
Olen vähän samaa mieltä Mikon kanssa, mutta en ihan. Mielestäni hänen analyysinsä on oikeansuuntainen, mutta pessimismin värittämä.
(Titanicin upotessa oli enemmän aikaa järjestellä ja ohjata ihmisiä pelastusveneisiin. "Naiset ja lapset ensin"- periaate toimi niin kauan kun laivalla pysyttiin jotakuinkin järjestyksessä. Titanicin uppoaminen kesti kauemmin kuin Estonian uppoaminen. En väitä, että eroja ei olisi ollut, mutta väitän, että tämä selittää erosta enemmän kuin "kulttuurin rappeutuminen".)
Minä näen "moraalisena" ongelmana lähinnä sen, että sopimuksia ei oteta vakavasti, en niinkään sitä, että kyse on nimenomaan avioliitosta.
Avioliiton kohdalla luovuttiin ns. syiden selvittämisestä muistaakseni joskus 80-luvulla. Avioliiton purkaminen on yhä edelleen oikeusprosessi, mutta nyt se on vain hallinnollinen prosessi, johon ei liity mitään tutkinnallista menettelyä.
En osaa sanoa, onko se hyvä vai huono asia. En oikeastaan ymmärrä, miksi ihmiset eivät pariutuisi koko elämäkseen. Epäilen, että kyse ei ole mistään moraalisesta tai tietoisesta valinnasta, enkä usko, että siihen vaikuttaa edes ympäröivä kulttuuri kovin paljon. Joillain ihmisillä nyt vain on sellainen temperamentti ja toisilla ei.
Tätä eroa ei voi oikein havaita, koska useimmat ihmiset yrittävät kaikesta rappiosta huolimatta signaloida, että he ovat uskollisia.
Tottakai meillä on sitten näitä feministejä, joiden mielestä mitään signaaleja päinvastaisesta ei saisi koskaan tai missään tulkita tai analysoida, ja että henkilö (varsinkin mies), joka niin tekee, on sika ja hyväksikäyttäjä ja tuputtaa "patriarkaattia". Sama tuntuu kyllä pätevän naisiin, näiden ei pidä feministien mukaan millään tavalla tarkkailla kumppaniehdokkaan mahdollisesta uskollisuudesta kertovia signaaleja.
Minusta on kuitenkin, kaikesta huolimatta, hyvä asia, että pariskunnat, joilla ei vielä ole lapsia ja joiden kohdalla avioliitto toimii huonosti eikä näytä olevan resursseja sen parantamiseen, eroavat ennen kuin hankkivat lapsia.
Itse pidän täysin käsittämättömänä ajatusta, että lähtisin (tai että vaimoni lähtisi) eroamaan nykyisessä elämäntilanteessamme.
Jukka: Niin, kirjoitin "nykyisen yhteiskuntajärjestelmän puitteissa". Jos luovutaan siitä oletuksesta, että operoidaan nykyisen yhteiskuntajärjestelmän puitteissa, all bets are off.
Mutta silloin minusta ei kyllä voida enää puhua konservatiivisuudestakaan, tai edes paluusta johonkin aiemmin elettyyn hyvään aikaan. Silloin puhutaan syklisyydestä, eli siitä että romahduksen jälkeen aloitetaan uudelleen tyhjästä.
Tiedemies: Ihmiset eroavat esimerkiksi siksi, että heillä on tylsää. Eli biologia vetää muualle.
Mikko.
Kiitos täsmennyksestä.
Totta on että avioliiton edellytykset nykyisenlaisessa yhteiskunnassa ovat osin heikot, mutta ei muutoksen varmaan tarvitse merkitä mitään täydellistä romahdusta.
Maailma muuttuu koko ajan. Saattaa olla että esimerkiksi hyvinvoinnin ehdot muuttuvat naisten kannalta radikaalisti kuten esimerkiksi Etelä-Amerikassa on käynyt. Tämä on generoinut hyvin konservatiivisten patriarkkaalisten yhteisöjen syntymistä.
Tai ehkä vain sosiaalidemokraattisen hyvinvointiyhteiskunnan, jota siis vastustan nykymuodossaan, edellytykset tavalla tai toisella murenevat ja ihmiset tulevat riippuvaisemmiksi toisistaan.
Ehkä miehet kieltäytyvät kontribuoimasta yhteiskuntaan josta eivät mitään saa, rikollisuus kasvaa, ja yhteiskunta muuttuu radikaalisti.
Mainitsin myös amisht, jotka luovat ihmisten välisen riippuvuuden demonisoimalla vakuutukset, hyvinvointiyhteiskuntaan turvautumisen jne.
Voit sanoa että amishit ovat erikoistapaus, mutta en haekaan mitään globaalia ratkaisua vaan lokaali riittää.
En oikein ymmärrä miksi konservatiivisuus ajatustapana ei olisi tässä vaiheessa enää relevanttia. Ei kai konservatiivisuus merkitse kellon pysäyttämistä johonkin tiettyyn aikaan, vaan MM. tietynlaista kehityspessimismiä.
Jukka: No riippuu tietysti mitä ymmärtää konservatismilla. Itse ymmärrän konservativismin sen kantasanan perusteella: Conservatism is a political and social term from the Latin verb conservare meaning to save or preserve. Voihan sille antaa tietysti muitakin määritelmiä, mutta tuossa tarkoituksessa käytin sitä itse.
Amishit elävät maatalousyhteiskunnassa. Oletko valmis luopumaan kaikesta teknologiasta yhteisöllisyyden hyväksi? Me emme voi palata menneeseen takaisin, koska teknologiaa ei saa takaisin pussiin. Pienessä yhteisössä näin voisi ehkä tapahtua, mutta miksi et muuta sellaiseen jos uskot sieltä löytyvän onnen? Ilmeisesti tässä yhteiskunnassamme on jotain, jota pidät vielä arvokkaampana.
Ja haluatko luopua kapitalismista? Kapitalismi tarvitsee pohjimmiltaan kasvua, ja kasvu ruokkii teknologiainnovaatioita. Teknologia muuttaa aina yhteiskuntaa lopulta rajusti. Kapitalismi ei voi lopulta olla koskaan konservatiivista.
Tai otetaan demokratia. Jos naiset ovat tasa-arvoisia, he eivät suostu alistumaan tilanteeseen jossa heidän oikeuksiaan esimerkiksi naida ja erota rajoitetaan. On väistämättä luovuttava ajatuksesta, että naisilla ja miehillä olisi saman verran valtaa.
Jos otetaan ei-demokraattinen, ei-kapitalistinen agraariyhteiskunta, niin joo, varmaan sellaisessa voi saada avioliittoinstituution toimimaan nykyisellä mallilla. Mutta se kuulostaa minusta Neuvostoliitolta, jossa en haluaisi elää.
Koko pohdiskelu on mun mielestä vähän liian teoreettista. Jos Suomi muuttuisi tuollaiseksi, meillä olisi vuosikaudet paljon isompia ongelmia mietittävänä kuin avioliittoinstituutio. Niinkuin esimerkiksi se, että mistä tulee jokapäiväinen leipä.
Nämähän ovat vaikeasti asioita eikä minulla ole niihin kaikkiin valmiita ratkaisuja.
Uskon kuitenkin samoin kuin Bill Clinton että ihmisten keskinäinen riippuvuus on pitkälti onnen avain.
Kun olemme riippuvaisia toisistamme, joudumme ratkaisemaan yhteistyön ongelmat.
En ottanut amisheja esimerkkinä alhaisesta teknologian tasosta vaan esimerkkinä yhteisöstä joka "keinotekoisesti" luo yksilöiden välille riippuvuutta.
Konservatiivisuuden määäritelmäsi voi olla parempi kuin minun, mutta olen siis konservatiivinen lähinnä siinä suhteessa että uskon ns. gradualistisiin ihmisluonnon huomioon ottaviin rauhallisiin ratkaisuihin ja uskon että instituutioilla on usein ns. piilohyötyjä.
Se kysymys, että olisinko itse kinnostunut elämään vaikka amishiyhteisössä, on mielenkiintoinen. En tiedä. Olen sopeutuvainen ihminen - olen sopeutunut jopa tavalliseen työpaikkaan.
http://valihuutelua.blogit.uusisuomi.fi/2009/08/02/vapaasta-tahdosta/
Vapaasta tahdosta
2.8.2009 21.10 | Janne Korhonen | Yleinen, Kulttuuri, Politiikka
Istun kahvilassa ja silmäilen kesäistä naistenlehteä.
“Kaikilla suhteilla on parasta ennen-päivä,” julistaa yksi otsikko. Jutussa romantikoksi tunnustautuva kirjoittaja myöntää avoimesti seikkailleensa suhteesta toiseen ihastumisen ja hyvän fiiliksen perässä. Kirjoittaja elää hetkessä ja kehottaa toisiakin niin tekemään. Nyt on kuulemma helpompaa, kun nykyisen kumppanin kanssa ei edes suunnitella yhteistä tulevaisuutta.
Aivan kuin jokin vastustamaton, hallitsematon luonnonvoima saattaisi hetkenä minä hyvänsä tempaista tämän naistenlehteen kirjoittavan miehen kumppaninsa viereltä. Ero on jotain mikä vain tapahtuu, eikä sille voi yhtään mitään.
Selasin kerran antikvariaatissa kirjaa, johon oli koottu sodassa kaatuneiden viimeisiä kirjeitä omaisilleen. Noin alistunutta fatalismia ei edes niistä pysty löytämään.
Samanlainen käsitys ihmisistä lastuina kohtalon laineilla toistuu muuten jokapäiväisessä puheessa: kuinka usein olette kuulleet jonkun selittävän “meille tuli ero?”
Ero vain tuli. Ilman minkäänlaista myötävaikutusta ihmisten itsensä taholta. Ja jos erot vain tulevat kuin vuodenajat, implikaatio on, ettei ihmisellä itsellään ole vapaata tahtoa eikä mahdollisuutta vaikuttaa asioihin.
Ihmisten taipumukselle korostaa kohtalon ja vähätellä vapaan tahdon merkitystä on kolme pääasiallista syytä. Ensinnäkin, passiivisella objektilla ei voi olla vastuuta mistään. Jos ero vain tuli, se ei ollut kenenkään syytä. Se vain tuli. Lehtiä seuraavat huomannevat, ettei ilmiö ole mitenkään rajoittunut ihmissuhteisiin: aseet laukeavat, autot ajautuvat tieltä, pahoinpitelyt tapahtuvat, lahjuksia on otettu vastaan, pyytämättä ja yllättäen.
Lähetä kommentti