Yhteisöllisyys ja yksilöllisyys

Psykologisen hedonismin mukaan ihmisen elämä on hänen oman onnellisuutensa maksimontia. Taloustieteen ajatus Homo Economicuksesta perustuu psykologiseen hedonismiin - ihminen on taloustieteen mukaan omaa etuaan (utiliteettiaan) maksimoiva toimija. Antiikin filosofi Protagoras totesi saman hieman sivistyneemmin: yksilö on kaiken mitta.

Lännessä on tällä hetkellä varsin vahva usko yksilöllisyyden voimaan ja psykologiseen hedonismiin. Alistuminen yhteisölle on länsimaisen ihmisen mielestä vaarallista ja naurettavaa - sanalla sanoen henkistä laiskuutta ja pelkuruutta. 1900-luvulla tapahtunut natsismin ja kommunismin romahtaminen ja henkinen vararikko on vahvistanut länsimaista uskoa yksilöllisyyteen. Islamin - varsinkin shiialaisuuden ja palestiinalaisten ääriliikkeiden kuten Hamasin - kannattajien uhrautuminen aatteelle nähdään pelottavana tai naurettavana.

Lännessäkin monet uskonnolliset yhteisöt vaativat yksilöä alistumaan yhteisölle tai Jumalalle. Juutalaisia evolutiivisestä näkökulmasta tutkineen Kewin MacDonaldin mukaan Jumala onkin todellisuudessa vain jonkinlainen yhteisön personifikaatio.

Hutteriittien ajatuksena on ollut luoda yhteisö jossa yksilöt oman etunsa unohtaen toimisivat mehiläisten tapaan. Hutteriittien alistuminen (Gelassenheit) yhteisölle (Bruderhof) on luonut tehokkaasti toimivan ja nopeasti leviävän yhteisön. Yhteisön rakentaminen on tapahtunut kovalla kurilla mutta ilman väkivaltaa ja ilman vihanpitoa ulkoryhmiä (vääräuskoisia) kohtaan.

Maallisisista länsimaisista ideologioista natsismi vei yhteisöllisyyden - ainakin sanoissa - äärimmilleen. Natsit lainasivat Saksan konservatiiviselta vallankumoukselta (Martin Heidegger, Hannah Arendt) käsitteen Volksgemeinschaft.

Natsit käsittivät kansankokonaisuuden jonkinlaiseksi superorganismiksi jolle yksilön tahto oli täysin alisteinen. Natsien pyrkimyksenä oli kansan täydellinen yhdenmukaistaminen (Gleichschaltung). Natsien suhtautuminen ulkorymiin (ei-arjalaisiin) oli hyvin negatiivinen - juutalaiset ja mustalaiset oli määrä tuhota osana lopullista ratkaisua (Entlösung).

Äärimmäinen yhteisöllisyys näkee siis yksilön vain kansankehon tai seurakunnan jäsenenä ilman mitään itsenäistä roolia. Kaikki yksilöllisyys on pahasta - ihmisen on pyrittävä täydelliseen alistumiseen.

Evoluutiopsykologi David Sloan Wilsonin ja filosofi Elliot Soberin mukaan lännessä on tieteessä pitkään ollut vallalla ns. individualistinen metodologia - esimerkkinä juuri taloustieteen ajatus Homo Economicuksesta. Mutta nyttemmin biologiassa ja taloustieeteessä on yhä selkeämmin alettu ymmärtää että psykologinen hedonismi on samalla tavalla rajoittunut malli ihmisen käyttäytymisen ymmärtämiseksi kuin ajatus ihmisestä kansankehon osana. Ihminen on sekä yhteisöllinen että yksilöllinen eläin ja toimija.

Darwinistinen konservatiivi pyrkii ymmärtämään ihmistä ja ihmiskuntaa voidakseen kehittää maailmasta mahdollisimman hyvän paikan elää. Hän arvostaa sekä yksilöllisyyttä että yhteisöllisyyttä mutta valikoi viisaan puutarhurin tavoin mitä "kukkia" hoitaa ja mitä yrittää hävittää. Kaikki yhteisöllisyys ei ole rakentavaa mutta esim. uskonnon hävittäminen on sama kuin jos puutarhuri rikkiruohoista eroon päästäkseen tappaisi kaikki kukat puutarhastaan.

Länsimaisen ja suomalaisen kulttuurin voima on tähän saakka ollut sekä yhteisöllisyydessä että yksilöllisyydessä. Jotkut fanaatikot ovat kastroimassa tätä länsimaisuuden rikkautta leimaamalla esimerkiksi kaiken uskonnollisuuden pahaksi, koska uskontoon kuuluu alistuminen Jumalan tahtoon. Jotkut hyvintahtoiset henkiset kastraatit ovat vesittämässä yhteisöllisiä rituaaleja (esim. asevelvollisuus) olemattomiin - unohtaen sen luonnonlain että negatiivisilla ja ahdistavilla rituaaleilla on ryhmäkoheesiota kasvattava vaikutus.

Toisaalta länsimaisuutta uhkaa myös yltiöyhteisölliset ja lännelle vihamieliset ideologiat kuten islam. Kun kohtaamme islamin ja puolustamme länsimaisia yksilönvapauksia, meidän on kuitenkin ymmärrettävä selkeästi sisäryhmä- ja ulkoryhmäjako sen sijaan että puolustaisimme länttä vain osana yleisinhimillistä taistelua sananvapauden ja valistuksen puolesta. Sanalla sanoen meidän on kirkastettava viholliskuva jos aiomme jo alkaneessa kulttuurien taistelussa pärjätä. Vihollisen käsitteen ymmärtäminen vaatii jo sekin yhteisöllisyden (sisäryhmän ja ulkoryhmän käsitteiden) ymmärtämistä.

On myös muistetava saksalaisen oikeusoppineen viisaus että vihollinen ei ole välttämättä moraalisesti meitä huonompi - vihollinen on se jota vastaan me taistelemme. Voimme esittää vihollisen meitä moraalisesti huonommaksi osana vihollisen demonisointia mutta vihollisen pahuus on tällöin nähtävä lähinnä käytännöllisenä tietona.