maanantaina, tammikuuta 10, 2011

Florida 3

Totesin muutama päivä sitten että Floridassa näkee paljon vanhoja työntekijöitä. USA Today kirjoittikin sitten että noin kolmannes 65-69-vuotiaista on töissä. Osuus oli jo ennen talousromahdusta 20% mutta osuus on siis noussut. Lehti arveli että talousromahduksen aiheuttaman säästöjen menettämisen lisäksi elinijänodotteen kasvu pakottaa amerikkalaiset vanhukset töihin.

Minusta se on vain hyvä. Suomessa elätetään aivan turhaan hyväkuntoisia vanhuksia - lähinnä naisia- kymmeniä vuosia verovaroin.

31 kommenttia:

Aakke kirjoitti...

"Minusta se on vain hyvä. Suomessa elätetään aivan turhaan hyväkuntoisia vanhuksia - lähinnä naisia- kymmeniä vuosia verovaroin."

-Samaa mieltä. Eihän sata vuottakaan sitten vanhukset lyöneet rukkasia naulaan kun täyttivät 60v. Osallistuivat talon töihin siinä missä kykenivät nuoremman väen ohella. Nyt sosiaalinen viitekehys on tietysti siirtynyt muutaman hengen kotitilasta miljoonien ihmisten yhteiskunnan kokoluokkaan.

-Kumpi on parempi, passivoittaa vanhus laitoskuntoon kymmenessä vuodessa kotona, vai vanhuksen aktivointi työn kautta? Itse valitsisin jälkimmäisen. Myös nuorten työttömien kohdalla.

Ironmistress kirjoitti...

Aakke, kuka passivoituu ja kuka ei. Meidän vanhukset ovat seitsemissäkymmenissä ja molemmat harrastavat aktiivisesti senioriurheilua. Isukki viihtyy myös aktiivisesti autotallissa tietsikkaan kytkteyn työstökoneensa ääressä.

Tuo "vanhusten aktivointi työn kautta" on eufemismi pakkotyölle ja orjuudelle. Siihen se reaalimaailmassa johtaa.

Sammalkieli kirjoitti...

Tuota, jos meillä on satoja tuhansia työttömiä jo nyt, niin mistäs sitä löytyisi yht'äkkiä eläkeläisillekin töitä? Miksi eläkeläisten työllistäminen edes olisi tarpeen? Täystyöllisyys vallitsee käsittääkseni vain sosialismin ja suunnitelmatalouden oloissa. [Tai sitten täydellisen kilpailun vallitessa, jolloin työväen huonoin osa elää ensin aikansa nälkärajalla ja kuolee sitten pois tarpeettomana.]

Tajusin kyllä, että tässä on ajatuksena leikata eläkkeitä ja sillä tavoin pakottaa vanhukset metsästämään töitä, joista jo nyt on niukkuutta. Ehkä saadaan samalla nuorisotyöttömyys uuteen nousuun.

Anonyymi kirjoitti...

"Suomessa elätetään aivan turhaan hyväkuntoisia vanhuksia - lähinnä naisia- kymmeniä vuosia verovaroin."

No hyvä. Kerronkin heti 65-vuotiaalle äidilleni, joka käy luomassa lumet kahden vielä vanhemman sukulaisnaisen pihalta, että joutaisitte koko sakki oikeastaan jo kuolla, koska tulette jonkun konservatiivin mielestä liian kalliiksi.

Tai sitten olen tyytyväinen, että aikoinaan yli 40 vuotta palkkatyötä tehneet vanhukset pärjäävät omillaan, jeesaavat toisiaan, hoitelevat lapsenlapsia ynnä muita juttuja, ja bonuksena on aina tuoretta pullaa tarjolla, kun ajelee vierailulle.

Olen aina luullut, että yhteiskunta, joka huolehtii vanhuksistaan ja keventää kansalaistensa työtaakkaa iän ja kunnon mukaan, on inhimillinen sivistysvaltio. Mutta ehkä kyse onkin vain "tehottomuudesta".

Jukka kirjoitti...

Ironmistress. Niin joku aktivoituu vaikka missä olosuhteissa. Toiset ei.

Sammalkieli. Tosiasia on kuitenkin se että valtion verotulojen kasvatus on tullut tiensä päähän. Verovaroin ei ihmisiä elätetä. Ne rakenteet jotka estävät vanhojen ja nuorten työllistymisen on purettava.

Töiden määrä ei ole vakio. Töitä voidaan kyllä generoida lisääkin kustanuksia alentamalla ja tekemällä loisiminen vähemmän atraktiviseksi.

Jukka kirjoitti...

Olen muuten 55 v ja ollut 30 vuotta töissä. En aja tässä omaa etuani. Voisinhan väittä että olen tehnyt osuuteni ja voisin pikapuoliin siirtyä työttömyys-putkeen ja pullan leivontaan.

Ironmistress kirjoitti...

No hyvänen aika, niin sinä oletkin. Mikset tee niin?

Vanhuksista koituu muuten eniten kuluja heidän elämänsä kolmena viimeisenä kuukautena, jolloin he ovat sairaimmillaan. 70-vuotiaana keuhkosyöpään ja maksakirroosiin kuoleva 65-vuotiaana eläköitynyt vanhus aiheuttaa yhteiskunnalle enemmän kustannuksia kuin 90-vuotiaana golfkentälle suorilta jaloilta kuoleva 55-vuotiaana eläköitynyt.

Voimme kyllä teettää orjatyötä ilman palkkaa vaikka kuinka paljon, ja kutsua sitä "aktivoimiseksi". Eri asia on, että a) kuinka tuottavaa se on b) kuinka kalliiksi se puolestaan tulee ja c) kuinka tuhoisaksi se koituu orjien itsensä psyyken kannalta.

Jukka kirjoitti...

Tiedän toki että työ ei ole pelkästään siunaukseksi.

Mutta tässä käy uskoakseni joka tapauksessa niin että elekkeitä joudutaan leikkaamaan. Hyvä tähän nyt vaan on suhtautua rauhallisesti.

>No hyvänen aika, niin sinä oletkin. Mikset tee niin?

Mulla on 12 vuotiaat lapset. Ehkä se vaikuttaa siihen että näen asian hiukan muuten kuin oman henkilökohtaisen "luokkaetuni" mukaan.

Jukka kirjoitti...

Poistin vahingossa Ironmistressin kommentin:

ukka, tuota samaa mantraa eläkeipommista on jankutettu yhtä kauan kuin mantraa työvoimapulastakaan. Mitään eläkepommia sen enempää kuin työvoimapulaakaan ei ole eikä tule.

Eläkkeitä ei makseta veroista, vaan eläkerahastoista. Jotka puolestaan toimivat investointiperiaatteella. Joka toimii niin kauan kun talous kasvaa. Joka voi ei-aineellisena jatkua loputtomiin. Talouskasvu puolestaan ei riipu käytettävissä olevan työn määrästä, vaan työn tuottavuudesta. Pakotettu työvoima puolestaan on äärimmäisen heikosti tuottavaa.

Mitään tarvetta leikata eläkkeitä ei ole eikä tule. Se, samoin kuin työvoimapula, on EK:n pelottelua, jolla se pyrkii vahvistamaan otettaan suomalaisesta yhteiskunnasta ja työelämästä. Veikko Vennamo olisi todennut, että pelin politiikkaa.

Siitä kaikessa lopultakin on kyse. Halutaanko maahan orjatyöyhteiskunta (kuten oikeisto haluaa) vai loisimisyhteiskunta (kuten vasemmisto haluaa).

Jukka kirjoitti...

Aika näyttää.

Verot ovat minusta jo nyt liian korkeat. Minusta valtion menoja on syytä alentaa.

Aakke kirjoitti...

"Aakke, kuka passivoituu ja kuka ei."

-Ironmistress, olet samaa luokkaa käyttäjän LS kanssa. Molemmat varmasti omaatte korkean ÄO:n ja olette korkeakoulutettuja. Samalla olette kuitenkin vähemmistöä. Suurin osa kansalaisista "on mitä on" eli se gaussin käyrän vasemmalla puolella oleva osuus.

---

"Olen aina luullut, että yhteiskunta, joka huolehtii vanhuksistaan ja keventää kansalaistensa työtaakkaa iän ja kunnon mukaan, on inhimillinen sivistysvaltio."

-Toimii ehkä pienemmässä mittakaavassa (=Dunbarin luku), ja jos Jukan tässä blogissa mainitsemia keinoja (=vertaisvalvonta, yhteisresurssin määrittely, yhteisresurssin käyttäjien määrittely, väärinkäyttäjien rankaiseminen) on käytössä. Kuitenkaan näin ei käytännössä ole, vaan kaikki (=yksityishenkilöt, yritykset) pyrkivät minimoimaan osallistumisensa verojen kautta yhteiskunnan kehittämiseen. Miksi minun pitäisi osallistua Maire-mummon vanhuudenpäivien kustantamiseen, jos Maire-mummo ei ole kantanut omaa osuuttaan kekoon?

-Sen lisäksi MONILLA työssäkäyvillä on mahdollisuus huolehtia vanhemmistaan. Miksi valtion pitäisi kustantaa heille erilliset olot vanhustenasunnoissa tai laitoksissa?

-Jos haluat huolehtia vanhuksista, niin pyri Arkadianmäelle. Vanhuksista tulee huolehtia, mutta ei niin, että se vaarantaa nuorempien ja koko talouden tulevaisuuden.

---

"Tosiasia on kuitenkin se että valtion verotulojen kasvatus on tullut tiensä päähän."

-Osittain samaa mieltä. Yritysten ja pääomatulon verotusta EI SAA kasvattaa. Ne kuitenkin pitävät talouden pyörät pyörimässä. ALVia, "karkkiveroa", energiaveroja ja muita kulutukseen perustuvia veroja voidaan kuitenkin hyödyntää.

"Verovaroin ei ihmisiä elätetä. Ne rakenteet jotka estävät vanhojen ja nuorten työllistymisen on purettava."

-Tähän kannattaa pyrkiä, joskin porrastetusti välttäen äkillisiä shokkivaikutuksia.

Jukka kirjoitti...

Täytyy sanoa että osa niistä harmaapäisistä työssä käyvistä näytti ihan tyytyväisiltä ihmisiltä Floridassa. En ymmärrä miksi kyseessä olisi automaattisesti orjatyö.

Työntekohan on aina jossain määrin pakonomaista mutta usein siitä saa myös tyydytyksen. Minä ainakin saan nykyisessä hommassa välillä tyydytystä.

Työtähöän on niin monenlaista - Suomessa yleensä kaikista asioista nostetaan negatiiviset asiat esiin. Anonyymikin tuntuu luulevan että olen viemässä mössöpullaa hänen suustaan.

Varmaan tuokin että sanon että työni on välillä tyyydyttävää on jonkun mielestä törkeää puhetta. Saa pelätä että joku suuttuu ja alkaa lähettää törkypostia tästä.

Jesus sentään.

Aakke kirjoitti...

"Minusta valtion menoja on syytä alentaa."

-Britit on olleet tässä aktiivisia. Joulun alla hallitus ilmoitti 500.000 julkisen sektorin työpaikan leikkaamisesta.

Aakke kirjoitti...

Suomi on tyypillinen germaaninen heimoyhteiskunta. Jos sanoisin, että useamman ihanteena olisi kansallissosialismi, niin en olisi paljon väärässä.

Totuus kuitenkin on, että maailma pyörii pitkälti anglo-amerikkalaisen talouden ja talousmallin mukaan.

Analysoin kansallissosialismia aiemmissa kommenteissani PerSuihin liittyen, ja totesin, että kansallissosialismissa per se ei ole mitään ongelmallista, mutta sellainen malli edellyttäisi, että Suomi asettuisi puolustusasemiin globaalia taloutta vastaan.

Kyseessä kuitenkin olisivat nimenomaan puolustusasemat, ja olisi lähinnä ajan kysymys, kun Suomi jälleen aukenisi maailmalle.

Aukenemisen jälkeinen Suomi olisi kuin entiset itäblokin maat nykyään.

---

Ironmistress on vanhentuessaan muuttumassa vasemmistolaiseksi. En tiedä onko hänellä lapsia, mutta useammat uranaiset alkavat tuntea vetoa vasemmistolaisiin "yhteiskunta huolehtii" -piireihin ennen eläkkeelle jäämistään, kun huomataan, ettei sitä jälkikasvua ole tullut hankittua, ja että ei ole ketään huolehtimassa vanhoilla päivillä.

---

Mielestäni meemi siitä, että työ on paskaa tai mälsää pitäisi katkaista. Jos ihmiset eivät löydä työn iloa nyt tässä hetkessä, niin missä sitten?

Aakke kirjoitti...

Lisäksi nostan hattua Jukan työmyönteiselle asenteelle.

"Työ on paskaa" -meemi tarttuu. Se on kuin tartuntatauti. Jos Suomessa olisi enemmän työmyönteisiä ihmisiä, niin olot olisivat väistämättä paremmat. Niin henkisesti kuin aineellisestikin.

Harmi vain, että "työ on paskaa" -meemiläisiä löytyy tätä nykyä myös johtotasolta.

Jukka kirjoitti...

Olen samaa mieltä, että nyt on Suomessa aika vahvaa tendenssiä sirtyä jonkinlaiseen kevennettyyn kansallissosialismiin.

Persujen ja sosialidemokraattien linjat lähestyvät koko ajan toisiaan. Persujen maahanmuuttokriittiset ovat kovia kritisoimaan kokoomuksen Rydmannia siitä, että ääni Rydmannille voi mennä jollekin rajat auki -ihmiselle.

Toisaalta eikö ääni Halla-aholle yai Johannes Niemiselle voi muuttua yhtälailla ääneksi jonkinalselle puolinaiselle sosialismille ja verojen korotukselle. Johannes on fiksu kaveri ja suosittelisin hänen äänestmistään uusimaalaisille lämpimästi, ellei riskinä olisi että ääni menee vaikkapa Seppo Huuhdalle. Huhta on miellyttävä ihminen ja arvostan sitä että hän julkaisee tavoitteensa ennen vaaleja, eikä pihtaa niitä. Mutta hän ajaa poliittista linjaa joka merkitsee eittämättä valtion roolin vahvistamista ja verojen korottamista.

Tiedemies kirjoitti...

Ei työpaikkojen määrä ole mikään vakio. Muuten Usassa olisi 200 miljoonaa työtöntä. Jos joku jää eläkkeelle, työpaikka saattaa tulla auki, mutta yhtä hyvin voi olla ettei tule. Jos olisin työnantajan asemassa ja jos työstä johtumattomia sairaslomia tms ei tarvitsisi maksaa, palkkaisin mieluummin eläkeläisen jolla on työhistoria kuin vajaa kolmikymppisen jolla ei ole.

Ironmistress kirjoitti...

Aakke, on lapsia ja juuri se panee miettimään asioita kokonaisuuksina.

Vasemmistolaista ruukinmatruunasta ei saa varangikirveelläkään.

Jukka kirjoitti...

Ajattelen ehkä juuri lasteni takia niin että en soisi hwile sitä taakkaa minkä kansa ja politikot ovat heile varaamassa.

Lainataakkaa. Valtavien verojen maksamisen taakkaa jne. Viro on toki tuossa lähellä ja sinne voi lähteä mutta toivoisin että vanhuuteni päivinä lapset pysyisivät lapsineen jossain lähellä.

Jukka kirjoitti...

Pitkältihän tämä sinänsä positiivinen persulainen eliitin kritiikki on johtamassa peronismiin ja uuteen vieläkin tunkkaisempaan sosialidemokratiaan.

Virossa ja jenkeissä kun juttelee ihmisten kanssa huomaa miten keskenkasvuinen valtioon luottava herraa haukkuva mutta herralta tekoja odottava suomalainen usein on.

Jukka kirjoitti...

Toisaalta jos laajaa valtiota tarkastelee haittana, tällaiset kapinat ja muut häiriöt (euro-ongelmat yms.) voi jotenkin ehkä nähdä positiivisina.

Ne keikuttavat venettä ja saavat ehkä instituutioiden ja pelisääntöjen muutoksen käyntiin.

Poliittiselta päätöksenteolta ei voi paljoa odottaa. Luonostaan se vain kasvattaa valtiota askel askeleelta.

Ironmistress kirjoitti...

Ongelma veroissa on se, että mitä alhaisempi veroprosentti, sitä vähemmän vallanpitäjät ovat yhteydessä kansaansa, sitä vähemmän heiltä vaaditaan tulosvastuuta ja sitä vähemmän heihin luotetaan.

Ja sitä pahempia roistoja he myös tällöin ovat.

Korkea veroprosentti on omalla kierolla tavallaan tae siitä, että hallitsijat eivät ole läpikorruptoituneita roistoja.

Ironmistress kirjoitti...

"Työ on paskaa" -meemi tarttuu. Se on kuin tartuntatauti. Jos Suomessa olisi enemmän työmyönteisiä ihmisiä, niin olot olisivat väistämättä paremmat. Niin henkisesti kuin aineellisestikin.

Jos työelämä ei olisi huonontunut sinne tsaarinvallan tasolle, niin mitään "työ on paskaa" -meemiä ei olisi. Metsällä on paha taipumus vastata niinkuin sinne huudetaan. "Työ on paskaa" -asenne ei ole syy yleiseen työpahoinvointiin vaan seuraus siitä. Se on seuraus siitä, että työelämää on tietoisesti ja jatkuvasti huononnettu 1980-luvulta. Ruukinmatruuna on riittävän vanha muistamaan tuon ajan työelämän.

On kovin vaikeaa olla työmyönteinen kun yhteiskuntaa ajetaan koko ajan kyykytys-, tylytys- ja orjuutusyhteiskunnan suuntaan. Sellaisessa tilanteessa mielekkäintä on tehdä täsmälleen niin vähän työtä kuin mikä riittää rangaistuksen välttämiseen.

Kuten todettu, metsällä on paha taipumus vastata kuten sinne huudetaan.

Jukka kirjoitti...

Verotuksella esimerkiksi luodaan järjestelmiä missä yksi tekee työtä ja toinen saa rahat huvitteluun.

Luodaan rakenteita joissa jotkut ihmiset eivät joudu ottamaan vastuuta elämästää ja lapsistaan.

Murskatkaamme korkea verotus. Vaaleilla se ei onnistu mutta kyllä siihen keinot löytyy.

Jukka kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Jukka kirjoitti...

Verotuksella luodaan myös esimerkiksi rakenteita kuten isän aseman heikentäminen tekemällä lasten ylläpito isästä taloudelisesti riippumattomaksi. Sananvapauuden rajoitukset erilaisten toimikuntien työn tuloksena. Vapauden rajoitukset oppilaiden kouluvalinnoissa. Jne. Jne.

Jukka kirjoitti...

Suomalaisesa yhteiskunnassa se joka tuottaa on liian alistetussa roolissa niihin nähden jotka eivät tuota. Valtiokoneisto on niiden ihmisten miehittämä jotka eivät tuota.

Yhteiskunnan dynamiikka laskee. Yhteiskunta on tunkkainen eikä uudistuva. Ei raikas vaan nariseva. Ei innovoiva vaan moralisoiva.

Toiki yhteiskunnassa on muitakin voimia kuin holhousvaltio, joka tehottomasti tuottaa joitain palveluja perustellen yksilöiden turvallisuudella omaa olemassaoloaan. Mutta yksityinen sektorikin on luonteeltaan jäykkien rakenteitten leimaamaa.

Ironmistress kirjoitti...

Demokraattisessa yhteiskunnassa jokaisella yhteiskunnalla on täsmälleen sellaiset johtajat kuin se ansaitsee.

Olisikohan aika äänestää toisin?

Jukka kirjoitti...

Äänestin eduskuntavaaleissa viimeksi Halla-ahoa maahanmuuttokysymyksen takia. Halla-aho on sen jälkeen littynyt perussuomalaisten jäseneksi ja perussuomalaiset ovat saamassa suuren vaalivoiton. Perussuomalaiset pyrkinevät jonkinlaiseen kansallismieliseen sosialidemokratiaan tai peronismiin.

Ääneni menee todennäköisesti tällä kertaa jolekin oiekistolaisemmalle ehdokkaalla. Liberaaleja ei kannata äänestää koska heillä ei ole mitään läpimenomahdollisuuksia. Muttta katsotaan nyt ketä äänestän. Kaikki on auki.

Jukka kirjoitti...

On kovin vaikeaa olla työmyönteinen kun yhteiskuntaa ajetaan koko ajan kyykytys-, tylytys- ja orjuutusyhteiskunnan suuntaan

Ei maailma ruikuttamalla parana. Vaihtakaa työpaikka niin minäkin tein.

Jukka kirjoitti...

Varsinkaan en ymmärrä miten valtion roolin kasvattaminen tätä ongelmaa ratkaisisi. Valtio-työnantaja ei ole sen parempi kuin muutkaan. Lisäksi valtio kuristaa ei vain työntekijöitään vaan myös vero-orjiaan.