Yrityksistä sanotaan, että yritys voi selvitä kaikesta paitsi ei menestyksestä. Menestys johtaa lähes aina ensin itsetyytyväisyyteen ja sitten ylimielisyyteen. Itsetyytyväinen ja ylimielinen yritys ei näe muutoksen merkkejä markkinoilla, vaan jämähtää käyttämään samoja vanhoja keinoja, joilla aiemminkin saavutettiin menestys. Valtioiden osalta käy samoin.
Kun olin nuori, Itä-Euroopassa oli joukko Venäjän (Neuvostoliiton) valtaamia entisiä valtioita (Georgia, Armenia, Viro, Latvia, Liettua, Ukraina, ...) , joukko Venäjän satelliittivaltioita (Unkari, Puola, DDR, ...) ja suomettunut Suomi. Suomi kutsui itse itseään puolueettomaksi valtioksi ja muita Itä-Euroopan maita Itäblokiksi. Suomi ei kuulunut suomalaisten mielestä Itä-Eurooppaan ollenkaan, vaikka kartasta voisi luulla toisin.
Suomi oli näistä valtioista selkeästi menestynein ja myös piti itseään menestyneimpänä. Sodan nöyryytyksestä oli noustu ja päästy pitkälle. Itsetyytyväisyys oli tavallaan perusteltua, vaikka Suomen vapaus oli rajoitettua.
Kun Neuvostoliitto romahti, muut Itä-Euroopan maat näkivät tilaisuutensa tulleen. Ne käyttivät uutta tilannetta viivyttelemättä ja maksimaalisesti hyväkseen ja integroituivat länteen niin tehokkkaasti kuin mahdollista. Suomi luotti omaan "puolueettomuuteensa" ja jäi turvallisuuspoliittisen integraation ulkopuolelle. Suomen ei tarvinnut Suomen johdon mielestä mennä Natoon, koska olimme erikoistapaus "puolueettomuutemme" takia. Terve itsetyytyväisyys muuttui aiheettomaksi itsetyytyväisyydeksi ja ylimielisyydeksi.
90-luvun alussa näytti kuitenkin hetken siltä, että suomettumisen kausi oli ohitettu ja Suomi vapautui hiljalleen. Kuvitelma oli väärä. Suomi ei ollut käyttänyt Neuvostoliiton romahdusta tehokkaasti hyväkseen, vaan oli jäänyt uudistuksissa puolitiehen. Kun Venäjän politiikka 2000-luvulla hiljalleen muuttui, Suomi oli ilman turvatakuita.
Suomen poliittisen johdon ylimielisyys meni joskus samalle tasolle kuin Vanhalla Nokialla ennen romahdusta. Nokian Anssi Vanjokihan naureskeli niille kilpailijoille, jotka menivät Androidin kelkkaan ja menestyivät. Vielä vuonna 2010 Vanjoki vertasi Googlen Android-alustan omaksuvia kännykkävalmistajia suomalaisiin poikiin, jotka pissaavat housuihinsa pysyäkseen lämpiminä talvella: väliaikainen helpotus johtaa entistä pahempaan tilanteeseen. Vanjoki puolusti voimakkaasti Symbian-käyttöjärjestelmää.
Tarja Halonen taas ilkkui balttien post-sovjeetista trauma. Post-sovjeettisen trauman takia virolaiset eivät onnistuneet muka hoitamaan Venäjän suhteitaan. Nyt olemme tilanteessa, missä Suomi on yhtenä harvana Itä-Euroopan maana kokonaan ilman turvatakuita. Poliittisen johtomme ylimielisyys on maksanut kansallemme korkean hinnan. Kansa ei tätä edes ymmärrä, vaan elää kuin Nokian työntekijät vuonna 2010 ja pistävät päänsä pensaaseen.
Tosiasia on, että Suomen poliittinen johto ei ole kyennyt hoitamaan suhteitamme Venäjään, kun taas Viron johto on onnistunut suhteellisen hyvin olosuhteisiin nähden. Hyvä suhteiden hoitaminen Venäjään merkitsee ennen kaikkea Venäjän vaaran minimoimista. (Siinä ohessa voi toki tehdä jotain kauppaa venäläisten kanssa. Kaupan teko ei välttämättä edellytä luottamuksellisia suhteita valtioiden välillä. Kauppaa voi tehdä, kunhan venäläisistä raaka-aineista ei olla liian riippuvaisia.)
Suomalaisilla on johtajat kuin Nokialla Vanhan Nokian loppuaikoina. Olemme jo tilanteessa, jossa jotkut haaskat näkevät uuden mahdollisuuden kannibalisoida Suomen ja saavuttaa omaa etua. Vanhan Nokian loppuvaiheessa tällaisia haaskoja oli paljon - odoteltiin eropakettia ja yritettiin saada yrityksestä mahdollisimman paljon irti.
Kutsun Suomen alkanutta uussuomettumista romahdukseksi. Se ei välttämättä tule olemaan taloudellinen romahdus, mutta ainakin se tulee olemaan Suomen vapauden ja ja suomalaisten ihmisten moraalin ja itsekunnioituksen romahdus. Suomi tullee hiljalleen vajoamaan samanlaiseksi lakeijavaltioksi kuin 70-luvulla. Voiko kehitystä estää? En usko, koska Suomessa ei ole poliittista tahtoa ja rohkeutta todelliseen muutokseen. Suomalaiset ovat olleet ja tulevat olemaan onnetomia vitkuttelijoita ja selvitysten tekijöitä.
Kun olin nuori, Itä-Euroopassa oli joukko Venäjän (Neuvostoliiton) valtaamia entisiä valtioita (Georgia, Armenia, Viro, Latvia, Liettua, Ukraina, ...) , joukko Venäjän satelliittivaltioita (Unkari, Puola, DDR, ...) ja suomettunut Suomi. Suomi kutsui itse itseään puolueettomaksi valtioksi ja muita Itä-Euroopan maita Itäblokiksi. Suomi ei kuulunut suomalaisten mielestä Itä-Eurooppaan ollenkaan, vaikka kartasta voisi luulla toisin.
Suomi oli näistä valtioista selkeästi menestynein ja myös piti itseään menestyneimpänä. Sodan nöyryytyksestä oli noustu ja päästy pitkälle. Itsetyytyväisyys oli tavallaan perusteltua, vaikka Suomen vapaus oli rajoitettua.
Kun Neuvostoliitto romahti, muut Itä-Euroopan maat näkivät tilaisuutensa tulleen. Ne käyttivät uutta tilannetta viivyttelemättä ja maksimaalisesti hyväkseen ja integroituivat länteen niin tehokkkaasti kuin mahdollista. Suomi luotti omaan "puolueettomuuteensa" ja jäi turvallisuuspoliittisen integraation ulkopuolelle. Suomen ei tarvinnut Suomen johdon mielestä mennä Natoon, koska olimme erikoistapaus "puolueettomuutemme" takia. Terve itsetyytyväisyys muuttui aiheettomaksi itsetyytyväisyydeksi ja ylimielisyydeksi.
90-luvun alussa näytti kuitenkin hetken siltä, että suomettumisen kausi oli ohitettu ja Suomi vapautui hiljalleen. Kuvitelma oli väärä. Suomi ei ollut käyttänyt Neuvostoliiton romahdusta tehokkaasti hyväkseen, vaan oli jäänyt uudistuksissa puolitiehen. Kun Venäjän politiikka 2000-luvulla hiljalleen muuttui, Suomi oli ilman turvatakuita.
Suomen poliittisen johdon ylimielisyys meni joskus samalle tasolle kuin Vanhalla Nokialla ennen romahdusta. Nokian Anssi Vanjokihan naureskeli niille kilpailijoille, jotka menivät Androidin kelkkaan ja menestyivät. Vielä vuonna 2010 Vanjoki vertasi Googlen Android-alustan omaksuvia kännykkävalmistajia suomalaisiin poikiin, jotka pissaavat housuihinsa pysyäkseen lämpiminä talvella: väliaikainen helpotus johtaa entistä pahempaan tilanteeseen. Vanjoki puolusti voimakkaasti Symbian-käyttöjärjestelmää.
Tarja Halonen taas ilkkui balttien post-sovjeetista trauma. Post-sovjeettisen trauman takia virolaiset eivät onnistuneet muka hoitamaan Venäjän suhteitaan. Nyt olemme tilanteessa, missä Suomi on yhtenä harvana Itä-Euroopan maana kokonaan ilman turvatakuita. Poliittisen johtomme ylimielisyys on maksanut kansallemme korkean hinnan. Kansa ei tätä edes ymmärrä, vaan elää kuin Nokian työntekijät vuonna 2010 ja pistävät päänsä pensaaseen.
Tosiasia on, että Suomen poliittinen johto ei ole kyennyt hoitamaan suhteitamme Venäjään, kun taas Viron johto on onnistunut suhteellisen hyvin olosuhteisiin nähden. Hyvä suhteiden hoitaminen Venäjään merkitsee ennen kaikkea Venäjän vaaran minimoimista. (Siinä ohessa voi toki tehdä jotain kauppaa venäläisten kanssa. Kaupan teko ei välttämättä edellytä luottamuksellisia suhteita valtioiden välillä. Kauppaa voi tehdä, kunhan venäläisistä raaka-aineista ei olla liian riippuvaisia.)
Suomalaisilla on johtajat kuin Nokialla Vanhan Nokian loppuaikoina. Olemme jo tilanteessa, jossa jotkut haaskat näkevät uuden mahdollisuuden kannibalisoida Suomen ja saavuttaa omaa etua. Vanhan Nokian loppuvaiheessa tällaisia haaskoja oli paljon - odoteltiin eropakettia ja yritettiin saada yrityksestä mahdollisimman paljon irti.
Kutsun Suomen alkanutta uussuomettumista romahdukseksi. Se ei välttämättä tule olemaan taloudellinen romahdus, mutta ainakin se tulee olemaan Suomen vapauden ja ja suomalaisten ihmisten moraalin ja itsekunnioituksen romahdus. Suomi tullee hiljalleen vajoamaan samanlaiseksi lakeijavaltioksi kuin 70-luvulla. Voiko kehitystä estää? En usko, koska Suomessa ei ole poliittista tahtoa ja rohkeutta todelliseen muutokseen. Suomalaiset ovat olleet ja tulevat olemaan onnetomia vitkuttelijoita ja selvitysten tekijöitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti