Riisiä tuottavat kulttuurit lienevät vehnää tuottavia kulttuureita yhteisöllisempiä, koska riisin viljely vaatii yhteistyötä mm. kastelun ja peltojen kuivatuksen osalta. Yhteisöllisissä kulttuureissa painotetaan enemmän ns. yhteisöllisiä hyveitä kuten lojaliteettia kuin ns. individualistisia hyveitä kuten ahkeruutta ja innovaatiokykyä.
... farming rice paddies requires collaboration with your neighbors...
Self-reliance is dangerous. "Families have to flood and drain their field at the same time," he says. " So there are punishments for being too individualistic. If you flood too early, you would really piss off your neighbors."
Rice paddies also require irrigation systems. "That cost falls on the village, not just one family," he says. "So villages have to figure out a way to coordinate and pay for and maintain this system. It makes people cooperate."
Teoria on toki tunnettu jo pitkään, mutta teoriaa nyt tutkittu vertaamalla vehnää viljelevän Pohjois-Kiinan ja Etelä-Kiinan kulttuureja ja teoria (hypoteesi) on vahvistunut. Oleellinen pointti on käsittääkseni se, että yhdellä talouden / yhteiskunnan alueella opittu yhteisöllisyys leviää myös muille alueille (spill-over affect). Riisin viljelyssä opitut taidot ("kulttuurin DNA") toimia yhteistyössä auttavat myös muissa koordinaatiota vaativissa tehtävissä.
Kirjoitin Hirvenmetsästys-artikkelissani seuraavasti:
Suomessa kuivattiin aikoinaan suuriakin soita kyläyhteisöjen yhteistyönä. Suon kuivatus ei välttämättä ollut Täällä Pohjantähden Alla -kirjan Koskelan Jussin toiminnan kaltaista yhden miehen puurtamista. Suuri suo oli saatava kokonaan kuivattua, koska yksittäiset pellot suon laidalla olivat hallanarkoja. Kun yhteistyö oli kerran suon kuivatuksen yhteydessä opeteltu ja luottamus luotu, saatettiin samoilla opeilla sitten rakentaa kylään kirkko ja perustaa osuuskauppa, palokunta, nuorisoseura ja maamiesseura.
Heinänteko oli Suomessa monilla paikkakunnilla kuin riemujuhla. Heinä tehtiin yleisesti talkoilla ja sitä että joillain paikkakunnilla kuten Euran pitäjässä Satakunnassa heinä tehtiin oman talon väen voimin pidettiin jonkinlaisena kulttuurin degeneraationa. (Lähde. G.I.LIndström, Kuvaus Euran pitäjästä, 1849)
Heinänteko ja elonkorjuu, jotka toisin paikoin ovat ilo- ja riemujuhlia, ovat täällä arkista aherrusta... Varsinaisia kansanhuveja ei paikkakunnalla tunneta... Niinpä puuttuukin euralaisilta mielenvirikkeitä, jotka kiinnittävät hänet lämpimästi syntymäseutuun, ja tämä puute vaikuttaa suoraan pitäjän yhteishenkeen... vuosittain uusiutuvat suurilukuiset poismuutot paikkakunnalta...
... farming rice paddies requires collaboration with your neighbors...
Self-reliance is dangerous. "Families have to flood and drain their field at the same time," he says. " So there are punishments for being too individualistic. If you flood too early, you would really piss off your neighbors."
Rice paddies also require irrigation systems. "That cost falls on the village, not just one family," he says. "So villages have to figure out a way to coordinate and pay for and maintain this system. It makes people cooperate."
Teoria on toki tunnettu jo pitkään, mutta teoriaa nyt tutkittu vertaamalla vehnää viljelevän Pohjois-Kiinan ja Etelä-Kiinan kulttuureja ja teoria (hypoteesi) on vahvistunut. Oleellinen pointti on käsittääkseni se, että yhdellä talouden / yhteiskunnan alueella opittu yhteisöllisyys leviää myös muille alueille (spill-over affect). Riisin viljelyssä opitut taidot ("kulttuurin DNA") toimia yhteistyössä auttavat myös muissa koordinaatiota vaativissa tehtävissä.
Kirjoitin Hirvenmetsästys-artikkelissani seuraavasti:
Suomessa kuivattiin aikoinaan suuriakin soita kyläyhteisöjen yhteistyönä. Suon kuivatus ei välttämättä ollut Täällä Pohjantähden Alla -kirjan Koskelan Jussin toiminnan kaltaista yhden miehen puurtamista. Suuri suo oli saatava kokonaan kuivattua, koska yksittäiset pellot suon laidalla olivat hallanarkoja. Kun yhteistyö oli kerran suon kuivatuksen yhteydessä opeteltu ja luottamus luotu, saatettiin samoilla opeilla sitten rakentaa kylään kirkko ja perustaa osuuskauppa, palokunta, nuorisoseura ja maamiesseura.
Heinänteko oli Suomessa monilla paikkakunnilla kuin riemujuhla. Heinä tehtiin yleisesti talkoilla ja sitä että joillain paikkakunnilla kuten Euran pitäjässä Satakunnassa heinä tehtiin oman talon väen voimin pidettiin jonkinlaisena kulttuurin degeneraationa. (Lähde. G.I.LIndström, Kuvaus Euran pitäjästä, 1849)
Heinänteko ja elonkorjuu, jotka toisin paikoin ovat ilo- ja riemujuhlia, ovat täällä arkista aherrusta... Varsinaisia kansanhuveja ei paikkakunnalla tunneta... Niinpä puuttuukin euralaisilta mielenvirikkeitä, jotka kiinnittävät hänet lämpimästi syntymäseutuun, ja tämä puute vaikuttaa suoraan pitäjän yhteishenkeen... vuosittain uusiutuvat suurilukuiset poismuutot paikkakunnalta...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti