Lapseni ja nuorena olin ahdistunut ja mietin elämän tarkoitusta - erityisesti sitä mikä on oikein ja mikä väärin. Joku voisi sanoa, että lapsuuden ja nuoruuden voisi käyttää muuhunkin kuin elämän tarkoituksen miettimiseen. Elämän tarkoituksen etsimisessä on kuitenkin puolensa - opin ajattelemaan kriittisesti ja tutustuin moneen mielenkiintoiseen aiheeseen (kuten uskontoon ja kansatieteeseen) elämäntuskan sivutuotteena. Tuska hävisi aikanaan - mutta kiinnostus uskontoon ja vieraisiin kulttuureihin jäi.
Jossain vaiheessa ehkä 14-vuotiaana löysin Humen giljotiinin - tai pikemmin ehkä naturalistisen virhepäätelämän:
Henkilö syyllistyy naturalistiseen virhepäätelmään, jos hän yrittää palauttaa moraalisen "hyvän" johonkin luonnolliseen, maailmassa empiirisesti mitattavissa olevaan ominaisuuteen.
Naturalistisen virhepäätelmän määritteli filosofi G. E. Moore. Esimerkki naturalistisesta virhepäätelmästä on sosiaalidarwinismi. Sosiaalidarwinismin mukaan on oikein ja kohtuullista että yhteiskunnassakin heikkojen yksilöiden annetaan tuhoutua, koska luonnossakin valinta karsii heikot yksilöt ja kaikki luonnossa havaittava kehitys/evoluutio perustuu luonnonvalintaan.
Wikipedian esimerkki naturalistisesta virhepäättelijästä on sellainen hedonisti, joka väittää moraalisen hyvän olevan mitattavissa ihmisissä esiintyvän mielihyvän tai onnellisuuden perusteella. Mooren mukaan tämä on ankara virhe, ja moraalista hyvää tulee pitää sellaisena kuin se on, yksinkertaisena määrittelemättömänä epänaturalistisena arvona.
Naturalistista virhepäätelmää käytetään joskus raskaasti väärin. Olen saanut kritiikkiä kirjoitukseeni sisäryhmistä ja ulkoryhmistä:
"Jos tuota sisä- ja ulkoryhmäkirjoitusta oikein tulkitsen, sinun mielestäsi meillä pitäisi olla jonkinlainen evolutiivisesti kehittynyt sisäsyntyinen "pakko" jakautua heimoihin, mutta samaan aikaan valittelet sitä että länsimaissa halutaan "hyväksyä" koko ihmiskunta sisäryhmään. Aika omituista. Minun mielestäni sinä lähinnä yrität jonkun epämääräisesti tulkitsemasi tieteellisen teorian avulla taivutella muut hyväksymään omat poliittiset preferenssisi."
En ole kuitenkaan väittänyt että siitä, että ihminen luonnostaan jakaantuu heimoihin seuraa, että ihmisen jakautuminen heimoihin on jotenkin moraalisesti oikein tai että jakautuminen on aina ja kaikissa oloissa väistämätöntä.
Vaan olen väittänyt, että koska ihminen hyvin usein jakautuu erilaisiin ryhmiin, ihmisten kannattaa ottaa tämä asiantila huomioon. Kannattaa siis ottaa ihan realistisesti huomioon se että maailmassa on hyvin todennäköisesti aina ihmisiä, jotka haluavat jakaa ihmiset sisäryhmään ja ulkoryhmään. Ja ihmisiä jotka haluavat jopa demonisoida oman ryhmänsä ulkopuoliset ulkoryhmät.
Ihminen yksinkertaisesti on heimoistuva laji - ja tulee tietysti aina olemaan. Se onko heimoistuminen oikein vai väärin ei ole mielenkiintoinen kysymys. Mielenkiintoisia kysymyksiä ovat:
1. Miten puolustaudumme toisia heimoja vastaan silloin kun on pakko.
2. Miten hoidamme omaa heimoamme niin että heimomme säilyy puolustuskykyisenä.
3. Miten hoidamme omaa heimoamme ja tätä maata niin että suomalaisessa yhteiskunnassa kyetään lisäämään keskinäistä luottamusta.
4. Miten hoidamme heimoamme niin, että heimossa säilyy henki että köyhistäkin on huolehdittava. Miten hyvinvointiyhteiskunta kyetään ylläpitämään ilman että vapaamatkustajan ongelma tuhoaa sen.
Kuten kasvi tarvitsee vettä, ja lapsi tarvitsee kuria ja rakkautta, heimokin (kansankokonaisuus) tarvitsee hoitoa. Se että kasvi tarvitsee vettä ei ole mikään moraalinen kysymys vaan biologinen. (Tarkkaan ottaen on tehtävä kuitenkin se lisäoletus, että olemme päättäneet että haluamme pitää kasvin hengissä. Ei siis ole kyse rikkaruohosta. Katso Antin kommentti ja minun vastaukseni siihen.) Se että lapsi tarvitsee rakkautta ei ole moraalinen vaan biologinen kysymys. Se että kansankokonaisuus tarvitsee luottamusta, ryhmäkonsistenssia, lapsia/syntyvyyttä ei ole poliittinen vaan tieteellinen (biologinen tai yhteiskuntatieteellinen) kysymys.
Yhteiskunta ja kansankokonaisuus on organismi tai olento, joka tarvitsee aivan samalla tavalla hoitoa kuin lapsi tai kasvi. Siksi moni asia, jota pidetään poliittisena ja moraalisena - esimerkiksi kysymys maahanmuuton suuruudesta - ei ole poliittinen eikä moraalinen kysymys - ja siksi naturalistisen virhepäätelmän sovellusaluetta - vaan tiedollinen kysymys. (Tai ei ole ainakaan pelkästään moraalinen kysymys.)
Ei lääkärikään sano potilaalle: "teillä on syöpä, mutta se onko syöpä hyvä vai paha asia on tietysti moraalinen kysymys ja tiede ei voi antaa siihen vastausta." Mutta filosofi ja yhteiskuntatieteilijä saattavat vielä nykyäänkin väittää: "afrikkalaisten maahan päästäminen on moraalisesti oikein koska maksamme lännen velkaa kehitysmaita kohtaan". Kysymyksestä (maahanmuutto), joka liittyy kansankokonaisuuden hyvinvointiin, tehdään pelkästään moraalinen kysymys. Punaviher-piipertäjä on kuin kuin viisasteluun taipuvainen puutarhuri joka miettii: "siitä että ruusu tarvitsee valoa, ei voi tehdä johtopäätöstä että ruusu pitää istuttaa valoon".
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
4 kommenttia:
Humen giljotiinin mukaan normia (kuten "kasveja pitää kastella") ei voi johtaa pelkistä tosiasioista ("kasvit kuolevat, jos ne eivät saa vettä"), vaan lisäksi tarvitaan normatiivinen oletus ("kasvien elossa pysyminen on hyvä asia").
Kasvit tarvitsevat vettä elääkseen, myös rikkakasvit kuten nokkonen. Tästä ei kuitenkaan seuraa, että nokkosta pitää kastella - paitsi jos arvostaa nokkosta esim. ruokana. Tämä on kuitenkin normatiivinen, ei biologinen premissi.
Virukset tarvitsevat isäntäsoluja elääkseen. Tämä on biologinen fakta, mutta siitä ei seuraa, että minun on tarjottava hengityselimeni virusten käyttöön.
Olet täysin oikeassa, Antti. Itse asiassa olin tietoinen tuosta rikkaruohoargumentista, mutta en halunnut komplisoida asiaa. Yksinkertaistin asiaa kuitenkin ehkä liikaakin. Täsmennän asiaa:
Ajatellaanpa näin, että olet jo päättänyt että kasvin on elettävä. Sen jälkeen ei ole mitään järkeä miettiä sitä onko kasvien kastelu moraalisesti väärin vai ei, koska kasvien kastelu on vain keino kasvin hoitamiseksi.
Samoin jos olet päättänyt, että oma elämäsi on arvokas, ei ole enää järkeä miettiä onko syöpä hyvä vai huono.
Jos olet jo päättänyt, että suomalaisen yhteiskunnan pitäisi olla toimiva, monikulttuurismi ei ole enää moraalinen kysymys. (Toimivalla yhteiskunnalla tarkoitan sitä että luottamuksen taso on maksimaalinen, köyhistä ja lapsista huolehditaan jne.) Mikäli maahanmuutto vähentää luottamusta yhteiskunnassa, SUURI maahanmuutto on kuin kasvin kastelematta jääminen. Se heikentää kansankokonaisuutta ja on näin ollen objektiivisesti virheellinen hoitokeino.
(Olen tietysti tietoinen siitä, että maahanmuutolla on myös muita aspekteja kuin kansankokonaisuuden etu - kuten esimerkiksi pakolaisten auttaminen. Se kuinka suuri paino-arvo annetaan kansankokonaisuuden edulle ja pakolaisten auttamiselle on tietysti se arvokysymys. Yksinkertaistin asiaa nimenomaan siksi että asia tulisi selvemmäksi.
Kasvin kasteluesimerkissäkin todellisesuudessa tilanne on monimutkaisempi. Vaikka olet päättänyt että kasvin on elettävä, ja siis saatava vettä, jokin lisätekijä kuten vedenpuute saattaa aiheuttaa että päätät juoda veden itse etkä antaa sitä kasville. Se että veden käyttö juomiseen on tärkeämpi kuin veden käyttö kasteluun on arvostuskysymys.)
On tietysti myös huomattava että on olemassa se lisämonimutkaisuus että voi olla erimielisyyttä siitä millaisen ruusun haluamme (kukkivan vai ei), mutta se ei vaikuta kuin marginaalisesti kasvin hoitoon. Ruusu tarvitsee aina vettä, ja sen evääminen on hoitamatta jättämistä.
Lapsestakin voi kasvattaa terveen pianistin tai terveen jalkapalloilijan tai terveen kristityn tai terveen ateistin, mutta se valinta on marginaalinen kysymys. Sen sijaan jokainen lapsi tarvitsee rakkautta ja rajoja, ja niitten evääminen on heitteillejättöä.
Yhteiskunnastakin voi rakentaa marginaalisesti erilaisen terveen yhteiskunnan - esimerkiksi hiukan tasapalkkaisemman tai hiukan vähemmän tasapalkkaisen. Mutta terve yhteiskunta vaatii aina tiettyjä hoitokeinoja jotta se pysyy terveenä yhteiskuntana - siis luottamuksen yhteiskuntana.
Antropologi Donald Brown luettelee kirjassaan "Human Universals" (1991) satoja sellaisia kulttuuripiirteitä, joihin ei tunneta yhtään poikkeusta. Tällaisia yleisinhimillisiä piirteitä ovat mm. "kollektiiviset identiteetit", "territoriaalisuus","sisä- ja ulkoryhmien erottaminen" sekä "sisäryhmää suosiva ennakkoluuloisuus".
Nämä saattavat olla periytyviä käyttäytymispiirteitä (ehkä keräilijä-metsästäjien sosiaalisesta elämäntavasta johtuvia biologisia adaptaatioita tai adaptaatioiden sivutuotteita). Jos niitä halutaan ehkäistä (esim. antiikin stoalaiset filosofit yrittivät kehittää jonkinlaista kosmopoliittista, maiden ja kansojen eroista piittaamatonta asennetta), se vaatii luultavasti jatkuvia ponnistuksia, jotka täytyy jokaisen uuden sukupolven syntyessä aloittaa alusta.
Tällaiseen syvien tuntojen tukahduttamiseen ei kannata turhaan ryhtyä, ei ainakaan pelkästään filosofisista tai maailmankatsomuksellisista syistä.
Ihmisluontoon ilmiselvästi kuuluva heimottuminen kanavoituu harmittomalla tavalla esim. jääkiekkojoukkueiden kannattamisessa.
Suomen taiteen kultakausi sata vuotta sitten on esimerkki siitä, miten kollektiivinen identiteetti tai sellaisen etsiminen voi innostaa jopa loistokkaisiin kulttuurisaavutuksiin.
Jostain syystä juuri uskontoperusteinen tribalismi johtaa usein balkanisoitumiseen ja väkivaltaan. Niitä voidaan torjua tehokkaasti vain yhteiskunnan yleisellä sekulaaristumisella.
Lähetä kommentti