perjantaina, elokuuta 21, 2015

Sipilä kaipaa neuvoa

"Hyviä ehdotuksia otetaan vastaan. Nyt otamme vastuun kokonaan itsellemme. Tarvitsemme tähän aikaa"

Annan yhden. On ilo auttaa.




Helsingin Sanomien vaihtoehto viisi on käytännössä osin samanhenkinen:


Hallitus toteuttaa hallitusohjelman mukaisesti lainsäädännön, jolla se edistää paikallista sopimista. Se johtaisi siihen, että yrityksissä voitaisiin päättää monista asioista työehtosopimuksista poiketen.


Monen yrittäjän mielestä äärimmilleen vietynä lakimuutos lisäisi Suomen kilpailukykyä enemmän kuin yhteiskuntasopimus. Hallitus aikoo myös heikentää työttömyysturvaa. Palkansaajajärjestöt olisivat halunneet liittää nämä hankkeet yhteiskuntasopimukseen, jolloin ne olisivat voineet vaikuttaa niihin enemmän kuin normaalissa lakiprosessissa, jossa työmarkkinaosapuolia vain kuullaan.


Päätös voi vähentää työmarkkinajärjestöjen valtaa. Muutokset tulevat aiheuttamaan lähes varmasti jopa lakkoja, mutta hallitus on vapaampi toteuttamaan oman halunsa ilman yhteiskuntasopimusta.


Jos paikallisesti ei saada sopimusta aikaan, firmat joutuvat saneeraamaan, mutta haitta tulee sitten vain yhdelle alalle ja ihan ansion mukaan.

6 kommenttia:

Jukka Aakula kirjoitti...

Jari Ilkka:

Säästölistaan voi laittaa AY jäsenmaksujen verovähennysoikeuden poiston ja työnantajien velvollisuuden huolehtia AY jäsenmaksujen perinnän korvauksetta

Vasarahammer kirjoitti...

Tuo olisi symbolisesti tärkeä muistutus kuolevaisuudesta ay-liikkeen suuntaan, vaikka sillä ei mitään todellista merkitystä olisikaan.

Toki liitto ja työnantajayritys saavat jatkossa sopia keskenään maksujen tilittämisestä mutta verovähennysoikeuden poisto sinänsä olisi jo merkki, että ollaan tosissaan Nyt ei selkeästi olla vakavissaan vaan puolivaloilla liikenteessä.

Jukka Aakula kirjoitti...

Hyvä pointti

Mikko Mattila kirjoitti...

Ahon hallitus yritti, mutta ay-liike vastasi uhkaamalla yleislakolla. Ei taida Sipilä uskaltaa, mutta taitaisi kerta rutina olla parempi. Thatcher nujersi ay-liikkeen hiilikaivoslakolla. Ehkäpä se olisi hyvä olla pari kuukautta lakossa, niin alkaisi hermot pettää ja muut ammattijärjestöt pakottaisivat AKT:n kuriin.

Jukka Sjöstedt kirjoitti...


Paremmat ihmiset joiksi nyt määrittelen ne itselleni vieraat, joilla olisi Ape-Kukkaro voisivat Kansallisbibliografiasta avata J.A. Lylyn ja kertoa olisiko Lauri tämän Berghin sukua. Voisi ollakin -ainoana työmarkkinajohtajanakin, joka pukeutuu. Miehellä on kravatti kovakauluspaidassa ja kesäpaitana taas ei-kravattia malli. Toista kuin ns. työnantajapomot, oikeasti Etelärannan virkailijat.

Tämä Lyly teki itsemurhan maastakarkotettuna kesäkuun alussa 1903 Berliinissä. Mies oli kirjoittanut ensimmäisen suomenkielisen väitöskirjan, toiminut Viipurissa lehtimiehenä ja laati Suomen kansalais-katkismuksen, vaati Bobrikoffin päätä ja ihmisarvoista kohtelua työväestölle !

Sellainen Lyly. Se vähä mitä nyt tästä nimien yhdenkaltaisuudesta ja Lauri Lylyn terävästä taktiikkasilmästä päättelen, on tietysti kansainvälisestä vapaasta ei-lompakkonetistä eli Wikipediasta. Intoani lietsoo myös Antti Blåfiedin Loistavat Erkot jollaisen pokkarin ostin 9,90 €.

Koiviston Kolmas kausi irtosi eurolla divarista. Siitä luin kuinka pressa ja valtiosihteeri Sailas strategioivat Suomelle (ulkomaista) velkaa molemmin kourin kun Aho-Viinanen maksoi sitä pois. Lauri Ihalainen varjosti pääministeri Ahoa ihan live-tv seurantanakin, siis minunkin huomata.

Tämä velan ylläpito kantoi kansan talouden yli kasinolaman. Mikä kantaisi nyt kun Sipilän/Bernerin hallitus panee töpinäksi pääomasijoittaja/vääränrahan tekijöiden kanssa? Ensi isku oli Konecranes inversio missä alennettulla yhtiöverolla 20 % houkuteltiin amerikkalalainen -35 %- veroparatiisiimme ja luvattiin heti ensitöiksi myös tyhjentää Konecranesin kassaa 1 400 miljoonan edestä omien osakkeiden takaisinostoina.

Nokian osalta Markku Kuisma pitää yhtenenä suurimista businesmokista juuri osakkeiden takaisinostoja, oliko 20 mrd pinnassa. Nokiaa kai pakottivat Lipposen-Niinistön aikana tehdyt omistussiirrot kansainvälisille omaisuudenhallintayhtiöille samassa suhinassa kun valtionyhtiöt ja sukujenkin omaisuudet vaihtettiin globaalin varallisuuden nautintaosuuksiksi ja osinkoparatiisiksi nauttia esivanhempien valtauksista 1918/23.

Nyt loput vähemmät omistajat päästetään isoilla ostoilla eroon elinkeinotyöstä kun nuoret rikastumishaluiset kaverit ostavat ne sukupolvenvaihdosten koodinimellä. Raha tulee Ilmarisesta Varmasta liikepankkien -pientenkin- rahan valmistuksesta, ja uutta rahaa vastaavan olematonkorkoisen velan hoitaa koottava uusi yritysrypäs työvoimasupistuksina, kiinastuksina ja jatkavienkin duunarien osalta palkkojen alennus yhteiskuntasopimuksella.Pomoille kannustimia.

Sellainen ällivaje. Minua se vaivaa. Luen parannuksekseni mitä netistä löydän ja ilman saa ulkomaankielillä, joilla Suomen asiat on lukeminen, tiesi jo aikapäivää sitten Aimo Kairamo joka sekamelskan keskelle päässeenä/joutuneena koki hakea tolkkua asioihin. Ei sitä paljoa liene, mutta onneksi Lauri Lyly viivytystaistelee ja kohta kapitalismi maailmalta kiskaisee meidätkin seuraavaan animal spiritin tornaaAAdoon. Piisaa kun pitää kotoisia rosvoja ja tyhmiä kiinni sen aikaa kunnes uusi nousukausi tulee satamiin ja rahtiasemiin. Se tulee.Jukka Sjöstedt

Jukka Aakula kirjoitti...

Jos tämäkään hallitus ei onnistu Ahoa paremmin, kukaan ei enää usko että ongelmat ovat korjattavissa.

Vasemmisto osoitti viime hallituksessa ja valitsemalla Rinteen puheenjohtajaksi, että yhteistyöhalua ei ole. Hiukan ylioptimistinen Sipilä taisi olla, kun uskoi sopimuksen mahdollisuuteen.

Mutta nyt tiedetään viimeistään, että sopimisen tie on väärä. Suomalaiset ovat ruotsalaisia pahempia diskuteeraajia.