Margaret Mead on yksi antropologian historian suuria nimiä. Hän tutki yhdessä silloisen miehensä RO Fortunen kanssa Uuden Guinean heimoja 30-luvulla. Hänen kirjansa Sukupuoli ja Luonne kolmessa primitiivisessä yhteiskunnassa on osin aika kiisteltykin tutkimus. Kirja on evoluutiopsykologian kannalta oleellinen koska sen on tulkittu edustavan vastapuolta eli kantaa, että ihminen on ensi sijassa ehdollistamisen ja kasvatuksen tuote. Toisaalta ei Mead ollut mitenkään kategoorisesti sillä kannalla etteikö persoonallisuus tai sukupuolierot saata myös olla osittain biologian synnyttämiä / perinnöllisiä.
Luin kirjan ensimmäisen kerran 22 vuotiaana ja se teki valtavan vaikutuksen ja nyt uudelleen. Kirjan oleellinen sanoma on minusta yksilön vapautumisen eetos. Osa Meadin antropologisista väitteistä on osoittautunut kyseenalaisiksi mutta minusta kirjalla on tietty arvonsa.
Mead kuvaa kolmea heimoa, joiden kesken vallitsee valtava erot siinä miten ihmisten edellytetään käyttäytyvän. Kahdella heimolla miesten ja naisten roolit eivät Meadin mielestä eroa juurikaan - toisessa heimossa kaikkien oletetaan olevan huolehtivia & yhteistyökykyisiä, toisessa heimossa kaikkien oletetaan olevan agressiivisia ja itsekkäitä. Kolmannessa heimossa vallitsee sukupuoliroolit jossa nainen on käytännöllinen ja vahva, mies keskittyy rituaaleihin, tansseihin, koristeluun, kieroiluun ja juoruiluun. (Näitä pelkistyksiä on sittemmin kyseenalaistettu.)
Meadin väite on erikoinen: ainakin esimerkin primitiiviset kulttuurit ehdollistavat ihmisiä sillä tavalla, että yksi persoonallisuustyyppi standardoidaan kaikkia koskevaksi normiksi. (Tai kolmannen heimon osalta naisen ja miehen persoonallisuustyyppi erikseen.) Kehittyneemmissä kulttuureissa sama logiikka pätee, mutta niin että eri yhteiskuntaluokkien ja sukupuolten jäsenten edellytetään usein elävän eri mallin (persoonallisuustyypin) mukaan.
Mead on esitetty feministiksi mutta hänen kirjansa ei erityisesti puhu naisten vapautumisesta vaan yksilöiden vapautumisesta erityisesti.
Mielenkiintoisin on minusta lopulta kuitenkin se väite, että vaikka perinteinen yhteiskunta on pakottanut eri ihmiset tiettyyn malliin, se on kuitenkin luonut arvokasta monimuotoisuutta. Vaikkakin monimuotoisuus on ollut sellaista että yksilö ei ole voinut valita minkä muotin mukaan elää, vaan hän on ollut sidottu oman yhteiskuntaluokkansa, sukupuolensa tai uskontokuntansa muottiin. Meadin mukaan on vaarana että tasa-arvo-kehitys alentaa faktisesti monimuotoisuutta, kun edellytetään että kaikilla pitäisi olla samanlaiset arvot, vaikka jotkut asiat kuten sukupuolikäyttäytyminen olisikin vapaampaa kuin nykyään.
Lainausta
Sellainen standardisoitu yhteiskunta, jossa miehet, naiset, lapset, papit ja sotilaat opetetaan omaksumaan samanlainen ja yhtäpitävä arvojärjestelmä, tuottaa välttämättä sellaisia poikkeavia yksilöitä, joita olemme huomanneet arapešien ja mundugumorien keskuudessa, yksilöitä, jotka riippumatta sukupuolesta tai ammatista kapinoivat, koska he luonteenlaatunsa takia eivät pysty hyväksymään kulttuurinsa yksipuolista korostusta. Tällöin tosin yksilöt, jotka ovat sopeutumattomia erityisesti heille määrättyyn psykoseksuaaliseen rooliin, katoaisivat, mutta heidän mukanaan katoaisi tieto siitä, että on olemassa useampi kuin yksi mahdollinen arvojen järjestelmä.
Siinä määrin kuin miehille ja naisille hyväksyttyjen persoonallisuuksien erojen poistaminen merkitsisi kaikkien niiden ilmeneminen tukahduttamista, joita kerran on pidetty erityisen feminiinisinä tai erityisen maskuliinisina, siinä määrin sellainen kehitys sisältäisi yhteiskunnallisen menetyksen. Samoin kuin juhla on iloisempi ja viehättävämpi, jos eri sukupuolet ovat pukeutuneet eri tavalla, samoin on myös vähemmän aineellisten asioiden laita. Jos vaatetus sinänsä on symboli ja naisen hartiahuivi vastaa hänen luonteensa väitettyä pehmeyttä, henkilökohtaisten suhteiden koko järjestelmä on siten monipuolisempi ja enemmän tyydytystä tuottava. Runoilija voi sellaisessa yhteiskunnassa ylistää hyveitä, vaikkapa naisellisiakin hyveitä, joilla ei koskaan olisi sijaa sosiaalisessa utopiassa, joka ei sallisi mitään eroavuuksia miesten ja naisten persoonallisuuksien välillä.
Siinä määrin kuin yhteiskunta - väitetyn erilaisen luonteenlaadun nojalla - sallii jonkin ikäryhmän tai yhteiskuntaluokan tai sukupuoliryhmän pyrkiä päämääriin, jotka ovat toisilta ryhmiltä kiellettyjä, siinä määrin kukin yhteiskunnan jäsen ottaa osaa rikkaampaan elämään. Vaatetuksen, tapojen ja yhteisöllisen reagoinnin mielivaltainen määrääminen vanhempien yhteiskuntaluokan, sukupuolen, ihonvärin tai sen viikonpäivän nojalla, jona kukin on syntynyt, tekee varmasti vääryyttä yksilöiden kehitykselle, mutta samalla tekee mahdolliseksi runsaspiirteisen kulttuurin muodostumisen. Monipuolisimman yhteiskunnan on yksilön vapauden kustannuksella kehittänyt muinainen Intia, jossa ilmeni tuhansia yhteensovittamattomia käyttäytymistapoja, asenteita ja ammatteja, jotka olivat määräytyneet syntymän perusteella. Jokaiselle yksilölle oli siellä suotu varman roolin antama turvallisuuden tunne, vaikka se saattoikin olla epätoivon turvallisuutta. Ainakin jokainen sai olla tyytyväinen siitä, että hän oli syntynyt erittäin monipuoliseen yhteiskuntaan.
Tarkastellessamme poikkeavien yksilöiden asemaa historiallisissa kulttuureissa huomaamme, että ne, jotka ovat syntyneet monipuoliseen yhteiskuntaan, mutta persoonallisuutensa täyden kukoistuksen kannalta väärään sukupuoleen tai väärään yhteiskuntaluokkaan, ovat joka tapauksessa paremmassa asemassa kuin ne, jotka ovat syntyneet yksinkertaiseen yhteiskuntaan, joka ei lainkaan käytä hyväkseen heidän luonteensa erityisiä taipumuksia. Raju nainen yhteiskunnassa, joka sallii rajuuden vain miehille, voimakkaasti tunteellinen aristokratian jäsen kulttuurissa, joka sallii tunteiden suoran ilmaisun vain rahvaalle, rituaaleihin mieltynyt yksilö, joka on kasvatettu protestantiksi maassa, jossa on myös katolisia kirkkoja, kaikki he voivat löytää jossain yhteiskunnan muussa ryhmässä ilmaistuina tunteita, joiden ilmentäminen on heiltä itseltään kielletty. Tällainen henkilö saa tiettyä tukea näiden arvojen pelkästä olemassaolosta, arvojen, jotka ovat hänelle luontaisia, mutta joita hän henkilökohtaisesti ei voi kokea syntyperänsä tai sukupuolensa takia. Niille, jotka tyytyvät katsojan osaan tai elämään mielikuvitusmaailmassaan, tämä saattaa melkein riittääkin. He voivat olla tyytyväisiä katsellessaan paraatia katukäytävältä ja istuessaan teatterin katsomossa tai kirkon penkissä kokien tunteita, joiden suoranainen ilmentäminen ei ole heille mahdollista. Elokuvat antavat karkeaa korviketyydytystä niille, joiden tunne-elämä on nääntymässä nälkään, ja samanlaista korviketyydytystä hienommassa muodossa antaa monipuolisissa yhteiskunnissa taide ja kirjallisuus yksilölle, joka ei viihdy sukupuolessaan, yhteiskuntaluokassaan tai ammatissaan.
...
Sellainen [monimuotoisuuden hyväksyvä] sivistys ei uhraisi niitä tuhansien vuosien kuluessa saavutettuja voittoja, joihin yhteiskunta on päässyt erilaisuutta korostavien normien avulla. Yhteiskunnan tähänastiset ansiot säilytettaisiin, ja jokaista lasta rohkaistaisiin hänen oman todellisen luonteenlaatunsa pohjalta. Nyt meillä on naisille määrättyjä toimintakaavoja ja miehille määrättyjä toimintakaavoja. Silloin meillä olisi toimintakaavoja, jotka ilmaisisivat erilaisia taipumuksia omaavien yksilöiden erilaisia pyrkimyksiä. Kullakin mielensuunnalla pitäisi olla omat eettiset säädöksensä, omat sosiaaliset symbolinsa, oma taiteensa ja oma elämäntapansa.
Historiallisen kehityksensä aikana oma kulttuurimme on turvautunut moniin keinotekoisiin erotteluihin luodakseen rikkaita ja toisilleen vastakkaisia arvoja. Silmiinpistävin näistä erotteluista on nojautunut sukupuoleen. Näiden erojen pelkkä poistaminen ei riitä yhteiskunnalle, joka tahtoo kehittää toimintakaavoja, joissa kunkin yksilölliset lahjat pääsevät ilmenemään sen sijaan, että ihmiset pakotettaisiin heille huonosti sopiviin muotteihin. Jos tahdomme saavuttaa korkeamman kulttuurin, joka sisältää runsaasti toisilleen vastakkaisiakin arvoja, silloin meidän täytyy hyväksyä ihmisen mahdollisuuksien koko asteikko ja siten luoda nykyistä vähemmän mielivaltainen yhteiskuntajärjestys, jossa jokainen inhimillinen taipumus saa oikean paikkansa
Oma kommenttini
Arvojen moninaisuus ei tietenkään ole pelkästään hyvä asia.
Jonathan Haidt lainaa kirjassaan The Righteous Mind Bertrand Russellia joka toteaa, että sosiaalinen koheesio toisaalta ja vapaus toisaalta ovat molemmat välttämättömiä hyvälle yhteiskunnalle:
Sosiaalinen koheesio on välttämättömyys, eikä ihmiskunta ole vielä koskaan onnistunut luomaan sosiaalista koheesiota vain rationaalisin argumentein. Jokaisella yhteiskunnalla on kaksi vastakkaista riskiä: yhtäällä luutuminen liian kurin ja perinteisiin jämähtämisen takia ja toisaalla moraalinen turmeltuminen tai ajautuminen vieraan vallan alaiseksi sitä kautta, että yksilökeskeisyys ja yksilön itsenäisyys tekee yhteistyön mahdottomaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti