Väestönlaatu - lainaus Mika Keräsen kirjotuksesta

Mika Keränen kirjoittaa Sarastuksessa Ruotsin 30-luvun sosialidemokratian kahden terävimmän kärjen Gunnar ja Arva Myrdalin asenteista väestönlaatuun:

Huoli väestönlaadusta ei kuitenkaan ole 30-luvun fasistien tai heidän nykyaikaisten seuraajiensa erityispiirre. Ruotsalaiset yhteiskuntatieteilijät, sosialidemokraatit ja kansankodin rakentajat Gunnar Myrdal (1898-1987) sekä puolisonsa Alva Myrdal (1902-86) perustivat koko elämäntyönsä pitkälti huolehtimiseen ruotsalaisen kansankodin väestönlaadusta. Vuonna 1934 ilmestyneessä kirjassaan Kris i befolkningsfrågan Myrdalit ilmaisivat huolensa siitä, että Ruotsissa tuolloin voimassa ollut sterilisointilaki ei ollut riittävän radikaali tuottaakseen maahan ”parempaa ihmismateriaalia”. Sosiologeille yleiseen tapaan Myrdalit tuntuivat suorastaan välttelevän puhumasta ihmisyksilöistä, sen sijaan he suosivat jo mainitun ”ihmismateriaalin” lisäksi sellaisia käsitteitä kuin ”väestökanta” tai ”kansanmateriaali”. Myrdalien vaikutus ei liene ollut aivan vähäinen siihen, että sosialidemokraattinen pääministeri Per Albin Hansson (1885-1946) kiristi sterilisointilakeja entisestään vuonna 1941.

Gunnar ja Alva Myrdal.

Edistyksellisinä yhteiskuntatieteilijöinä Myrdalit tähtäsivät hyvin rasvatun koneen lailla toimivaan, ultramoderniin, ehdottoman tasa-arvoiseen mutta myös läpikotaisin kollektivisoituun yhteiskuntaan, jonka jäsenet olisivat timantinterveitä ja rikkeettömän onnellisia uuden edistyksellisen ajan uusia ihmisiä; ennen toista maailmansotaa tuon tulevan utopian asukit olivat usein myös pitkiä, vaaleita ja sinisilmäisiä pohjoisen rodun valioyksilöitä. Toisen maailmansodan jälkeen utopian tämä puoli sattuneesta syystä melko pian painui taka-alalle… Monista myrdalilaisen yhteiskuntakybernetiikan innoittamien kaavoitus- ja rakennussuunnitelmien arkkitehtonisista havainnekuvista tulee oudosti mieleen oman aikamme Pohjois-Korean näyteikkunapääkaupunki Pjongjang… Havainnekuvat ovat havainnekuvia, ja todellisuus on aina niitä rujompi. Nyky-Tukholman uuden keskustan Sergelin toreineen tuntevat kaikki. Mutta yhtä kaikki huomaamme, että sosialidemokraattisessakin yhteiskuntautopiassa voi aistia totalitarismin vienon tuoksahduksen. Eikä kyseessä välttämättä aina ole totalitarismin vasen siipi eli marxismi-leninismi (tai stalinismi, kuinka vain).

Nuori Gunnar Myrdal näet seurasi 30-luvulla erittäin kiinnostuneena kansallissosialismin nousua Ruotsin eteläisessä naapurimaassa. Hän piti hitleriläistä versioita sosialismista nuorekkaana aatteena ja katsoi tulevaisuuden kuuluvan sille; kuinka lähellä Myrdal oli täydellistä kääntymystä, on minulle epäselvää, mutta ilman epäilystä hän suhtautui natseihin eräässä vaiheessa varsin sympaattisesti. Sinänsä ei ole mikään uutinen, että moni äärivasemmistolainen on tuntenut natsismin kutsun ja myös vastannut siihen (toki myös päinvastainen liike on ollut yhtä yleistä); Suomessakin vuonna 1944 perustetussa kommunistien bulvaanijärjestössä SKDL:ssä tai sen tuntumassa vaikutti henkilöitä, jotka olivat vain muutamaa vuotta aikaisemmin flirttailleet kaikella antaumuksella sinänsä vähälukuisten suomalaisten natsien kanssa. Mutta kun Gunnar Myrdal ei ollut mikään äärivasemmistolainen vaan pohjoismaiseen hyvinvointivaltioon uskova sosialidemokraatti. Näyttääkin vastaansanomattomalta, että edes sosialidemokratia ei tarjoa mitään automaattista rokotusta natsismin seireeninlauluja vastaan. Niin ikään on selvää, että kansallissosialismin ”sosialistinen” puoli ei ole likimainkaan niin instrumentaalinen ja toisarvoinen osa kyseisen liikkeen ideologiaa kuin nykyvasemmistolaiset mielellään uskoisivat.

Keräsen kirjoitus on muutenkin lukemisen arvoinen.

USA - valkoisen miehen rappio - osa 4

Raportoin aiemmin siitä miten kuolleisuus on alkanut kasvaa valkoisen väestön keskuudessa USA:ssa.
Uusin Economistin numero käsittelee nyt sitä, miten itsemurhat ovat laskussa melkein kaikkialla maailmassa paitsi USA:ssa.

USA:ssakin itsemurhien määrän kasvu keskittyy vain kahteen ryhmään - valkoisiin ja intiaaneihin.

USA:n 2000-luvun kehitys on Economistin mukaan vastakkainen Venäjän 2000-luvun kehitykselle, mutta samankaltainen kuin Venäjän kehitys 1990-luvulla. Venäjällä itsemurhien määrä nousi 90-luvulla Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen, mutta itsemurhien määrä on laskenut voimakkaasti 2000-luvulla Venäjän taloudellisen nousun myötä - ja minusta myös Venäjän sotilaallisen suurvalta-aseman osittaisen palauttamisen takia. Krimin valtaus mm. nosti kansallista innostusta venälöisten keskuudessa.

Economistin mukaan selityskin itsemurhien kasvuun voi olla USA:n 2000-luvun osalta samantyyppinen kuin Venäjän 90-luvun osalta. Osin taloudellinen - osin jotain muuta:

Uskon että kyseessä on sekä arvokriisi että taloudellisen aseman heikkeneminen. Charles Murrayn Coming Apart - State of White America mukaan valkoisen alaluokan (alin 30%) rappio kuminoituu avioliiton merkityksen romahtamisena ja isättömien lasten määrän räjähtämisenä. Kun miehellä ei ole perhettä tai kun hän ei edes koe sitä porukkaa, joka ehkä asuu samassa asunnossa kuin hän ja jossa hän saa joltain naiselta seksiä, omaksi perheekseen, jonka eteen hänen pitäisi tehdä työtä, mies syrjäytyy usein työmarkkinoilta. Jos ei kokonaan, ainakin hänestä tulee alisuorittaja. 

Kaikkinainen naapuriapu esimerkiksi lasten kasvatuksessa on valkoisen(kin) alaluokan lähiöissä degeneroitunut siihen, että yksihuoltaja-äiti sysää lapsensa lasten äidinäidille. Rikollisuus on lisääntynyt ja yhteisöllisyys on romahtanut.

Lisäksi valkoinen väestö - varsinkin sen köyhin osa - on pitkälti unohdettu - varsinkin progressiivinen vasemmisto ja demokraattinen puolue on unohtanut valkoiset työväenluokan. Valkoiselle kurjistuneelle työväenluokalle on ilmaistu selvästi, että heidän ongelmansa ei eliittiä kiinnosta. USA oli aiemmin valkoisen miehen maa - enää se ei sitä ole ja varsinkin alimman sosiaaliluokan valkoiset ovat työpaikan lisäksi menettäneet asemansa - sekä perheessä, yhteisöissään ja koko maassa.

Tilanne on ehkä kuitenkin muuttunut Trumpin valinnan myötä siltä osin, että valkoinen väestö kokee ehkä, että Amerikka on palautettu heille. Veikkaan, että Trumpin valinta saattaa jopa alentaa valkoisten itsemurhien määrää. Aika näyttää. Veikkaukseni on tällä hetkellä tietysti vain sivistynyt arvaus.

Toksinen äitiys

Wikipedia:

Suomessa alkoholi on suuri teratogeeni, eli aine joka aiheuttaa eniten sikiövaurioita. Tutkimusten mukaan Suomessa noin 6 % raskaana olevista naisista on päihdeongelmaisia eli alkoholin, huumeiden tai lääkkeiden ongelmakäyttäjiä. Vuosittain päihdeongelmaisille äideille syntyy arviolta noin 3 600 lasta. Päihdeongelmaiset äidit synnyttävät keskimäärin 2,7 lasta kokonaishedelmällisyysluvun ollessa esimerkiksi vuonna 2001 Suomessa 1,7.

Väestönlaatu on julkishyödyke.

Syntyvyyden romahdus

Nyt kun syntyvyyden laskun syitä on alettu poliittisissa piireissä retostella joskus ilman varsinaista tietoa kannattaa toistaa Väestöliiton tutkimusprofessorin Anna Rotkirchin tutkimuksiin perustuvia faktoja. 

1. ”Vuosituhannen vaihteessa aikuiseksi tullut sukupolvi poikkeaa monella tavalla aiemmista. Se elää pitkittynyttä nuoruutta eikä vanhemmuus ole itsestään selvä osa elämänpolkua.”

 2. ”Tähän yhdistyy iso kulttuurinen murros, jossa ­ lapsia halutaan aiempaa vähemmän. Vanhemmuutta kohtaan liittyy myös paljon ahdistusta ja epävarmuutta. Lapsiperheen kuva näyttäytyy ulkopuoliselle kielteisenä. Ensin on synnytyspelot ja imetyspelot ja sitten prismaperheet, jotka vain juoksevat jauhelihatarjousten perässä."

3. Taloudellinen ahdinko tai miesten syrjäytyminen ei oleellisesti selitä syntyvyyden alenemista. Suomessa on tällä hetkellä muihin aikoihin ja muihin maihin verrattuna erittäin hyvät taloudelliset edellytykset hankkia lapsia.

4. Kun lapsen saamista myöhennetään, usein lapsen saanti ei enää onnistu ilman medikalisaatiota. 

Minusta kohta 1 on mielenkiintoisin. Kun suuri osa nuoren aikuisen tuttavapiiriä on lapsetonta, lapsettomuudesta ei tule sosiaalista haittaa niin kuin aiemmin jolloin lapsetonta pariskuntaa pidettiin kummajaisena. (Varmasti vieläkin osa lapsettomista kokee vanhempiensa taholta painostusta, mutta tuskin juuri kaveriensa taholta, joka on tässä lopulta se oleellinen asia. Kaikesta loukkaantujat tietysti erikseen.)

Kyse on käsittääkseni samasta ilmiöstä kuin taloustieteilijä Timur Kuranin esittämässä teoriassa preferenssin falsifioinnista. Kun ihmiset ympärilläsi alkavat olla yhä useammin lapsettomia, lapsettomuudesta - Kuranin tapaksessa mielipiteen A ilmaisemisesta - tuleva sosiaalinen haitta alkaa aleta. Lapsettomuus lisääntyy jolloin lapsettomuuden haitat vähenevät edelleen. Kyseessä on siis positiiivinen takaisinkytkentä. Lapsettomuudesta tulevat taloudelliset ja muut hyödyt (=omaa aikaa enemmän) taas pysyvät samoina kuin ennenkin.

Lapsettomuuden koettu utiliteetti u näin ollen on muuttunut positiivisemmaksi ainakin siinä elämän vaiheessa, jossa lapsen saaminen on lääketieteellisesti tarkasteltuna optimaalisinta. Tai pikemmin niin että yhä suuremmalla osalla f nuoria aikuisia lapsettomuuden koettu utiliteetti u on positiivinen. 

Utiliteetin nousu tietysti vahvistaa edelleen ilmiön (lapsettomuus) frekvenssiä f, mikä edelleen nostaa lapsettomuuden utiliteettia u. Lapsettomuuden utiliteetti nimittäin riippuu lapsettomuuden frekvenssistä ja vieläpä niin että riippuvuus on positiivinen.

Edessämme on todennäköisesti syntyvyyden alenemisen edelleen eteneminen ja hyvinvointiyhteiskunnan taloudellisen perustan aleneminen.

Argeologi David Reich kognitiivisista eroista populaatioiden välillä

Svante Pääbon oppilas David Reich on kirjoittanut muinaisen DNA:n tutkimuksesta kirjan Who We Are and How We Got Here: Ancient DNA and the New Science of the Human Past. (Terra Cognita -kustatamo on tehnyt jälleen kulttuuriteon ja kääntänyt kirjan suomeksi.)

Kirjoitin kirja-arvostelun Sarastukseen. Lainaus:

"Jos erot pituudessa tai kallon ympärysmitassa voivat syntyä muutamassa tuhannessa vuodessa, ei ole järkevää lyödä vetoa sen puolesta, ettei vastaavia eroja ole kognitiivisissa tai käyttäytymiseroissa. Vaikka emme tiedä minkä suuruisia erot ovat, meidän on syytä valmistaa tiedettä ja yhteiskuntaa siihen, että eroja on, sen sijaan että työntäisimme päämme pensaaseen ja teeskentelisimme, että eroja ei voida löytää.

Reich tyrmää täysin nykyään suositun ajatuksen, että ihmispopulaatiot ovat niin vähän aikaa sitten toisistaan eronneita, että kognitiiviset erot ihmispopulaatioiden välillä ovat hyvin epätodennäköisiä. Luonnonvalinta on saanut muutamissa tuhansissa vuosissa aikaan merkittäviä eroja populaatioden välille – esimerksi eteläeurooppalaisten ja pohjoiseurooppalaisten pituus on kehittynyt luonnovalinnan myötä eri suuntiin.

Kognitiivisten kykyjen erot voivat kasvaa Reichin mukaan samalla tavalla. Itse kognitiivisten erojen olemassaoloon Reich ei ota lopullista kantaa puoleen eikä toiseen, mutta toteaa että ihmiskunnan kannattaa varautua siihen että populaatioiden välisiä kognitiivisia eroja tullaan toteamaan:

Keskimääräinen aika siitä jolloin populaatiot ovat erkaantuneet […] on noin 50 000 vuotta joillakin ei-afrikkalaisilla populaatioilla ja jopa 200 000 joillakin Saharan eteläpuolisilla populaatioilla. Tällainen aikamäärä on kaukana merkityksettömästä ihmisen evoluution näkökannalta."