Suomessa puhuttiin 70-luvulla paljon Suomen ja Venäjän kansojen ystävyydestä. Jos sota 1941 - 1945 olisi päättynyt toisin, ei olisi puhuttu ystävyydestä. Voimme miettiä vaihtoehtoista historiaa perustuen niihin dokumentteihin mitä meillä on jäljellä. Kuten Paasikiven valmiiksi kirjoitettuun puheeseen sen päivän varalle että saksalaiset olisivat vallanneet Pietarin. Paasikivi olisi todennut mm.
Viesti on tuonut tiedon, että Saksan mahtava sotilaallinen voima on valloittanut Pietarin. Tuo meidän rajamme vieressä oleva Venäjän entinen loistava pääkaupunki on kukistunut, ensi kerran historiansa aikana. Tämä sanoma, vaikkakin odotettu, on omiaan sykähdyttämään jokaisen suomalaisen mieltä.
Neuvostoliitolla on ollut vastassaan korkeampi henkinen kyky ja voima. Se on syynä taistelujen menettämiseen.
Neuvostoliiton politiikka on syksystä 1939 lähtien Suomen kohtaan ollut yhtä suurta erehdystä. Erehdysten seuraukset ovat tulleet ilmi nopeammin kuin olisimme voineet odottaa.
Historian Kostotar on nopeasti nostanut miekkansa ja iskenyt meidän puolestamme.
[Pietari on] meille suomalaisille pahan onnen aiheuttaja. Pietari on Venäjän valloituspyrkimyksen, Venäjän valloitushistorian, sen johtavan periaatteen, muistomerkki.
Tämä olisi siis ollut maltillinen kanta siitä mitä Pietarille tapahtui. Jos demokratia olisi Saksan voiton jälkeen säilynyt, Saksan ja Suomen raja olisi siirretty Nevalle ja Suomessa olisi ollut Saksaa kohtaan ystävällismielinen mutta vapaasti valittu Paasikiven johtama myöntyvyyshallitus, näitä "tosiasioita" olisi kerrottu Suomen kouluissa 70-luvulla sen sijaan, että puhuttiin ystävyydestä.
Suomen kansan epäonnen lähteen tuhoutuminen meistä riippumattomista syistä - korkean henkisen kyvyn ja voiman omaavan saksalaisen rodun toimesta - olisi ollut historian päällimmäinen teoria. Virallinen ulkopoliittinen doktriini. Kiitollisuus olisi ehkä ollut ystävyyden sijasta päällimmäisin sana. Kiitollisuus Kostottarelle eli saksalaiselle voimalle.
Äärioikeisto tosin rummuttaisi hiukan kuin taistolaiset todellisessa historiassa paljon jyrkempää tulkintaa. Äärioikeisto tulkitsisi historiaa niin, että historiamme suurin häpeä oli, että emme marssineet Nevalle ennen kuin Kostotar oli tehnyt tehtävänsä meidän puolestamme.
Myöntyvyysmiehet olisivat miettineet mielessään, että Suomelle kävi kuitenkin hyvin jos vertaa muuhun Itä-Eurooppaan. Se ei olisi muuttunut mihinkään.
Tämän vaihtoehtoisen historian sijasta voidaan miettiä toisenlaistakin vaihtoehtoista historiaa - historiaa missä Saksa olisi tehnyt Suomesta protektoraattinsa ja missä hallituksessa olisi istunut ministereinä Mauno Vannas (pääministeri ja rotuasioiden ministeri), Rolf Nevanlinna (ulkoministeri), Väinö Aaltonen (kulttuuriministeri) ja Yrjö Kilpinen. Maltillisia (IKL:ää) olisi ehkä edustanut puolustusministerinä entinen kansanedutaja Paavo Susitaival ja sosiaaliministerinä Pekka Kuusi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti