sunnuntaina, huhtikuuta 11, 2021

Obaman ulkopoliittinen perintö luo varjon Ukrainan ylle - itse asiassa koko maailman ylle

IL analysoi Venäjän uhkaa Ukrainaan kohtaan ja sitä, että Biden on luvannut olla jättämättä Ukrainaa yksin. Suurin pelko on, että Venäjä ei usko, että USA on sitoutunut auttamaan Ukrainaa: 

Obaman suuri virhe oli piirtää Syyriassa punainen viiva, jonka ylittämisestä ei seurannut Yhdysvaltain sotilaallista iskua. Diktaattori Bashar al-Assad murhasi ihmisiä kemiallisilla aseilla, mutta Obama perääntyi sanoistaan. Silloinen varapresidentti Biden olisi tiettävästi ollut valmis iskuihin. Kun Venäjä tajusi Obaman bluffanneen, Putin otti itselleen vapaat kädet sotia Syyriassa al-Assadin puolesta, mikä ratkaisi sisällissodan tuloksen.

Obaman heikkoudella on pitkä varjo maailman rauhan yllä. 

Toinen ongelma on tietysti, että Putinin hallinnolla lienee valmius ydinaseiden käyttöön, koska Putinin hallinnolle satojen tuhansien ihmisten kuolema ei ole ongelma jos sillä taataan hallinnon pysyvyys. Putin on toisin sanoen valmis pelaamaan tätä peliä niin, että USA:lle syntyy käsitys että Putin on sitoutunut rajoitettuun ydinaseen käyttöön muutenkin kuin viimeisenä keinoina.   

Demokraattisten maiden arvoista ja todellisuudesta Putin oli irtaantunut. Myöhemmin hän kertoi tv-dokumentissa olleensa valmis määräämään Venäjän ydinasejoukot taisteluvalmiuteen, jos länsimaat olisivat tuoneet joukkojaan Ukrainan tueksi.

Kauhun tasapainoa ei ole, koska riski rajoitetun ydinsodan eskaloitumisesta globaaliksi sodaksi (esimerkiksi 10% riski että Kiovan pommittaminen ydin aseille aiheuttaisi globaalin ydinsodan) ei ole symmetrinen. Putinin hallinnon kannalta riski kannattaa ehkä ottaa - ainoa ongelma on tuo 10% riski hallinnon jatkuvuudelle - kun taas USA:lle ongelma on paljon monimutkaisempi. Miljardit ihmiset voisivat kuolla globaalin ydinsodan takia - Putinille tällä ei ole merkitystä. Pelkkä riskin otto aiheuttaisi mahdollisesti sen, että isolationismi USA:ssa vahvistuisi. Jos Putin ottaa riskin ja voittaa, hänen voittonsa on suuri. Venäjän kansalaisten silmissä hän osoittaa voimansa ja saa kunniaa. Samoin eurooppalaisten Venäjän ystävien silmissä. Venäjän vapaus toimia lähialueilla vahvistuu.

Bidenin on nyt saatava Putin vakuuttumaan siitä että Biden ei ole suunpieksijä niin kuin Obama.

Ukrainan puolustusministeriön julkaiseman tiivistelmän mukaan yhdysvaltain puolustusministeri Lloyd Austin on korostanut virkaveljelleen Andrii Taranille, että Yhdysvallat ei jätä Ukrainaa yksin, jos Venäjän hyökkäys laajenee, eikä salli lisäalueiden miehittämistä.

Tästä on pidettävä nyt kiinni. Kennedy totesi Kuuban kriisin aikaan näin: 

It shall be the policy of this Nation to regard any nuclear missile launched from Cuba against any nation in the Western Hemisphere as an attack by the Soviet Union on the United States, requiring a full retaliatory response upon the Soviet Union.

Neuvostoliitto taipui.

PS. Eurooppa on USA:n pikkuveli, joka on täysin USA:sta riippuvainen USA:n avusta, uhoavat Merkel ja Macron mitä tahansa siitä että Euroopan on seisottava omilla jaloillaan. Siitä mitä Merkel ja Macron  keskustelevat (=tyhjänpuhuvat) puhelimessa Putinin kanssa ei myöskään ole merkitystä.

2 kommenttia:

Tuhka kirjoitti...

Tuhka tuumii Venäjä ottaa aika iso riskiä jos yrittää laajentaa sotaa? Ehkä tilanne Krimillä ja Itä-Ukrainassa on niin paha että jotain on pakko tehdä?

Hyökätään ja uhataan taktisella ydinaseella mahdollista vastahyökkäystä?

Iso riski, toukokuun alkuun asti on kuulema aikaa, siihen mennessä joukot ovat siirretty asemiin. Saadaanko tilanne purettua puhumalla tai siis jäädytettyä entiselleen. Vai saadaanko tästä kunnon sotku?

Jukka Aakula kirjoitti...

Minusta on mahdoton sanoa mitä tässä nyt lopulta tapahtuu. 50% tofrnnäköisyydellä itse uskon että Venäjä hyökkää, Biden asettaa kovat pakotteet ja antaa Ukrainalle aseita, mutta Merkel jatkaa putkihanketta.