Tajunnan virtaa yksilöistä, yhteisöistä, yrityksistä, valtiosta, Homo Economicuksesta ja ryhmävalinnasta

Olen viimeisen puoli vuotta tehnyt puhtaasti teknisiä töitä. Saan jonkun teknisen tehtävän ratkaistavakseni ja toteuttaakseni. Teen työtäni itsenäisesti ja raportoin työn valmistumisesta esimiehelle. Kyselen tietysti välillä esimieheltäni ja työtovereiltani jotain neuvoa. Joskus joku kysyy minulta neuvoa. En enää muistanut millaista on tehdä työtä ilman, että joutuu miettimään alaisia ja työyhteisöä ja keskustelemaan päivittäin asiakkaitten kanssa. Miettimään ihmisiä ja sosiaalisia ryhmiä. Vapaa-aikanani en juuri osallistu mihinkään sosiaaliseen toimintaan. Netin keskusteluryhmiinkin osallistuminen on hiukan jäänyt. Uin, liikun luonnossa, pyöräilen töihin, laitan ruokaa ja luen. Oleellisin sosiaalinen kontekstini on tällä hetkellä perhe. Luen toki edelleen kirjoja, jotka liittyvät ei-sukulaisten väliseen yhteistoimintaan.

Mieleen tulee kuitenkin, että tällainen elämä on jotenkin keinotekoista. Olen kokenut sosiaalisuuden aina hyvin ahdistavana ja siksi olen käsitellyt yhteisöllisyyttä tässä blogissa. En ole erakko, vaan minulla on useita ystäviä. Dyadisia suhteita toisiin ihmisiin.

Jos talouselämä olisi pelkästään sitä, että yksilöt tekevät tuotteita ja myyvät niitä toisille ihmisille ja jos köyhistä ihmisistä huolehtiminen olisi sitä, että yksilö auttaisi toista yksilöä vaikkapa moraalisista syistä, ei yhteisöllisyyttä edes tarvittaisi. Mutta arkitodellisuudessa elävät ihmiset joutuvat elämään monenlaisissa yhteisöissä - perheellinen aikuinen esimerkiksi joutuu nyky-Suomessa elämään perheessä, työyhteisössä ja lasten harrastekerhoissa - vapaaehtoisuuden kanssa on hiukan niin ja näin. Metsästäjä-keräilijä taas eli metsästäjä-yhteisössä, missä yhteisö metsästi suurriistaa yhdessä ja jakoi metsästyksen tuloksen keskenään.

Riista oli julkishyödyke siinä mielessä, että sen tuottaminen vaatii yhteistyötä n:n ihmisen välillä. Yksilöiden kontribuutiosta julkishyödykkeen tuottamiseksi ei ollut ykstyiskohtaista sopimusta vaan yksilöiden kontribuutio perustui normiin, jonka mukaan jokaisen on tehtävä parhaansa, ja kyseisen normin ylläpitoon normin rikkojia pilkkaamalla ja panettelemalla. Ääritapauksessa normin rikkoja suljettiin yhteisön ulkopuolelle, mikä esimerkiksi eskimoiden tapauksessa merkitsi hyvin todennäköisesti kuolemaa. Muita normeja oli ruuan jakamisen normit ja normi jonka mukaan kukaan ei saanut nostaa itseään muiden yläpuolelle ja vaatia esimerkiksi suurempaa päätäntävaltaa tai suurempaa osuutta yhdessä metsästetystä ruuasta. Jälkimmäisen normin rikkojia saatettiin tappaa. (Lähde: Christopher Boehm, Hierarchy in the Forest.)

Markkinatalous ei perustu yhteisöllisiin normeihin vaan kauppaan. Mutta tosiasiassa suurta muutosta ei ole tapahtunut - bushmanneilla oli jo yhteisöllisen talouden lisäksi yksilöiden välinen vaihdantatalous. Jokaisella bushmanni-miehellä oli muissa yhteisöissä kumppaneita, joiden kanssa tehtiin kauppaa ja joita auttettiin vastavuoroisuuden periaatteella. Markkinataloudessa yritysten sisäinen yhteistoiminta ei edellenkään perustu pelkkiin taloudellisiin insentiiveihin vaan yhteisöllisiin normeihin.

Toki yrityksen toimintoja ulkoistamalla markkinoiden merkistystä voi suuresti kasvattaa ja joillain aloilla se on kannattavaakin. Samallalailla valtion voisi periaatteessa minimoida ja tarjota palvelut markkinoilla. Esimerkiksi köyhäinhoidon osalta tässäkin tapauksessa tarvitaan kuitenkin jonkinlaista yhteisöllisyyttä.

Ihmiselle yhteisöissä toimiminen on luonnollista ja usein tehokastakin, koska ihminen on yhteisöllinen eläin jolla on sisäryhmä-moraali. Yhteisö toimii sitä tehokkaammin, mitä suurempi konflikti yhteisön ja ulkoryhmien välillä vallitsee. Yrityksen työntekijöiden keskinäinen yhteistyö vahvistuu, jos jokainen yrityksen jäsen tajuaa kilpailun voimakkuuden henkilökohtaisesti ja kykenee itsekin kontribuutiollaan vaikuttamaan yrityksen taistelukykyyn. On valhe, että ihminen ei olisi yhteisöllinen eläin, vaan pelkästään omaa utiliteettiaan optimoiva toimija. Ihmisellä on heimomieli, joka panee ihmisen toimimaan tehokkaasti kun oman heimon ja toisten heimojen välillä on konflikti. Ihmisellä on heimomieli, joka panee ihmisen rankaisemaan vapaamatkustajia, sitä voimakkaammin mitä suurempi konflikti heimojen välillä on. (Lähde: Puurtinen et al, Costly punishment prevails in intergroup conflict) Ihminen ei rankaise vapaamatkustajia siksi, että hän rationaalisesti optimoi omaa etuaan, vaan siksi että vapaamatkustaja synnyttää hänessä vihan tunteen. Kaikille ihmisille tällaista vihan tunnetta ei tietenkään synny. Kyseessä ovat ns. toisen asteen vapaamatkustajat.

Yritysten keskinäinen kilpailu johtaa edelleen ryhmävalintaan yritysten välillä - syntyy ryhmätason sopeumia eli tehokkaita instituutioita evoluution kautta. Tehottomia käytäntöjä noudattavat yritykset karsiutuvat olemassaolon taistelussa. Esimerkiksi yritykset jotka eivät kykene ratkaisemaan vapaamatkustajan ongelmaa. (Lähde: Marcus Samuelsson, GROUP SELECTION: THE QUEST FOR SOCIAL PREFERENCES, Stockholm School of Economics.)

Korkman pankki- ja fiskaaliunionista

Luulenpa että Korkman on suht oikeassa pankkiunionista ja fiskaaliunionista.

Jos pankkiunioni ( yhteinen pankkivalvonta ) olisi luotu heti alussa rinnan euron kanssa, homma olisi saattanut onnistuakin. Paino sanalla saattanut. Jälkikäteen euroopanlaajuisen pankkivalvonnan luominen taitaa olla hankalaa.

Fiskaalin unionin Korkman tyrmää täysin.

Saksan liittokanslerin mukaan eurobondit [täys fiskaalinen unioni] tulevat vain hänen kuolleen ruumiinsa yli. Eli ei hätää; hänen elinaikaodotteensa on aika pitkä. Tulevan syksyn yksi haaste silti on, miten luoda pankkiunioni ja samalla minimoida sellaista yhteisvastuuta, joka veisi meitä pysyvästi fiskaalisen unionin suuntaan.

Surullinen tosiasia on, että rahaliitto, joka perustettiin toiveiden varassa, pysyy nyt pystyssä pelosta - pelosta siitä rahoituksellisesta, taloudellisesta, sosiaalisesta ja poliittisesta katastrofista, johon rahaliiton sortuminen johtaisi.

Mutta pystyssä se pysyy, vaikka jonkin maan ajautuminen siitä ulos on hyvin mahdollista. Rahaliiton säilyminen on myös Suomen etu, sillä joidenkin tappioiden kirjaaminen yhteisvastuun seurauksena on verrattomasti edullisempaa kuin vaihtoehtoinen näkymä. Tämän hallitus on pääministerin suulla useasti todennut, ja on siinä oikeassa.

Siihen, kannattaako tämän suunnitelman toteuttamiseen vielä luottaa ja satsata - vai kannattaako heittää jo nyt hanskat tiskiin, en osaa oikein ottaa kantaa.

Nokian romahdus ja Suuri Amerikan eläimistövaihto

Etelä-Amerikasta syntyi maayhteys Pohjois-Amerikan mantereelle geologisesti äskettäin eli kolme miljoonaa vuotta sitten, kun Panamankannas nousi merestä tulivuorenpurkausten takia. Tämä yhdistyminen johti lajien joukkotuhoon Etelä-Amerikassa, kun eteläamerikkalaiset lajit korvautuivat suurelta osin pohjoisamerikkalaisella. Aluksi eteläamerikkalaisia lajeja siirtyi Pohjois-Amerikkaan yhtä lailla kuin pohjoisamerikkalaisia Etelä-Amerikkaan, mutta edelliset lajit eivät lopulta pärjänneet vaan kuolivat. Wikipedia kirjoittaa:

Lajienvaihdossa pohjoisesta etelään levittäytyneet lajit osoittautuivat menestyksekkäämiksi kuin etelästä pohjoiseen levittäytyvät. Etelästä pohjoiseen menestyksekkäästi siirtyneet lajit eivät eriytyneet paljoa eteläisistä kantamuodoistaan, kun taas pohjoisesta tulleet eriytyivät tehokkaasti. Monet eteläamerikkalaiset lajit hävisivät kun taas pohjoisamerikkalaisten lajien ei tiedetä hävinneen etelästä saapuneen kilpailun tuloksena.

Vain yksi pussieläin - opossumi - onnistui levittäytymään etelästä pohjoiseen.

Jokainen tajuaa, että eteläamerikkalaiset eläimet eivät olisi voineet varautua Panamankannaksen muodostumiseen millään lailla. Pohjoisamerikkalaiset lajit olivat miljoonien vuosien evoluution myötä kehittyneet kilpailukykyisemmiksi eteläamerikkalaisiin verrattuna ja kun yhteys mantereiden välillä syntyi, seuraukset olivat katastrofaaliset etelän eläimille.

Romahdus oli hieman samanlainen kuin Kolumbuksen Bahama-saarille saapumisen jälkeinen intiaanikulttuurien romahdus. Kolumbuksen käynti Bahamalla ei vielä lyhyellä tähtäimellä merkinnyt yhtään mitään, mutta se oli alkusoitto Cortesin saapumiselle. Atseteekeilla ei ollut mitään edellytyksiä tajuta, että jossain paikassa nimeltä Aragon ja Kastilia (Espanja) oli syntynyt tarve luoda meritie toiseen paikkaan nimeltä Intia, ja tämä tulisi johtamaan ylivoimaisella aseistuksella varustautuneen armeijan tuloon Meksikoon ja Atsteekki-valtion romahdukseen.

Samalla lailla Nokialla ei todennäköisesti juuri kukaan ymmärtänyt, että Applen iPodin julkaiseminen vuonna 2001 olisi alkusoitto Nokian romahdukselle. iPhone ja iPad ovat iPodin suora jatkumo. iPodia ei tietenkään alunperin luotu valtaamaan mobiili-markkinoita vaan sen alkuperäinen ansaintalogiikka oli pelkästään nostaa Applen tietokoneiden arvoa luomalla niistä musiikin jakelun hubi. Siksi Steve Jobs vastustikin pitkään iTunes-softan porttaamista Microsoftin käyttöjärjestelmään. Mutta pian musiikista ja musiikkisoittimesta tuli Applelle taloudellinen arvo sinänsä. Musiikkikauppa iTunes Store syntyi vuonna 2003. Apple ymmärsi muunkin sisältö-busineksen mahdollisuudet pian. Applen sovelluskauppa Appstore taas on iTunesin suora jatkumo. Suunnitelmat iPadista olivat olemassa jo ennen iPhone julkaisua.

Vuonna 2007 mobiilialan ja tietokone/sisältö-liiketoiminnan "mannerten" välillä syntyi lopullinen yhteys. Nokia oli äimän käkenä - alkoi nopea romahdus, käsien heiluttelu, selittely ja syyllisten etsintä. Mitään ei ollut tehtävissä. Samsung nöyrempänä firmana onnistui vielä ainakin hetkeksi sopeutumaan.

Toki Nokialla oli ajat sitten tajuttu, että Internet- ja mobiilimaailma yhdistyvät. Luotiin wap, musiikkikauppa ja satsattiin peli-liiketoimintaan, tehtiin puhelimesta tietokone ("kommunikaattori") jne. Mutta Nokialla ei osattu todellisuudessa varautua tilanteeseen - Apple oli jo vuonna 2007 niin paljon edellä Nokiaa ja niin paljon Nokiaa sopeutumiskykyisempi, että "mannerten yhdistymisen" jälkeen Nokialla ei ollut enää mahdollisuuksia. Kohtalo oli pitkälti sinetöity jo ennen vuotta 2007. Elopin toimilla ei ollut romahduksen loppuunsaattamisen kannalta enää suurtakaan merkitystä.

Kari Silvennoinen puhuu liittovaltion puolesta

Varatuomari Kari Silvennoinen, joka on toiminut puolustusasianajajana eräissä maahanmuuttokriittisiä vastaan nostetuissa sananvapauden vastaisissa oikeusjutuissa, kirjoittaa tänään HS:ssä liittovaltiokehityksestä:

...Me kui­ten­kin eläm­me jo nyt mo­nel­la ta­paa EU-ni­mi­ses­sä liit­to­val­tios­sa. Eu­roo­pan par­la­men­tin ase­tuk­set ("­re­gu­la­tions") ylit­tä­vät nor­mi­hie­rar­kias­sa Suo­men pe­rus­tus­lain, sa­moin mei­dän pe­rus­tus­la­kim­me yli me­ne­vät Eu­roo­pan tuo­mio­is­tui­men (ECJ) ja Eu­roo­pan ih­mis­oi­keus­tuo­mio­is­tui­men (ECHR) rat­kai­suis­saan il­mai­se­mat ylei­set oi­keus­pe­riaat­teet. Kor­keim­mat oi­keus­is­tui­mem­me ovat vel­vol­li­set pyy­tä­mään en­nak­ko­rat­kai­su­ja Eu­roo­pan tuo­mio­is­tui­mil­ta ja nou­dat­ta­maan nii­tä.

Ke­hi­tys on ol­lut hui­keaa ja vie­nyt yh­teis­kun­taam­me hy­vään suun­taan. Se on pa­ran­ta­nut kaik­kia Suo­men kan­sa­lais­ten ja yri­tys­ten se­kä mui­den yh­tei­sö­jen kes­kei­siä pe­rusoi­keuk­sia ja va­pauk­sia. Eu­roo­pan unio­niin liit­ty­mi­sen myö­tä olem­me vih­doin pys­ty­neet jät­tä­mään taak­sem­me syn­keät suo­met­tu­nei­suu­den ajan vuo­si­kym­me­net.

Liit­to­val­tio­ke­hi­tys on vain mää­rit­te­ly­ky­sy­mys. Ke­hi­tys­tä em­me voi kui­ten­kaan es­tää. Sen on Suo­men ny­kyi­nen häi­ri­köin­ti vel­ka­krii­sin hoi­dos­sa osoit­ta­nut. Ajau­dum­me täl­lä me­nol­la mar­gi­naa­liin, mi­kä on pie­nen kan­san val­tio­joh­dol­ta an­teek­si­an­ta­ma­ton te­ko. Sii­nä ta­pauk­ses­sa ku­kaan ei pys­ty en­nus­ta­maan, mi­ten mark­ki­nat koh­te­le­vat mei­tä, saat­taa tul­la hä­tä kä­teen. Täs­tä on ole­mas­sa pal­jon tuo­ret­ta tie­toa vii­mei­sim­män suu­ren la­man ajoil­ta.

Eu­ro on meil­le siu­naus. Se on kui­ten­kin vain pie­ni osa liit­to­val­tio­ke­hi­tys­tä. Ko­ko­nai­suu­des­saan täs­tä ke­hi­tyk­ses­tä on ol­lut meil­le etua ja tur­vaa. Ve­nä­läi­sen ken­raa­lin uh­kai­lut va­lui­vat kuin ve­si EU-Suo­men se­läs­tä. Eu­roo­pan liit­to­val­tioon kuu­lues­sam­me edes iki­ai­kai­set uh­kaa­jat ei­vät pys­ty mei­dän rau­haam­me jär­kyt­tä­mään.

Minusta Silvennoinen on väärässä siinä mielessä, että kun euro-järjestelmä nyt eittämättä on romahduspisteessä, paraskaan halu integroitua länteen ei toteudu vain sitä kautta että haluamme integroitua länteen. Integroitumisen hinta ei voi olla se että velkaannumme korviamme myöten Espanjan, Kreikan ja Italian velkojen takia, varsinkaan jos lopputulos kuitenkin on koko euro-järjestelmän romahdus.

Silvennoinen on oikeassa siinä, että integroituminen länteen on Suomelle elinehto. Se ei ole sitä pelkästään taloudellisesti vaan myös maan turvallisuuden kannalta. Kun Suomi liittyi EU:hun, kansanäänestyksen positiivisen tuloksen takasi öykkärimaa Venäjä. Nurinkurista tosin oli, että Suomi liittyi Venäjän takia juuri EU:hun. Venäjän takia Suomen olisi pitänyt liittyä ensi sijassa Natoon. Natoon liittymiseen kansan rohkeus ei kuitenkaan riittänyt.

Mutta historia tuntuu kulkevan omaa vääjäämätöntä kulkuaan. Eurosta irtaantuminen lienee vääjäämättä pian edessä. Mihinkään onnen tilaan se ei kylläkään johda.

Nokian pääkonttori pysyy Suomessa

Nokian pääkonttorin säilymisestä Suomessa on vieläkin spekuloitu ja Elop lupasi säilyttää pääkonttorin Suomessa. Uskon, että pääkonttori pysyykin Suomessa.

Se pysyy Suomessa niin kauan kuin Nokian itsenäinen taival kestää. Nokialla on todennäköisesti enää vain kaksi vaihtoehtoa: joku ostaa Nokian ehkä hyvinkin pian ja pilkkoo sen tai Nokia kuihtuu hiljalleen marginaaliseksi matkapuhelinten valmistajaksi. Työpaikat menevät molemmissa tapauksissa.

Nokian pääkonttorin paikasta keskusteleminen onkin nyt jo täysin irrelevanttia. Nokian tarina on 95%:n todennäköisyydellä ohi. Luulen että suomalaisten enemmistö alkaa hiljalleen tajuta tämän. Totuuden myöntäminen on uuden alku. Nokia oli tärkeä osa suomalaisten identiteettiä. On aivan tervettä olla järkyttynyt tapauksesta.