Termi yksilökeskeisyys jää valitettavasti nyt määrittelemättä. Tieteellisempi analyysi aiheesta löytyy Bowlesin Microeconomics kirjasta.
Ajatellaan että yksilökeskeisyyttä mitataan muuttujalla joka vaihtelee 0:sta 1:een. Arvo 0 kuvatkoon yhteiskuntaa, jossa yhteisö valvoo yksilön kaikkea käyttäytymistä tarvittaessa hyvin ankarallakin vertaiskontrollilla ja jossa yhteisön jäsenet ovat täysin riippuvaisia yhteisön muista jäsenistä. Esimerkkinä vaikkapa amishit tai hutteriitit.
Arvo 1 kuvaa taas täysin atomisoitunutta yhteiskuntaa, jossa yksilöiden riippuvuus toisistaan rajoittuu lähinnä pienen lapsen riippuvuuteen äidistään ja jossa mitään yksilöitä rajoittavia normeja ei ole. Esimerkkinä Turnbullin kuvaama Ik-heimo kirjassa Mountain People.
Maksimaalinen tehokkuus TMAX saavutetaan varmaankin jossain 0:n ja 1:n välillä. Ongelma on minun mielestäni se, että kulttuurievoluution dynamiikassa TMAX ei ole stabiili. Maksimaalisen tehokkuuden yhteisössä yksilö on vapaa toimimaan, mutta (Fukuyaman mukaan jo kuolleeksi muuttunut) uskonto on jättänyt jälkeensä vahvan työmoraalin, yhteishenki on vahva, ihmiset kokevat häpeää, jos syylistyvät normien rikkomukseen jne.
Stabiileja Nashin tasapainotiloja tai Evolutivisesti Stabiileja tiloja (ESS) on kaksi. ESS 1 vastaa yksilöllisyyden arvoa nolla ja Bowles kutsuu sitä Rousseaulaiseksi tasapainotilaksi. Esimerkkinä siis ankara moraalinen yhteisö kuten hutteriitit.
ESS 2, jota Bowles kutsuu Hobbesilaiseksi tasapainotilaksi, vastaa tilannetta, jossa vallitsee voimakas kilpailu yksilöiden välillä kaikista resursseista, mutta kilpailua rajoittaa esimerksi omistusoikeuden instituutio (=väistän jos sinä olit täällä ensin), vastavuoroisuuden instituutio (=jos sinä raavit minun selkääni, minä raavin sinun selkääsi) jne. Instituutioiden ylläpito ei edellytä välttämättä pakkovaltaa, vaan osa instituutioista on syntynyt yksinkertaisesti stabiileina tasapainotiloina.
Hobbesilaisessa tasapainotilassa ei kuitenkaan enää ole mitään yhteisä arvoja, yhteishenkeä, uhrautumisvalmiutta tms. Se edustaa degeneraatiota tehokkuusmaksimista.
Ongelma on siis se, että tehokkuuden maksimipiste ei ole stabiili, vaan heti kun moraalisen rangaistuksen taso ja yhteisöllisyys on laskenut tarpeeksi alas, ja yksilökeskeisyys ohittanut epästabiilin tasapainotilan, dynamiikka vie järjestelmän ensin tehokkuusmaksimiin ja siitä vääjäämättä kohti Hobbesilaista tasapainotilaa.
Se kehityksen vaihe, jossa siirrytään kohti tehokkuusmaksimia synnyttää harhan progressiivisuuden universaalisuudesta. Siinä mielessä siis olen samaa mieltä kunin Heath, että "... Canada is as Close to Utopia as It Gets" koska se on todennäköisesti lähellä tuota tehokkuuden maksimipistettä.
Harha progressiivisuuden universaalisuudesta tulee esiin Fukuyamalla lähinnä riskinä, että progressiivisuus ei ole universaalista.
No eihän Fukuyamakaan usko että progressiivisuus on jatkuvaa, mutta kuitenkin niin että takapakkia seuraa taas askel eteenpäin - historia on Fukuyamalla suuntautunut eteenpäin.
Itse ajattelen, että harha progressiivisuuden universaalisuudesta on universaali.
5 kommenttia:
Olen, hämmentävää kyllä, tämän analyysin kanssa liki täydellisesti samaa mieltä, so. pidän tätä kyllä hyvin pitkälle oikeana näkemyksenä.
Oletan, että käytät tehokkuuden mittarina sitä, kuinka hyvin yhteiskunta pääsee eroon siitä hyvinvointitappiosta, joka kumpuaa sosiaalisista ongelmista, joiden tasapainoratkaisut peliteoreettisesti mallinnettuina ovat tehottomia, esimerkiksi vangin dilemmat tai koordinaatio-ongelmat kuten Stag-hunt- pelit.
En ole lukenut Bowlesia, joten en osaa sanoa näiden taustaoletuksista ja siitä, miten mainitut tasapainotilat syntyvät.
Tehokkuusmaksimin ja tämän progressiivisuusharhan suhteen olen sikäli samaa mieltä, mutta minusta Heathin idea on se, että instituutiot voivat, jos niiden annetaan, kehittyä siten, että yhteiskunta kokonaisuutena hakeutuu tasapainotilaan, joka on, jos ei tarkalleen, niin ainakin hyvin lähellä tätä tehokkkusmaksimia.
Liberaali demokratia saavuttaa tämän, tai siis, pääsee lähimmäs tätä siksi, että yhteiskunnassa on "konservatiivisia" vastavoimia, jotka heilauttavat tasapainoa kohti tehokkuusmaksimia, kun tehokkuus alkaa kärsiä.
Askeleet "eteenpäin" eivät ole askelia kohti Hobbesilaista tasapainotilaa, vaan askelia, joissa instituutiot kehittyvät niin, että "tasapaino" siirtyy kohti tehokkuusmaksimia. Se ei tietysti koskaan stabiloidu sinne, koska esim. erilaiset teknologiat ja muut (tälle tarkastelulle) eksogeeniset tekijät murjovat prosessia.
Jatkan edelliseen vielä, että esimerkiksi perinteinen "oikeisto-vasemmisto" ei suinkaan ole tällä kartalla mitenkään yksikäsitteinen jako. Vasemmisto perinteisesti vastustaa materiaalisen ympäristön täydellistä hajautumista ja atomisoitumista, eli ajaa talouspolitiikkaa kohti rousseaulaista tasapainoa.
Toisaalta monien perinteisten instituutioiden suhteen vasemmisto, varsinkin 60-luvun jälkeinen, on ajanut sosiaalista elämää kohti hobbesilaista tasapainoa.
Itse olen omassa yhteiskunnallisessa ajattelussani pyrkinyt nousemaan tämän jaottelun yläpuolelle, ja kiitänkin tästä esityksestä, koska se tarjoaa käsitteitä, joiden kautta voin paremmin hahmottaa aiemmin vain yhtälöinä tai yksittäisinä peleinä hahmottamiani asioita.
Olipa hyvä kirjoitus.
Liberaali demokratia saavuttaa tämän, tai siis, pääsee lähimmäs tätä siksi, että yhteiskunnassa on "konservatiivisia" vastavoimia, jotka heilauttavat tasapainoa kohti tehokkuusmaksimia, kun tehokkuus alkaa kärsiä.
Minä taas epäilen, että tämä on käsitys on ylioptimistinen. Joskus näin käy, mutta yleisessä tapauksessa jossa ei ole ulkopuolista toimijaa, "signaali" tulee liian myöhään, eikä konservatiivinen vastavoima siksi kykene kasvamaan liian kovaksi palauttaakseen systeemiä kohti tehokkuusmaksimia ennenkuin on "liian myöhäistä".
Signaali on tässä tapauksessa tieto siitä, että luottamus on yhteiskunnassa elintärkeää, ja sitä on suojeltava kaikin keinoin. Esimerkiksi sinähän kiistät vieläkin, että luottamus olisi jotenkin radikaalisti vähentynyt. Se on esimerkki siitä, että konservatiivinen voima ei ole vielä kasvanut tarpeeksi suureksi pysäyttääkseen liberaalia kehitystä. Sanoisin oman intuitioni pohjalta myös, että me olemme jo hyvin lähellä Hobbeslaista tasapainotilaa, ehkä menneet jo siitä ohikin.
Eniten tässä vaikuttaa minusta ihmisten psykologia. Kun on alettu uskoa johonkin ideologiaan, esimerkiksi liberaalin demokratian kaikkivoipaisuuteen, päinvastaisten todisteiden näkeminen on käytännössä mahdotonta. Siksi se on suurimpana esteenä paluulle takaisin tasapainotilaan.
Vähän analogisesti esimerkiksi markkinamekanismi ei vaikuta tulevan riittävän ajoissa, jotta suljetuissa systeemeissä osattaisiin varautua resurssien loppumiseen. Tämähän on keskeisin syy erilaisiin imperiumien yms. romahduksiin, joita kuvataan Jared Diamondin kirjassa Romahdus.
Kiitos komenteista. Sain päänsäryn kulttuurien yhteentörmäyksen takia enkä nyt osaa ajatella mitään. Kommentoin asiaa huomenna.
Tiedemies:
Oletan, että käytät tehokkuuden mittarina sitä, kuinka hyvin yhteiskunta pääsee eroon siitä hyvinvointitappiosta, joka kumpuaa sosiaalisista ongelmista, joiden tasapainoratkaisut peliteoreettisesti mallinnettuina ovat tehottomia, esimerkiksi vangin dilemmat tai koordinaatio-ongelmat kuten Stag-hunt- pelit.
Sitä.
En ole lukenut Bowlesia, joten en osaa sanoa näiden taustaoletuksista ja siitä, miten mainitut tasapainotilat syntyvät.
Se löytyyy kappaleesta 11 Microeconomics kirjassa. En tiedä onko se julkaistu jossain artikkelissa. Origin of Wealth puhuu paljon Bowlesista.
Liberaali demokratia saavuttaa tämän, tai siis, pääsee lähimmäs tätä siksi, että yhteiskunnassa on "konservatiivisia" vastavoimia, jotka heilauttavat tasapainoa kohti tehokkuusmaksimia, kun tehokkuus alkaa kärsiä.
Aha - no olet sitten aika samoilla linjoilla. Kiva kuulla.
Jatkan edelliseen vielä, että esimerkiksi perinteinen "oikeisto-vasemmisto" ei suinkaan ole tällä kartalla mitenkään yksikäsitteinen jako. Vasemmisto perinteisesti vastustaa materiaalisen ympäristön täydellistä hajautumista ja atomisoitumista, eli ajaa talouspolitiikkaa kohti rousseaulaista tasapainoa.
Toisaalta monien perinteisten instituutioiden suhteen vasemmisto, varsinkin 60-luvun jälkeinen, on ajanut sosiaalista elämää kohti hobbesilaista tasapainoa.
Juuri näin. Mutta vaikka Bowles on vasemmistolainen, hän kyllä ymmärtää tämän vaikka ei sitä nyt ihan noilla sanoilla taida sanoa. Siksi arvostankin häntä.
Itse olen omassa yhteiskunnallisessa ajattelussani pyrkinyt nousemaan tämän jaottelun yläpuolelle, ja kiitänkin tästä esityksestä, koska se tarjoaa käsitteitä, joiden kautta voin paremmin hahmottaa aiemmin vain yhtälöinä tai yksittäisinä peleinä hahmottamiani asioita.
Kiitos.
Mikko:
Olipa hyvä kirjoitus.
Kiitos - jatkan tästä vielä uudella postaukselle. Yritän miettiä poliittisia sovelluksia teoriasta.
Mikko kommentoi TM:ää:
Minä taas epäilen, että tämä on käsitys on ylioptimistinen. Joskus näin käy, mutta yleisessä tapauksessa jossa ei ole ulkopuolista toimijaa, "signaali" tulee liian myöhään, eikä konservatiivinen vastavoima siksi kykene kasvamaan liian kovaksi palauttaakseen systeemiä kohti tehokkuusmaksimia ennenkuin on "liian myöhäistä".
Voi hyvin olla että olet oikeassa.
Lähetä kommentti