Pahinta oli se, että väärät ihmiset olivat oikeassa

90-luvun alun jälkeen monet suomalaiset uskoivat Venäjän muuttuneen. Pettymys on ollut suurta, kun uusstalinismi nyt etenee Venäjällä. Vielä on toki niitä, jotka uskovat, että Suomea Venäjä ei uhkaa, että olemme Venäjän lempinaapuri.

Pettymys on toki luonnollista ja tervettä, mutta pari päivää sitten pettymyksen käsittely alkoi saada jo suoranaisen tragikomedian muodon. Turvallisuuspoliittiseksi bloggariksi tituleerattu Janne Riiheläinen saa Helsingin Sanomissa laajasti tilaa. Venäjän ystäväksi julistautunut Riiheläinen sanoo pelkäävänsä Venäjää, vaikka ei haluaisi.

Nyt pelko on palannut, ainakin minulle. Kuulemani ja lukemani mukaan myös monelle muulle. Pitkään ajattelimme Venäjän olevan vain se vähän kummallinen ja pikkuisen toimimaton maa tuossa vieressä, jonka edesottamuksista ei tosin aina tolkkua saanut. Venäjä oli myös monella tapaa huikea asia: äärimmäisen nopea siirtymä talousjärjestelmässä ja teknologioissa, Pietarin uudelleen syttyvä maailmanmetropolin hehku ja monet muut muut kiehtovat asiat vetivät rajan yli. Sekä tietysti kuilu tavaroiden ja palveluiden hintatasossa. Hankalakaan raja ei pidellyt suuntaan tai toiseen, kun ihmiset kokivat saavansa itselleen tärkeitä asioita naapurin puolelta. Raja ei enää railona auennut, vaan naapuruus alkoi asettua uomiinsa.

Sitten Putin päätti hyökätä Ukrainaan.  Kun laskee yhteen Tšetšenian, Georgian ja Ukrainan sodat, naapurimaiden kansalaisten kidnappaukset, Putinin puheet ja tunnottoman propagandan, syntyy kuva voimankäyttöön ja häikäilemättömyyteen valmiista roistovaltiosta. Se ei ole koko totuus Venäjästä, mutta voiko tämä ikävä puoli olla tulevaisuudessa totta muuallakin kuin nyt Ukrainassa. 

Tähän saakka teksti kuullostaa järkevältä. Mutta sitten Riiheläinen keroo, että eniten ärsyttää että väärät ihmiset olivat oikeassa ja se että Putin on pettänyt hänet.

Venäjän pelkoni harmittaa minua. Olen harmissani siitä, että olen pari vuosikymmentä puolustanut Venäjää ja venäläisiä lukemattomissa tilanteissa. Vuosien varrella kohtaamani epä- ja ennakkoluulot, jopa viha, ovat olleet yllättävän sitkeitä. Minua harmittaa, että nämä pikkusielut nyt ovat tyytyväisiä näennäisestä oikeassa olemistaan, vaikka heidän johtopäätöksensä Venäjästä syntyi vain typerien asenteiden pohjalta. Putin onkin tavallaan pettänyt myös minut ja lukemattomat muut Venäjän ystävät. 

En itse ainakaan koe olevani pikkusieluinen. Arvostan monia piirteitä venäläisessä kulttuurissa. Sen sijaan ymmärrän mainiosti - ja olen aina ymmärtänyt - sen, että Venäjä on Suomelle uhka.

Riiheläinen on pettynyt Putiniin samalla tavalla kuin vuonna 1899 suomalaiset hyvään keisariin uskoneet olivat pettyneitä Nikolai II:een. Ehkä ongelma ei todelisuudessa ole Putin tai Nikolai II vaan lopulta Riiheläisen kaltaiset naivit ihmiset. Mutta ehkä kyseessä ei ole naivius vaan omahyväisyys. Suomalaisten olisi kyllä 1800-luvulla pitänyt nähdä miten Venäjä toimi Puolassa. Samalla tavalla nykysuomalaisten olisi jo Georgian tapahtumien myötä pitänyt nähdä millainen mies Putin on. Mutta usko oli kova, että Suomi on erikoistapaus. Tunkkaisuutta ja pikkusieluisuutta jos jokin.