Evolutiivisen antropologian tämän hetken eräs ykkösnimi Joseph Henrich käsittelee kirjassaan The Weirdest People in the World: How the West Became Psychologically Peculiar and Particularly Prosperous sitä, miten kulttuuriset instituutiot muovaavat ihmismieltä. Erityiskysemyksenä se, miten länsaimainen ihmistyyppi syntyi länsimaisten instituutioiden seurauksena ja miten länsimaisten instituutioiden perusta syntyi katolisen kirkon toiminnan tuloksena.
Katolisen kirjon oleellisin vaikutus Eurooppaan ei Henrichin mukaan ollut edistyksen hidastaminen, vaan sukuihin ja klaaneihin perustuneiden alkuinstituutioiden - jotka olivat Euroopassa hieman yksinkertaistaen samanlaiset kuin missä muualla tahansa - romuttaminen. Yksilö ja ydinperhe jäi yksin ilman klaanin turvaverkkoa - tai toisin sanoen ihminen vapautettiin suvun ja klaanin siteestä. Yksilö ja ydinperhe tavallaan siis konstruoitiin. Kirkon päämääränä ei ollut toki vapauttaa yksilöä kaikista siteistä, vaan tehdä hänet vastaanottavaisemmaksi kirkon sanomalle, riippuvaisemmaksi kirkosta ja (tärkeintä!) saada hänet testamenttaamaan kuolemansa jälkeen omaisuutensa - tai osa omaisuudestaan - kirkolle.
Kirkon avio- ja perhepolitiikka oli hyvin päämäärätietoista. Tärkeintä oli mm. murtaa klaanien kollektiivinen omistusoikeus maahan ja klaanien valta ihmisen yli. Lukuisa joukko tapoja, jotka olivat olleet aiemmin keskeisiä klaanijärjestelmän ylläpitämiseksi kiellettiin:
1. Järjestetyt avioliitot, joilla kaksi klaania loivat liittosuhteen keskenään, kiellettiin.
2. Adoptio, jolla lapseton varakas perhe kykeni hankkimaan perillisen, kiellettiin.
3. Moniavioisuus kiellettiin.
4. Serkusavioliitot jopa pikkupikkupikkupikkupikkuserkkuun määriteltiin insestiksi.
5. Avioliitto veljen lesken kanssa, joka oli ollut aiemmin normaali käytäntö säilyttää liittosuhde toiseen klaaniin ja antaa leskelle ja tämän lapsille taloudellinen turva, julistettiin insestiksi.
Serkusavioliitoista sai poikkeuksen, mutta siitä piti maksaa rahaa kirkolle. Adoptiokielto paransi kirkon mahdollisuuksia saada lapsettoman avioparin omaisuus. Sen sijaan, että lapseton pari olisi testamentannut omaisuutensa suvulleen, omaisuus meni kirkolle. Kirkon maaomaisuus lisääntyi dramaattisesti keskiajalla mm. näiden lahjoitusten myötä. Kirkko otti samalla suvuilta osin vastuun hoitaa köyhiä ja orpoja - ja vahvisti näin dramaattisesti valtaansa ihmisten sieluun.
Lopputulema oli kuitenkin Henrichin mukaan siis yksilökeskeisyyden dramaattinen nousu ja ydinperheen merkityksen kasvu. Länsimainen Outo Ihminen syntyi. Ihminen, joka menestyi taloudellisesti ja valtasi lopulta maailman.
Mutta rajoitutaanpa tällä kertaa pelkkään monogamiaan. Kuten Marko Hamilo Suomen Kuvalehden jutussaan kertoi monogamia alentaa rikollisuutta. Monogamisessa yhteiskunnassa lähes kaikilla miehillä on perhe ja nimenomaan yksi vaimo, eivätkä miehet kuluta kaikkea energiaansa vaimon - tai korkean statuksen miesten osalta - uusien vaimojen hankintaan.
Miehellä, jolla on perhe, testosteronin tason on havaittu laskevan. Ja koska testosteronin korkea määrä johtaa riskikäyttäytymiseen, rikollisuus laskee monogaamisessa yhteiskunnassa. Mielenkiintoista on, että yhteiskunnissa, joissa vallitsee polygamia, testosteronin taso ei laske edes niillä joilla on jo perhe. Avioliitossa jo oleva mies on ohjelmoitu polygaamisessa yhteiskunnassa hankkimaan toisen vaimon, eikä käyttämään resurssejaan olemassaolevaan vaimoonsa tai lapsiinsa. Tansaniassa tehdyn tutkimuksen mukaan niillä heimoilla (Hadza), jotka elävät ensi sijassa monogamiassa, miesten testosteroni laskee perheen hankinnan jälkeen. Niillä heimoilla (Datoga), joilla polygamia on tavallista, testosteroni ei laske tai nousee.
Instituutiot vaikuttavat siis jopa ihmisten hormonaaliseen toimintaan. (Itse asiassa instituutiot vaikuttavat ihmisen persoonallisuuteen paljon dramaattisestimminkin, mutta palataanpa siihen myöhemmin.)
Mutta otsikon lupaama linkki peliteoriaan: Mies, jonka testosteronitason on korkea, pelaa nollasumma-peliä. Mies, jonka testosteronitaso on alempi, tekee yhteistyötä:
In a simple experiment, men were paired with a stranger and given an opportunity to repeatedly press either button A, which slightly increased their own cash payoffs, or button B, which substantially decreased their partner’s payoffs. Those interested in earning the most money should have always, or at least mostly, pressed button A, but those most intent on earning more money than their partner (to maximize their relative payoffs) would need to use button B (lowering their partner’s payoff). When injected with testosterone, men were more likely to spend time pressing button B than they had been when injected with a placebo. The result was that those with boosted testosterone levels tended to beat their partners (opponents?) but earned less total money over the course of the experiment.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti