Varatuomari Kari Silvennoinen, joka on toiminut puolustusasianajajana eräissä maahanmuuttokriittisiä vastaan nostetuissa sananvapauden vastaisissa oikeusjutuissa, kirjoittaa tänään HS:ssä liittovaltiokehityksestä:
...Me kuitenkin elämme jo nyt monella tapaa EU-nimisessä liittovaltiossa. Euroopan parlamentin asetukset ("regulations") ylittävät normihierarkiassa Suomen perustuslain, samoin meidän perustuslakimme yli menevät Euroopan tuomioistuimen (ECJ) ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (ECHR) ratkaisuissaan ilmaisemat yleiset oikeusperiaatteet. Korkeimmat oikeusistuimemme ovat velvolliset pyytämään ennakkoratkaisuja Euroopan tuomioistuimilta ja noudattamaan niitä.
Kehitys on ollut huikeaa ja vienyt yhteiskuntaamme hyvään suuntaan. Se on parantanut kaikkia Suomen kansalaisten ja yritysten sekä muiden yhteisöjen keskeisiä perusoikeuksia ja vapauksia. Euroopan unioniin liittymisen myötä olemme vihdoin pystyneet jättämään taaksemme synkeät suomettuneisuuden ajan vuosikymmenet.
Liittovaltiokehitys on vain määrittelykysymys. Kehitystä emme voi kuitenkaan estää. Sen on Suomen nykyinen häiriköinti velkakriisin hoidossa osoittanut. Ajaudumme tällä menolla marginaaliin, mikä on pienen kansan valtiojohdolta anteeksiantamaton teko. Siinä tapauksessa kukaan ei pysty ennustamaan, miten markkinat kohtelevat meitä, saattaa tulla hätä käteen. Tästä on olemassa paljon tuoretta tietoa viimeisimmän suuren laman ajoilta.
Euro on meille siunaus. Se on kuitenkin vain pieni osa liittovaltiokehitystä. Kokonaisuudessaan tästä kehityksestä on ollut meille etua ja turvaa. Venäläisen kenraalin uhkailut valuivat kuin vesi EU-Suomen selästä. Euroopan liittovaltioon kuuluessamme edes ikiaikaiset uhkaajat eivät pysty meidän rauhaamme järkyttämään.
Minusta Silvennoinen on väärässä siinä mielessä, että kun euro-järjestelmä nyt eittämättä on romahduspisteessä, paraskaan halu integroitua länteen ei toteudu vain sitä kautta että haluamme integroitua länteen. Integroitumisen hinta ei voi olla se että velkaannumme korviamme myöten Espanjan, Kreikan ja Italian velkojen takia, varsinkaan jos lopputulos kuitenkin on koko euro-järjestelmän romahdus.
Silvennoinen on oikeassa siinä, että integroituminen länteen on Suomelle elinehto. Se ei ole sitä pelkästään taloudellisesti vaan myös maan turvallisuuden kannalta. Kun Suomi liittyi EU:hun, kansanäänestyksen positiivisen tuloksen takasi öykkärimaa Venäjä. Nurinkurista tosin oli, että Suomi liittyi Venäjän takia juuri EU:hun. Venäjän takia Suomen olisi pitänyt liittyä ensi sijassa Natoon. Natoon liittymiseen kansan rohkeus ei kuitenkaan riittänyt.
Mutta historia tuntuu kulkevan omaa vääjäämätöntä kulkuaan. Eurosta irtaantuminen lienee vääjäämättä pian edessä. Mihinkään onnen tilaan se ei kylläkään johda.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
20 kommenttia:
Eurojärjestelmä on niin romahduspisteessä kuin sen uskotaan olevan. Tarkemmin sanoen, niin romahduspisteessä kuin euromääräisiä sitoumuksia, eurorahaa jne hallussaanpitävät uskovat sen olevan.
En osaa ennustaa tulevaa, joten en tiedä hajoaako Euro. Jos Saksalaiset hyväksyvät ehkä 10-20 prosentin devalvaation ja maltillisen noin 5 prosentin inflaation seuraavaksi 10 vuodeksi, EKP voi jyrätä velat kohtuulliselle tasolle painamalla rahaa. Irvokasta euroskeptisyydessä on minusta lähinnä se, että tätä vastustetaan (tai en tiedä, osa vastustaa osa ei), mutta kuitenkin melko tarkalleen sama on edellä kaikilla mailla jos euro hajoaa, ja päälle vielä erilaisia sotkuja siitä, kun pankkijärjestelmän kytköset ja sitoumukset pitää sovittaa yhteen.
Euroskeptikoilla on tällä hetkellä kauhea kiima päällä. En oikein tiedä, mitä he ajattelevat että siitä seuraa. Moni uskoo että menetykset ovat pienemmät kuin edellämainitussa skenaariossa. En kyllä oikein ymmärrä miksi ja miten näin olisi.
Olen alkanut pikkuhiljaa taipua sellaisen näkemyksen kannalle, jonka mukaan tästä talousjärjestelmästä ei ole oikein enää mihinkään. En tarkoita nyt "kapitalismin" kritiikkiä, vaan tarkoitan sitä, että systeemi on käsittämätön ja jatkuvassa "kriisissä" vaikka kyse on pelkistä uskomuksista ja luottamuksesta.
Huolestuttavaa liittovation kannalta, jos yksi Karjala-keskustelun kävelevistä katastrofeista kannattaa sitä
Eurooppalaisten kannalta - ja suomalaisten kannalta erityisesti - liittovaltio voisi periaattessa olla hyvä ratkaisu. Mutta luottamus puuttuu.
Toisaalta luottamuksen olemassaolo on paha asia jos osapuolet eivät ole toistensa luottamuksen arvoisia. Yhtä hälyttävää kuin luottamuksen puute - tai hälyttävämpääkin - olisi se jos pohjoisen ihmiset vieläkin luottaisivat Kreikan yms. valtioihin koska ne eivät ole luottamuksen arvoisia.
Sekä osalla eurooppalaisia nationalisteja että libertaareilla on kiima euron kaatumisesta. On turha luulla että siitä mikään paratiisi aukeaa.
Kriisin ja konfliktin kautta syntyy joskus tarvittava yhtenäisyys - "talvisodan henki". Merkkejä sellaisesta ei tällä kertaa juuri ole. Suomi Euroopan reunavaltiona tarvitsee uskoakseni Eurooppaa. On aina tarvinnut. Mutta ei hinnalla millä hyvänsä.
Eli vaikka olen samaa mieltä että kyse on uskosta ja luottamuksesta, uskon ja luottamuksen "tuottaminen" on erään lainen julkishyödyke-peli elikkä n:n pelaajan vangin dilemma.
Kreikasta on tosin jo pitkälti tehty varoittava esimerkki, ja Espanja tekee sellaista itsestään juuri nyt. Eikä Italiaakaan voi syyttää yrityksen puutteesta. Italian budjettitasapainotusta on raportoitu epäonnistuneena, kun vaje nousi puoleen prosenttiin kansantuotteesta. Kreikassa vaje on suuri, mutta sopeutuminen on siellä väkisin hidasta kahdesta syystä: veronkierto on yleistä ja BKT:ssa on paljon ilmaa kun rahaa on kiertänyt valtion kassan kautta eläkkeisiin jne; "kerrannaisvaikutusten" vuoksi itseasiassa tasapainotusvaiheessa vaje kasvaa leikkausten myötä. Jos kreikan BKT olisi nyt samalla tasolla kuin se oli vuonna 2008, niin budjettivaje olisi vakaussopimuksen rajoissa. Kreikan valtiontalous oli ylijäämäinen ennen talouskriisiä.
Pointtinani ei ole puolustaa noiden maiden taloudenpitoa, se on ollut luokatonta. Hyvinä aikoina on lisätty sitoumuksia jotka toteutuvat huonoina aikona ja kuviteltu ettei huonoja aikoja tule. Joskus 2006-2007 ihmiset uskoivat varmaan että mitään lamaa ei koskaan tulekaan: kaikkien Euromaiden budjetit olivat ylijäämäisiä, kauppa kävi, jne.
Se, mikä tässä romahti, oli luottamus. Väite, että voitaisiin yksikäsitteisesti sanoa, että etelä ei ollut luottamuksen arvoinen, on hatara. Jälkikäteen osoittautui, että se luottamus ei ollut robusti, eli että downside riskiä oli aliarvioitu pahasti.
Se, mitä Eurojärjestelmässä nyt yritetään, on luoda perusta sille, että jos tämä kriisi onnistutaan luovimaan läpi ilman että systeemi romahtaa, seuraava kriisi ei vie samalla lailla pohjalle. Halveksin Soinin ja muiden euroskeptikoiden kiimaa, en siksi etteikö kriitikoilla olisi oikeutta näkemykseensä, vaan siksi että se on puhtaasti destruktiivista ja vihamielistä.
En ole optimisti Eurojärjestelmän suhteen. Mutta kuten sanot, ei ole mitään paratiisia tulossa siitä, jos se romahtaa. Eurooppa on nyt hieman samantapaisessa tilanteessa kuin sata vuotta sitten. En halua kuulostaa alarmistilta, mutta geopoliittinen tasapaino voi muuttua yllättävällä tavalla, jos Eurojärjestelmä ja EU hajoavat. En tiedä toivovatko sen kannattajat suorastaan tätä.
EU- ja vastaava systeemi on liian byrokraattinen, liian top-down, kyetäkseen itsessään luomaan mitään kovin pysyvää. Jotta luottamusta ja jotain yhteistä voi syntyä, täytyy ihmisillä olla kokemus että he ovat itse sen tekemiseen osallistuneet. EU:ssa oli tällaista tunnelmaa 90-luvulla, mutta se on kadonnut lähes tyystin, ainoastaan ns. eurokraatit enää ajattelevat näin. Se on sääli.
Euro-myönteisen suomalaisen ongelma on se, että hänen on hyvin vaikea ymmmärtää kuinka kauan tätä järjestelmää kannattaa tukea. (Euro-kriittiset tietysti ovat euron romahduksesta vain mielissään ja kuvittelevat tietävänsä mikä on Suomen etu, mutta kyllä heillekin romahdus aiheuttaa taloudellisia ongelmia yhtä lailla kuin muillekin.)
EU:ssa kansalaisten luottamus poliitikkoihin on alhainen, samoin kansojen luottamus toisiinsa. Sittemmin on luottamus politikkojen välillä romahtanut. Jos luottamus menee systeemi kaatuu varmasti ja silloin on paras jättää laiva. Toisaalta nyt olisi vielä mahdollisuus miettiä, että seuraamukset romahduksesta ovat niin pahat, että olisiko paras ottaa lusikka kauniiseen käteen ja luoda nopeasti yhteisen budjettipolitiikan sun muun kautta vahva integraatio tai liittovaltio. (Toimia siis kuten kreikkalaiset jotka ensin uhosivat ensimmäisissä vaaleissa ja tulivat sitten järkiinsä. Tai niin kuin ranskalaiset 1300-1400-luvulla ensin sotivat sisällissotia ja antoivat englantilaisten vallata maata, mutta sitten ryhdistäytyivät ja ajoivat englantilaiset yhteistuumin maasta pois.)
Jos euro romahtaa, kauppa Euroopan maiden välillä laskee, mikä aiheuttaa työpaikkojen menetyksiä. Transaktiokustannukset vähintäänkin nousevat ja kannattavuus laskee. Muita todennäköisesti paljon suurempia negatiivisia vaikutuksia on tietysti myös mutta niitä en osaa arvata.
Kun Nokian romahdus läheni, ymmärsin tilanteen jonkinlaisena asiantuntijana aika hyvin. Nyt jos joutuisin äänestämään kyllä tai ei kannattaako Suomen edelleen olla eurossa, pystyisin varmaan äänen antamaan mutta tietäisin että teen sen äärimmäisen epävarmuuden vallitessa. Kun sanot TM, että euron säilyvyys on vain luottamuksesta ja uskosta kiinni, olen muuten samaa mieltä mutta en sanoisi "vain".
Kuten vuosi pari sitten sanoin niin integraatio vahvistuu nyt oleellisesti tai sitten systeemi romahtaa. Sen suhteen mikään ei ole muuttunut.
Puhuin siis nyt eurosta en EU:sta,
EU:ssa on luottamusongelman lisäksi se ongelma, että vallan siirto yhä korkeammalle hierarkiassa ei ole järkevää. Tai se on järkevää ja välttämätöntä vain jottenkin harvojen asioiden suhteen.
Ongelma on sama kuin valtion suhteessa kuntiin. Kuntien autonomia on nollattu sitä kautta että kunnat tarvitsevat valtiota kustantamaan valtion kunnille määräämiä (lisä)tehtäviä ikään kuin valtio tietäisi parhaiten.
Ei se tietenkään pelkästä luottamuksesta ole kiinni, kyllä sen ymmärrän. Mutta siis, pahimpienkin ongelmamaiden eli lähinnä Kreikan akuutti velkaongelma voitaisiin hoitaa EKP:n arvovallalla, jos luottamuspääomaa olisi riittävästi.
Kreikan ongelma tosin on kieltämättä kroonisella tavalla syvempi. Vaikka kaikki kreikan velka pyyhittäisiin pois, sen budjettivaje olisi niin suuri, että se olisi muutaman vuoden päästä aivan samanlaisessa tilanteessa kuin nyt. Sama ei päde muihin kriisimaihin, esimerkiksi Italia ja Espanja kykenevät melko suurella varmuudella kyllä tasapainottamaan budjettinsa, jos talous kehittyy edes kuten miten myönteisesti ja korot eivät lävähdä kasvoille.
Tämä siis voitaisiin, Kreikkan poliittista ongelmaa lukuunottamatta, melko varmasti hoitaa jos vain luottamusta olisi. Kreikka pitäisi kuitenkin saada ulos Eurosta, koska en usko että se kykenee tasapainotukseen Eurossa ollessaan. Ja EKP:n setelirahoitukseen ei voida ryhtyä niinkauan kun Kreikka on eurossa massiivisine vajeineen.
Lisään vielä tämän, että ongelma on myös, että kello tikittää koko ajan ja luottamus rapautuu. Poliitikkojen hermot kiristyvät, teknokraattisetkin hallitukset alkavat rakoilla, jne.
Jukka, kommenttini Eu-talouskriisistä meni vahingossa Nokia ketjuun. Voiko sen siirtää tänne?
Tässä se kommentti olikin.
Nim. tiedemies,
aika, ja ajan kuluessa tehtävät ja tapahtuvat muutokset luovat eron. Jos Eu keskitettynä järjestelmänä ja euro romahtavat nyt, vahinko on paljon pienempi kuin silloin, jos suomalaisten rahat on maksettu suurpankkien ja velkamaiden pohjattomiin kaivoihin. Rahavaraa on silloin enemmän täällä. Se millä alueella ja kenen hallussa raha on, on vieläkin merkitsevää, vaikka jotkut kuvittelevat, että globalisaation myötä tämä on menettänyt merkityksensä. No, ainakaan Englannilla ei ole harhakuvitelmia tämän suhteen, ja se haalii suurpankkiensa avulla valtavan määrän Eu-pankkitukirahaa tileilleen ja kiertämään alueelliseen talouteensa. Niillä, mm. meidän suomalaisten maksamilla rahoilla, on sitten helppoa selvitä tulevasta romahduksesta. Suomalaisten osana on levitellä käsiään ja katsoa miten Suomi raunioituu. Liekö tämä Eu:n liittovaltion kannattajien tavoitteena? Raha tulee inflatoitumaan, mutta se jolla on tuhat miljardia tileillään on silti paremmassa asemassa kuin se jolla on miljoona.
Mutta tilanne on vieläkin pahempi. Heti kun englantilaiset suurpankit saavat suomalaisten maksamat eurot, ne ostavat niillä turvallisia sijoituksia, kultaa, kiinteää omaisuutta, turvallisempia valuuttoja, sijoituksia luotettaviin kohteisiin, jne. Euromaat joutuvat yhä enemmän pitämään itsellään oman myrkyllisen valuuttansa, jota kukaan muu ei halua kuin nopean vaihdon välineeksi. Riskivaluutta päätyy yhä suuremmassa määrin inflatoituneena tai ladattuna yhä suuremmalla inflaatiopommilla takaisin suomalaisten taskuun. Tämä parantaa edelleen Englannin asemaa ja huonontaa Suomen ja suomalaisten asemaa.
Onnittelen vielä erikseen nim. tiedemiestä siitä, että hän on näköjään ensimmäisenä ihmisenä maailmassa "keksinyt" rahasysteemin, jossa ei ole väliä sillä onko maksajana, rahat itsellään pitävänä tai rahojen saajana.
Laitan sen tähän nyt:
Nim. tiedemies,
aika, ja ajan kuluessa tehtävät ja tapahtuvat muutokset luovat eron. Jos Eu keskitettynä järjestelmänä ja euro romahtavat nyt, vahinko on paljon pienempi kuin silloin, jos suomalaisten rahat on maksettu suurpankkien ja velkamaiden pohjattomiin kaivoihin. Rahavaraa on silloin enemmän täällä. Se millä alueella ja kenen hallussa raha on, on vieläkin merkitsevää, vaikka jotkut kuvittelevat, että globalisaation myötä tämä on menettänyt merkityksensä. No, ainakaan Englannilla ei ole harhakuvitelmia tämän suhteen, ja se haalii suurpankkiensa avulla valtavan määrän Eu-pankkitukirahaa tileilleen ja kiertämään alueelliseen talouteensa. Niillä, mm. meidän suomalaisten maksamilla rahoilla, on sitten helppoa selvitä tulevasta romahduksesta. Suomalaisten osana on levitellä käsiään ja katsoa miten Suomi raunioituu. Liekö tämä Eu:n liittovaltion kannattajien tavoitteena? Raha tulee inflatoitumaan, mutta se jolla on tuhat miljardia tileillään on silti paremmassa asemassa kuin se jolla on miljoona.
Mutta tilanne on vieläkin pahempi. Heti kun englantilaiset suurpankit saavat suomalaisten maksamat eurot, ne ostavat niillä turvallisia sijoituksia, kultaa, kiinteää omaisuutta, turvallisempia valuuttoja, sijoituksia luotettaviin kohteisiin, jne. Euromaat joutuvat yhä enemmän pitämään itsellään oman myrkyllisen valuuttansa, jota kukaan muu ei halua kuin nopean vaihdon välineeksi. Riskivaluutta päätyy yhä suuremmassa määrin inflatoituneena tai ladattuna yhä suuremmalla inflaatiopommilla takaisin suomalaisten taskuun. Tämä parantaa edelleen Englannin asemaa ja huonontaa Suomen ja suomalaisten asemaa
Pohjois-Korean mielipide länsimaista: http://www.youtube.com/watch?v=6NMr2VrhmFI ja turvallisuudesta.
Kehtaako liittoutua länsimaiden kanssa, jotka ajautuvat sotaan itseään vahvemman Aasian kanssa.
Kulta on metallinen fiat-valuutta, jolla on raiskattu narsistisia bulleroita.
Narsistihan on henkilö, jolla on mm. tietämisen harha.
Kun kultabulleronarsisti ei tiedä, onko kulta halpaa vai kallista fundamenttiarvoonsa nähden, sijoitusammattilaiset vievät lopulta kultabulleronarsistin rahat.
Bullerot ovat liian tyhmiä ymmärtääkseen, että monet fyysiset kaupankäyntikohteet ovatkin johdannaisia.
Bulleroiden toisilleen kertomat jutut ovat kuin urbaaneja legendoja. Niiden kertoja sanoo kuulijalleen olevansa joko tyhmä tai huijari.
Englannin rahamäärän kannalta on ihan sama, painoiko lisärahan EKP vai Englannin keskuspankki.
Pelkkä järjetön sijoitushöpinä ei tee sijoittajaa vaan sijoitushöpisijän. Tai taloustoimittajan. Tai huijarin, suomeksi sijoitusneuvojan.
Anonyymi, oi tietäjä,
kerrothan meille mikä on kullan fundamenttiarvo.
Minä kun olin siinä uskossa, että kaikkien tuotteiden arvo on lopulta kiinni niiden kysynnän ja tarjonnan suhteesta, ts. viime kädessä kuluttajien ja käyttäjien psykologisista ja tilanteiden mukaan muuttuvista ordinaalipreferenssi"taulukoista". Kullalla on tiettyjä historiallis-kvantitatiivis-fysikaalisia ominaisuuksia, jotka edesauttavat sen päätymistä suosituksi arvon säilyttäjäksi potentiaalisen kriisin lähestyessä ja siten potentiaaliseksi vaihdon välineeksi, mutta viimeinen sana on tietysti kysynnällä. Tällä hetkellä kullalla on kysyntää niin paljon (myös keskuspankit ovat lisänneet kultavarantojaan), että kulta on todennäköisesti yksi tärkeistä arvon säilyttäjistä ja vaihdon välineistä, jos romahdus toteutuu. Myös kullan hintakehitys on pitkään ollut hyvä.
Kullan fundamenttiarvo on tietysti Marxin 'arvon työteorian' mukainen työarvo. Uuden kullan tuottaminen syö hirveästi resursseja, siis viime kädessä inhimillistä työtä ja ponnistelua, joten kulta todella on arvossaan.
Kulta on myös fetissi. Aasiassa ihmiset ostavat kultaisia ja kullattuja esineitä koska uskovat niiden tuovan onnea ja erityisesti vaurautta. Lisäksi monet varakkaat ihmiset hankkivat kultaa varastoon statussyistä.
Tämä tietenkin tarkoittaa ihan määritelmän nojalla että kulta todella on arvokasta. Mutta talouden ns pitkässä juoksussa sen hankkiminen ei ole sijoitus sanan makrotaloudellisessa mielessä. Siksi on tavallaan ihan oikein sanoa että kulta on Fiat rahaa. Ihan niinkuin paperirahankin kohdalla sen arvosta valtavan suuri osa tulee pelkistä uskomuksista.
Sammalkieli,
siinä tiivistyy marxilainen ongelma. Kun siirtää paljon painavia kiviä paikasta A paikkaan B ja sitten paikasta B paikkaan A, sillä on suuri fundamenttiarvo, mutta onko sen tekeminen kannattavaa? Voit tietysti sanoa, että sinä kyllä tiedät ja tajuat mikä on kannattavaa ja mikä ei, mutta todellisessa taloudessa sen määritteleminen on erittäin vaikeaa keskushallinnollisesti/ suunnitelmataloudellisesti, ja se johtaa usein suuriin ja katastrofaalisiin, ja pieniin, lukemattomiin ja kumuloituviin virheisiin.
Nim. tiedemies,
Kulta ei ole fiat-rahaa, koska sitä ei voi painaa lisää poliitikkojen päätöksillä, vaan se on otsa hiessä ansaittava, joko kaivostoiminnalla tai työllä. Tämä turvaa sen arvoa paremmin kuin fiat-rahan lisäämismetodit sen arvoa.
Lähetä kommentti