3.8.: Laajensin hieman Kontula-lainausta ja laajensin omaa kommenttiani lopussa.
Yhden nykypäivän merkittävimmän kysymyksen ilmaston lämpenemisen ja valtamerien happamoitumisen osalta keskustelu on ainakin somessa lamaantunut trollaamisen takia. Keskustelun taso on samanlaista kuin jos päästäisit jehovat kotiisi keskustelemaan evoluutiosta.
Markkinahenkisten ratkaisujen miettiminen ilmaston lämpenemiseen ja valtamerien happamoitumiseen on tärkeää, jotta a) hyviä ratkaisuja löytäisi ja jotta b) punaviherväki ei monopolisoisi ihmiskunnan tärkeintä ongelmaa.
Kansanedustaja Anna Kontula (vas) totesi:
"Mikään maa ei ole tähän mennessä onnistunut saamaan taloutta kasvuun ja kokonaispäästöjä miinukselle samanaikaisesti. Tämä viittaa siihen, että välttämättömät ilmastotoimet edellyttävät talouden nolla- tai miinuskasvua....
Olemme jo ohittaneet kohdan, jossa ilmaston lämpenemistä voitaisiin hillitä pienillä muutoksilla. Mitä pitempään viivytellään, sitä radikaalimpia korjausliikkeiden on oltava. Se tekee ilmastonmuutoksen vastaisesta työstä väistämättä myös luokkapolitiikkaa: kamppailun siitä, miten kutistuva hiilibudjetti jaetaan.
Siis pelkistäen: kenellä pitää olla jatkossa oikeus yksityisautoon, syrjäseuduilla asuvalla liikuntavammaisella vai sillä, jolla on varaa sähköautoihin ja päästökompensaatioihin? Ja kuinka suuri osa vähennyksistä kuuluu rikkaalle lännelle, jonka hiilipäästöt henkeä kohden ovat köyhiin maihin nähden moninkertaiset?"
Väitteessä on totta vähintään toinen puoli. Vaikka Suomi on tuotannon suhteen saanut CO2-päästöt alenemaan, suomalaisten kulutuksen aiheuttamat CO2-päästöt eivät ole laskeneet mihinkään.
Taloustieteilijä William Nordhausin - joka sai talous-Nobelin 2018 mm. ilmaston lämpenemisen taloustieteestä - toteaa kirjassaan että hiilidioksidipäästöt kasvavat suhteessa kolmen tekijän summaan: a) BKT:n kasvuun, b) hiili-intensiivisyyden kasvuun (siihen kuinka suuri osa BKT:sta tuotetaan hiilellä), c) väestönkasvuun.
Termit a) ja c) ovat jatkuvasti plussalla mutta b) negatiivinen. Allaoleva kuva esittää sen miten nykytasoinen BKT-kasvu ja nollakasvu vaikuttaisivat maapallon lämpenemiseen, jos kaikki muut asiat pysyisivät samoina.
Nordhausin vastaus Kontulalle on seuraava:
"Rapid economic growth without abatement policies will produce rapid climate change and substantial damages. Slow growth will leave us poor but with fewer damages. However, even with substantial climate-change damages, consumption will still be much larger in the growth world than in the no-growth world. People will have substantially higher living standards in the growth world even after subtracting the damages from the changing climate...Should we conclude from this example that our problem is too much economic growth? That we should aim for zero economic growth? Few people today draw this conclusion.4 It would be like throwing out all the groceries because the milk is sour. The appropriate response is to fix the market failure by repairing the flawed economic externality involved in climate change."
Nordhaus siis väittää että kun BKT:n annetaan kasvaa, on myös varaa korjata ulkoisvaikutukset eli CO2:n tuoton aiheuttamat ongelmat. Hiili-intensiteetti laskee edelleen jos vain verotetaan hiilidioksidin tuotantoa kaikissa maissa. (Se miten kaikki maat saadaan ottamaan samantasoinen hiilidioksidivero käyttöön onkin sitten toinen asia. Palataan siihen myöhemmin.)
Nordaus ei väitä että Kontula on väärässä mutta käytännössä on Nordhausin mukaan epärealistista ja epäinhimillistä pysäyttää hyvinvoinnin kehitys. Tosiasiassahan missään maassa BKT:n kasvun pysäyttämistä ei saataisi demokraattisin keinoin aikaiseksi. BKT:n kasvu on ainakin kehitysmaissa hyvin oleellista. Esimerkiksi maailman 60:ssä köyhimmässä maassa BKT:n kasvu on johtanut kolmessakymmenessä vuodessa elinajanodotteen nousemiseen keskimäärin 14 vuotta vaikka eräissä eteläisen Afrikan maissa HIV-epidemian takia elinajanodote on laskenut selvästi - jopa 20 vuotta!
En ota mitään mustavalkoista kantaa Kontulan ja Nordhausin argumentteihin. Nordhausin ehdotuksen ongelma on, että maailman valtiot hyväksyvät todennäköisesti sen osan, että kasvu saa jatkua, mutta eivät suurella todennäköisyydellä (muuten kuin korkeintaan puheissa) sitä osaa, että CO2-leikkauksiin satsataan voimakkaasti. Kontulan ehdotuksen ongelma on se, että ihmisiä ei saa kuin pakolla hyväksymään nolla-kasvu ja siihen liittyvä voimakas tasajako kehitysmaiden ja kehittyneiden maiden välillä.
PS. Itse kannatan myös termiin c) puuttumista rajoittamalla väestönkasvua niin että ne maat jotka eivät nopeasti saa väestöään alennettua, suljetaan ihmisten liikkumiselta kokonaan.
Yhden nykypäivän merkittävimmän kysymyksen ilmaston lämpenemisen ja valtamerien happamoitumisen osalta keskustelu on ainakin somessa lamaantunut trollaamisen takia. Keskustelun taso on samanlaista kuin jos päästäisit jehovat kotiisi keskustelemaan evoluutiosta.
Markkinahenkisten ratkaisujen miettiminen ilmaston lämpenemiseen ja valtamerien happamoitumiseen on tärkeää, jotta a) hyviä ratkaisuja löytäisi ja jotta b) punaviherväki ei monopolisoisi ihmiskunnan tärkeintä ongelmaa.
Kansanedustaja Anna Kontula (vas) totesi:
"Mikään maa ei ole tähän mennessä onnistunut saamaan taloutta kasvuun ja kokonaispäästöjä miinukselle samanaikaisesti. Tämä viittaa siihen, että välttämättömät ilmastotoimet edellyttävät talouden nolla- tai miinuskasvua....
Olemme jo ohittaneet kohdan, jossa ilmaston lämpenemistä voitaisiin hillitä pienillä muutoksilla. Mitä pitempään viivytellään, sitä radikaalimpia korjausliikkeiden on oltava. Se tekee ilmastonmuutoksen vastaisesta työstä väistämättä myös luokkapolitiikkaa: kamppailun siitä, miten kutistuva hiilibudjetti jaetaan.
On esimerkiksi ratkaistava, missä määrin kulutusta jatkossa säädellään hinnalla ja normeilla. Pelkkien hiiliverojen käyttö johtaa hintojen nousuun, jolloin kulutus keskittyy maksukykyisille. Normisäätelyllä onnistuu resurssien jako enemmän tarpeen mukaan, mutta tuskin ilman tiukkaa kontrollia, jossa siinäkin on ongelmansa.
Väitteessä on totta vähintään toinen puoli. Vaikka Suomi on tuotannon suhteen saanut CO2-päästöt alenemaan, suomalaisten kulutuksen aiheuttamat CO2-päästöt eivät ole laskeneet mihinkään.
Taloustieteilijä William Nordhausin - joka sai talous-Nobelin 2018 mm. ilmaston lämpenemisen taloustieteestä - toteaa kirjassaan että hiilidioksidipäästöt kasvavat suhteessa kolmen tekijän summaan: a) BKT:n kasvuun, b) hiili-intensiivisyyden kasvuun (siihen kuinka suuri osa BKT:sta tuotetaan hiilellä), c) väestönkasvuun.
Termit a) ja c) ovat jatkuvasti plussalla mutta b) negatiivinen. Allaoleva kuva esittää sen miten nykytasoinen BKT-kasvu ja nollakasvu vaikuttaisivat maapallon lämpenemiseen, jos kaikki muut asiat pysyisivät samoina.
Nordhausin vastaus Kontulalle on seuraava:
"Rapid economic growth without abatement policies will produce rapid climate change and substantial damages. Slow growth will leave us poor but with fewer damages. However, even with substantial climate-change damages, consumption will still be much larger in the growth world than in the no-growth world. People will have substantially higher living standards in the growth world even after subtracting the damages from the changing climate...Should we conclude from this example that our problem is too much economic growth? That we should aim for zero economic growth? Few people today draw this conclusion.4 It would be like throwing out all the groceries because the milk is sour. The appropriate response is to fix the market failure by repairing the flawed economic externality involved in climate change."
Nordhaus siis väittää että kun BKT:n annetaan kasvaa, on myös varaa korjata ulkoisvaikutukset eli CO2:n tuoton aiheuttamat ongelmat. Hiili-intensiteetti laskee edelleen jos vain verotetaan hiilidioksidin tuotantoa kaikissa maissa. (Se miten kaikki maat saadaan ottamaan samantasoinen hiilidioksidivero käyttöön onkin sitten toinen asia. Palataan siihen myöhemmin.)
Nordaus ei väitä että Kontula on väärässä mutta käytännössä on Nordhausin mukaan epärealistista ja epäinhimillistä pysäyttää hyvinvoinnin kehitys. Tosiasiassahan missään maassa BKT:n kasvun pysäyttämistä ei saataisi demokraattisin keinoin aikaiseksi. BKT:n kasvu on ainakin kehitysmaissa hyvin oleellista. Esimerkiksi maailman 60:ssä köyhimmässä maassa BKT:n kasvu on johtanut kolmessakymmenessä vuodessa elinajanodotteen nousemiseen keskimäärin 14 vuotta vaikka eräissä eteläisen Afrikan maissa HIV-epidemian takia elinajanodote on laskenut selvästi - jopa 20 vuotta!
En ota mitään mustavalkoista kantaa Kontulan ja Nordhausin argumentteihin. Nordhausin ehdotuksen ongelma on, että maailman valtiot hyväksyvät todennäköisesti sen osan, että kasvu saa jatkua, mutta eivät suurella todennäköisyydellä (muuten kuin korkeintaan puheissa) sitä osaa, että CO2-leikkauksiin satsataan voimakkaasti. Kontulan ehdotuksen ongelma on se, että ihmisiä ei saa kuin pakolla hyväksymään nolla-kasvu ja siihen liittyvä voimakas tasajako kehitysmaiden ja kehittyneiden maiden välillä.
PS. Itse kannatan myös termiin c) puuttumista rajoittamalla väestönkasvua niin että ne maat jotka eivät nopeasti saa väestöään alennettua, suljetaan ihmisten liikkumiselta kokonaan.
1 kommentti:
Tuhkaa mietityttää miten kehitysmaat sitten rajoittavat väestönkasvuaan. Oletetaan että vaikka laitettaan kehitysapu hyllylle tai jopa pakotteita jos maa ei saa väestökasvuaan hillittyä tietyssä aikarajassa.
Tuhka pelkää että ensin joku kehitysmaa diktatuuri tai eliitti alkaa väärentää tilastoja. sitten se päättää että jokin tietty ryhmä saa lisääntyä (yleensä on blokki, heimo tai vastaava) Vähemmistöt kilpailevat heimot ja ryhmät pistetään koville. Sitten valtio voi alkaa pakottaa abortteja. Pahimmillaan lähtee kunnon propaganda liikeelle että tuo toinen rymä on jokin tuholainen jota ei saa päästää lisääntymään ettei se syrjäytä meitä jne.
Sitten siitä tulee melkoinen sotku ja pakolaisia joita pitäisi suojella.
Voihan Tuhka erehtyä ja syntyvyyden säännöstely lähtee jotankin toimimaan kun elintaso nousee ja koulutus paranee. Tosin Tuhka suhtautuu epäilevästi asiaan.
Lähetä kommentti