Monet suomalaiset ministerit haluavat näemmä nähdä Suomen taas kerran Venäjän viidentenä kolonnana Euroopassa. Lipponenhan tässä tietysti on ollut jo pitkään suunnannäyttäjänä.
Suomi toimi jo 70-luvulla ETY-isäntänä Euroopan kansojen orjuuden edistäjänä. Homma jatkuu.
Hävettää taas kerran olla Suomen valtion kansalainen. Solidaarisuuteni on 100% Ukrainan, Viron, Latvian, Liettuan ja Georgian kansojen ja valtioiden puolella näitä Lipposia, Lehtomäkiä, Putineita, Schroedereitä ja Ribbentroppeja vastaan.
Olli Kivinen kuvaili muutama viikko sitten Suomen "realistipoliitikkojen" hännystely-yritystä HS:n kolumnissaan:
Suomen ulkopoliittisen keskustelun musta aukko on Nord Stream -kaasuputki. Maamme johtajat toistavat toistamistaan mantraa, että Kannakselta Saksaan vedettävän putken ainoa ongelma Suomelle on huoli rakentamisen aiheuttamista ympäristöongelmista. Väitteellä torjutaan kaikki muut arviot niin tarmokkaasti, että ulkopuolinen alkaa pelätä päättäjien uskovan omia sanojaan.
maanantaina, elokuuta 31, 2009
sunnuntai, elokuuta 30, 2009
Peronistista talouspolitiikka ?
Argentiinassa kerrotaan tarinaa että Argentiinan karismaattinen presidentti Juan Peron matkusti ympäri maata ja jakoi riihikuivaa rahaa työläisille valtion kassasta. Voi tietysti sanoa että Peron muutti vanhaa eteläamerikkalaista käytäntöä vain siltä osin, että valtion rahoja jaettiin nyt köyhille eikä rikkaille.
Suomessa rahantulo valtion kassaan on vähenemässä laman takia ja valtio on päättänyt hankkia rahaa lainamarkkinoilta voidakseen jatkaa rahan jakamista. (Se, kenelle rahaa Suomessa tarkkaan ottaen jaetaan - ja paljonko - on minulle hiukan epäselvää.)
Lainanotto on velkaelvytystä. Jos Suomen ongelma olisi tosiaankin lyhyt lama, velkaelvytys olisi järkevää. Todellisuudessa Suomessa on nyt käynnissä laman ohella paljon merkittävämpi asia - laaja ja suht nopea rakennemuutos. Haaste on juuri tämä nopeus.
Rakennemuutos ei onnistu rahanjakopolitiikalla - peronismilla - vaan tarvitaan pelkoa toimeentulon katoamisesta, ahdistusta, uusien mahdollisuuksien etsimistä, valtion sektorin supistamista ja yrittämistä.
Viro, Latvia ja Liettua saattavat nousta tästä lamasta helpommin kuin Suomi. Ruotsi selviää myös helpommin, koska se voi käyttää vanhakantaista devalvaatiokikkaa. (En ota kantaa siihen olisiko Suomenkin pitänyt säilyttää markka. On hyvin vaikeaa tietää, onko nuorten teoreetikkojen into romuttaa vanha maailma ja korvata se kirjaviisautta käyttäen tässä tapauksessa parempi vai huonompi kuin kokemuksen antama opetus. Viro käytti puhdasoppista kirjaviisautta vuonna 1991 ja onnistui varsin hyvin.)
Suomessa rahantulo valtion kassaan on vähenemässä laman takia ja valtio on päättänyt hankkia rahaa lainamarkkinoilta voidakseen jatkaa rahan jakamista. (Se, kenelle rahaa Suomessa tarkkaan ottaen jaetaan - ja paljonko - on minulle hiukan epäselvää.)
Lainanotto on velkaelvytystä. Jos Suomen ongelma olisi tosiaankin lyhyt lama, velkaelvytys olisi järkevää. Todellisuudessa Suomessa on nyt käynnissä laman ohella paljon merkittävämpi asia - laaja ja suht nopea rakennemuutos. Haaste on juuri tämä nopeus.
Rakennemuutos ei onnistu rahanjakopolitiikalla - peronismilla - vaan tarvitaan pelkoa toimeentulon katoamisesta, ahdistusta, uusien mahdollisuuksien etsimistä, valtion sektorin supistamista ja yrittämistä.
Viro, Latvia ja Liettua saattavat nousta tästä lamasta helpommin kuin Suomi. Ruotsi selviää myös helpommin, koska se voi käyttää vanhakantaista devalvaatiokikkaa. (En ota kantaa siihen olisiko Suomenkin pitänyt säilyttää markka. On hyvin vaikeaa tietää, onko nuorten teoreetikkojen into romuttaa vanha maailma ja korvata se kirjaviisautta käyttäen tässä tapauksessa parempi vai huonompi kuin kokemuksen antama opetus. Viro käytti puhdasoppista kirjaviisautta vuonna 1991 ja onnistui varsin hyvin.)
perjantaina, elokuuta 28, 2009
Yhteiskunnan tehokkuudesta - konservatiivinen analyysi
Yhteiskunnan tehokkuus riippuu minun nähdäkseni yksilökeskeisyys-kollektiivisuus-muuttujasta. Näin ajattelee myös esimerkiksi Francis Fukuyama ja taloustieteilijä Samuel Bowles. Tehokkuus riippuu tietysti myös monesta muusta tekijästä, mutta unohdetaan ne nyt täysin.
Termi yksilökeskeisyys jää valitettavasti nyt määrittelemättä. Tieteellisempi analyysi aiheesta löytyy Bowlesin Microeconomics kirjasta.
Ajatellaan että yksilökeskeisyyttä mitataan muuttujalla joka vaihtelee 0:sta 1:een. Arvo 0 kuvatkoon yhteiskuntaa, jossa yhteisö valvoo yksilön kaikkea käyttäytymistä tarvittaessa hyvin ankarallakin vertaiskontrollilla ja jossa yhteisön jäsenet ovat täysin riippuvaisia yhteisön muista jäsenistä. Esimerkkinä vaikkapa amishit tai hutteriitit.
Arvo 1 kuvaa taas täysin atomisoitunutta yhteiskuntaa, jossa yksilöiden riippuvuus toisistaan rajoittuu lähinnä pienen lapsen riippuvuuteen äidistään ja jossa mitään yksilöitä rajoittavia normeja ei ole. Esimerkkinä Turnbullin kuvaama Ik-heimo kirjassa Mountain People.
Maksimaalinen tehokkuus TMAX saavutetaan varmaankin jossain 0:n ja 1:n välillä. Ongelma on minun mielestäni se, että kulttuurievoluution dynamiikassa TMAX ei ole stabiili. Maksimaalisen tehokkuuden yhteisössä yksilö on vapaa toimimaan, mutta (Fukuyaman mukaan jo kuolleeksi muuttunut) uskonto on jättänyt jälkeensä vahvan työmoraalin, yhteishenki on vahva, ihmiset kokevat häpeää, jos syylistyvät normien rikkomukseen jne.
Stabiileja Nashin tasapainotiloja tai Evolutivisesti Stabiileja tiloja (ESS) on kaksi. ESS 1 vastaa yksilöllisyyden arvoa nolla ja Bowles kutsuu sitä Rousseaulaiseksi tasapainotilaksi. Esimerkkinä siis ankara moraalinen yhteisö kuten hutteriitit.
ESS 2, jota Bowles kutsuu Hobbesilaiseksi tasapainotilaksi, vastaa tilannetta, jossa vallitsee voimakas kilpailu yksilöiden välillä kaikista resursseista, mutta kilpailua rajoittaa esimerksi omistusoikeuden instituutio (=väistän jos sinä olit täällä ensin), vastavuoroisuuden instituutio (=jos sinä raavit minun selkääni, minä raavin sinun selkääsi) jne. Instituutioiden ylläpito ei edellytä välttämättä pakkovaltaa, vaan osa instituutioista on syntynyt yksinkertaisesti stabiileina tasapainotiloina.
Hobbesilaisessa tasapainotilassa ei kuitenkaan enää ole mitään yhteisä arvoja, yhteishenkeä, uhrautumisvalmiutta tms. Se edustaa degeneraatiota tehokkuusmaksimista.
Ongelma on siis se, että tehokkuuden maksimipiste ei ole stabiili, vaan heti kun moraalisen rangaistuksen taso ja yhteisöllisyys on laskenut tarpeeksi alas, ja yksilökeskeisyys ohittanut epästabiilin tasapainotilan, dynamiikka vie järjestelmän ensin tehokkuusmaksimiin ja siitä vääjäämättä kohti Hobbesilaista tasapainotilaa.
Se kehityksen vaihe, jossa siirrytään kohti tehokkuusmaksimia synnyttää harhan progressiivisuuden universaalisuudesta. Siinä mielessä siis olen samaa mieltä kunin Heath, että "... Canada is as Close to Utopia as It Gets" koska se on todennäköisesti lähellä tuota tehokkuuden maksimipistettä.
Harha progressiivisuuden universaalisuudesta tulee esiin Fukuyamalla lähinnä riskinä, että progressiivisuus ei ole universaalista.
No eihän Fukuyamakaan usko että progressiivisuus on jatkuvaa, mutta kuitenkin niin että takapakkia seuraa taas askel eteenpäin - historia on Fukuyamalla suuntautunut eteenpäin.
Itse ajattelen, että harha progressiivisuuden universaalisuudesta on universaali.
Termi yksilökeskeisyys jää valitettavasti nyt määrittelemättä. Tieteellisempi analyysi aiheesta löytyy Bowlesin Microeconomics kirjasta.
Ajatellaan että yksilökeskeisyyttä mitataan muuttujalla joka vaihtelee 0:sta 1:een. Arvo 0 kuvatkoon yhteiskuntaa, jossa yhteisö valvoo yksilön kaikkea käyttäytymistä tarvittaessa hyvin ankarallakin vertaiskontrollilla ja jossa yhteisön jäsenet ovat täysin riippuvaisia yhteisön muista jäsenistä. Esimerkkinä vaikkapa amishit tai hutteriitit.
Arvo 1 kuvaa taas täysin atomisoitunutta yhteiskuntaa, jossa yksilöiden riippuvuus toisistaan rajoittuu lähinnä pienen lapsen riippuvuuteen äidistään ja jossa mitään yksilöitä rajoittavia normeja ei ole. Esimerkkinä Turnbullin kuvaama Ik-heimo kirjassa Mountain People.
Maksimaalinen tehokkuus TMAX saavutetaan varmaankin jossain 0:n ja 1:n välillä. Ongelma on minun mielestäni se, että kulttuurievoluution dynamiikassa TMAX ei ole stabiili. Maksimaalisen tehokkuuden yhteisössä yksilö on vapaa toimimaan, mutta (Fukuyaman mukaan jo kuolleeksi muuttunut) uskonto on jättänyt jälkeensä vahvan työmoraalin, yhteishenki on vahva, ihmiset kokevat häpeää, jos syylistyvät normien rikkomukseen jne.
Stabiileja Nashin tasapainotiloja tai Evolutivisesti Stabiileja tiloja (ESS) on kaksi. ESS 1 vastaa yksilöllisyyden arvoa nolla ja Bowles kutsuu sitä Rousseaulaiseksi tasapainotilaksi. Esimerkkinä siis ankara moraalinen yhteisö kuten hutteriitit.
ESS 2, jota Bowles kutsuu Hobbesilaiseksi tasapainotilaksi, vastaa tilannetta, jossa vallitsee voimakas kilpailu yksilöiden välillä kaikista resursseista, mutta kilpailua rajoittaa esimerksi omistusoikeuden instituutio (=väistän jos sinä olit täällä ensin), vastavuoroisuuden instituutio (=jos sinä raavit minun selkääni, minä raavin sinun selkääsi) jne. Instituutioiden ylläpito ei edellytä välttämättä pakkovaltaa, vaan osa instituutioista on syntynyt yksinkertaisesti stabiileina tasapainotiloina.
Hobbesilaisessa tasapainotilassa ei kuitenkaan enää ole mitään yhteisä arvoja, yhteishenkeä, uhrautumisvalmiutta tms. Se edustaa degeneraatiota tehokkuusmaksimista.
Ongelma on siis se, että tehokkuuden maksimipiste ei ole stabiili, vaan heti kun moraalisen rangaistuksen taso ja yhteisöllisyys on laskenut tarpeeksi alas, ja yksilökeskeisyys ohittanut epästabiilin tasapainotilan, dynamiikka vie järjestelmän ensin tehokkuusmaksimiin ja siitä vääjäämättä kohti Hobbesilaista tasapainotilaa.
Se kehityksen vaihe, jossa siirrytään kohti tehokkuusmaksimia synnyttää harhan progressiivisuuden universaalisuudesta. Siinä mielessä siis olen samaa mieltä kunin Heath, että "... Canada is as Close to Utopia as It Gets" koska se on todennäköisesti lähellä tuota tehokkuuden maksimipistettä.
Harha progressiivisuuden universaalisuudesta tulee esiin Fukuyamalla lähinnä riskinä, että progressiivisuus ei ole universaalista.
No eihän Fukuyamakaan usko että progressiivisuus on jatkuvaa, mutta kuitenkin niin että takapakkia seuraa taas askel eteenpäin - historia on Fukuyamalla suuntautunut eteenpäin.
Itse ajattelen, että harha progressiivisuuden universaalisuudesta on universaali.
keskiviikkona, elokuuta 26, 2009
Fukuyaman Historian Loppu
Francis Fukuyaman Historian Loppu ja Viimeinen Ihminen on oikeastaan aika erikoinen kirja. Kirjahan ei ole kovin uusi - se on vuodelta 1992.
Historia "loppuu" Fukuyaman mukaan hiljalleen liberaalisen demokratian riemuvoittoon. Kirja ei toki väitä etteikö takapakkiakin välillä voisi tulla. Näin ollen kukaan tuskin voi sanoa että Fukuyama oli vuoden 1992-2009 tapahtumien perusteella väärässä.
Fukuyaman optimismin voi sanoa olleen selkeästi väärässä vain Venäjän osalta. Vaikka vuonna 1992 näytti että Venäjäkin edistyy kohti liberaalia demokratiaa, enää siltä ei näytä. Sen sijaan Kiinan ja arabimaiden suhteen Fukuyama ei odottanutkaan mitään nopeaa muutosta.
Ensin en edes ajatellut lukea kirjaa läpi - vaan vain silmäillä. Koko idea progressiivisuuden riemuvoitosta tökki minua liikaa. Kirja vei mennessään. Ensimmäisen kerran jaksoin tutustua esimerkiksi Hegeliin.
Suhtaudun aika epäillen ajatukseen liberalismin riemuvoitosta mutta myönnän että olen hyvin subjektiivinen. Ei Fukuyamakaan asiasta varma ole. Suurin uhkatekijä liberaalin demokratian lopulliselle voitolle on Fukuyaman ehkä se, että ihminen joka elää turvattua ja mukavaa elämää, saattaa lopulta
a) joko tylsistyä niin että alkaa kaivata vaikkapa sotaa, äärinationalismia tai fundamentalismia tyhjyyden täyttämiseksi
b) muuttuu lopulta niin tyystin "Homo Economicukseksi" että totaalisen atomisoitunut yhteiskunta ei pysy kertakaikkiaan kasassa.
Itse ajattelen että kaikeksi onneksi ihmisen elämä sentään on äärellinen. Ellei näin olisi täydellinen tyhjyys, turvallisuushakuisuus ja itsekkyys toteutuisi.
Pitänee tutustua uudempiin arvioihin kirjasta.
Historia "loppuu" Fukuyaman mukaan hiljalleen liberaalisen demokratian riemuvoittoon. Kirja ei toki väitä etteikö takapakkiakin välillä voisi tulla. Näin ollen kukaan tuskin voi sanoa että Fukuyama oli vuoden 1992-2009 tapahtumien perusteella väärässä.
Fukuyaman optimismin voi sanoa olleen selkeästi väärässä vain Venäjän osalta. Vaikka vuonna 1992 näytti että Venäjäkin edistyy kohti liberaalia demokratiaa, enää siltä ei näytä. Sen sijaan Kiinan ja arabimaiden suhteen Fukuyama ei odottanutkaan mitään nopeaa muutosta.
Ensin en edes ajatellut lukea kirjaa läpi - vaan vain silmäillä. Koko idea progressiivisuuden riemuvoitosta tökki minua liikaa. Kirja vei mennessään. Ensimmäisen kerran jaksoin tutustua esimerkiksi Hegeliin.
Suhtaudun aika epäillen ajatukseen liberalismin riemuvoitosta mutta myönnän että olen hyvin subjektiivinen. Ei Fukuyamakaan asiasta varma ole. Suurin uhkatekijä liberaalin demokratian lopulliselle voitolle on Fukuyaman ehkä se, että ihminen joka elää turvattua ja mukavaa elämää, saattaa lopulta
a) joko tylsistyä niin että alkaa kaivata vaikkapa sotaa, äärinationalismia tai fundamentalismia tyhjyyden täyttämiseksi
b) muuttuu lopulta niin tyystin "Homo Economicukseksi" että totaalisen atomisoitunut yhteiskunta ei pysy kertakaikkiaan kasassa.
Itse ajattelen että kaikeksi onneksi ihmisen elämä sentään on äärellinen. Ellei näin olisi täydellinen tyhjyys, turvallisuushakuisuus ja itsekkyys toteutuisi.
Pitänee tutustua uudempiin arvioihin kirjasta.
maanantaina, elokuuta 24, 2009
Spekulointia demokratiasta
Ainakin Francis Fukuyama väittää, että demokratia toimii tehokkaammin maissa, joissa historian aikana valta on ollut hajautunut kuninkaan ja erilaisten paikallisten toimijoiden kuten feodaaliherrojen välille - verrattuna maihin joita on hallittu täysin keskitetysti. Keskitetysti hallituissa maissa kansalaisyhteiskunta ei Fukuyaman mukaan ole kehittynyt yhtä lailla kuin hajautetummin hallituissa maissa. Kansalaisyhteiskunnan kehittyminen taas on demokratian edellytys.
Historiallinen vallan hajautuminen ei ole yleensä ollut kansan kannalta miellyttävää - onhan feodaaliyhteiskunnan vallan hajautuminen kulkenut käsi kädessä sen kanssa että riistäjiä on ollut enemmän kuin pelkkä kuningas, kansanedustuslaitos ja kuninkaan alaisuudessa toimiva virkamieskunta. Vielä pahempi tilanne on voinut olla maissa joissa keskitettyä valtaa ei ole ollut ollenkaan vaan maa - kuten Japani, Pohjois-Italia tai Saksa - on ollut suuren osan historiasta jakautuneena pieniin keskenään sotiviin alueisiin.
Yhtä kaikki hajautetusti hallitut Japani ja Englanti ovat Fukuyaman mukaan kehittyneet huomattavasti tehokkaammiksi demokratioiksi kuin keskitetysti hallitut Ranska, Venäjä ja Kiina. Myös Intia - valtavasta yhteiskunnallisesta epäoikeudenmukaisuudestaan huolimatta - on onnistunut säilyttämään demokratiansa melkein koko itsenäisyytensä ajan. Ilmeisesti kastijärjestelmä on taannut sen että kilpailevia valtakeskittymiä on paljon. Kasti itsessään on sekin eräänlainen kansalaisyhteiskunnan yhteenliittymä.
Tatu Vanhanenkin on kirjassaan Globaalit Ongelmat osoittanut että valtaresurssien hajautuminen selittää suuren osan demokratian menestyksestä.
Suomikin on käsittäkseni ollut historiansa ajan varsin keskitetysti hallittu maa. Feodaaliherroja ei juuri ole ollut. Ilmeisesti tämä historia on heijastunut Suomenkin kehitykseen mm. niin, että demokratia on toteutunut presidenttikeskeisessä muodossa. Kansa kokee politikot vieraiksi mutta "hyvä hallitsija" - presidentti - on kansan puolella.
Presidenttikeskeinen valta on toiminut suht siedettävästi suurimman osa itsenäisyyttä kun presidentiksi on valittu suhteellisen päteviä ihmisiä Relanderia ja Halosta lukuunottamatta. Presidenttivaltainen järjestelmä on kuitenkin suht haavoittuva, kun vallan käyttö riippuu yhdestä henkilöstä.
Demokratian ja sananvapauden arvostus on ollut Suomessa suhteellisen innotonta. Kekkosen harjoittaman sananvapauden rajoittamisen politiikan oikeutusta ei juuri kiistetty. Eikä tilanne ole muuttunut myöhemminkään. Vahva demokratiaan sitoutuminen on rajoittunut historiallisesti lähinnä sosialidemokraatteihin ja nuorsuomalaisiin.
Suomalaisilta puuttuu tavallaan myös oikeuden taju. Vahvemman (Venäjä, presidentti, virkamieskunta) harjoittamaa mielivaltaa ei kyseenalaisteta vaan niille, jotka joutuvat mielivallan kohteeksi naureskellaan. Suomalaiset eivät antaneet tukeaaan Saksan juutalaisille 30-luvulla, eivät Puolan vastarinnalle 80-luvulla eivätkä Virolle 90-luvun alussa. Venäjää mielisteltiin realismin nimissä tsaarin vallan aikana, Kekkosen aikana, vuoden 1991 kommunistisen vallankaappauksen aikana ja nyt Medvedevin-Putinin puolifasistisen hallinnon aikana. Välillä mielisteltiin Saksaa.
Kansalaisten suhtautiminen Halosen suorittamiin öykkärimäisiin nimitys-manöövereihin on sirkuhupaisaa. HS haastatteli jotain Halosta kannattavaa ihmistä, joka kehui erityisesti sitä miten Halonen jo toisen kerrran nöyryyttää hallitusta.
Hyvää hallitsijaa - presidenttiä - ei Suomessa edes kutsuta poliitikoksi. Presidentin rienaaminen tavalla, jolla poliitikkoja rienataan, on tabu.
Ehkä Suomen talouselämän suuryritys-valtaisuus selittyy osin sekin sillä että ihmiset kokevat luontevaksi toimia suurten johtajien - eräänlaisten kuninkaiden - alaisuudessa suurissa yhtiöissä.
Suurten yhtiöiden aika onneksi on yhä suuremmassa määrin ohi.
Lisäys 25.8.
Olli Kivinen kuvailee viimeistä Suomen "realistipoliitikkojen" hännystely-yritystä tänään HS:n kolumnissaan:
Suomen ulkopoliittisen keskustelun musta aukko on Nord Stream -kaasuputki. Maamme johtajat toistavat toistamistaan mantraa, että Kannakselta Saksaan vedettävän putken ainoa ongelma Suomelle on huoli rakentamisen aiheuttamista ympäristöongelmista. Väitteellä torjutaan kaikki muut arviot niin tarmokkaasti, että ulkopuolinen alkaa pelätä päättäjien uskovan omia sanojaan.
Tämä omien sanojen uskominen, joka tuli raa-alla tavalla ilmi kun Halonen oli selvästikin uskonut omat puheensa siitä, että Venäjä ei ole sotilaallinen uhka naapureilleen ja oli vilpittömän järkyttynyt Georgian tapahtumista, on ominaista uudelle hännystelijöiden sukupolvelle.
Kekkonen ja varsinkin Paasikivi tiesivät koko ajan Suomen ja Venäjän hyvistä suhteista puhuessaan puhuvansa poliittista liturgiaa. Haloselta tämäkin valtioviisaus puuttuu tyystin.
Historiallinen vallan hajautuminen ei ole yleensä ollut kansan kannalta miellyttävää - onhan feodaaliyhteiskunnan vallan hajautuminen kulkenut käsi kädessä sen kanssa että riistäjiä on ollut enemmän kuin pelkkä kuningas, kansanedustuslaitos ja kuninkaan alaisuudessa toimiva virkamieskunta. Vielä pahempi tilanne on voinut olla maissa joissa keskitettyä valtaa ei ole ollut ollenkaan vaan maa - kuten Japani, Pohjois-Italia tai Saksa - on ollut suuren osan historiasta jakautuneena pieniin keskenään sotiviin alueisiin.
Yhtä kaikki hajautetusti hallitut Japani ja Englanti ovat Fukuyaman mukaan kehittyneet huomattavasti tehokkaammiksi demokratioiksi kuin keskitetysti hallitut Ranska, Venäjä ja Kiina. Myös Intia - valtavasta yhteiskunnallisesta epäoikeudenmukaisuudestaan huolimatta - on onnistunut säilyttämään demokratiansa melkein koko itsenäisyytensä ajan. Ilmeisesti kastijärjestelmä on taannut sen että kilpailevia valtakeskittymiä on paljon. Kasti itsessään on sekin eräänlainen kansalaisyhteiskunnan yhteenliittymä.
Tatu Vanhanenkin on kirjassaan Globaalit Ongelmat osoittanut että valtaresurssien hajautuminen selittää suuren osan demokratian menestyksestä.
Suomikin on käsittäkseni ollut historiansa ajan varsin keskitetysti hallittu maa. Feodaaliherroja ei juuri ole ollut. Ilmeisesti tämä historia on heijastunut Suomenkin kehitykseen mm. niin, että demokratia on toteutunut presidenttikeskeisessä muodossa. Kansa kokee politikot vieraiksi mutta "hyvä hallitsija" - presidentti - on kansan puolella.
Presidenttikeskeinen valta on toiminut suht siedettävästi suurimman osa itsenäisyyttä kun presidentiksi on valittu suhteellisen päteviä ihmisiä Relanderia ja Halosta lukuunottamatta. Presidenttivaltainen järjestelmä on kuitenkin suht haavoittuva, kun vallan käyttö riippuu yhdestä henkilöstä.
Demokratian ja sananvapauden arvostus on ollut Suomessa suhteellisen innotonta. Kekkosen harjoittaman sananvapauden rajoittamisen politiikan oikeutusta ei juuri kiistetty. Eikä tilanne ole muuttunut myöhemminkään. Vahva demokratiaan sitoutuminen on rajoittunut historiallisesti lähinnä sosialidemokraatteihin ja nuorsuomalaisiin.
Suomalaisilta puuttuu tavallaan myös oikeuden taju. Vahvemman (Venäjä, presidentti, virkamieskunta) harjoittamaa mielivaltaa ei kyseenalaisteta vaan niille, jotka joutuvat mielivallan kohteeksi naureskellaan. Suomalaiset eivät antaneet tukeaaan Saksan juutalaisille 30-luvulla, eivät Puolan vastarinnalle 80-luvulla eivätkä Virolle 90-luvun alussa. Venäjää mielisteltiin realismin nimissä tsaarin vallan aikana, Kekkosen aikana, vuoden 1991 kommunistisen vallankaappauksen aikana ja nyt Medvedevin-Putinin puolifasistisen hallinnon aikana. Välillä mielisteltiin Saksaa.
Kansalaisten suhtautiminen Halosen suorittamiin öykkärimäisiin nimitys-manöövereihin on sirkuhupaisaa. HS haastatteli jotain Halosta kannattavaa ihmistä, joka kehui erityisesti sitä miten Halonen jo toisen kerrran nöyryyttää hallitusta.
Hyvää hallitsijaa - presidenttiä - ei Suomessa edes kutsuta poliitikoksi. Presidentin rienaaminen tavalla, jolla poliitikkoja rienataan, on tabu.
Ehkä Suomen talouselämän suuryritys-valtaisuus selittyy osin sekin sillä että ihmiset kokevat luontevaksi toimia suurten johtajien - eräänlaisten kuninkaiden - alaisuudessa suurissa yhtiöissä.
Suurten yhtiöiden aika onneksi on yhä suuremmassa määrin ohi.
Lisäys 25.8.
Olli Kivinen kuvailee viimeistä Suomen "realistipoliitikkojen" hännystely-yritystä tänään HS:n kolumnissaan:
Suomen ulkopoliittisen keskustelun musta aukko on Nord Stream -kaasuputki. Maamme johtajat toistavat toistamistaan mantraa, että Kannakselta Saksaan vedettävän putken ainoa ongelma Suomelle on huoli rakentamisen aiheuttamista ympäristöongelmista. Väitteellä torjutaan kaikki muut arviot niin tarmokkaasti, että ulkopuolinen alkaa pelätä päättäjien uskovan omia sanojaan.
Tämä omien sanojen uskominen, joka tuli raa-alla tavalla ilmi kun Halonen oli selvästikin uskonut omat puheensa siitä, että Venäjä ei ole sotilaallinen uhka naapureilleen ja oli vilpittömän järkyttynyt Georgian tapahtumista, on ominaista uudelle hännystelijöiden sukupolvelle.
Kekkonen ja varsinkin Paasikivi tiesivät koko ajan Suomen ja Venäjän hyvistä suhteista puhuessaan puhuvansa poliittista liturgiaa. Haloselta tämäkin valtioviisaus puuttuu tyystin.
lauantaina, elokuuta 22, 2009
Parempi orjan elämää on [jopa] kuolo hirsipuussa
Omistan tämän kirjoituksen Jussi Halla-aholle.
Ihmisen joutuessa rangaistuksi, vaikka hän on omasta mielestään toiminut epäitsekkäistä motiiveista paremman maailman hyväksi, saattaa johtaa katkeruuten mutta yhtä hyvin tyytyväisyyden ja ilonkin tunteeseen. Hegel on todennut jopa, että
yksilö, joka ei ole pannut henkeään alttiiksi, voidaan epäilemättä tunnustaa persoonaksi; hän ei ole kuitenkaan saavuttanut tämän tunnustuksen aitoa kokemista riippumattomana itsensä tiedostavana subjektina
Anglosaksiset filosofit Hobbes ja Locke, jotka ovat vaikuttaneet voimakkaasti amerikkalaisten "perustajaisien" ajatteluun ja sitä kautta USA:n perustuslakiin, pitivät Hegelin ajatusta mielettömänä. Kuolema kunnian tai lipun - Hegelin "tunnustetun aseman savuttamisen halun" takia - on ristiriidassa ihmisen itsesäilymisen kanssa. Kuoleman ja kunnian korostaminen on Locken ja Hobbesin näkökulmasta irrationaalista, eikä pelkästään sitä vaan koko elämän vaarantamista mielettömyyden alttarille.
Itsesäilymisen nostaminen moraalin perustaksi Hobbesilla ja Lockella johti myöhemmin vääjäämättä Homo Economicukseen ja omaa utiliteettiaan maksimoivaan ihmiseen. Homo Economicus kokee esimerkiksi sakot yleensä utiliteettiaan alentavaksi tekijäksi.
Huomautus: Käsitykseni Hobbesin, Hegelin ja Locken ajattelusta perustuu pelkästään Francis Fukuyaman tulkintaan kirjassa Historian loppu.
Fukuyama eittämättä arvostaa Hobbesia ja Lockea suurina ajattelijoina, mutta näkee Hegelin kuitenkin merkittävämpänä.
"Hobbesin ja Locken itsesäilytykselle ja mukavan elämän säilyttämiselle antama moraalinen etusija ei tyydytä meitä... Kun myönteiset "korkeammat" tavoitteet puuttuvat, lockelaisen liberalismin sydämen tyhjyyden täyttää tavallisesti rajaton rikkauksien tavoittelu... Liberaalisen ihmiskäsityksen rajoittuneisuus käy vielä selvemmin ilmi, jos tarkastelemme liberaalin yhteiskunnan tyypillistä tuotetta ... porvaria ... [joka] keskittyy kapeasti vain oman välittömän itsesäilytyksensä ja aineellisen hyvinvointinsa asioihin...
Locken ja Hobbesin ihminen ei Fukuyaman mukaan lopulta onnistuisi rakentamaan edes kansalaisyhteiskuntaa - saati sitten puolustamaan maataan ase kädessä.
Porvari on myös pelkuri. Eräs Saksan konservatiivisen vallankumouksen merkittävin edustaja Ernst Jünger kirjoitti vuonna 1924 artikkelissaan On Danger (Über die Gefahr):
The bourgeois person is perhaps best characterized as one who places security among the highest of values and conducts his life accordingly. His arrangements and systems are dedicated to securing his space against the danger that at times, when scarcely a cloud appears to darken the sky, has laded into the distance. However, it is always there: it seeks with elemental constancy to break through the dams with which order has surrounded itself.
Ihmisen joutuessa rangaistuksi, vaikka hän on omasta mielestään toiminut epäitsekkäistä motiiveista paremman maailman hyväksi, saattaa johtaa katkeruuten mutta yhtä hyvin tyytyväisyyden ja ilonkin tunteeseen. Hegel on todennut jopa, että
yksilö, joka ei ole pannut henkeään alttiiksi, voidaan epäilemättä tunnustaa persoonaksi; hän ei ole kuitenkaan saavuttanut tämän tunnustuksen aitoa kokemista riippumattomana itsensä tiedostavana subjektina
Anglosaksiset filosofit Hobbes ja Locke, jotka ovat vaikuttaneet voimakkaasti amerikkalaisten "perustajaisien" ajatteluun ja sitä kautta USA:n perustuslakiin, pitivät Hegelin ajatusta mielettömänä. Kuolema kunnian tai lipun - Hegelin "tunnustetun aseman savuttamisen halun" takia - on ristiriidassa ihmisen itsesäilymisen kanssa. Kuoleman ja kunnian korostaminen on Locken ja Hobbesin näkökulmasta irrationaalista, eikä pelkästään sitä vaan koko elämän vaarantamista mielettömyyden alttarille.
Itsesäilymisen nostaminen moraalin perustaksi Hobbesilla ja Lockella johti myöhemmin vääjäämättä Homo Economicukseen ja omaa utiliteettiaan maksimoivaan ihmiseen. Homo Economicus kokee esimerkiksi sakot yleensä utiliteettiaan alentavaksi tekijäksi.
Huomautus: Käsitykseni Hobbesin, Hegelin ja Locken ajattelusta perustuu pelkästään Francis Fukuyaman tulkintaan kirjassa Historian loppu.
Fukuyama eittämättä arvostaa Hobbesia ja Lockea suurina ajattelijoina, mutta näkee Hegelin kuitenkin merkittävämpänä.
"Hobbesin ja Locken itsesäilytykselle ja mukavan elämän säilyttämiselle antama moraalinen etusija ei tyydytä meitä... Kun myönteiset "korkeammat" tavoitteet puuttuvat, lockelaisen liberalismin sydämen tyhjyyden täyttää tavallisesti rajaton rikkauksien tavoittelu... Liberaalisen ihmiskäsityksen rajoittuneisuus käy vielä selvemmin ilmi, jos tarkastelemme liberaalin yhteiskunnan tyypillistä tuotetta ... porvaria ... [joka] keskittyy kapeasti vain oman välittömän itsesäilytyksensä ja aineellisen hyvinvointinsa asioihin...
Locken ja Hobbesin ihminen ei Fukuyaman mukaan lopulta onnistuisi rakentamaan edes kansalaisyhteiskuntaa - saati sitten puolustamaan maataan ase kädessä.
Porvari on myös pelkuri. Eräs Saksan konservatiivisen vallankumouksen merkittävin edustaja Ernst Jünger kirjoitti vuonna 1924 artikkelissaan On Danger (Über die Gefahr):
The bourgeois person is perhaps best characterized as one who places security among the highest of values and conducts his life accordingly. His arrangements and systems are dedicated to securing his space against the danger that at times, when scarcely a cloud appears to darken the sky, has laded into the distance. However, it is always there: it seeks with elemental constancy to break through the dams with which order has surrounded itself.
keskiviikkona, elokuuta 19, 2009
Konsumenttarismi, monikultturismi ja kansallismielinen ympäristöajattelu
Kirjaan tässä postauksessa jo edellisen postauksen kommentissa esiin tulleen löydöksen, josta kiitos nimimerkille Valkea.
Vuonna 1899 norjalais-amerikkalainen taloustieteilijä Thorstein Veblen osoitti kirjassaan Theory of the Leisure Class (suom. Joutilas luokka, 2002), ettei tuotannon riittämätön määrä ole varsinainen ongelma: hyödyllisiin tarkoitusperiin vaadittava tuotantotaso on jokseenkin helppo saavuttaa.
Valtavasti tuotantoa sen sijaan tarvitaan siihen, että rikkaat erottuvat hiukan vähemmän varakkaista ja he taas hiukan köyhemmistä ja niin edelleen. Kun rikkaat kilpailevat keskenään ja nostavat kulutustaan, kulutusmäärät kasvavat ketjussa läpi koko yhteiskunnan maapallolle tuhoisin seurauksin.
Veblenin Joutilas Luokka on varhainen taloustieteen rationaliteettioletuksen kritiikki, josta on tullut jo klassikko. Tällaisia hyödykkeitä, joilla ylemmät luokat erottuvat alemmista, kutsutaankin nykyään Veblenin hyödykkeiksi.
Veblenin hyödykkeille saattaa jopa kysyntä nousta sitä enemmän mitä korkeammaksi tuotteen hinta nousee ! Kysynnän ja tarjonnan laki rikkoutuu.
Veblenin hyödyke on erikoistapaus niin sanotusta kalliista signaalista. Kallis signaali on ilmiö, joka on oleellinen sekä biologiassa että taloustieteessä. Kalliilla signaalilla eläin tai taloudellinen toimija viestittää korkeaa laatuaan ja/tai statustaan muille. Biologiassa esimerkki kalliista signaalista on riikinkukon pyrstö. Pyrstö on riikinkukkouroksen liikkumista vaikeuttava "vamma", mutta se signaloi riikinkukkouroksen korkeaa laatua riikinkukkonaaraille. Muita esimerkkejä kaliista signaalista on gasellien tapa esittää korkeita hyppyjä nälkäiselle leijonalle
Evoluutiopsykologi Geoffrey Miller käsittelee uudessa kirjassaan Spent: Sex, Evolution, and Consumer Behavior Veblenin hyödykkeitä kalliina signaalina. Kerskakulutuksen - Veblenin hyödykkeiden kulutuksen - rajoittaminen on Millerinkin mukaan oleellista pyrittäessä ratkaisemaan aikamme ympäristö-ongelmia.
Miller tekee mielenkintoisen havainnon: monikultturistinen ideologia on este kerskakulutuksen rajoittamisessa, koska se estää ihmisen yksilöllisen itseilmaisun ja sellaisten yhteisöjen muodostamisen jotka perustuvat muuhun kuin materialistisiin arvoihin ja varakkuuden signalointiin Veblenin hyödykkeitä käyttäen.
Ihmisillä on Millerin mukaan halu järjestäytyä yhteisöiksi, joilla on yhteiset arvot, normit ja tavat, mutta monikulttuurinen lainsäädäntö estää ihmisiä muodostamasta tällaisia suhteellisen homogeenisia yhteisöjä. Ainoa sallittu tapa segregoitua on varallisuus. Koska varallisuutta ei voi signaloida muulla tavalla kuin kuluttamalla, monikulttuurisuus siis generoi kerskakulutusta.
[Since the only loophole in anti-discrimination laws is income, the result is that people are then motivated to escape multiculturalism is through economic stratification, by renting or buying at higher price points, thus causing the formation of] low-income ghettos, working-class tract houses, professional exurbs: a form of assortative living by income, which correlates only moderately with intelligence and conscientiousness.
. . .
[W]hen economic stratification is the only basis for choosing where to live, wealth becomes reified as the central form of status in every community — the lowest common denominator of human virtue, the only trait-display game in town. Since you end up living next to people who might well respect wildly different intellectual, political, social, and moral values, the only way to compete for status is through conspicuous consumption. Grow a greener lawn, buy a bigger car, add a media room
Katso Millerin kirjan arvostelu Occidental Quaterly lehdestä.
Vuonna 1899 norjalais-amerikkalainen taloustieteilijä Thorstein Veblen osoitti kirjassaan Theory of the Leisure Class (suom. Joutilas luokka, 2002), ettei tuotannon riittämätön määrä ole varsinainen ongelma: hyödyllisiin tarkoitusperiin vaadittava tuotantotaso on jokseenkin helppo saavuttaa.
Valtavasti tuotantoa sen sijaan tarvitaan siihen, että rikkaat erottuvat hiukan vähemmän varakkaista ja he taas hiukan köyhemmistä ja niin edelleen. Kun rikkaat kilpailevat keskenään ja nostavat kulutustaan, kulutusmäärät kasvavat ketjussa läpi koko yhteiskunnan maapallolle tuhoisin seurauksin.
Veblenin Joutilas Luokka on varhainen taloustieteen rationaliteettioletuksen kritiikki, josta on tullut jo klassikko. Tällaisia hyödykkeitä, joilla ylemmät luokat erottuvat alemmista, kutsutaankin nykyään Veblenin hyödykkeiksi.
Veblenin hyödykkeille saattaa jopa kysyntä nousta sitä enemmän mitä korkeammaksi tuotteen hinta nousee ! Kysynnän ja tarjonnan laki rikkoutuu.
Veblenin hyödyke on erikoistapaus niin sanotusta kalliista signaalista. Kallis signaali on ilmiö, joka on oleellinen sekä biologiassa että taloustieteessä. Kalliilla signaalilla eläin tai taloudellinen toimija viestittää korkeaa laatuaan ja/tai statustaan muille. Biologiassa esimerkki kalliista signaalista on riikinkukon pyrstö. Pyrstö on riikinkukkouroksen liikkumista vaikeuttava "vamma", mutta se signaloi riikinkukkouroksen korkeaa laatua riikinkukkonaaraille. Muita esimerkkejä kaliista signaalista on gasellien tapa esittää korkeita hyppyjä nälkäiselle leijonalle
Evoluutiopsykologi Geoffrey Miller käsittelee uudessa kirjassaan Spent: Sex, Evolution, and Consumer Behavior Veblenin hyödykkeitä kalliina signaalina. Kerskakulutuksen - Veblenin hyödykkeiden kulutuksen - rajoittaminen on Millerinkin mukaan oleellista pyrittäessä ratkaisemaan aikamme ympäristö-ongelmia.
Miller tekee mielenkintoisen havainnon: monikultturistinen ideologia on este kerskakulutuksen rajoittamisessa, koska se estää ihmisen yksilöllisen itseilmaisun ja sellaisten yhteisöjen muodostamisen jotka perustuvat muuhun kuin materialistisiin arvoihin ja varakkuuden signalointiin Veblenin hyödykkeitä käyttäen.
Ihmisillä on Millerin mukaan halu järjestäytyä yhteisöiksi, joilla on yhteiset arvot, normit ja tavat, mutta monikulttuurinen lainsäädäntö estää ihmisiä muodostamasta tällaisia suhteellisen homogeenisia yhteisöjä. Ainoa sallittu tapa segregoitua on varallisuus. Koska varallisuutta ei voi signaloida muulla tavalla kuin kuluttamalla, monikulttuurisuus siis generoi kerskakulutusta.
[Since the only loophole in anti-discrimination laws is income, the result is that people are then motivated to escape multiculturalism is through economic stratification, by renting or buying at higher price points, thus causing the formation of] low-income ghettos, working-class tract houses, professional exurbs: a form of assortative living by income, which correlates only moderately with intelligence and conscientiousness.
. . .
[W]hen economic stratification is the only basis for choosing where to live, wealth becomes reified as the central form of status in every community — the lowest common denominator of human virtue, the only trait-display game in town. Since you end up living next to people who might well respect wildly different intellectual, political, social, and moral values, the only way to compete for status is through conspicuous consumption. Grow a greener lawn, buy a bigger car, add a media room
Katso Millerin kirjan arvostelu Occidental Quaterly lehdestä.
maanantaina, elokuuta 17, 2009
Maahanmuuton faktoista
Mervi Virtanen, sisäministeriön maahanmuuttojohtaja, toteaa tänään yleisöosastokirjoituksessaan Maahanmuuton faktat tiedettävä, että "väestörakenteellisia vaikutuksia maahanmuutolla ei näillä määrillä ole."
Kyseenalaistan tämän väitteen ainakin osittain. Vaikka väestörakenne ei muuttuisikaan sanotaanko enempää kuin niin että 10% väestöstä olisi maahanmuuttajia vuonna X, seuraus VOI OLLA dramaattinen. Kun USA:n etelävaltioiden plantaasinomistajat muuttivat USA:n väestörakennetta suhteellisen lievästi (10%), seuraukset olivat varsin dramaattiset.
En sinänsä vastusta maahanmuuttoa, kunhan se on selkeästi valikoivaa ja muutenkin hallittua. Suomen etu ei ole olla pakolaisia generoivien kulttuurien muuttoliikkeen kohde.
Kyseenalaistan tämän väitteen ainakin osittain. Vaikka väestörakenne ei muuttuisikaan sanotaanko enempää kuin niin että 10% väestöstä olisi maahanmuuttajia vuonna X, seuraus VOI OLLA dramaattinen. Kun USA:n etelävaltioiden plantaasinomistajat muuttivat USA:n väestörakennetta suhteellisen lievästi (10%), seuraukset olivat varsin dramaattiset.
En sinänsä vastusta maahanmuuttoa, kunhan se on selkeästi valikoivaa ja muutenkin hallittua. Suomen etu ei ole olla pakolaisia generoivien kulttuurien muuttoliikkeen kohde.
sunnuntai, elokuuta 16, 2009
Onko riippuvuus yhteistyön perusta ? Osa 2
Olen jonkun aikaa puhtaasti havaintoon perustuen tullut siihen johtopäätökseen, että
Ihmiset, kuten rikkaat ja sosiaalihuollon varassa elävät, jotka eivät ole riippuvaisia muiden ihmisten hyvästä tahdosta, muuttuvat helpoimmin kusipäiksi.
Rikas ei joudu pyytämään ystäväänsä hoitamaan lapsiaan, että pääsee siippansa kanssa ulos, vaan ostaa lasten hoitopalvelut, Rikas ei joudu vippaamaan rahaa. Rikas ei tarvitse apua työpaikan haussa. Sosiaalipummi ei tarvitse myöskään apua työpaikan haussa, koska hän ei kaipaa työpaikkaa. Sosiaalipummi ja rikas eivät joudu tekemään yhteistyötä työkavereidensa ja työnantajansa kanssa. Edellinen siksi että hän ei ole riippuvainen työpaikastaan ja jälkimmäinen siksi että hänellä ei ole työpaikkaa. Sekä sosiaalipummi että rikas on muita useammin kusipää. Kusipäisyys näkyy parhaiten siinä, miten ihmiset kohtaavat palveluammatissa olevan ihmisen tai itseään alemmassa asemassa olevan henkilön. Sosiaalipummin käyttäytyminen terveyskeskusten työntekijöitä kohtaan on tyyppiesimerkki, jonka jokainen voi nähdä.
Rikkaitten osalta voi todeta, että se rikas joka on itse joutunut alunperin luomaan varakkuutensa ja joka siis on aikoinaan tarvinnut sosiaalisia taitoja, ei yleensä ole kusipää. Kusipäitä ovat yleensä vain ne, jotka sosiaalipummmien tavoin ovat saaneet rahansa perintönä ilman ansiota.
Kusipäisyys on kasvava luonnonvara - kysykää keneltä tahansa opettajalta miten lasten vanhemmat nykyään heihin suhtautuvat. Siis keskimäärin.
Havaintoani tukee vahvasti eräs laaja tieteellinen tutkimus, joka on raportoitu kirjassa
In Search of Homo Economicus: Behavioral Experiments in 15 Small-Scale Societies, Henrich et al,
Tutkimuksen tekoon osallistui suuri joukko antropologeja ja taloustieteilijöitä. Siinä käytettiin behavioristisessa taloustieteessä kehitettyjä menetelmiä vertailevaan antrolopgiseen tutkimukseen.
Kun reiluutta mitattiin sillä, miten korkean tarjouksen henkilö tekee Ultimatum pelissä, puolet reiluuden vaihtelusta kyettiin selittämään sillä, miten riippuvainen henkilö on yhteistyöstä muiden ihmisten kanssa. Sama tulos päti kun mitattiin viidentoista eri heimon keskimäräistä reiluutta ja heimon jäsenten keskimääräistä riippuvuutta toisista heimon jäsenistä.
Heimot vaihtelivat voimakkaasti instituutioidensa suhteen. Machiguenga-intiaanit harjoittivat yhden perheen puutarhanhoitoa ja olivat äärimmäisen riippumattomia toisistaan. Machiguengat olivat myös lähes täysin kykenemättömiä mihinkään talkoisiin tms. julkishyödykkeen tuottoprojekteihin.
Toisessa päässä olivat paraguailaiset Ache-metsästäjät ja indonesialaiset valaanpyytäjät, jotka pelatessaan Ultimatum-peliä jakoivat "kakun" yleensä puoliksi.
Ihmiset, kuten rikkaat ja sosiaalihuollon varassa elävät, jotka eivät ole riippuvaisia muiden ihmisten hyvästä tahdosta, muuttuvat helpoimmin kusipäiksi.
Rikas ei joudu pyytämään ystäväänsä hoitamaan lapsiaan, että pääsee siippansa kanssa ulos, vaan ostaa lasten hoitopalvelut, Rikas ei joudu vippaamaan rahaa. Rikas ei tarvitse apua työpaikan haussa. Sosiaalipummi ei tarvitse myöskään apua työpaikan haussa, koska hän ei kaipaa työpaikkaa. Sosiaalipummi ja rikas eivät joudu tekemään yhteistyötä työkavereidensa ja työnantajansa kanssa. Edellinen siksi että hän ei ole riippuvainen työpaikastaan ja jälkimmäinen siksi että hänellä ei ole työpaikkaa. Sekä sosiaalipummi että rikas on muita useammin kusipää. Kusipäisyys näkyy parhaiten siinä, miten ihmiset kohtaavat palveluammatissa olevan ihmisen tai itseään alemmassa asemassa olevan henkilön. Sosiaalipummin käyttäytyminen terveyskeskusten työntekijöitä kohtaan on tyyppiesimerkki, jonka jokainen voi nähdä.
Rikkaitten osalta voi todeta, että se rikas joka on itse joutunut alunperin luomaan varakkuutensa ja joka siis on aikoinaan tarvinnut sosiaalisia taitoja, ei yleensä ole kusipää. Kusipäitä ovat yleensä vain ne, jotka sosiaalipummmien tavoin ovat saaneet rahansa perintönä ilman ansiota.
Kusipäisyys on kasvava luonnonvara - kysykää keneltä tahansa opettajalta miten lasten vanhemmat nykyään heihin suhtautuvat. Siis keskimäärin.
Havaintoani tukee vahvasti eräs laaja tieteellinen tutkimus, joka on raportoitu kirjassa
In Search of Homo Economicus: Behavioral Experiments in 15 Small-Scale Societies, Henrich et al,
Tutkimuksen tekoon osallistui suuri joukko antropologeja ja taloustieteilijöitä. Siinä käytettiin behavioristisessa taloustieteessä kehitettyjä menetelmiä vertailevaan antrolopgiseen tutkimukseen.
Kun reiluutta mitattiin sillä, miten korkean tarjouksen henkilö tekee Ultimatum pelissä, puolet reiluuden vaihtelusta kyettiin selittämään sillä, miten riippuvainen henkilö on yhteistyöstä muiden ihmisten kanssa. Sama tulos päti kun mitattiin viidentoista eri heimon keskimäräistä reiluutta ja heimon jäsenten keskimääräistä riippuvuutta toisista heimon jäsenistä.
Heimot vaihtelivat voimakkaasti instituutioidensa suhteen. Machiguenga-intiaanit harjoittivat yhden perheen puutarhanhoitoa ja olivat äärimmäisen riippumattomia toisistaan. Machiguengat olivat myös lähes täysin kykenemättömiä mihinkään talkoisiin tms. julkishyödykkeen tuottoprojekteihin.
Toisessa päässä olivat paraguailaiset Ache-metsästäjät ja indonesialaiset valaanpyytäjät, jotka pelatessaan Ultimatum-peliä jakoivat "kakun" yleensä puoliksi.
perjantaina, elokuuta 14, 2009
Nurkkakuntaisuus, sota ja altruismi
Kuten muurahaiset, ihmisetkin joutuvat usein laajoihin kuolemaan johtaviin konflikteihin laajitoveriensa kanssa. Jo esihistorialliselta ajalta on löydetty paikkoja, joihin on haudattu suuria joukkoja ihmisiä, joiden kallot ovat murtuneet.
Samoin etnografiset tutkimukset esimerkiksi Uuden Guinean metsästäjä-keräilijöistä osoittavat että ihminen on sotainen laji. Ihminen on taitava ja halukas tappamaan "ulkopuolisia". Toisaalta ihminen on eräs yhteistyökykyisimpiä nisäkkäitä.
Vastenmielinen totuus on vasemmistolaisen taloustieteilijän Samuel Bowlesin mukaan se, että ihmisen yhteistyökyky ja sotaisuus ovat kulkeneet käsi kädessä. Ihmisen altruismi muita kuin sukulaisiaan kohtaan on sodan lapsi. Tai pikemmin sotaisuus ja altruismi ovat kehittyneet evoluution aikana käsi kädessä - ilman toista ei olisi toista. Englanninkielinen termi on War altruism coevolution.
This distasteful idea is based on the evolution of what my co-authors and I have termed ‘parochial altruism’ [nurkkakuntainen altruismi]. Altruism is conferring benefits on others at a cost to oneself; parochialism is favouring ethnic, racial or other insiders over outsiders. Both are commonly observed human behaviours that are well documented in experiments. For example, people from the Wolimbka and nearby Ngenika groups, in the Western Highlands of Papua New Guinea, have no recent history of violence. Yet when asked to divide a pot of money between themselves and another, they give more and keep less for themselves if the other is a member of their own group rather than an outsider.
Altruismi on aina altruismia omia kohtaan. Ihmisen ja muurahaisen evoluution suuri innovaatio on ollut se, että yhteistyö ei ole rajoittunut enää vain pieneen sukulaisjoukkoon, vaan suurempaan sisäryhmään.
Mutta edelleen altruismi on altruismia omia kohtaan. Kun Kristus halusi laajentaa juutalaisuuden etnosentrisyyden kristinuskon universaaliksi humaanisuudeksi, kyseeessä oli siis - osin hyvin onnistunutkin - yritys laajentaa "omuuden" sfääriä.
Ajoittain omuuden sfääriä onnistutaan laajentamaan. Mutta yleensä laajentamisessa tulee jossain vaiheessa katto vastaan. Esimerkiksi Afganistanin pataanit tai Irakin kurdit ylläpitävät käsittääkseni aivan omaa määritelmäänsä omuudesta, joka eroaa länsimaiden "universalistien" määritelmästä.
Vaikka länsimainen humanisti ei kunnioittaisikaan pataanien ja kurdien omuuden määritelmää, hän voisi ainakin tunnustaa sen olemassaolon.
Lue Bowlesin alkuperäinen artikkeli Naturesta.
Käsittelin muuuten samaista aihetta toisen tutkimuksen valossa kolme vuotta sitten.
Samoin etnografiset tutkimukset esimerkiksi Uuden Guinean metsästäjä-keräilijöistä osoittavat että ihminen on sotainen laji. Ihminen on taitava ja halukas tappamaan "ulkopuolisia". Toisaalta ihminen on eräs yhteistyökykyisimpiä nisäkkäitä.
Vastenmielinen totuus on vasemmistolaisen taloustieteilijän Samuel Bowlesin mukaan se, että ihmisen yhteistyökyky ja sotaisuus ovat kulkeneet käsi kädessä. Ihmisen altruismi muita kuin sukulaisiaan kohtaan on sodan lapsi. Tai pikemmin sotaisuus ja altruismi ovat kehittyneet evoluution aikana käsi kädessä - ilman toista ei olisi toista. Englanninkielinen termi on War altruism coevolution.
This distasteful idea is based on the evolution of what my co-authors and I have termed ‘parochial altruism’ [nurkkakuntainen altruismi]. Altruism is conferring benefits on others at a cost to oneself; parochialism is favouring ethnic, racial or other insiders over outsiders. Both are commonly observed human behaviours that are well documented in experiments. For example, people from the Wolimbka and nearby Ngenika groups, in the Western Highlands of Papua New Guinea, have no recent history of violence. Yet when asked to divide a pot of money between themselves and another, they give more and keep less for themselves if the other is a member of their own group rather than an outsider.
Altruismi on aina altruismia omia kohtaan. Ihmisen ja muurahaisen evoluution suuri innovaatio on ollut se, että yhteistyö ei ole rajoittunut enää vain pieneen sukulaisjoukkoon, vaan suurempaan sisäryhmään.
Mutta edelleen altruismi on altruismia omia kohtaan. Kun Kristus halusi laajentaa juutalaisuuden etnosentrisyyden kristinuskon universaaliksi humaanisuudeksi, kyseeessä oli siis - osin hyvin onnistunutkin - yritys laajentaa "omuuden" sfääriä.
Ajoittain omuuden sfääriä onnistutaan laajentamaan. Mutta yleensä laajentamisessa tulee jossain vaiheessa katto vastaan. Esimerkiksi Afganistanin pataanit tai Irakin kurdit ylläpitävät käsittääkseni aivan omaa määritelmäänsä omuudesta, joka eroaa länsimaiden "universalistien" määritelmästä.
Vaikka länsimainen humanisti ei kunnioittaisikaan pataanien ja kurdien omuuden määritelmää, hän voisi ainakin tunnustaa sen olemassaolon.
Lue Bowlesin alkuperäinen artikkeli Naturesta.
Käsittelin muuuten samaista aihetta toisen tutkimuksen valossa kolme vuotta sitten.
Sitoutumisesta ja avioliitosta
Tämä on eräänlainen vastaus Mikko Ellilän kommenttiin siitä, miten ihmiset nykyään ajattelevat että meille tuli ero eikä päätin erota.
En todellakaan väitä että parisuhteeseen kannattaa tai pitää aina sitoutua, mutta joskus todennäköisesti kannattaa. Lainaan pätkän vanhasta kirjoituksestani:
Peliteoriassa sitoutuminen merkitsee sitä että ihminen rajoittaa mahdollisia strategioitaan. (Pelaaja sitoutuu esimerkiksi pelaamaan vangin dilemmassa aina samaa strategiaa kuin vastapelaaja.)
Arkikielessä sitoutuminen tarkoittaa aivan samaa asiaa - sitä että ihminen sulkee pois tietyt mahdollisuudet tulevaisuudessa. Ongelma on miten vakuttaa muut ihmiset siitä että sitoutuminen on todellinen eli että kyseessä on sitoumus eikä pelkkä lupaus.
Nykyaikainen avioliittolupaus ei esimerkiksi ole oikeastaan mikään sitoumus koska eroaminen on suhteellisen helppoa. Yhteiskunnassa, jossa avionrikkojat kivitetään, avioliittolupaus on pikemminkin sitoumus. Nykyään painotetaan mm. avioehdon tekemisen merkitystä avioliittoa solmitessa. Avioehto saattaa tietysti olla järkevä teko, mutta avioehdon teko myös viestittää sitä että avioliittositoumus ei ole todellinen sitoumus.
Sitoutumisen koko idea on että sitoutuminen hyödyttää myös sitoutujaa itseään. Mutta sitoumisesta ei ole hyötyä ellei kykene vakuuttamaan muita sitoutumisen aitoudesta. Joskus sitoutuminen voi peustua juriidiseen sopimukseen esimerkiksi ostajan ja myyjän välillä - läheskään aina tämä ei ole mahdollista.
Esimerkki sitoumuksesta oli kun Meksikon valtaaja Cortes poltti omien sotilaidensa ja atsteekkien nähden ne laivat joilla Cortesin joukot saapuivat Meksikoon. Cortes osoitti tällä teollaan että hänen joukkonsa sitoutuvat taistelemaan voittoon tai häviöön asti. Pakeneminen oli rajoitettu pois Cortesin ja hänen sotilaidensa strategioista.
Jos laivojen polttamisen sijaan Cortes olisi vain julistanut taistelevansa loppuun asti, lupaus olisi ollut helppo myöhemmin purkaa. Lupaus olisi ollut vain lupaus ei oikea sitoumus. Lupaus muuttui sitoumukseksi kun laivat poltettiin.
...
Mitä tästä siis voi oppia. No, vähintään sen että aina ei kannata huolehtia että takaportti on auki. Rohkea uskaltaa polttaa laivat ja viisas tekee sen vain kun on oikea hetki.
En todellakaan väitä että parisuhteeseen kannattaa tai pitää aina sitoutua, mutta joskus todennäköisesti kannattaa. Lainaan pätkän vanhasta kirjoituksestani:
Peliteoriassa sitoutuminen merkitsee sitä että ihminen rajoittaa mahdollisia strategioitaan. (Pelaaja sitoutuu esimerkiksi pelaamaan vangin dilemmassa aina samaa strategiaa kuin vastapelaaja.)
Arkikielessä sitoutuminen tarkoittaa aivan samaa asiaa - sitä että ihminen sulkee pois tietyt mahdollisuudet tulevaisuudessa. Ongelma on miten vakuttaa muut ihmiset siitä että sitoutuminen on todellinen eli että kyseessä on sitoumus eikä pelkkä lupaus.
Nykyaikainen avioliittolupaus ei esimerkiksi ole oikeastaan mikään sitoumus koska eroaminen on suhteellisen helppoa. Yhteiskunnassa, jossa avionrikkojat kivitetään, avioliittolupaus on pikemminkin sitoumus. Nykyään painotetaan mm. avioehdon tekemisen merkitystä avioliittoa solmitessa. Avioehto saattaa tietysti olla järkevä teko, mutta avioehdon teko myös viestittää sitä että avioliittositoumus ei ole todellinen sitoumus.
Sitoutumisen koko idea on että sitoutuminen hyödyttää myös sitoutujaa itseään. Mutta sitoumisesta ei ole hyötyä ellei kykene vakuuttamaan muita sitoutumisen aitoudesta. Joskus sitoutuminen voi peustua juriidiseen sopimukseen esimerkiksi ostajan ja myyjän välillä - läheskään aina tämä ei ole mahdollista.
Esimerkki sitoumuksesta oli kun Meksikon valtaaja Cortes poltti omien sotilaidensa ja atsteekkien nähden ne laivat joilla Cortesin joukot saapuivat Meksikoon. Cortes osoitti tällä teollaan että hänen joukkonsa sitoutuvat taistelemaan voittoon tai häviöön asti. Pakeneminen oli rajoitettu pois Cortesin ja hänen sotilaidensa strategioista.
Jos laivojen polttamisen sijaan Cortes olisi vain julistanut taistelevansa loppuun asti, lupaus olisi ollut helppo myöhemmin purkaa. Lupaus olisi ollut vain lupaus ei oikea sitoumus. Lupaus muuttui sitoumukseksi kun laivat poltettiin.
...
Mitä tästä siis voi oppia. No, vähintään sen että aina ei kannata huolehtia että takaportti on auki. Rohkea uskaltaa polttaa laivat ja viisas tekee sen vain kun on oikea hetki.
torstaina, elokuuta 13, 2009
Päivän puolivalmis ajatus - 1
Jos keskustelijoiden ainoa päämäärä on joko
1. nostaa omaa statustaan muihin keskustelijoihin verrattuna tai
2. saada toiset ymmärtämään oma valmis mielipide
keskustelusta tulee nollasummapeli.
Nollasummapeli on peliteoreettinen tilanne, jossa yhden toimijan voitot ovat aina pois muilta toimijoilta. Peliä kutsutaan nollasummapeliksi, koska kaikkien pelaajien tappioiden ja voittojen summa on aina nolla ja jotta pelaajien keskuudesta saataisii esiin voittaja täyttyy vastaavasti syntyä häviäjä/häviäjä (Lähde: suomenkielinen wikipedia)
Jos keskustelijoiden päämääränä on edes jossain määrin etsiä totuutta keskustelun aikana, keskustelusta tulee käytännössä ei-nollasummapeli.
Sama taitaa päteä hiukan avioliittoonkin.
Varaus
Puhtaan loogisesti väite
1 tai 2 -> nollasummapeli
ei tietysti päde ehdon 2 osalta. Ehto 2 voi täyttyä tilanteessa, jossa yksi (fiksu) selittää muille (tyhmille) miten asia on, ja tehokkain ratkaisu saavutetaan kun tyhmät nöyrtyvät kuuntelemaan mahdollisimman avoimin korvin fiksua. Tällöin keskustelu ei ole nolla-summapeli.
1. nostaa omaa statustaan muihin keskustelijoihin verrattuna tai
2. saada toiset ymmärtämään oma valmis mielipide
keskustelusta tulee nollasummapeli.
Nollasummapeli on peliteoreettinen tilanne, jossa yhden toimijan voitot ovat aina pois muilta toimijoilta. Peliä kutsutaan nollasummapeliksi, koska kaikkien pelaajien tappioiden ja voittojen summa on aina nolla ja jotta pelaajien keskuudesta saataisii esiin voittaja täyttyy vastaavasti syntyä häviäjä/häviäjä (Lähde: suomenkielinen wikipedia)
Jos keskustelijoiden päämääränä on edes jossain määrin etsiä totuutta keskustelun aikana, keskustelusta tulee käytännössä ei-nollasummapeli.
Sama taitaa päteä hiukan avioliittoonkin.
Varaus
Puhtaan loogisesti väite
1 tai 2 -> nollasummapeli
ei tietysti päde ehdon 2 osalta. Ehto 2 voi täyttyä tilanteessa, jossa yksi (fiksu) selittää muille (tyhmille) miten asia on, ja tehokkain ratkaisu saavutetaan kun tyhmät nöyrtyvät kuuntelemaan mahdollisimman avoimin korvin fiksua. Tällöin keskustelu ei ole nolla-summapeli.
tiistaina, elokuuta 11, 2009
Väestönkasvu ei ole sittenkään pysähtymässä
Modernisaatioteorian mukaan kakkien maiden pitäisi hiljalleen muuttua demokratioiksi, joissa syntyvyys on alhainen ja koulutustaso ja elintaso on korkea.
Modernisaatioteoria on asetettu viime aikoina kyseenalaiseksi varsinkin Afrikan osalta. Mankind Quaterly totesi Maailmanpankin tutkimuksen pohjalta vähän aikaa sitten:
Modernization theories propose that third world developing nations will eventually undergo a transformational process where they will go from traditional agrarian societies to industrialized ones, eventually reaching the development levels of Western, first world nations. It remains to be explained why industrialization has worked for only a small handful of European and Pacific Rim countries and has failed for most other nations of the world in South Asia, the Pacific Islands, Latin America, and sub-Saharan Africa. The 2007 World Bank Report Education Quality and Economic Growth demonstrates that education quality and cognitive skills, measured by international standardized test scores, are stronger predictors for national economic growth than educational quantity, measured by years of schooling and enrollment rates.
Hypoteesi siitä, että väestönkasvu on laskemassa kaikkialla maailmassa - ensin Euroopassa ja USA:ssa, sitten Itä-Aasiassa, sitten Etelä-Amerikassa ja Intiassa, sittemmin Lähi-Idässä, ja lopulta Afrikassa - ei saa sekään tukea HS:n referoimasta tutkimuksesta.
Väestöräjähdys on yhteismaan ongelma ja yhteismaan ongelman ratkaisuun on olemassa lääkkeet. Useimmat ratkaisut perustuvat ekskluusioon eli ulossulkemiseen.
Esimerkiksi ulossulkemisesta on yhteismaan yksityistäminen. Maahanmuuton estäminen niistä maista, jotka eivät ole ratkaisseet väestöräjähdystä, voisi olla toimiva ratkaisu tässä tapauksessa.
Joku voi tietysti väittää, että ehdotan tällaista piilorasistisista syistä. Väite on kuitenkin täysin kohtuuton, koska olen jo aiemmin ehdottanut maahanmuuttopolitiikan kehittämistä siihen suuntaan, että se tukee korkeaa väestönlaatua. Olen siis ehdottanut source countyry universalismista luopumista.
HS:n artikkeli
Syntyvyys ei alene lupaavasti maapallolla
Maapallon väestöräjähdys osoitti hiipumisen merkkejä 1900-luvun lopulla.
YK:n ja Yhdysvaltain väestötoimistot korjailivat tuolloin ennusteitaan.
Syntyvyys väheni vuosituhannen päättyessä odotettua nopeammin lähes kaikkialla, myös kehitysmaissa.
Rohkeimmat veikkasivat, että pelätty maapallon väestöräjähdys seisahtuisi 10–11 miljardiin ihmiseen. Tämä toteutuisi noin vuonna 2065 – ja sitten maapallon väkiluku alkaisi hiljalleen jopa laskea.
Syntyvyys ei kuitenkaan enää alene kohti länsimaista lukemaa, noin kahta lasta äitiä kohti.
Ilmiötä tarkastelee väestötieteilijä Robert Engelman Scientific Americanin erikoisliitteessä Earth 3.0. Sen teema on maapallon väestö ja kestävä kehitys.
Mitä vähemmän meitä ihmisiä on, sitä paremmin ilmastonmuutosta voi hallita. Noin kaksilapsinen perhe olisi 21. vuosisadalla maapallon hallitun väestöpolitiikan edellytys.
Teollisissa maissa ollaan lähes kaikkialla lähellä lukemaa kaksi tai sen alle. Mutta nyt myös länsimaissa syntyvyys on lievässä nousussa.
Kehitysmaissa on yli 200 miljoonaa seksuaalisesti aktiivista naista, jotka eivät saa ehkäisyä, vaikka he eivät haluaisi tulla lähiaikoina raskaaksi. Joka vuosi arviolta 80 miljoonaa naista tulee raskaaksi haluamatta sitä.
Pitkään on tiedetty, että naisten koulutus on paras ehkäisykeino. Opiskelu lykkää lasten hankintaa, ja koulutetut naiset tuntevat ehkäisyt yleensä hyvin.
Maasta ja koulutuksen tasosta riippuen koulutetut naiset saavat 1–4 lasta vähemmän kuin vähän kouluja käyneet.
Maapallon väkiluku kasvaa nyt joka vuosi yli 70 miljoonalla ihmisellä.
Kiinan tiukka yhden lapsen politiikka 1900-luvun lopulla merkitsi, että maailmaan jäi syntymättä noin 300 miljoonaa ihmistä, arvioi Engelman.
Lisäys 19.8. Ja korjaus 23.8.
Liittyen Economist-lehden referoimaan Myrskylän tutkimukseen, jonka TM linkkasi kommentissaan ja jossa väitettiin kehittyneiden maiden syntyvyyden kääntyvän nousuun kun HDI (Human Developement Index) ylittää tietyn tason katso kriittinen kirjoitus Myrskylän tutkimuksesta ja sen uutisoinnista.
Johtopäätös syntyvyyden kääntymisestä nousuun HDI:n noustessa tietyn rajan yli vaikuttaa hieman hätiköidyltä.
Modernisaatioteoria on asetettu viime aikoina kyseenalaiseksi varsinkin Afrikan osalta. Mankind Quaterly totesi Maailmanpankin tutkimuksen pohjalta vähän aikaa sitten:
Modernization theories propose that third world developing nations will eventually undergo a transformational process where they will go from traditional agrarian societies to industrialized ones, eventually reaching the development levels of Western, first world nations. It remains to be explained why industrialization has worked for only a small handful of European and Pacific Rim countries and has failed for most other nations of the world in South Asia, the Pacific Islands, Latin America, and sub-Saharan Africa. The 2007 World Bank Report Education Quality and Economic Growth demonstrates that education quality and cognitive skills, measured by international standardized test scores, are stronger predictors for national economic growth than educational quantity, measured by years of schooling and enrollment rates.
Hypoteesi siitä, että väestönkasvu on laskemassa kaikkialla maailmassa - ensin Euroopassa ja USA:ssa, sitten Itä-Aasiassa, sitten Etelä-Amerikassa ja Intiassa, sittemmin Lähi-Idässä, ja lopulta Afrikassa - ei saa sekään tukea HS:n referoimasta tutkimuksesta.
Väestöräjähdys on yhteismaan ongelma ja yhteismaan ongelman ratkaisuun on olemassa lääkkeet. Useimmat ratkaisut perustuvat ekskluusioon eli ulossulkemiseen.
Esimerkiksi ulossulkemisesta on yhteismaan yksityistäminen. Maahanmuuton estäminen niistä maista, jotka eivät ole ratkaisseet väestöräjähdystä, voisi olla toimiva ratkaisu tässä tapauksessa.
Joku voi tietysti väittää, että ehdotan tällaista piilorasistisista syistä. Väite on kuitenkin täysin kohtuuton, koska olen jo aiemmin ehdottanut maahanmuuttopolitiikan kehittämistä siihen suuntaan, että se tukee korkeaa väestönlaatua. Olen siis ehdottanut source countyry universalismista luopumista.
HS:n artikkeli
Syntyvyys ei alene lupaavasti maapallolla
Maapallon väestöräjähdys osoitti hiipumisen merkkejä 1900-luvun lopulla.
YK:n ja Yhdysvaltain väestötoimistot korjailivat tuolloin ennusteitaan.
Syntyvyys väheni vuosituhannen päättyessä odotettua nopeammin lähes kaikkialla, myös kehitysmaissa.
Rohkeimmat veikkasivat, että pelätty maapallon väestöräjähdys seisahtuisi 10–11 miljardiin ihmiseen. Tämä toteutuisi noin vuonna 2065 – ja sitten maapallon väkiluku alkaisi hiljalleen jopa laskea.
Syntyvyys ei kuitenkaan enää alene kohti länsimaista lukemaa, noin kahta lasta äitiä kohti.
Ilmiötä tarkastelee väestötieteilijä Robert Engelman Scientific Americanin erikoisliitteessä Earth 3.0. Sen teema on maapallon väestö ja kestävä kehitys.
Mitä vähemmän meitä ihmisiä on, sitä paremmin ilmastonmuutosta voi hallita. Noin kaksilapsinen perhe olisi 21. vuosisadalla maapallon hallitun väestöpolitiikan edellytys.
Teollisissa maissa ollaan lähes kaikkialla lähellä lukemaa kaksi tai sen alle. Mutta nyt myös länsimaissa syntyvyys on lievässä nousussa.
Kehitysmaissa on yli 200 miljoonaa seksuaalisesti aktiivista naista, jotka eivät saa ehkäisyä, vaikka he eivät haluaisi tulla lähiaikoina raskaaksi. Joka vuosi arviolta 80 miljoonaa naista tulee raskaaksi haluamatta sitä.
Pitkään on tiedetty, että naisten koulutus on paras ehkäisykeino. Opiskelu lykkää lasten hankintaa, ja koulutetut naiset tuntevat ehkäisyt yleensä hyvin.
Maasta ja koulutuksen tasosta riippuen koulutetut naiset saavat 1–4 lasta vähemmän kuin vähän kouluja käyneet.
Maapallon väkiluku kasvaa nyt joka vuosi yli 70 miljoonalla ihmisellä.
Kiinan tiukka yhden lapsen politiikka 1900-luvun lopulla merkitsi, että maailmaan jäi syntymättä noin 300 miljoonaa ihmistä, arvioi Engelman.
Lisäys 19.8. Ja korjaus 23.8.
Liittyen Economist-lehden referoimaan Myrskylän tutkimukseen, jonka TM linkkasi kommentissaan ja jossa väitettiin kehittyneiden maiden syntyvyyden kääntyvän nousuun kun HDI (Human Developement Index) ylittää tietyn tason katso kriittinen kirjoitus Myrskylän tutkimuksesta ja sen uutisoinnista.
Johtopäätös syntyvyyden kääntymisestä nousuun HDI:n noustessa tietyn rajan yli vaikuttaa hieman hätiköidyltä.
maanantaina, elokuuta 10, 2009
Onko riippuvuus yhteistyön perusta ?
Mikko kirjoitti edelliseen postaukseeni loistavan kommentin. Lainaan Mikon tekstin tähän ja liitän mukaan oman aiemman tekstini samasta aiheesta.
Näkökulma on aika erilainen mutta tärkeä havinto riippuvuuden merkityksestä yhteistyön enablerina on molemmissa keskeinen:
Mikon teksti
... avioliittoinstituutio on murentunut pohjimmiltaan siksi koska sukupuolet eivät enää tarvitse toisiaan fyysiseen toimeentuloon kuten esim. maatalousyhteiskunnassa.
Konservatiivit haluavat palauttaa avioliittoinstituution. Mutta ei se onnistu, koska tuota tarvetta ei enää ole. Eikä sitä voi keinotekoisesti luoda rajoittamatta radikaalisti naisten oikeuksia. Se ei enää onnistuisi nykyisen yhteiskunnan puitteissa vaikka konservatiivit sitä haluaisivatkin.
Liberaalit taas haluavat pohjimmiltaan murentaa avioliittoinstituution, vaikka asiaa peitelläänkin kaikenlaiseen retoriikkaan. Pohjimmainen syy murentamiselle on, että se ei perustu ihmisten omalle valinnalle, vaan mukana on ryhmäpainetta eli yhteisöllisyyttä. Liberaalille jokainen pienikin askel täydellisestä individualismista ja irrallisuudesta muista ihmisistä on kauhistus. Mutta kuten tilastot armottomasti paljastavat, avioliitto tarvitsee paitsi keskinäisen tarpeen ja kummankin osapuolen oman halun, myös sosiaalisen yhteiskunnallisen paineen sekä liiton jatkamisesta että eronneen ihmisen stigmasta. Se on ainoa tapa jolla avioliittoinstituutio on ylipäänsä mahdollinen.
Koska avioliittoinstituutio ja erityisesti tarve miehelle on eräs kohtuullisen liberaalin yhteiskuntajärjestyksemme kulmakiviä, joten tavoitellessaan täydellistä individualismia liberaali tuhoaa sen liberaalin yhteiskunnan joka meillä on.
Titanicissa suurin osa hukkuneista oli miehiä ja suurin osa pelastuneista naisia ja lapsia. Estoniassa miehet eivät enää uhrautuneet pelastaakseen naisia vaan selvinneet kertovat kiivenneensä muiden yli. Sama koskee näitä joukkoampumistapauksia.
Tämä kertoo minusta enemmän kuin mikään muu nykyajasta. Mies uhrautuu vain jos kokee olevansa sitoutunut yhteisöön, saavansa yhteisöön osallistumisesta niin paljon että voi antaa sen hyväksi kaiken. Tuollaista ajattelutapaa on nykyaikana vaikeaa kuvitella muiden kuin isovanhempien parissa.
Oma aiempi tekstini riippuvuuden merkityksestä
Lainaan omaa aiempaa kirjoitustani riippuvuudesta:
... taloustieteilijä Marglin kuvaa amishien vahvaa yhteisöllisyyttä mm. näin:
"Amish-yhteisön jäseniltä vakuutusten ottaminen on kielletty, koska heidän ymmärryksensä mukaan vakuutuksen ottajan ja vakuutusyhtiön välinen kaupallinen suhde rapauttaa yksilöiden välistä riippuvuutta"
Kun amishiperhe menettää vaikkapa tulipalossa talonsa tai navettansa, hän on riippuvainen yhteisönsä jäsenten avusta, jotta saa korvattua menetyksensä. Uusi koti rakennetaan talkoilla joihin yhteisön kynnelle kykenevät jäsenet osallistuvat.
Yksilöiden välinen voimakas riippuvuus pakottaa parhaassa tapauksessa yksilöt ratkaisemaan kaikki ne ongelmat, jotka ovat keskinäisen yhteistyön esteenä. Vaikka riippuvuus tavallaan onkin painolasti, joka estää amishia toimimasta itsellisesti vain omaa etuaan ajaen, riippuvuus on myös voimavara.
Kun amishiyhteisö on kerran historiansa alkuhämärissä valinnut riippuvuuden, sen on ollut pakko ratkaista kaikki yhteistyöhön liittyvät ongelmat kuten vapaamatkustamisen. Muuten amishi-yhteisöt olisivat kuollleet kulttuurievoluution aikana "sukupuuttoon". Nuo ratkaisut ovat ensin löydyttyään aina amishien käytettävissä siinä missä mitkä tahansa evoluution luomat ratkaisut kuten gasellin nopeus.
Voimme sanoa että riippuvuus on amishien strategia, joka on osoittautunut tehokkaaksi olemassaolon taistelussa.
Nykyihminen helposti ajattelee että on parasta olla itsellinen - että avioliitossakin on parasta pitää omat rahat. Amishi ei ole itsellinen. Vaikka tiettty amishiperhe taloudellisena yksikkönä saattaakin kyetä tekemään hyvää taloudellista tulosta, amishi on kuitenkin hädän sattuessa aina riippuvainen toisista amisheista.
Näkökulma on aika erilainen mutta tärkeä havinto riippuvuuden merkityksestä yhteistyön enablerina on molemmissa keskeinen:
Mikon teksti
... avioliittoinstituutio on murentunut pohjimmiltaan siksi koska sukupuolet eivät enää tarvitse toisiaan fyysiseen toimeentuloon kuten esim. maatalousyhteiskunnassa.
Konservatiivit haluavat palauttaa avioliittoinstituution. Mutta ei se onnistu, koska tuota tarvetta ei enää ole. Eikä sitä voi keinotekoisesti luoda rajoittamatta radikaalisti naisten oikeuksia. Se ei enää onnistuisi nykyisen yhteiskunnan puitteissa vaikka konservatiivit sitä haluaisivatkin.
Liberaalit taas haluavat pohjimmiltaan murentaa avioliittoinstituution, vaikka asiaa peitelläänkin kaikenlaiseen retoriikkaan. Pohjimmainen syy murentamiselle on, että se ei perustu ihmisten omalle valinnalle, vaan mukana on ryhmäpainetta eli yhteisöllisyyttä. Liberaalille jokainen pienikin askel täydellisestä individualismista ja irrallisuudesta muista ihmisistä on kauhistus. Mutta kuten tilastot armottomasti paljastavat, avioliitto tarvitsee paitsi keskinäisen tarpeen ja kummankin osapuolen oman halun, myös sosiaalisen yhteiskunnallisen paineen sekä liiton jatkamisesta että eronneen ihmisen stigmasta. Se on ainoa tapa jolla avioliittoinstituutio on ylipäänsä mahdollinen.
Koska avioliittoinstituutio ja erityisesti tarve miehelle on eräs kohtuullisen liberaalin yhteiskuntajärjestyksemme kulmakiviä, joten tavoitellessaan täydellistä individualismia liberaali tuhoaa sen liberaalin yhteiskunnan joka meillä on.
Titanicissa suurin osa hukkuneista oli miehiä ja suurin osa pelastuneista naisia ja lapsia. Estoniassa miehet eivät enää uhrautuneet pelastaakseen naisia vaan selvinneet kertovat kiivenneensä muiden yli. Sama koskee näitä joukkoampumistapauksia.
Tämä kertoo minusta enemmän kuin mikään muu nykyajasta. Mies uhrautuu vain jos kokee olevansa sitoutunut yhteisöön, saavansa yhteisöön osallistumisesta niin paljon että voi antaa sen hyväksi kaiken. Tuollaista ajattelutapaa on nykyaikana vaikeaa kuvitella muiden kuin isovanhempien parissa.
Oma aiempi tekstini riippuvuuden merkityksestä
Lainaan omaa aiempaa kirjoitustani riippuvuudesta:
... taloustieteilijä Marglin kuvaa amishien vahvaa yhteisöllisyyttä mm. näin:
"Amish-yhteisön jäseniltä vakuutusten ottaminen on kielletty, koska heidän ymmärryksensä mukaan vakuutuksen ottajan ja vakuutusyhtiön välinen kaupallinen suhde rapauttaa yksilöiden välistä riippuvuutta"
Kun amishiperhe menettää vaikkapa tulipalossa talonsa tai navettansa, hän on riippuvainen yhteisönsä jäsenten avusta, jotta saa korvattua menetyksensä. Uusi koti rakennetaan talkoilla joihin yhteisön kynnelle kykenevät jäsenet osallistuvat.
Yksilöiden välinen voimakas riippuvuus pakottaa parhaassa tapauksessa yksilöt ratkaisemaan kaikki ne ongelmat, jotka ovat keskinäisen yhteistyön esteenä. Vaikka riippuvuus tavallaan onkin painolasti, joka estää amishia toimimasta itsellisesti vain omaa etuaan ajaen, riippuvuus on myös voimavara.
Kun amishiyhteisö on kerran historiansa alkuhämärissä valinnut riippuvuuden, sen on ollut pakko ratkaista kaikki yhteistyöhön liittyvät ongelmat kuten vapaamatkustamisen. Muuten amishi-yhteisöt olisivat kuollleet kulttuurievoluution aikana "sukupuuttoon". Nuo ratkaisut ovat ensin löydyttyään aina amishien käytettävissä siinä missä mitkä tahansa evoluution luomat ratkaisut kuten gasellin nopeus.
Voimme sanoa että riippuvuus on amishien strategia, joka on osoittautunut tehokkaaksi olemassaolon taistelussa.
Nykyihminen helposti ajattelee että on parasta olla itsellinen - että avioliitossakin on parasta pitää omat rahat. Amishi ei ole itsellinen. Vaikka tiettty amishiperhe taloudellisena yksikkönä saattaakin kyetä tekemään hyvää taloudellista tulosta, amishi on kuitenkin hädän sattuessa aina riippuvainen toisista amisheista.
sunnuntai, elokuuta 09, 2009
Sitova sopimus
Kun kaksi ihmistä nykyään eroaa, ajatellaan että se on heidän asiansa. Lasten kohtaloa ehkä surkutellaan, mutta siinä kaikki. Eihän avioero muille kuulu. Toisin oli aiemmin - pimeänä aikana - kun kirkko sekaantui tällaisiin asioihin.
Logiikka mättää kuitenkin pahasti. Kaksi ihmistä on todellisuudessa luvannut seurakunnan ja Jumalan edessä näitten todistajien läsnäollessa elää yhdessä kunnes kuolema meidät erottaa ja auttaa toisiaanmyötä ja vastoinkäymisissä..
Verratkaamme avioliittoa kauppasopimukseen (tai työsopimukseen), jonka kaksi ihmistä tekee asunnosta, todistajien läsnäollessa. Kauppasopimus ei ole kahden ihmisen asia, joka ei kuulu muille. Kirjallinen sopimus ja todistajien läsnäolo tekevät sopimuksesta sitovan lain edessä. Jos toinen kaupan osapuoli A rikkoo sopimusta, toinen osapuoli B voi haastaa A:n oikeuteen. Menettelytapa kasvattaa luottamusta sopimusten pätevyyteen. Sopimuksella on lain turva.
Mahdollisuus tehdä sitovia kauppa- ja työsopimuksia lisää kansalaisten turvallisuutta.
Vaikka kirkon rituaalien sanamuoto antaa sen kuvan, että kirkko ja Jumala antavat sopimukselle lain voiman - tai toisin sanoen että moraalinen yhteisö (seurakunta) sitoutuu turvaamaan avioliiton rankaisemalla sopimuksen rikkojaa - useimmat ymmärtävät että kirkko ei todellisuudessa anna sopimukselle mitään tukea. Mitään moraalista yhteisöä eli seurakuntaa ei edes ole olemassa.
Evankelisluterilainen kirkko on tyhjien rituaalien insitituutio. Se on Kuolleen Jumalan kirkko. Kyykäärmeen sikiö.
Kun kristinusko alunperin levisi Roomassa suuri syy sen menestykselle oli, että se todella antoi avioliitolle lainvoiman. Kun mies solmi avioliiton naisen kanssa, hän tiesi että mikäli hän pettää lupauksensa, hänet erotetaan kirkosta ja hän menettää kaiken sen turvan minkä kirkko antaa. Evankelikaaliset liikkeet etenevät Etelä-Amerikassa samoin eväin: alhaisen luottamuksen yhteiskunnassa kirkko tarjoaa luottamuksen keitaan.
Joku voi sanoa että maailma on muuttunut ja uskonto ja avioliitto on yksityisasia. Ehkä mutta maailma muuttuu tässäkin suhteessa. Onneksi.
Perhe-elämän toimivuuden kannalta molemminpuolinen sitoutuminen ja luottamus ovat äärimmäisen tärkeitä. Jos jatkuvasti joutuu pelkäämään että toinen käy vieraissa tai toinen kähveltää rahat, elämä muuttuu helvetiksi.
Nyky-yhteiskunnassa ajatellaan, että luottamus avioliitossa on kahden ihmisen välinen asia eikä muilla ole velvollisuutta/syytä ottaa asiaan mitään kantaa.
Jätän tämän mielipiteen täysin omaan arvoonsa. On toki yhteiskuntia, joissa millekään sopimuksille ei voi saada lainvoimaa, mutta ne eivät yleensä ole erityisen hyviä yhteiskuntia.
Logiikka mättää kuitenkin pahasti. Kaksi ihmistä on todellisuudessa luvannut seurakunnan ja Jumalan edessä näitten todistajien läsnäollessa elää yhdessä kunnes kuolema meidät erottaa ja auttaa toisiaanmyötä ja vastoinkäymisissä..
Verratkaamme avioliittoa kauppasopimukseen (tai työsopimukseen), jonka kaksi ihmistä tekee asunnosta, todistajien läsnäollessa. Kauppasopimus ei ole kahden ihmisen asia, joka ei kuulu muille. Kirjallinen sopimus ja todistajien läsnäolo tekevät sopimuksesta sitovan lain edessä. Jos toinen kaupan osapuoli A rikkoo sopimusta, toinen osapuoli B voi haastaa A:n oikeuteen. Menettelytapa kasvattaa luottamusta sopimusten pätevyyteen. Sopimuksella on lain turva.
Mahdollisuus tehdä sitovia kauppa- ja työsopimuksia lisää kansalaisten turvallisuutta.
Vaikka kirkon rituaalien sanamuoto antaa sen kuvan, että kirkko ja Jumala antavat sopimukselle lain voiman - tai toisin sanoen että moraalinen yhteisö (seurakunta) sitoutuu turvaamaan avioliiton rankaisemalla sopimuksen rikkojaa - useimmat ymmärtävät että kirkko ei todellisuudessa anna sopimukselle mitään tukea. Mitään moraalista yhteisöä eli seurakuntaa ei edes ole olemassa.
Evankelisluterilainen kirkko on tyhjien rituaalien insitituutio. Se on Kuolleen Jumalan kirkko. Kyykäärmeen sikiö.
Kun kristinusko alunperin levisi Roomassa suuri syy sen menestykselle oli, että se todella antoi avioliitolle lainvoiman. Kun mies solmi avioliiton naisen kanssa, hän tiesi että mikäli hän pettää lupauksensa, hänet erotetaan kirkosta ja hän menettää kaiken sen turvan minkä kirkko antaa. Evankelikaaliset liikkeet etenevät Etelä-Amerikassa samoin eväin: alhaisen luottamuksen yhteiskunnassa kirkko tarjoaa luottamuksen keitaan.
Joku voi sanoa että maailma on muuttunut ja uskonto ja avioliitto on yksityisasia. Ehkä mutta maailma muuttuu tässäkin suhteessa. Onneksi.
Perhe-elämän toimivuuden kannalta molemminpuolinen sitoutuminen ja luottamus ovat äärimmäisen tärkeitä. Jos jatkuvasti joutuu pelkäämään että toinen käy vieraissa tai toinen kähveltää rahat, elämä muuttuu helvetiksi.
Nyky-yhteiskunnassa ajatellaan, että luottamus avioliitossa on kahden ihmisen välinen asia eikä muilla ole velvollisuutta/syytä ottaa asiaan mitään kantaa.
Jätän tämän mielipiteen täysin omaan arvoonsa. On toki yhteiskuntia, joissa millekään sopimuksille ei voi saada lainvoimaa, mutta ne eivät yleensä ole erityisen hyviä yhteiskuntia.
tiistaina, elokuuta 04, 2009
Kaskisaaren silta ja urbaani legenda
Tämä tarina saattaa kuullostaa irralliselta. Jääköt mahdolliset arvailut kuitenkin muille foorumeille.
Kaskisaaren miljonäärikaupunginosaan rakennettiin aikoinaan Lauttasaaresta kevyen liikenteen silta, mikä rikkoi hiukan kaupunginosan äveriästä rauhaa.
Sillan syntyyn liittyy leganda, että ennen kuin siltaa edes oli ajateltu, Spede alkoi puhua Lauttasaaren pubeissa sillan rakentamista vastaan. Eikä aikaakaan kun joku virkamies kuuli tästä.
Pääteksentekoprosessi lähti alkuun.
Näytä suurempi kartta
Kaskisaaren miljonäärikaupunginosaan rakennettiin aikoinaan Lauttasaaresta kevyen liikenteen silta, mikä rikkoi hiukan kaupunginosan äveriästä rauhaa.
Sillan syntyyn liittyy leganda, että ennen kuin siltaa edes oli ajateltu, Spede alkoi puhua Lauttasaaren pubeissa sillan rakentamista vastaan. Eikä aikaakaan kun joku virkamies kuuli tästä.
Pääteksentekoprosessi lähti alkuun.
Näytä suurempi kartta
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)