Professori Korpela Venäjästä: "minä ole tässä havainnut mitään merkittävää [muutosta] 700:n viime vuoden aikana"

Koska Venäjä on Venäjä vaikka voissa paistaisi, on tärkeää ymmärtää sen hyvät ja huonot puolet realistisesti. 

Historian professori Jukka Korpela kirjoittaa tänään HS:ssä otsikolla "Venäjällä ihmisoikeudet ovat yhteisölle alisteisia" seuraavasti:

Amnestyn toiminnanjohtajan Frank Johanssonin mukaan (HS Vieraskynä 7. 2.) Venäjä ei edes yritä kunnioittaa ihmisoikeuksia. Amerikkalaiseen hyvä–paha-eetokseen, yksilönvapauteen ja liberaaliin maailmaan uskovat selittävät tätä kierojen johtajien pahuudella. Pietarilaisälyköiden, länteen muuttaneiden venäläisten ja venäläisten ihmisoikeusjärjestöjen mielipiteet heijastavat muka venäläisten oikeaa halua.

Venäjällä matkustava näkee elintason kasvaneen. Useimmat venäläisystäväni ovat tyytyväisiä tilanteeseen. Läntisten tutkimuslaitosten mielipidemittaukset todistavat enemmistön tukevan nykyisen hallinnon päätöksiä. Venäläisten ihmisoikeusaktivistien tukijoukot ovat minimaalisia. Pietari ja Moskova eivät myöskään ole koko Venäjä.

Korruption, mielivallan ja nepotismin läpi kannattaa yrittää ymmärtää venäläisen järjestelmän periaatteita muunakin kuin takapajuisuutena.

YK:n universaalien, absoluuttisten, yhdenmukaisten, jakamattomien ja yksilölähtöisten ihmisoikeuksien taustalla on 1100-luvulla Länsi-Euroopassa alkanut kirjoitettuun lakiin nojautuva suvereenivaltion muodostuminen, valistusfilosofia ja nykyinen globalisaatio. Vaikka Venäjä on sitoutunut arvoihin oikeudellisesti, kulttuuri ei aina kulje politiikan mukana.

Idässä ihmisoikeudet tarkoittavat oikeutta viettää hyvää elämää. Ne ovat kontekstualisoituja ja yhteisölle alistettuja. Kun yhteiskunta ei ole kehittynyt yksilöiden ja roomalaisen oikeuden vaan yhteisöllisyyden ja uskonnollis-moraalisen totuuden varaan, vallan legitimiteettikin perustellaan toisin. Eroa ei kannata banalisoida ortodoksisuuteen, koska sekin on vain tämän kulttuurin tulos.

Vaikka opin äärellä voi irvailla, on presidentti Vladimir Putinkin patriarkan mielestä "Jumalan lahja". Antti Rokan kaltainen sankari on huonosti käyttäytyvä moukka ja vänrikki Koskela huono johtaja.

Itäinen maailma on yhteisöjen maailma siinä missä länsi on yksilöiden maailma. Tästä on myös kysymys tammikuisessa Venäjän ulkoasiainministeriön EU:n ihmisoikeusloukkauksia kritisoivassa muistiossa. Siihen kannattaa suhtautua analyyttisesti eikä pitää sitä propagandistisena vitsinä.

Yhteisöllinen käsitys ihmisoikeuksista johtaa yksilöllisten ihmisoikeuksien loukkauksiin mutta voi johtaa muilla aloilla hyvinvointiin. Riittääkö perusrakenteen muuttamiseen pienen vähemmistön vaatimus, vaikka tuon vähemmistön syrjäytyminen olisi samalla tavalla järjestelmän välttämättömyys kuin vanhusten yksinäisyys Suomessa?

Kun Johansson väitti Venäjällä tapahtuneen asenneilmaston muutoksen, en minä ole tässä havainnut mitään merkittävää 700:n viime vuoden aikana. Vaatimus ihmisoikeusjärjestöille rekisteröityä ulkomaisina agentteina heijastaa yhteiskunnan aitoa käsitystä siitä, että nämä ovat vieraita toimijoita. Koetaan vakavasti pluralismin vaarantavan kulttuurin perusrakennetta eli sobornost-ajattelua, jonka kehittymistä voi seurata 1000-luvulta alkaen.

Venäläiset ihmisoikeusaktivistitkin näkevät asian näin, koska he etsivät näkyvyyttä ulkomailla.

Amenesty uskoo, että Venäjä voi muuttua samanlaiseksi vaapaaksi. individualistiseksi ja moderniksi valtioksi kuin länsi ja että sen pitääkin muuttua sellaiseksi. Ja se todennäköisesti muuttuukin sellaiseksi. Vääjäämättä.

Perinteisesti Suomessa on uskottu Venäjän muuttumattomuuteen, mikä lieneekin paljon realistsempi teoria. Venäjä on ja pysyy - meidän ei tarvitse ottaa kantaa siihen onko Venäjä paha vai hyvä, kunhan ymmärremme, että meidän on varjeltava erillisyyttämme Venäjästä kuten esi-isämme aina tajusivat.

Kirjoitin Sarastukseen aiemmin:

Venäjän muuttumiseen uskovan teorian rinnalla elää perinteinen suomalainen teoria Venäjästä, jota voinee kutsua essentialistiseksi. Venäjä on alati samanlainen, muuttumaton ja ennen kaikkea Suomea uhkaava. Perinteisestä teoriasta puhutaan harvoin eksplisiittisesti, mutta se on iskostunut ihmisten mieliin.

Venäjää leimaa perinteisen teorian mukaan muuttumaton vapauden puute. Venäjällä ei ole koskaan ollutkaan demokratiaa. Toisaalta venäläinen talonpoika ei ole koskaan ollut vapaa, koska hän ei päinvastoin kuin suomalainen talonpoika ole itse hallinnut viljelemäänsä maatilkkua. Venäjä voi teoriassa kehittyä kohti demokratiaa, mutta siihen kuluu luultavammin vuosisata kuin vuosikymmen.

Perinteisen teorian mukaan suomalainen elämäntapa on parempaa venäläiseen elämäntapaan verrattuna. Suomalainen mieltää työn ihmisen elämän keskipisteeksi ja elämäntavan väitetty paremmuus perustuu työhön: suomalainen tekeminen on ylivertaista venäläisten tekemiseen verrattuna. Huonosti tehtyä työtä kutsutaan edelleenkin ryssimiseksi.

Suomalaisten erillisyyttä venäläisistä painotetaan. Suomalaiset ovat oleellisesti erilaisia kuin venäläiset eikä venäläisiltä ole mitään opittavaa. Tsaarin vallan aikanakaan – tai varsinkaan sen aikana – venäläisestä kulttuurista ei haluttu ottaa vaikutteita. Ei edes sivistyneistö. Kontaminaatiota venäläisyydestä on itse asiassa usein vältelty kuin tautia.

...

Päinvastoin kuin usein väitetään, perinteinen teoria ei ole oleellisesti vihan lietsontaa, siis ryssävihaa. Enemmän on kyse äärimmäisestä epäluulostaVenäjää ja sen tarkoitusperiä kohtaan. Venäjä on parhaimmillaan talviuntaan nukkuva karhu ja pahimmillaan hereillä oleva ja raivostunut karhu. Venäjänsuututtaminen on typerää. Venäjästä pitää pysyä niin kaukana kuin mahdollista. Perinteinen teoria on siis jopa animistinen. Karhun sisäiset motiivit eivät ole oleellisia.

Kontakti venäläisiin on mielekästä rajoittaa kauppavaihtoon.