Helsingin opetusvirasto haluaa saada vanhemmat keskustelemaan arvoista. Tarkemmin sanoen opetusvirasto on kirjoittanut pari suhteellisen yleisellä tasolla olevaa slidea, joita kutsuu ehdotuksiksi arvolausumiksi. Kuten arvata saattaa arvoissa puhutaan paljon erilaisuudesta. Rikastuvasta moninaisuudesta. Koska olen kahden lapsen vanhempi ja koska olen lisäksi vanhempainyhdistyksen hallituksen jäsen, haluan suhtautua ehdotukseen ns. rakentavasti.
Ongelma arvolausumissa on se, että ne ovat yleisellä tasolla ja ranskalaisen viivan omaisia. Arvolausumissa ei ole juurikaan mitään mihin voisi sanoa että tuossa olen eri mieltä. Dokumentissa ei esimerkiksi suoraan sanota, että moninaisuuden kasvu on positiivinen asia mutta laiska lukija saattaa tulkita dokumentin niin. Tämä mahdollistaa ehkä sen, että opetusvirasto voi tulkita dokumenttia niin kuin haluaa.
Selvästikään dokumentissa ei kuitenkaan puhuta rikastavasta moninaisuudesta vaan rikastuvasta. Moninaisuus rikastuu eli kasvaa, mutta onko se rikastavaa. Kysymys jää ilmaan.
Nyky-Suomessa painotetaan työpaikoilla ja kouluissa erilaisuuden sietämistä ja arvostamista. Työntekijällä ja koululaisella on oikeus tulla kohdelluksi työyhteisössään tasa-arvoisesti riippumatta siitä, mitä sukupuolta tai kansallisuutta hän edustaa. Tämä asia tulee dokumentissa suhteellisen selkeästi esille, eikä tässä ole mitään kiistanalaistakaan.
Virallisissa puheissa monimuotoisuus esitetään kuitenkin suorastaan tavoitteeksi. Usein edelleenkin väitetään että organisaation kaikki jäsenet voittavat, kun monimuotoisuus kasvaa. Kriittinen aikansa seuraaja toki jo tietää, että väite ei pidä paikkaansa. Kun monimuotoisuus kasvaa tietyn tason yli, haitta ylittää hyödyn. Koska opetusviraston dokumentissa ei tästä asiasta mainita mitään - tämähän ei ole arvoväittämä vaan tosiasia-väittämä - on olemassa riski että dokumenttia tulkitaan kuitenkin niin, että monimuotoisuus on rikastavaa. Toisaalta en halua olla vainoharhainen - aion kuitenkin tuoda asian rakentavasti esiin.
Taloustieteen nobelisti George Akerlof kasittelee kirjassaan Identity Economics erilaisuutta kouluissa. Moninaisuushan kasvoi USA:n kouluissa dramaattisesti, kun oppilaita alettiin kuljettaa koulupiireistä toiseen moninaisuuden lisäämiseksi. Monissa kouluissa moninaisuuden lisääntyminen johti dramaattiseen yhteisen vaikkapa keskiluokkaisen arvopohjan romahtamiseen ja oppilaiden voimakkaaseen jakaantumiseen jengeihin. Osa jengeistä käytti nimenomaan koulun sääntöjen rikkomista signaalina jengiin kuulumisesta. Yleensä alempien yhteiskuntaluokkien perheiden lasten ja mustien oppilaiden jengit signaloivat jengiin kuulumista kaikkein destruktiivisimmin. Yksilön oli vaikea vaihtaa jengiä monestakin syystä, vaikka yksilö olisi halunutkin vapautua omasta jengistään päästäkseen eroon yksilön kannalta destruktiivisista normeista, jotka estivät koulumenestyksen.
USA:ssa ristiriidat kouluissa ratkaistiin käytännössä niin, että valintaa lisättiin ja ne oppilaat jotka eivät halunneet "suorittaa", ajautuivat käymään kursseilla missä opettaja teeskenteli opettavansa ja oppilaat teeskentelivät oppivansa. Oppilaat shoppailevat koulussa kursseja mielensä mukaan ja oppimisen laatu laskee.
Akerlof ei kritisoi koulukuljetuksia sinällään, vaan painottaa voimakkaasti sitä, että vain ne koulut voivat pärjätä hyvin, joissa oppilailla on perhetaustasta riippumatta sama identiteetti. Hyvä koulu-yhteisö kykenee muovaamaan oppilaiden identiteettiä. Identiteetin muovaamisessa ei kuitenkaan ole mitään viisasten kiveä. Yhteinen identiteettikään ei välttämättä ole positiivinen asia. Se voi olla myös negatiivinen - muistan että Rauman Lyseossa 50-70-luvulla oppilaiden yhteinen identiteetti perustui vertaisvalvonnalla ylläpidettyyn normiin kukaan ei lue. Opettajien yhteinen identiteetti tuntui painottavan opettajan täydellistä mielivaltaa oppilaiden yli.
Moninaisuus ei paranna mahdollisuuksia luoda yhteinen positiivinen identiteetti koulussa. Ei se toki mikään estekään ole mutta kumminkin selvä hidaste. Kuinka paha hidaste se on, on toki vaikea määritellä. Monet hyvät koulut USA:ssa ovat yksityisiä. En usko kumminkaan, että yksityisyys on oleellisin asia, vaan se että kouluilla on mahdollisuus valita oppilaansa ja määritellä omat arvonsa. Ja että koulut kilpailevat keskenään parhaista oppilaista. Suuri osa hyvistä kouluista on Akerlofin mukaan USA:ssa katolilaisia kouluja.
Koulujen eriytyminen Helsingissäkin jatkuu vääjäämättä. En itse hyväksy kuljetuksia lähiöistä toiseen ainakaan niin kauan kuin rikastavaa maahanmuuttoa kritisoivia leimataan rasisteiksi. Siinä vaiheessa kun ongelmista aletaan puhua rakentavasti, ja kun maahanmuuttopolitiikalle on annettu selkeät laadulliset ja määrälliset tavoitteet ja on luotu mekanismit tavoitteiden saavuttamiseksi, komporomisseja voidaan tehdä.
Ongelma arvolausumissa on se, että ne ovat yleisellä tasolla ja ranskalaisen viivan omaisia. Arvolausumissa ei ole juurikaan mitään mihin voisi sanoa että tuossa olen eri mieltä. Dokumentissa ei esimerkiksi suoraan sanota, että moninaisuuden kasvu on positiivinen asia mutta laiska lukija saattaa tulkita dokumentin niin. Tämä mahdollistaa ehkä sen, että opetusvirasto voi tulkita dokumenttia niin kuin haluaa.
Selvästikään dokumentissa ei kuitenkaan puhuta rikastavasta moninaisuudesta vaan rikastuvasta. Moninaisuus rikastuu eli kasvaa, mutta onko se rikastavaa. Kysymys jää ilmaan.
Nyky-Suomessa painotetaan työpaikoilla ja kouluissa erilaisuuden sietämistä ja arvostamista. Työntekijällä ja koululaisella on oikeus tulla kohdelluksi työyhteisössään tasa-arvoisesti riippumatta siitä, mitä sukupuolta tai kansallisuutta hän edustaa. Tämä asia tulee dokumentissa suhteellisen selkeästi esille, eikä tässä ole mitään kiistanalaistakaan.
Virallisissa puheissa monimuotoisuus esitetään kuitenkin suorastaan tavoitteeksi. Usein edelleenkin väitetään että organisaation kaikki jäsenet voittavat, kun monimuotoisuus kasvaa. Kriittinen aikansa seuraaja toki jo tietää, että väite ei pidä paikkaansa. Kun monimuotoisuus kasvaa tietyn tason yli, haitta ylittää hyödyn. Koska opetusviraston dokumentissa ei tästä asiasta mainita mitään - tämähän ei ole arvoväittämä vaan tosiasia-väittämä - on olemassa riski että dokumenttia tulkitaan kuitenkin niin, että monimuotoisuus on rikastavaa. Toisaalta en halua olla vainoharhainen - aion kuitenkin tuoda asian rakentavasti esiin.
Taloustieteen nobelisti George Akerlof kasittelee kirjassaan Identity Economics erilaisuutta kouluissa. Moninaisuushan kasvoi USA:n kouluissa dramaattisesti, kun oppilaita alettiin kuljettaa koulupiireistä toiseen moninaisuuden lisäämiseksi. Monissa kouluissa moninaisuuden lisääntyminen johti dramaattiseen yhteisen vaikkapa keskiluokkaisen arvopohjan romahtamiseen ja oppilaiden voimakkaaseen jakaantumiseen jengeihin. Osa jengeistä käytti nimenomaan koulun sääntöjen rikkomista signaalina jengiin kuulumisesta. Yleensä alempien yhteiskuntaluokkien perheiden lasten ja mustien oppilaiden jengit signaloivat jengiin kuulumista kaikkein destruktiivisimmin. Yksilön oli vaikea vaihtaa jengiä monestakin syystä, vaikka yksilö olisi halunutkin vapautua omasta jengistään päästäkseen eroon yksilön kannalta destruktiivisista normeista, jotka estivät koulumenestyksen.
USA:ssa ristiriidat kouluissa ratkaistiin käytännössä niin, että valintaa lisättiin ja ne oppilaat jotka eivät halunneet "suorittaa", ajautuivat käymään kursseilla missä opettaja teeskenteli opettavansa ja oppilaat teeskentelivät oppivansa. Oppilaat shoppailevat koulussa kursseja mielensä mukaan ja oppimisen laatu laskee.
Akerlof ei kritisoi koulukuljetuksia sinällään, vaan painottaa voimakkaasti sitä, että vain ne koulut voivat pärjätä hyvin, joissa oppilailla on perhetaustasta riippumatta sama identiteetti. Hyvä koulu-yhteisö kykenee muovaamaan oppilaiden identiteettiä. Identiteetin muovaamisessa ei kuitenkaan ole mitään viisasten kiveä. Yhteinen identiteettikään ei välttämättä ole positiivinen asia. Se voi olla myös negatiivinen - muistan että Rauman Lyseossa 50-70-luvulla oppilaiden yhteinen identiteetti perustui vertaisvalvonnalla ylläpidettyyn normiin kukaan ei lue. Opettajien yhteinen identiteetti tuntui painottavan opettajan täydellistä mielivaltaa oppilaiden yli.
Moninaisuus ei paranna mahdollisuuksia luoda yhteinen positiivinen identiteetti koulussa. Ei se toki mikään estekään ole mutta kumminkin selvä hidaste. Kuinka paha hidaste se on, on toki vaikea määritellä. Monet hyvät koulut USA:ssa ovat yksityisiä. En usko kumminkaan, että yksityisyys on oleellisin asia, vaan se että kouluilla on mahdollisuus valita oppilaansa ja määritellä omat arvonsa. Ja että koulut kilpailevat keskenään parhaista oppilaista. Suuri osa hyvistä kouluista on Akerlofin mukaan USA:ssa katolilaisia kouluja.
Koulujen eriytyminen Helsingissäkin jatkuu vääjäämättä. En itse hyväksy kuljetuksia lähiöistä toiseen ainakaan niin kauan kuin rikastavaa maahanmuuttoa kritisoivia leimataan rasisteiksi. Siinä vaiheessa kun ongelmista aletaan puhua rakentavasti, ja kun maahanmuuttopolitiikalle on annettu selkeät laadulliset ja määrälliset tavoitteet ja on luotu mekanismit tavoitteiden saavuttamiseksi, komporomisseja voidaan tehdä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti