Natoa kannattavien kansanedustajien sitoutuminen päätökseen on tärkeää

HS: "kansanedustajien halutaan itse muodostavan käsityksensä, jotta he voivat seistä päätöksen takana myös mahdollisen Nato-jäsenyyden vaikeina hetkinä. Tämän takia ulkopoliittinen johto tulee mitä todennäköisemmin pysymään mahdollisimman kauan hiljaa omasta kannastaan."

Tämä lienee nyt tässä tilanteessa oikea lähestymistapa.

Tiedän että olen puhunut vuosia, että Niinistö on mielipidejohtaja ja hän voi - ja hänen pitää - vakuuttaa kansa Naton taakse.

Toisaalta nyt kun Venäjän törkeä provokaatio Suomea vastaan on lähes varma Nato-jäsenyyden haun myötä, on tärkeää että jokainen tekee itse päätöksensä, jotta jokainen sitoutuu päätökseen.

Nyt ei saa olla niitä kansanedustajia, jotka sanovat "mä noudatin vain puoluekuria", kun ensimmäinen Venäjän provokaatio tapahtuu.

ps. Mieleen tulee kalsea esimerkki Natsi-Saksasta. Kuolemankomppanien miehiltä kysyttiin, onko jollakulla sitä vastaan, että pitäisi osallistua tämmöisiin "talkoisiin Saksan kansan hyväksi". Ne, jotka eivät suostuneet osallistumaan, saivat muita tehtäviä. Osallistujat näkivät, että vapaamatkustajia ei rangaistu, joten he tiesivät, että olivat itse lähteneet mukaan vapaaehtoisesti. Natsi-Saksa sitoutti ilmeisesti näin suuren osan ihmisiä. Natsi-kannattajat tiesivät että he eivät tehneet rikoksia ihmisyyttä vastaan käskystä, vaan vapaaehtoisesti.

Venäläisen joukko-osaston yhteisöllisyys ja teamihenki on heikkoa

Kuten blogin vanhimmat seuraajat tietävät yhteisöllisyyteen liittyy usein uusien jäsenten initiaatiorituaaleja, jotka saattavat olla melko raakojakin. Initiaatioriittien rajuuden on joissain tutkimuksissa osoitettu lisäävän yhteisön tehokkuutta väkivaltaisessa konfliktissa vahvistamalla yhteisön koheesiota ja yksilöiden sitoutumista ryhmään.  Mitä useammin heimo joutuu sotimaan sitä ahdistavampia rituaaleja heimo käyttää. 

HS kertoo tänään siitä, mitä on Venäjän huonon menestyksen takana. Initiaatoriitit ovat kyllä rajuja, mutta jostain syystä ne eivät johda ryhmäkoheesion kasvuun. Ehkä niiden mielivaltaisuuden takia.

Modernissa armeijassa komppanian ja joukkueen yhteisöllisyys ja teamihenki on tärkeä asia. Komppanian ja joukkueen ryhmäkoheesio on armeijan toimivuuden oleellinen rakennuspalikka. 

Alan asiantuntija sotilaiden kehoa ja mieltä Maan­puolustuskorkeakoulun diplomityössään tutkinut majuri Eerika Vaahtovuo toteaa HS:ssä:

Ryhmäkoheesio on se, millä ihminen taistelee. Sitä ryhmää siellä puolustetaan. Mitään suurta ideologiaa tai edes isänmaata siinä ei tarvitse konkreettisesti puolustaa.

Venäjällä komppanioiden tiedetään HS:n mukaan sitouttaneen uusia jäseniään kidutuksella, kiristämisellä ja henkisellä nujertamisella.

HS kirjoittaa:

Venäläisessä varusmieskoulutuksessa on useita tekijöitä, jotka ovat omiaan heikentämään sotilaan taisteluhenkeä. Venäjä on lähettänyt Ukrainaan taistelemaan myös varusmiehiä. 

Yhdysvaltain puolustusministeriö kertoi, että ruoka- ja polttoainehuollon hankaluuksien lisäksi venäläisten joukkojen yhteishenki rakoilee.

Yhdysvalloilla on näyttöä siitä, että heikko taisteluhenki ja yksiköiden yhtenäisyyden puute ovat kasvavia ongelmia Ukrainassa taistelevien venäläissotilaiden keskuudessa, Yhdysvaltain puolustusministeriön tiedottaja John Kirby sanoi tiedotustilaisuudessa.

”Se ehdottomasti heijastuu mahdollisina sotilaallisen tehokkuuden vaikeuksina.”

YHDEKSI syyksi ongelmille on arveltu sitä, että Venäjä on lähettänyt hyökkäyssotaansa myös varusmiehiä. Sitä ei tiedetä, kuinka paljon heitä on rintamalla. Jopa Venäjän puolustusministeriö on kuitenkin myöntänyt, että Ukrainan asevoimat on ottanut venäläisiä varusmiehiä sotavangeiksi.

...

Venäläisessä varusmieskoulutuksessa on muitakin tekijöitä, jotka ovat omiaan heikentämään sotilaan taisteluhenkeä. Paikallinen media ja järjestöt ovat raportoineet useista varusmiesten rajuista pahoinpitelyistä.

Virallinen nimitys tapahtumille on simputus, mutta käytännössä monen venäläisen varusmiehen sosiaalistaminen osaksi yksikköään on sekä henkisesti että fyysisesti niin nujertavaa, että se äityy toistuvasti hengenvaaralliseksi.

SIMPUTUS on tiettävästi johtanut paitsi varusmiesten kuolemaan myös siihen, että simputtajat ovat itse päässeet hengestään. Vuonna 2019 Kaakkois-Venäjän Gornissa varusmies surmasi kaksi upseeria ja kuusi muuta sotilasta. Paikallisen median mukaan joukkomurhaa oli edeltänyt varuskunnan upseerin uhkaus siitä, että nuorukainen raiskattaisiin pian.

Venäjän varuskunnissa vallitsee eräänlainen kahtiajako. Asepalvelukseen astuvat ovat ”henkiä” tai ”haamuja”. He, joilla palvelusta on jäljellä alle puoli vuotta, ovat ”pappoja”. Simputuksesta käytetty venäjänkielinen ilmaisu dedovštšina tarkoittaakin kirjaimellisesti ”pappojen valtaa”.

Varusmiespalvelustaan aloittelevien ”haamujen” initiaatioriitteihin on vielä 2000-luvulla kuulunut useita väkivallan muotoja, kuten tukehduttamista ja seksuaalista väkivaltaa. Näitä simputuksen muotoja on kuvaillut esimerkiksi Vice-julkaisu vuonna 2006. Tuolloin julkaisu kertoi, että edeltävänä vuonna vähintään 16 varusmiestä oli kuollut vanhempien varusmiesten eli ”pappojen” käsittelyssä.

VIRALLISIA tilastoja simputuksesta ei löydy helposti – jos niitä edes on. Asiaa vuonna 2019 selvittänyt venäläisjulkaisu RBC havaitsi, että simputuksesta annetut tuomiot ovat laskeneet tasaisesti edeltävät kymmenen vuotta.

Silti vuonna 2020 juristi Aleksandr Latynin Sotilaiden äidit -järjestöstä kertoi The Moscow Times -lehden haastattelussa, että järjestölle tulee päivittäin noin 300 puhelua, joista noin 30 koskee simputusta. Simputukseen liittyviä sähköposteja tuli yksi tai kaksi joka päivä.

Latynin arvioi, että heidän tietoonsa tulevat tapaukset ovat vain jäävuoren huippu. VASTAAVIA tapauksia on dokumentoitu viime vuosina myös niissä sotilasyksiköissä, joiden tiedetään nyt sotivan Ukrainassa.

...

Petsamon 200. prikaati on tiettävästi lähettänyt Ukrainaan kaksi taisteluosastoa, joiden kummankin vahvuus on noin 800 – 1 000 sotilasta. ...

Petsamon 200. prikaatista on vahvistettu sotilaan itsemurha viimeksi vuonna 2020. Paikallinen media tosin väitti, että ruumiita löytyi kolme: yksi sotilaista oli tehnyt itsemurhan, toinen jäänyt juovuksissa auton alle ja kolmas kuollut sydämenpysähdykseen.

Korruptio, väkivalta ja kurittomuus ovat mediatietojen mukaan yleisiä. Sotilaita on myös yksinkertaisesti kadonnut. Petsamon prikaati ei ole menestynyt hyvin Ukrainassakaan. Perjantaina Ukrainan presidentinhallinnon edustaja väitti, että toisen Petsamon 200. prikaatista kootun taisteluosaston 648 sotilaasta 645 olisi kuollut. Kolmesta henkiin jääneestä kaksi oli ilmoituksen mukaan haavoittuneita.

SOTILAIDEN selviytymistä Ukrainan taisteluolosuhteissa heikentää myös taistelustressi. Sotilastovereiden menettäminen rintamalla ja kuolemanvaaraan joutuminen ovat ”todella vaikuttavia ja merkittäviä osia” yhtälössä, joka lisää sotilaiden taistelustressiä, sanoi majuri Eerika Vaahtovuo HS:lle viime viikolla.

Ukrainaan komennettujen Venäjän joukkojen mielialoista ei tiedetä vielä kovin paljoa. Vaahtovuon mukaan taisteluiden keskellä kansakunnan suuremmat tavoitteet voivat olla täysin sivuosassa, kun sotilaat keskittyvät omaan ja ryhmänsä selviämiseen.

Vertailun vuoksi voi tutustua siihen, miten Natsi-Saksa onnistui komppanioiden ja joukkueiden teamihengen ratkentamisessa varsin hyvin.

Integroituuko Eurooppa Venäjän hyökkäyksen takia?

Sitten kun eurooppalaiset ajattelevat että sen Rajaseutu - kuten Ukraina - on Pyhää maata barbarian ja sivistyksen rajalla, Euroopasta on tullut moraalinen yksikkö, eräänlainen metakansakunta. Euroopan integraatio on edennyt ison harppauksen.

Puolalaiset ajattelivat aina että Galitsian seutu on Rajaseutua eli jotenkin Pyhää maata.

Muillakin kansoilla on käsittääkseni tällaisia käsitteitä. Venäläisilläkin. Venäläisen historioitsijan Peter Turchinin mukaan valtakunta syntyy aina Rajaseudulla. Venäjä syntyi Turchinin mielestä Tataarirajalla. Sen takia Krim on venäläisille ehkä jotenkin Pyhä myös.

Amerikkalaisilla länsi eli frontier oli Rajaseutu villiä intiaanien asuttamaa maailmaa vastaan. Turchinin mukaan USA:n valkoiset etniset ryhmät integroituivat kansakunnaksi osittain intiaanisotien myötä.

Tietysti käytännössä Rajaseutuun liittyy usein se, että "ne toiset" ovat siellä myös. Etninen ryhmä joka saatetaan jopa tuhota. Amerikkalaisilla intiaanit, venäläisillä tataarit, puolalaisilla ukrainalaiset.

Tämän toteaminen ei tietenkään tarkoita sitä, että intiaanien kärsimykset pitäisi ohittaa, vaan että asiat pitäisi nähdä niin kuin ne ovat. Pelkkä "valkoinen mies on syyllinen"-ajattelu ei selitä historian kulkua. Apashien sankaruus taistelussa valkoisia vastaan lienee jokaiselle nykyihmisille selviö.

Suomalaisuus - punaisten ja valkoisten integroituminen kansaksi 1918 jälkeen - syntyi myös siksi että Suomi on Rajamaa. Venäjän uhka loi kansakunnan.

Venäjä yhdisti Suomen 1939 ja Ukrainan 2014

Verkkouutiset kertoo:

"Viron puolustusvoimien kenraalimajuri Meelis Kiilen mukaan Venäjän presidentti Vladimir Putin on tehnyt Ukrainaan hyökätessään saman virheen kuin Neuvostoliion johtaja Josif Stalin aloittaessaan talvisodan Suomea vastaan.

– Kun Stalin hyökkäsi vapaaseen ja demokraattiseen Suomeen, diktaattori odotti silloin myös nopeaa voittoa ja kaikkien maiden proletaarien piti liittyä yhteen. Kävikin sen sijaan niin, että Stalin paransi suomalaisen yhteiskunnnan sisällissodan jälkeiset haavat ja yhdisti koko Suomen kansan taistelemaan idän vihollista vastaan, Kiili kirjoittaa Viron yleisradiohtiö ERR:n sivuilla.

Virolaiskenraalin mukaan Putin on tehnyt saman Ukrainassa jo vuonna 2014, jolloin Venäjä miehitti Krimin niemimaan. Nyt hyökkääjä kohtaa Ukrainassa kansan, jolla on tahtoa puolustaa itseään."

Toisin sanoen Ukrainan vahva puolustus perustuu kahdeksan vuoden aikana kerättyyn kansalliseen pääomaan. Se ei ole syntynyt hetkessä.

Tämä pitää pitää mielessä tämän päivän Suomessa. Kansallista pääomaa on kerättävä nyt eikä vasta silloin, kun vanja tulee taas rajan yli.

Ensimmäinen askel on se, että jokainen tunnistaa uhan. Meillä on pitkään tehty tässä suhteessa nakerrustyötä. Halosen ja Niinistön uhan vähättely -puhe on ollut epäisänmaallista toimintaa.

Onneksi uhan tunnistamisessa on edistytty voimakkaasti.

Putin ei ole hullu vaan laskemoiva diktaattori, tyranni ja kansanmurhaaja: peliteoria avuksi

Verkkouutiset kirjoittaa - suosittelen lukemaan koko jutun: 

Tarton yliopiston aatehistorian professori Pärtel Piirimäe arvostelee Eesti Ekspressissä näkemyksiä Venäjän johtajan Vladimir Putinin ”hulluudesta”. Hänen mukaansa kyse on vain lohduttavasta ajatuksesta, että ”maailma olisi ennallaan, jollei vain suurvallan johtoon olisi päätynyt hulluudesta kärsivä despootti”.

– Valitettavasti tällainen ajattelu on lähinnä toiveajattelua. On vähintään kaksi seikkaa, jotka viittaavat siihen, että Putin on edelleen rationaalinen toimija, jolla on johdonmukainen tavoitehierarkia ja joka on kykeneväinen tekemään punnittuja päätöksiä eli valitsemaan sopivimmat välineet omien tavoitteiden saavuttamiseksi.

Piirimäe korostaa, että nämä rationaalisen toimijat tavoitteet eivät välttämättä ole muiden ihmisten mielestä järkeviä.

– Putinin tavoite luoda uudelleen Neuvostoliitto tai keisarillinen Venäjä tuntuu eurooppalaisesta järjettömältä, koska eurooppalaisen mielestä poliitikon tavoite tulisi olla hyvän elämän takaaminen yksilöille eikä kansallisen grandezzan [suuruuden] tavoittelu.

Hän huomauttaa, että myös rationaalinen toimija tekee virheitä. Putinin on väitetty massiivisten Ukrainaa taistelutahtoa koskevien virhearvioiden lisäksi aliarvioineen länsimaiden yhtenäisyyden ja voimakkaan reaktion.

...

Piirimäe ottaa avuksi peliteorian selittämään Putinin näennäistä hulluutta. Esimerkiksi pelkuripelin voittamiseksi tarvitsee vastustajalle antaa vaikutelma, että voiton saamiseksi on valmis vaikka itsetuhoon.

– Tunnetuimmassa esimerkkipelissä kaksi autoa ajaa vastakkaisista suunnista toisiaan kohden pitkin keskiviivaa. Ensimmäisenä tien reunaan väistänyt kuljettaja on pelkuri ja häviäjä. On selvä, että huonoin tulos on, että molemmat yrittävät voittaa hinnalla millä hyvänsä ja saavat surmansa. Siispä viivalla loppuun asti pysyminen on erittäin epärationaalista.

Hän huomauttaa, että Putinin harrastama ydinaseilla uhkailu ei ole mitään muuta kuin pelkuripeliä erittäin korkein panoksin. Putin haluaa antaa vaikutelman, että hän on valmis menemään ”pisimmälle”, ja että maailmaa voivat kohdata ”ennennäkemättömät” seuraukset.

Katso pelkuripeli wikipediassa,

Historian syklisyydestä - Francis Fukuyaman haastattelu

Francis Fukuyaman haastattelu Washington Postista kannattaa lukea. Fukuyaman kirjaa Historian Loppu usein pilkataan - lähinnä ne jotka eivät ole lukeneet sitä. Fukuyama esitti ajatuksen historian lopusta ja liberalismin voitosta, mutta teki monta varausta sen suhteen, että tämä oikeasti tapahtuisi.

Fukuyama on sittemmin ymmärtänyt historian syklisyyden - liberalismin voitto 1989 ei ollut lopullinen, vaan autoritarismi ja ääripopulismi palasi Putinin, Trumpin ja Xin hahmoissa. Fukuyaman väite kuitenkin on, että nyt oikeistopopulismin henkinen pohja on romahtamassa USA:ssa ja liberalismin uusi aalto on tulossa - Ukrainan sota toimii katalyyttinä.

Fukuyama ei väitä että liberalismi välttämättä on voittamassa tai varsinkaan että se voitto välttämättä olisi lopullinen, mutta elää toivossa. Hän toivoo että ainakin historian syklisyyteen liittyneet pahimmat ongelmat voitaisiin välttää.

Fukuyama: I have a general theory about this populist moment. It has to do with generational turnover. People really like being in liberal societies after they’ve gone through either horrible nationalist conflict (as in the two world wars of the 20th century) or they’ve had to live under authoritarian dictatorship (as people in Eastern Europe and the former Soviet Union did under communism).

This generational cycle has turned, and you’ve got this whole generation of people who don’t appreciate liberal democracy because they haven’t really experienced the alternative.

En ota kantaa onko Fukuyama kaikessa oikeassa, mutta epäilemättä historia on syklinen siinä mielessä mitä Fukuyama tässä haastattelussa piirtää. Toivoakin siis on. Maailma voi muuttua paremmaksi(kin) tämän prosessin kautta.

Ei tosin lopullisesti mutta väliaikaisesti.

Autoritarismin haitat on taas kerran kerrattu hyvin Venäjällä ja muuallakin. Liberalismi (liberaalinen demokratia ja konsumentarismi) voi saada hetkellisen voiton, kunnes se taas rapautuu omiin sisäsyntyisiin ongelmiinsa eli siihen että liberalismi ei tarjoa ihmiselämelle merkitystä.

Liberalismin sisäsyntyistä ongelmaa Fukyama käsittelee seuraavasti:

Sargent: I’d like to talk about another idea in “The End of History,” that the victory of Western liberalism would create a kind of “boredom” with a world in which great questions are resolved, and a “nostalgia” for a world in which you had to pick a side in a grand battle of ideas.

I wonder whether we’re seeing something like this in the extraordinary outpouring of support for Ukraine across the West: There’s a mass embrace of this opportunity to stand tall again on one side of an ideological struggle.

Fukuyama: I think that’s right ...The spirit of 1989 went to sleep, and now it’s being reawakened. I do think people like the idea of struggling for a just cause, and they really haven’t had anything other than consumerism and mindless middle-class pursuits in the last 30 years.

By the way, I think a lot of that right-wing populism is driven by that same boredom.

Sargent: I wonder if this reflects some sort of fundamental failing on the part of liberal democratic capitalist societies.

Fukuyama: Liberalism is a doctrine that deliberately says, “The purpose of politics is not to serve final ends, like the vision of the good life that’s defined by religious doctrine, because we can’t agree on what those are. So we’ll agree to tolerate people that are very different from us.”It means that every liberal society therefore has a weaker sense of community than one based on a single religion or single ethno-nationalist tradition. Liberalism by design doesn’t give people this tightly bound sense of brotherhood or sisterhood with their fellow citizens.

Tuottaako viha veljeyttä vai onko se rappeutuneen aikakauden sairaus?

Ukrainalainen nainen toteaa HS:n haastattelussa 

Tunnen hyvin paljon vihaa. Olen täynnä suuttumusta. Haluan, että Venäjä lakkaisi olemasta.

Samana päivänä katselin Akateemisessa kirjakaupassa kirjaa I hate men, jonka oli kirjoittanut feministi Pauline Harmange. Kirjan takakennassa tehtiin kysymys:

... what if mistrusting men, disliking men – and yes, maybe even hating men – is, in fact, a useful response to sexism? What if such a response offers a way out of oppression, a means of resistance? What if it even offers a path to joy, solidarity and sisterhood? 

Eli entä jos viha on mielekäs reaktio seksismiin kysyy Harmange. 

Herää tietysti kysymys: Entä onko viha mielekäs reaktio Venäjän hyökkäykseen Ukrainaan tai Venäjän uhkaan Suomea kohtaan? Ehkä viha tarjoaa polun iloon, solidaarisuuteen ja yhteisöllisyyteen myös Ukrainan ja Suomen tapauksessa? 

Suomessa on kokemusta vihasta ja vihan lietsonnasta venäläisiä kohtaan:

Suuri humanisti Arvid Järnefelt, suomalaisen isän ja venäläisen äidin poika, joka oli Venäjän vallan aikana puhunut kansojen veljeydestä,  kirjoitti vuoden 1918 tapahtumien jälkeen:

Tämä luonnollinen (…) viha oli saatava suomalaisessa itsetietoiseksi voimaksi, joka yhtä varmasti kuin vesi sihahtaa tulikuuman raudan kosketuksesta, estäisi suomalaisia koskaan sekaantumasta venäläisiin.

Muita klassisia esimerkkejä suomalaisesta ryssävihasta ovat Akateemisen Karjalaseuran valajäsenet n:o 1 Elias Simojoki ja n:o 27 Elmo Kaila. Edellinen kirjoitti klassikkoartikkelin Ryssänviha Ylioppilaslehdessä 3.3.1923, jonka kansallisarkisto on digitalisoinut. Kirjoitus on kieltämättä puhdasta vihan lietsontaa.

Sen sijaan professori Timo Vihavainen julistautuu Erich Frommin opetuslapseksi ja näkee vihan ja vihan lietsonnan - olkoot sitten kyseessä ryssäviha tai marksilainen luokkaviha - lähinnä persoonallisuushäiriöksi. Vihavainen ei usko suomalaisten suhtautumisen Venäjään sodankaan aikana olleen ensisijassa vihaa. Vihavaisen mukaan vihan lietsonta ei saanut kansan kannatusta. Se oli radikaalin eliitin – erityisesti ylioppilasnuorison – aate ja moni suomalainen kristitty talonpoika vierasti Vihavaisen mukaan moista ihmisvihaa. Vihavaisen mukaan suomalaiset taistelijat kokivat vihollisen ensi sijassa kammottavana ja vaarallisena, mutta kuitenkin ihmisenä. Vihan lietsonta on Vihavaiselle rappeutuneen aikakauden sairaus.

No kumpi sitten on oikeassa Vihavainen vai Venäjää vihaava ukrainalainen nainen?

Uskon itse, että viha tilanteessa missä ulkoinen voima hyökkää kimppuusi, on terve ja voimaannuttava tunne, jota esi-isämme ovat ajoittain tunteneet puolustaessaan heimoaan hyökkääjää vastaan.  Mutta pitkäaikaisena tilana viha tuskin on tervettä. Tässä suhteessa se muistuttaa ehkä stressiä, joka hetkellisenä ajaa ihmistä tehokkaaseen toimintaan, mutta jatkuvana sairastuttaa.

Ehkä osa ihmisistä kestää vihaa paremmin kuin muut. Simojoki vaati nuoria ylioppilaita yhdistämään rakkauden (isänmaahan, rakkaisiin) ja vihan (isänmaan viholliseen). Ehkä viisaus on siinä. Viha yhdistettynä rakkauteen estää vihaa muuttumasta ihmistä sairastuttavaksi voimaksi. Ehkä - ehkä ei. 

Ehkä viha on oikeutettua silloin kun heikompi osapuoli puolustautuu vahvempaa kohtaa, mutta tuskin silloin kun sillä motivoidaan vahvempaa heikomman lividointiin?

Nato-jäsenyyden puuttumisen hinta?

Lisäys 8.3. klo 18 HS päivitti tietojaan ja väitti, että tällä hetkellä ei sittenkäään vaikuta että ulkomainen raha olisi poistumassa maasta ja maariski kasvamassa. Toivotaan että näin.

Vaikka emme panisi mitään hintaa sille, että riskeeraamme maamme itsenäisyyden ja poikiemme hengen, Nato-jäsenyyden puuttuminen maksaa konkreettisesti, kun ulkomaiset investoinnit Suomeen loppuvat. HS kirjoittaa mm. tässä:

Ulkomaiset sijoittajat ovat ryhtyneet tyhjentämään salkuistaan suomalaisia osakkeita ja myynnit ovat kiihtyneet viime päivinä Ukrainan kriisi kärjistyttyä sodaksi , arvioivat osakestrategit viime viikolla HS:lle. Myynnit ovat laskeneet Helsingin pörssiä suhteellisesti rajummin kuin muualla Euroopassa.

... 

Helsingin pörssin OMXH-yleisindeksi on laskenut vuodenvaihteesta noin 20 prosenttia, kun esimerkiksi Wall Streetillä suuryhtiöiden kurssiliikkeitä seuraava S&P 500 -indeksi on pakittanut samassa ajassa vain kymmenisen prosenttia ja globaalit osakkeet vain päälle viitisen prosenttia. 

Totesin vuonna 2014 Sarastus-artikkelissa miten Suomen käy ilman Naton turvatakuita:

Kun Ukrainan valtio on likvidoitu tai pilkottu, seuraava painostuksen kohde on todennäköisesti Suomi. Suomi ei ole henkisesti eikä turvallisuuspoliittisesti varautunut asiaan. On oikeastaan turha tässä edes käsitellä sitä, mitä Suomen pitäisi tehdä toisin. Kriisitietoisuuden on kasvettava voimakkaasti ennen kuin tilanne voi parantua. Aluksi suomalainen turvallisuuspoliittinen kriisi ei tietenkään konkretisoidu ihmisten elämään millään tavalla, mutta hiljalleen tilanne alkaa muuttua. Kehityskulku saattaa olla vaikkapa seuraavanlainen:

1. Lännen Venäjään kohdistuvien talouspakotteiden takia idänkauppa alkaa laskea heti. Mutta lisänä tulee suurempi haitta: Suomi ei tavallaan ole enää lähellä mitään markkinoita. Tähän mennessä on puhuttu, että Suomi on ulkomaisille sijoituksille mielenkiintoinen, koska Helsinki on lähellä Pietaria. Tämä etu menetetään. Ulkomaiset yritykset, joilla on jo toimintaa Suomessa, saattavat vetää toimintansa pois Suomesta. Samoin suomalaiset yritykset saattavat siirtää pääkonttorinsa Suomesta. Palkat laskevat ja asuntojen ja muun varallisuuden arvo samoin.
2. Venäjän aggressiivisen ulkopolitiiikan takia kaikki Venäjän naapurit koetaan markkinoilla epästabiileiksi valtioiksi. Erityisen epästabiileiksi koetaan Natoon kuulumattomat Venäjän naapurit. Markkinoilla Suomea ei nähdä vain epäattraktiivisena vaan suorastaan riskaabelina sijoutuskohteena. Suomeen liittyy maariski. Yritykset alkavat paeta Suomesta ja taloustilanne heikkenee edelleen. Ihmisten elintaso laskee ja tyytymättömyys kasvaa.
3. Suomi joutuu vahvan painostuksen kohteeksi Venäjän taholta. Kriisi ei silloin enää materialisoidu vain taloudellisena romahduksena, vaan itsenäisyyden ja sananvapauden selkeänä supistumisena. Lopulta Suomi saattaa äärimmäisessä tapauksessa ajautua kokonaan Venäjän sfääriin.

Mikä tuosta vuodesta 2014 on vihdoin muuttunut paremmaksi on tietysti kriisitietoisuuden valtava nousu. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Suomen Nato-liittoutumiskehitys on alkanut nyt 2022 sen sijaan että se olisi alkanut 2014. Vaihe 3 saatetaan vielä välttää, jos Natoon liitytään tai USA:lta saadaan turvatkuut.

Margaret Meadin kirja "Sukupuoli ja Luonne kolmessa primitiivisessä yhteiskunnassa"

Margaret Mead on yksi antropologian historian suuria nimiä. Hän tutki yhdessä silloisen miehensä RO Fortunen kanssa Uuden Guinean heimoja 30-luvulla. Hänen kirjansa Sukupuoli ja Luonne kolmessa primitiivisessä yhteiskunnassa on osin aika kiisteltykin tutkimus. Kirja on evoluutiopsykologian kannalta oleellinen koska sen on tulkittu edustavan vastapuolta eli kantaa, että ihminen on ensi sijassa ehdollistamisen ja kasvatuksen tuote. Toisaalta ei Mead ollut mitenkään kategoorisesti sillä kannalla etteikö persoonallisuus tai sukupuolierot saata myös olla osittain biologian synnyttämiä / perinnöllisiä.

Luin kirjan ensimmäisen kerran 22 vuotiaana ja se teki valtavan vaikutuksen ja nyt uudelleen. Kirjan oleellinen sanoma on minusta yksilön vapautumisen eetos. Osa Meadin antropologisista väitteistä on osoittautunut kyseenalaisiksi mutta minusta kirjalla on tietty arvonsa.

Mead kuvaa kolmea heimoa, joiden kesken vallitsee valtava erot siinä miten ihmisten edellytetään käyttäytyvän. Kahdella heimolla miesten ja naisten roolit eivät Meadin mielestä eroa juurikaan - toisessa heimossa kaikkien oletetaan olevan huolehtivia & yhteistyökykyisiä, toisessa heimossa kaikkien oletetaan olevan agressiivisia ja itsekkäitä. Kolmannessa heimossa vallitsee sukupuoliroolit jossa nainen on käytännöllinen ja vahva, mies keskittyy rituaaleihin, tansseihin, koristeluun, kieroiluun ja juoruiluun. (Näitä pelkistyksiä on sittemmin kyseenalaistettu.)

Meadin väite on erikoinen: ainakin esimerkin primitiiviset kulttuurit ehdollistavat ihmisiä sillä tavalla, että yksi persoonallisuustyyppi standardoidaan kaikkia koskevaksi normiksi. (Tai kolmannen heimon osalta naisen ja miehen persoonallisuustyyppi erikseen.) Kehittyneemmissä kulttuureissa sama logiikka pätee, mutta niin että eri yhteiskuntaluokkien ja sukupuolten jäsenten edellytetään usein elävän eri mallin (persoonallisuustyypin) mukaan.

Mead on esitetty feministiksi mutta hänen kirjansa ei erityisesti puhu naisten vapautumisesta vaan yksilöiden vapautumisesta erityisesti.

Mielenkiintoisin on minusta lopulta kuitenkin se väite, että vaikka perinteinen yhteiskunta on pakottanut eri ihmiset tiettyyn malliin, se on kuitenkin luonut arvokasta monimuotoisuutta. Vaikkakin monimuotoisuus on ollut sellaista että yksilö ei ole voinut valita minkä muotin mukaan elää, vaan hän on ollut sidottu oman yhteiskuntaluokkansa, sukupuolensa tai uskontokuntansa muottiin. Meadin mukaan on vaarana että tasa-arvo-kehitys alentaa faktisesti monimuotoisuutta, kun edellytetään että kaikilla pitäisi olla samanlaiset arvot, vaikka jotkut asiat kuten sukupuolikäyttäytyminen olisikin vapaampaa kuin nykyään.

Lainausta

Sellainen standardisoitu yhteiskunta, jossa miehet, naiset, lapset, papit ja sotilaat opetetaan omaksumaan samanlainen ja yhtäpitävä arvojärjestelmä, tuottaa välttämättä sellaisia poikkeavia yksilöitä, joita olemme huomanneet arapešien ja mundugumorien keskuudessa, yksilöitä, jotka riippumatta sukupuolesta tai ammatista kapinoivat, koska he luonteenlaatunsa takia eivät pysty hyväksymään kulttuurinsa yksipuolista korostusta. Tällöin tosin yksilöt, jotka ovat sopeutumattomia erityisesti heille määrättyyn psykoseksuaaliseen rooliin, katoaisivat, mutta heidän mukanaan katoaisi tieto siitä, että on olemassa useampi kuin yksi mahdollinen arvojen järjestelmä.

Siinä määrin kuin miehille ja naisille hyväksyttyjen persoonallisuuksien erojen poistaminen merkitsisi kaikkien niiden ilmeneminen tukahduttamista, joita kerran on pidetty erityisen feminiinisinä tai erityisen maskuliinisina, siinä määrin sellainen kehitys sisältäisi yhteiskunnallisen menetyksen. Samoin kuin juhla on iloisempi ja viehättävämpi, jos eri sukupuolet ovat pukeutuneet eri tavalla, samoin on myös vähemmän aineellisten asioiden laita. Jos vaatetus sinänsä on symboli ja naisen hartiahuivi vastaa hänen luonteensa väitettyä pehmeyttä, henkilökohtaisten suhteiden koko järjestelmä on siten monipuolisempi ja enemmän tyydytystä tuottava. Runoilija voi sellaisessa yhteiskunnassa ylistää hyveitä, vaikkapa naisellisiakin hyveitä, joilla ei koskaan olisi sijaa sosiaalisessa utopiassa, joka ei sallisi mitään eroavuuksia miesten ja naisten persoonallisuuksien välillä.

Siinä määrin kuin yhteiskunta - väitetyn erilaisen luonteenlaadun nojalla - sallii jonkin ikäryhmän tai yhteiskuntaluokan tai sukupuoliryhmän pyrkiä päämääriin, jotka ovat toisilta ryhmiltä kiellettyjä, siinä määrin kukin yhteiskunnan jäsen ottaa osaa rikkaampaan elämään. Vaatetuksen, tapojen ja yhteisöllisen reagoinnin mielivaltainen määrääminen vanhempien yhteiskuntaluokan, sukupuolen, ihonvärin tai sen viikonpäivän nojalla, jona kukin on syntynyt, tekee varmasti vääryyttä yksilöiden kehitykselle, mutta samalla tekee mahdolliseksi runsaspiirteisen kulttuurin muodostumisen. Monipuolisimman yhteiskunnan on yksilön vapauden kustannuksella kehittänyt muinainen Intia, jossa ilmeni tuhansia yhteensovittamattomia käyttäytymistapoja, asenteita ja ammatteja, jotka olivat määräytyneet syntymän perusteella. Jokaiselle yksilölle oli siellä suotu varman roolin antama turvallisuuden tunne, vaikka se saattoikin olla epätoivon turvallisuutta. Ainakin jokainen sai olla tyytyväinen siitä, että hän oli syntynyt erittäin monipuoliseen yhteiskuntaan.

Tarkastellessamme poikkeavien yksilöiden asemaa historiallisissa kulttuureissa huomaamme, että ne, jotka ovat syntyneet monipuoliseen yhteiskuntaan, mutta persoonallisuutensa täyden kukoistuksen kannalta väärään sukupuoleen tai väärään yhteiskuntaluokkaan, ovat joka tapauksessa paremmassa asemassa kuin ne, jotka ovat syntyneet yksinkertaiseen yhteiskuntaan, joka ei lainkaan käytä hyväkseen heidän luonteensa erityisiä taipumuksia. Raju nainen yhteiskunnassa, joka sallii rajuuden vain miehille, voimakkaasti tunteellinen aristokratian jäsen kulttuurissa, joka sallii tunteiden suoran ilmaisun vain rahvaalle, rituaaleihin mieltynyt yksilö, joka on kasvatettu protestantiksi maassa, jossa on myös katolisia kirkkoja, kaikki he voivat löytää jossain yhteiskunnan muussa ryhmässä ilmaistuina tunteita, joiden ilmentäminen on heiltä itseltään kielletty. Tällainen henkilö saa tiettyä tukea näiden arvojen pelkästä olemassaolosta, arvojen, jotka ovat hänelle luontaisia, mutta joita hän henkilökohtaisesti ei voi kokea syntyperänsä tai sukupuolensa takia. Niille, jotka tyytyvät katsojan osaan tai elämään mielikuvitusmaailmassaan, tämä saattaa melkein riittääkin. He voivat olla tyytyväisiä katsellessaan paraatia katukäytävältä ja istuessaan teatterin katsomossa tai kirkon penkissä kokien tunteita, joiden suoranainen ilmentäminen ei ole heille mahdollista. Elokuvat antavat karkeaa korviketyydytystä niille, joiden tunne-elämä on nääntymässä nälkään, ja samanlaista korviketyydytystä hienommassa muodossa antaa monipuolisissa yhteiskunnissa taide ja kirjallisuus yksilölle, joka ei viihdy sukupuolessaan, yhteiskuntaluokassaan tai ammatissaan.

...

Sellainen [monimuotoisuuden hyväksyvä] sivistys ei uhraisi niitä tuhansien vuosien kuluessa saavutettuja voittoja, joihin yhteiskunta on päässyt erilaisuutta korostavien normien avulla. Yhteiskunnan tähänastiset ansiot säilytettaisiin, ja jokaista lasta rohkaistaisiin hänen oman todellisen luonteenlaatunsa pohjalta. Nyt meillä on naisille määrättyjä toimintakaavoja ja miehille määrättyjä toimintakaavoja. Silloin meillä olisi toimintakaavoja, jotka ilmaisisivat erilaisia taipumuksia omaavien yksilöiden erilaisia pyrkimyksiä. Kullakin mielensuunnalla pitäisi olla omat eettiset säädöksensä, omat sosiaaliset symbolinsa, oma taiteensa ja oma elämäntapansa.

Historiallisen kehityksensä aikana oma kulttuurimme on turvautunut moniin keinotekoisiin erotteluihin luodakseen rikkaita ja toisilleen vastakkaisia arvoja. Silmiinpistävin näistä erotteluista on nojautunut sukupuoleen. Näiden erojen pelkkä poistaminen ei riitä yhteiskunnalle, joka tahtoo kehittää toimintakaavoja, joissa kunkin yksilölliset lahjat pääsevät ilmenemään sen sijaan, että ihmiset pakotettaisiin heille huonosti sopiviin muotteihin. Jos tahdomme saavuttaa korkeamman kulttuurin, joka sisältää runsaasti toisilleen vastakkaisiakin arvoja, silloin meidän täytyy hyväksyä ihmisen mahdollisuuksien koko asteikko ja siten luoda nykyistä vähemmän mielivaltainen yhteiskuntajärjestys, jossa jokainen inhimillinen taipumus saa oikean paikkansa

Oma kommenttini

Arvojen moninaisuus ei tietenkään ole pelkästään hyvä asia. 

Jonathan Haidt lainaa kirjassaan The Righteous Mind Bertrand Russellia joka toteaa, että sosiaalinen koheesio toisaalta ja vapaus toisaalta ovat molemmat välttämättömiä hyvälle yhteiskunnalle:

Sosiaalinen koheesio on välttämättömyys, eikä ihmiskunta ole vielä koskaan onnistunut luomaan sosiaalista koheesiota vain rationaalisin argumentein. Jokaisella yhteiskunnalla on kaksi vastakkaista riskiä: yhtäällä luutuminen liian kurin ja perinteisiin jämähtämisen takia ja toisaalla moraalinen turmeltuminen tai ajautuminen vieraan vallan alaiseksi sitä kautta, että yksilökeskeisyys ja yksilön itsenäisyys tekee yhteistyön mahdottomaksi.

Nato-vitkastelija: "Onneksi meillä on vahva armeija, vaikka emme Natossa olekaan"

Nato-jäsenyyden vastustaja tai Nato-vitkastelija toteaa "valtioviisaasti":

Onneksi meillä on vahva armeija, vaikka emme Natossa olekaan.

Suomeksi tämä merkitsee käytännössä jotain seuraavista kolmesta vaihtoehdosta:

1. Pystymme samanlaiseen vastarintaan kuin Ukraina, mutta lopulta Suomi murskataan. Isot kaupungit tuhotaan ja suomalaisia kuolee suurin joukoin. Meistä kirjoitetaan muutama viikko lehdessä. Maasta poistuu pari miljoonaa ihmistä, osa joutuu leireille tai tapetaan, mutta toisaalta ei täällä ole perunapelloilla töitäkään ihmisille. Elämisen taso henkiin maahan jääneillä romahtaa.

2. Venäjä painostaa meidät etupiiriinsä askel askeleelta. Ensin syntyy myöntyvyyshallitus - sitten nukkehallitus. Integroidumme osaksi Venäjän taloutta. Maasta pääsee kuitenkin helposti poistumaan. Elämisen taso maassa putoaa alemmalle tasolle ja väki vähenee voimakkaasti. Joudumme lännen talouspakotteiden kohteeksi.

3. Jäämme toistaiseksi nykyiseen välitilaan, koska Venäjä ei koe järkeväksi alkaa painostaa meitä. Alkaa kuitenkin pahan kierre (vicious cycle):

a. Maariskin takia investoinnit vähenevät voimakkaasti. Asuntojen hinnat alenevat

b. BKT alenee.

c. Koulutettu väestö vähenee voimakkaasti alkaen 20-30-vuotiaista.

d. Sosiaaliturva rapautuu.

Loopataan a-d. Elellään ainakin toistaiseksi vanhaan tapaan, vaikka elintaso jatkuvasti laskee.

Johtopäätös

Natoon pitää mennä, mutta on mahdollista että nyt on jo myöhäistä. Nato-vitkastelijat ja -vastustajat ovat tehneet erittäin "hyvää" työtä isänmaata ja suomalaisia vastaan. En ota kantaa siihen, onko jo liian myöhäistä, koska en tiedä. Enkä lähde siksi ehdottamaan mikä vaihtoehdoista 1-3 kannattaa valita, jos Natoon ei enää pääse. Sitä voi lukija itse pohtia.

Uusi rautaesirippu. Kulkeeko se Suomen länsi vai itärajalla?

Entistä pääministeriämme Alexander Stubbia haastateltiin eilen Ylellä. Stubbin mukaan uusi rautaesirippu tulee jakamaan taas Euroopan kahtia.

Tähän voi lisätä:

Se, kummalle puolelle Suomi jää, ratkaistaan nyt.

Huomatkaa, että en sanonut näin:

Se, kummalle puolelle Suomi jää, päätetään nyt.

Lukija tajunnee pointin, mutta sanon varmuudeksi:

Jos Suomen kansa päättäisi asiasta kansanäänestyksessä, mielipidetiedustelujen valossa on selvää, että Suomi haluaa kuulua Länteen eikä Venäjän etupiiriin. Mutta asiaa ei ole ratkaisemassa vain Suomen kansa, hallitus, eduskunta ja presidentti. Mukana ratkaisussa on Venäjä ja USA. Venäjä on pitkään jo halunnut että kuulumme sen etupiiriin. Se pyrkii vaikuttamaan siihen kummalle puolelle Suomi jää.

Suomen johdolta ja kansalta vaaditaan nyt taitoa ja päättäväisyyttä ja yksituumaisuutta. Sekään ei välttämättä kuitenkaan riitä.