sunnuntaina, helmikuuta 14, 2016

Putinin ja Medvedevin juonet Suomea vastaan eivät onnistu kunhan kansa on yhtenäinen

Arja Paananen, Iltasanomien pätevä ulkopolitiikan toimittaja:

"Suomessa on viime kuukaudet ihmetelty itärajan kiihtyvää turvapaikanhakijoiden virtaa ja sitä, mikä ihmeen käsikirjoitus Venäjällä on koko draamalle laadittu. 

Enää ei tarvitse arvuutella, sillä Münchenin turvallisuuskokouksen yhteydessä Venäjän juonenkuviot kävivät selvääkin selvemmäksi. 

Pääministeri Dmitri Medvedevin saksalaislehdelle antamasta haastattelusta, Venäjän varapääministerin Sergei Prihodkonlausunnoista ja muutamista Venäjän median artikkeleista voi tehdä johtopäätöksen, että Venäjän ensisijaisena tavoitteena on nyt saada Euroopan unioni luopumaan kiireen vilkkaa Venäjän vastaisista talouspakotteistaan. 

Ja näyttää vahvasti siltä, että Moskovassa on tehty johtopäätös, jonka mukaan helpoimmin tähän tavoitteeseen voidaan päästä soveltamalla pientä eurooppalaista lähinaapuria vastaan kaikkia klassisia vaikuttamisen keinoja – eli toisin sanoen vuoroin kiristämällä, palkitsemalla ja uhkailemalla Suomea.


...Tekopyhintä Medvedevin haastattelussa olikin se, kuinka hän perusteli sitä, miksi Venäjä ei voi pysäyttää rajan yli Suomeen tulevia turvapaikanhakijoita. Syynä tähän on hänen mukaansa se, että Venäjä on sitoutunut Euroopan ihmisoikeussopimuksiin.

Tässä yhteydessä Medvedev unohti kuitenkin sujuvasti sen, että presidentti Vladimir Putin hyväksyi joulukuussa uuden lain, jonka mukaan Venäjän ei tarvitse enää välttämättä kunnioittaa juuri kyseisen ihmisoikeussopimuksen noudattamista valvovan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen päätöksiä. Sattumoisin EIT:ssä on ollut nimittäin viime aikoina varsin paljon tapauksia, joissa Venäjä on jäänyt kiinni ihmisoikeussopimuksen rikkomisesta."

MTV:n toimittaja Tapio Nurminen:

"Kansainvälisen yhteisön suurimman turvallisuusongelman nimi on Vladimir Putin. Näin siitäkin huolimatta, vaikka presidentti Sauli Niinistö näkee toivon kipinää Venäjän ja lännen välisissä suhteissa. 

Ilman presidentti Niinistöä Münchenin turvallisuuskinkereistä olisi ollut tuskallista etsiä rakentavia Venäjä-näkemyksiä. Omaa terrorismin vastaista sotaansa käyvän Ranskan edustajat jaksoivat kyllä hehkuttaa yhteistyötä Moskovan kanssa. Mutta jotakuinkin sen pituiseksi se myötätuuli jäi.

Rakentavista lausunnoista huolimatta Mäntyniemen herraa ei voi syyttää sinisilmäisyydestä tai liian hövelistä myöntyväisyyslinjasta. Pääministeri Dmitri Medvedev päästeli Münchenin kokouksen aattona suustaan Suomen ja Venäjän väliseen pakolaisongelmaan liittyviä sammakoita. Palkaksi tuli toverillinen veto niinistöläisen kölin alta. Pienen Suomen presidentti ripitti suuren Venäjän pääministeriä poikkeuksellisesti lehdistön silmien alla. Pyörein sanakääntein, mutta kuitenkin."

Putinin ja Medvedevin juonet Suomea vastaan eivät onnistu kunhan kansa on yhtenäinen. Meillä on tietysti omat heikot lenkkimme kuten Paavo Väyrynen, mutta annetaan heille anteeksi, kunhan lopettavat pikapikaa toimintansa ryssänmorsiamena.

Ei kommentteja: