Temperamentista vielä

Viittasin postauksessani Flynnin uudesta kirjasta myös temperamenttieroihin ihmispopulaatioiden välillä. Käsittelen aihetta nyt hiukan seikkaperäisemmin.

Kuten jo kerroin Liisa Keltikangas-Järvinen - Suomen ehkä merkittävin kasvatustieteilijä - on ottanut kantaa rotueroihin persoonallisuuden osalta. Hän toteaa kirjassaan Temperamentti että itäaasialaiset ovat muita rotuja syntyjään rauhallisempia.

Samaan johtopäätökseen tulee evoluutiobiologi E.O. Wilson - sosiobiologian perustaja - kirjassaan On Human Nature. Itäaasialaiset ja erityisesti navajo-intiaanit ovat syntyjään rauhallisempia kuin muut rodut. Kriteerinä on käytetty mm. sitä miten nopeasti vauva aktiivisesti kääntyy selälleen kun hänet on ensin asetettu mahalleen.

Psykologi Philip Rushton toteaa teoksessaan Race, Evolution and Behaviour että kolme päärotua järjestyvät monen ominaisuudeen osalta samaan järjestykseen - ensin negroidit, sitten valkoiset sitten mongolit: Mongolit ovat älykkäämpiä ja rauhallisempia (vähemmän aggressiivisia) kuin valkoiset, valkoiset ovat taas älykkäämpiä ja rauhallisempia (vähemmän aggressiivisia) kuin negroidit. Mustat tulevat aiemmin sukukypsiksi ja saavat enemmän kaksosia kuin valkoiset, valkoiset tulevat aiemmin sukukypsiksi ja saavat enemmän kaksosia kuin kuin mongolit.

Gene expression tiedeblogi kertoo psykologi Jerome Kaganin tutkimuksista joiden mukaan sinisilmäiset lapset ovat ujompia kuin muut lapset. Ujous liittyy ilmeisesti pohjoiseen rotutyyppiin: Artikkelissa todettiin ensin että Kaganin tutkimuksen mukaan sinisilmäisyys korreloi ujouden kanssa. Seuraavaksi Coplanin, Colemanin ja Rubinin tutkimukseen viitaten todettiin että ilmeisesti vain pojilla sinisilmäisyys korreloi ujouden kanssa. Ujouden yleisyys sinisilmäisten keskuudessa johtuu Kaganin hypoteesin mukaan siitä että yksi geeni joka paransi ihmisen fyysistä sopeutumista kylmään ilmanalaan aiheutti samalla myös introverttisuutta eli ujoutta.

Gene expressionin tulkinta kuitenkin oli että geeni joka paransi ihmisen fyysistä sopeutumista kylmään ilmanalaan aiheutti samalla valitettavasti myös ujoutta. Mutta onko ujous sairaus tai vamma ? Onko se samalla tavalla inhimillisesti tarkasteltuna epätoivottava ominaisuus kuin esimerkiksi negroidien aggressiivisuus. (Tai onko aggressiivisuuskaan välttämättä epätoivottava ominaisuus kuin tietyissä olosuhteissa ?) Tekeekö ujous ihmisen elämän vaikeammaksi ja hänen sosiaaliset suhteensa rajoittuneemmaksi ? Ovatko ujot luusereita ?

Keltikangas-Järvisen Temperamentti-kirjan pohjalta noihin kysymyksiiin voi yrittää miettiä vastausta. Keltikangas-Järvinen viittaa kirjassaan Kaganin tutkimuksiin ja toteaa että 24 % valkoihoisista omaa estyneen temperamentin. Keltikangas-Järvinen suosii termiä estynyt temperamentti tässä yhteydessä. Estyneelle temperamentille on ominaista että uudessa tilanteessa ihminen pyrkii säännöllisesti välttämään tilannetta. Tilanne voi olla vaikkapa uusi ihminen.

Estyneisyyteen liittyy Keltikangas-Järvisen mukaan tiettyjä ongelmia: Estynyt lapsi vaatii enemmän aikuisen tukea joutuessaan uuteen tilanteeseen. Estyneelle lapselle ei sovi hoitojärjestelmä jossa hoitajat jatkuvasti vaihtuvat. Mutta estyneisyys ei merkitse epäsosiaalisuutta. Ei-estynyt rohkea lapsi saattaa olla dominoiva ryhmässä, mutta dominoivuus ei merkitse sosiaalisuutta. Rohkeat lapset ovat Keltikangas-Järvisen mukaan usein myös aggressiivisia.

Ujoudella (estyneisyydellä) on siis Keltikangas-Järvisen mukaan sekä positiivisia että negatiivisia seurauksia. Negatiiviset seuraukset aktivoituvat nimenomaan tilanteessa jossa lapsen (tai aikuisen) estyneisyyttä ei oteta huomioon vaan oletetaan että kaikkien ihmisten pitää olla "reippaita". Julkinen sana ja psykologit esittävät usein ujouden suurena ongelmana, mutta väitteeseen on Keltikangas-Järvisen mukaan hyvin vähän perusteita.