Toimittaja Martti Puukko analysoi Tiedetoimittajat ry:n webbisivulla postauksessa "Venäjän luotto-orja" Suomen henkistä tilaa Venäjän naapurina terävästi:
Everstiluutnantti Lassi Laukkanen taas kysyy Kouvolan Sanomissa:
Mikä meitä suomalaisia itsenäisenä olemisessa ja itsenäisyyden turvaamisessa pelottaa? Miksi emme uskalla tehdä sellaisia turvallisuuspoliittisia ratkaisuja, jotka ovat tehokkaita ja turvaavat itsenäisyytemme ja maamme rajat!
Rajojemme turvaamiseen Venäjän suuntaan on olemassa tehokas ratkaisu — puolustusliitto Naton jäsenyys.
On päästävä eroon Suomen itsenäisyydelle vaarallisesta nykyisestä ”turvallisuuspolitiikasta”. Tämän hetken tilanne ja heikkoutemme rohkaisevat Venäjää toimimaan meidän suhteemme kuten se itse haluaa.
Olemme ilmoittaneet, että haluamme vain hyvää tahtoa — ”Ollaan ihan hiljaa niin jäniksiä luulee meidän olevan”. (Väinö Linna: Tuntematon sotilas). Valitettavasti juuri hyvää tahtoa Venäjän noudattamassa voimapolitiikassa ei ole, eikä todellinen turvallisuuspolitiikka voi rakentua hyvään tahtoon.
Kirjoitin itse neljä vuotta sitten näin:
Sodan jälkeen Suomi ajautui harjoittamaan myöntyvyyspolitiikkaa Neuvostoliittoa kohtaan ja suomalaiset saatiin uskomaan ajatukseen että sotilaallinen sitoutumattomuus ja ystävälliset suhteet Venäjään takaavat parhaan tuloksen. "Ystävälliset suhteet" oli peitetermi, jolla tarkoitettiin lakeijamaisuutta (="ajattele mitä ajattelet mutta älä sano ääneen").
Ongelma lakeijamaisuudessa oli, että vanhemmat sukupolvet ymmärsivät peitetermin, mutta varsinkin nuoremmalla poliittisella eliitillä oli 70-luvulla vaikeuksia ymmärtää sitä. Haloset, Kanervat ja muut sen ajan nuoret poliitikot alkoivat uskoa, että se mitä Paasikivi piti väistämättömänä olikin toivottavaa. Lakeijamaisuus mädättää lisäksi aina käyttäjänsä moraalin kuten Dostojevski on Karamazovin Veljeksissä osoittanut.
Virolaiset menettivät itsenäisyytensä kokonaan mutta ajatus vapaudesta jäi kytemään ja virolaisten keskuudessa levisi lisäksi ajatus, että jos uusi mahdollisuus saadaan vain turvautuminen länteen voi taata vapauden säilymisen. Kun Neuvostoliitto 80-luvun alussa heikkeni, Viro ja muu Baltia sai uuden mahdollisuuden. Viron eliitti toimi nopeasti ja äärimmäisen päättäväisesti: Viro julistautui uudelleen itsenäiseksi 20. elokuuta 1991 tilanteessa jossa Neuvostoliitossa tapahtui kommunistien epäonnistunut vallankaappausyritys. Välittömästi Viro alkoi hakeutua lännen leiriin. Viimeiset Venäjän joukot vetäytyivät elokuuhun 1994 mennessä. Viro pääsi Euroopan unioniin 1. toukokuuta 2004. 29. maaliskuuta samana vuonna Viro hyväksyttiin sotilasliitto Naton jäseneksi.
Suomikin käytti tilannetta hyväkseen ja otti aluksi askelia lännen suuntaan. YYA-sopimus purettiin 1992 ja Suomi liittyi EU:n jäsenmaaksi vuonna 1995. Mutta varsinkin 2000-luvulla Suomen länsimaistuminen on pysähtynyt.
Suomen henkinen tila on masentava - kansan ja poliiitikkojen enemmistö haluaa valita luotto-orjan aseman.
Suomi ei ollut [kylmän sodan aikaan] samalla tavalla Neuvostoliiton täysin nujertama maa [kuin Baltian maat]. YYA – sopimuksen myötä Suomesta tuli kuitenkin aikaa myöten henkisesti eräänlainen “luotto-orja“, joka uskotteli olevansa tasa-arvoinen isäntänsä kanssa. Kun muut Itä-Euroopan orjat pääsivät vapauteen, ne eivät halunneet jäädä entisen isäntänsä alaisuuteen. Minusta se on täysin ymmärrettävää.
”Luotto-orja”, Suomi, ei sen sijaan oikein tiennyt miten elää vapaudessa. Se ei millään halunnut uskoa, että maan eliitin ylistämä ”YYA-orjuus” oli päättynyt, eikä se näytä uskovan sitä vieläkään. Mitenkään muuten en voi selittää sitä, että niin monet suomalaiset mielipidevaikuttajat kertovat ilmeisesti täysin vakavissaan suurvalta Venäjän legitiimistä etupiiristä, jota Naton laajeneminen uhkaa.
Everstiluutnantti Lassi Laukkanen taas kysyy Kouvolan Sanomissa:
Mikä meitä suomalaisia itsenäisenä olemisessa ja itsenäisyyden turvaamisessa pelottaa? Miksi emme uskalla tehdä sellaisia turvallisuuspoliittisia ratkaisuja, jotka ovat tehokkaita ja turvaavat itsenäisyytemme ja maamme rajat!
Rajojemme turvaamiseen Venäjän suuntaan on olemassa tehokas ratkaisu — puolustusliitto Naton jäsenyys.
On päästävä eroon Suomen itsenäisyydelle vaarallisesta nykyisestä ”turvallisuuspolitiikasta”. Tämän hetken tilanne ja heikkoutemme rohkaisevat Venäjää toimimaan meidän suhteemme kuten se itse haluaa.
Olemme ilmoittaneet, että haluamme vain hyvää tahtoa — ”Ollaan ihan hiljaa niin jäniksiä luulee meidän olevan”. (Väinö Linna: Tuntematon sotilas). Valitettavasti juuri hyvää tahtoa Venäjän noudattamassa voimapolitiikassa ei ole, eikä todellinen turvallisuuspolitiikka voi rakentua hyvään tahtoon.
Kirjoitin itse neljä vuotta sitten näin:
Sodan jälkeen Suomi ajautui harjoittamaan myöntyvyyspolitiikkaa Neuvostoliittoa kohtaan ja suomalaiset saatiin uskomaan ajatukseen että sotilaallinen sitoutumattomuus ja ystävälliset suhteet Venäjään takaavat parhaan tuloksen. "Ystävälliset suhteet" oli peitetermi, jolla tarkoitettiin lakeijamaisuutta (="ajattele mitä ajattelet mutta älä sano ääneen").
Ongelma lakeijamaisuudessa oli, että vanhemmat sukupolvet ymmärsivät peitetermin, mutta varsinkin nuoremmalla poliittisella eliitillä oli 70-luvulla vaikeuksia ymmärtää sitä. Haloset, Kanervat ja muut sen ajan nuoret poliitikot alkoivat uskoa, että se mitä Paasikivi piti väistämättömänä olikin toivottavaa. Lakeijamaisuus mädättää lisäksi aina käyttäjänsä moraalin kuten Dostojevski on Karamazovin Veljeksissä osoittanut.
Virolaiset menettivät itsenäisyytensä kokonaan mutta ajatus vapaudesta jäi kytemään ja virolaisten keskuudessa levisi lisäksi ajatus, että jos uusi mahdollisuus saadaan vain turvautuminen länteen voi taata vapauden säilymisen. Kun Neuvostoliitto 80-luvun alussa heikkeni, Viro ja muu Baltia sai uuden mahdollisuuden. Viron eliitti toimi nopeasti ja äärimmäisen päättäväisesti: Viro julistautui uudelleen itsenäiseksi 20. elokuuta 1991 tilanteessa jossa Neuvostoliitossa tapahtui kommunistien epäonnistunut vallankaappausyritys. Välittömästi Viro alkoi hakeutua lännen leiriin. Viimeiset Venäjän joukot vetäytyivät elokuuhun 1994 mennessä. Viro pääsi Euroopan unioniin 1. toukokuuta 2004. 29. maaliskuuta samana vuonna Viro hyväksyttiin sotilasliitto Naton jäseneksi.
Suomikin käytti tilannetta hyväkseen ja otti aluksi askelia lännen suuntaan. YYA-sopimus purettiin 1992 ja Suomi liittyi EU:n jäsenmaaksi vuonna 1995. Mutta varsinkin 2000-luvulla Suomen länsimaistuminen on pysähtynyt.
Suomen henkinen tila on masentava - kansan ja poliiitikkojen enemmistö haluaa valita luotto-orjan aseman.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti