Aikani on kulunut henkilökohtaisiin asioihin. Ehdin kuitenkin kirjoittaa Amazoniin arvostelun professorien Daren Acemoglu ja James Robinson kirjasta Why Nations Fail: The Origins of Power, Prosperity, and Poverty. (Suomenkielinen käännös tässä.)
Turkin armenialainen Daren Acemoglu on tämänhetken kymmenen lainatuimman taloustieteilijän joukossa. Hänen erityisalansa on Development Economy eli hän tutkii kasvun edellytyksiä. Erityisesti hän tutkii a) instituutioiden (demokratia, omistusoikeuden suoja) vaikutusta yhteiskunnan varallisuuteen ja b) yhteiskunnan instituutioiden muutoksen dynamiikkaa.
Kirja on kokonaisuudessaan suositeltava. Tämän blogin kannalta mielenkiintoisinta antia on a) Afrikan kehityksen käsittely toisaalta ja b) instituutioiden muutoksen käsittely toisaalta.
Instituutioiden kehitys
Instituutioiden muutoksen osalta Acemoglu ja Robinson torjuvat voimakkaasti helpon tien ratkaisut. Ekstraktiiviset instituutiot ja niiden pysyvyys ei johdu primääristi valtioiden poliittisen johdon typeryydestä vaan harvainvaltaisen eliitin insentiiveistä. Esimerkiksi Guatemalan valtio on supistanut väestön enemmistön taloudellisen toiminnan vapautta nimenomaan siten, että on edistänyt eliitin taloudellista asemaa pitämällä palkat minimissään. Sellaisissakin maissa, joissa vallitsee demokratia ja joissa hallituksilla on ollut edes jonkinasteinen pyrkimys edistää koko väestön etua, hallitus on ajautunut hyvästä tahdosta huolimatta huonoihin taloudellisiin ratkaisuihin, joilla on vain ostettu ääniä.
Acemoglu torjuu myös modernisaatioteorian. Varrallisuuden kasvu ei automaattisesti johda ekstraktiivisten instituutioiden korvautumiseen inklusiivisilla - esimerkiksi Kiinassa. Pikemmin inklusiiviset instituutiot luovat edellytykset rikastumiselle, eikä rikastuminen inklusiivisille instituutioille:
Rich nations are rich largely because they managed to develop inclusive institutions at some point during the past three hundred years. These institutions have persisted through a process of virtuous circles. Even if inclusive only in a limited sense to begin with, and sometimes fragile, they generated dynamics that would create a process of positive feedback, gradually increasing their inclusiveness.
Kaikkein vähiten johtaa harvainvallan vastainen vallankumous automaattisesti edistykseen. Vallankumous korvaa yleensä - esimerkkinä vaikkapa Etiopia, Kiina tai Venäjä - yhden harvainvallan toisella:
the German sociologist Robert Michels called it the ron law of oligarchy. The internal logic of oligarchies, and in fact of all hierarchical organizations, is that, argued Michels, they will reproduce themselves not only when the same group is in power, but even when an entirely new group takes control...The essence of the iron law of oligarchy... is that new leaders overthrowing old ones with promises of radical change bring nothing but more of the same.
Tulkitsen, että Acemoglu on instituutioiden muutoksen suhteen hayeklainen - siis evolutistinen. Instituutiot muuuttuvat - malliesimerkkinä Britannia - kun yhteiskunnassa ennustamattomasti syntyy uusia taloudellisia voimia, mutta voimia jotka eivät kykene yksinään monopolisoimaan valtaa vanhan eliitin sijasta.
Esimerkiksi Britanniassa kauppa siirtokuntien kanssa oli päinvastoin kuin Espanjassa yksityisissä käsissä ja kilpailun piirissä, mikä loi voimakkaan kauppiasluokan. Mutta yksin eivät Atlantin kauppiaat valtaa saaneet. Syntyi laaja heterogeeninen liittoutuma, joka päätyi ajamaan kaupan vapauden asiaa, sen sijaan että olisi nähnyt mahdolliseksi luoda oman valtansa voimalla omia monopoleja. Jos uusi voimakeskittymä olisi ollut homogeeninen, sen insentiivissä olisi voinut olla painostaa kuningas taas kerran jakamaan monopoleja. Sen sijaan kuninkaan itsevalta muuttui Loistavan Vallankumouksen jälkeen hiljalleen parlamentin vallaksi. Äänioikeutettuja oli aluksi vain pari prosenttia väestöstä mutta 1800-luvulta alkaen äänioikeus laajeni graduaalisesti ja muuttui kattavaksi 1920-luvulla.
Three factors greatly facilitated the emergence of more inclusive political institutions following the Glorious Revolution and the French Revolution.
The first was new merchants and businessmen wishing to unleash the power of creative destruction from which they themselves would benefit; these new men were among the key members of the revolutionary coalitions and did not wish to see the development of yet another set of extractive institutions that would again prey on them.
The second was the nature of the broad coalition that had formed in both cases. For example, the Glorious Revolution wasn’t a coup by a narrow group or a specific narrow interest, but a movement backed by merchants, industrialists, the gentry, and diverse political groupings. The same was largely true for the French Revolution.
The third factor relates to the history of English and French political institutions. They created a background against which new, more inclusive regimes could develop. In both countries there was a tradition of parliaments and power sharing going back to the Magna Carta in England and to the Assembly of Notables in France. Moreover, both revolutions happened in the midst of a process that had already weakened the grasp of the absolutist, or aspiring absolutist, regimes. In neither case would these political institutions make it easy for a new set of rulers or a narrow group to take control of the state and usurp existing economic wealth and build unchecked and durable political power.
Acejmoglun ajattelu ei siis ole kaukana Vanahasen ajatuksista demokratian edellytyksistä: Kun valtakeskittymät hajautuvat, edellytykset demokratialle syntyvät. Demokratia kyseenalaistaa poliittisen mutta myös taloudellisen harvainvallan. Monopolit, maaomaisuuden keskittymisen eliitille jne. Näin ollen poliittisen vallan hajautuminen johtaa inklusiivisiin instituutioihin ja toisaalta inklusiiviset instituutiot tukevat poliittisen vallan hajautumista.
Botswana
Mutta Afrikkaan. Olen kannattanut Vanhasen ja Lynnin teoriaa Kansallisen äo:n vaikutuksesta kansakuntien kehitykselle. Pelkkä äo on toki Vanhasen ja Lynninkin mukaan vain yksi faktori kansakuntien kehitystason ennustamisessa. Vanhanen ja Lynnkin toteavat, että korkea kansallinen äo pääsi täydellä voimalla vaikuttamaan esimerkiksi Kiinassa, vasta kun taloudelliset olot vapautuivat.
Afrikassakin on ainakin yksi kiistämätön onnistuja - Botswana - eikä sen menestystä voi niin kuin Vanhanen ja Lynn esittävät selittää pelkällä valkoisten ja kiinalaisten asiantuntijoiden panoksella. Valta on Botswanassa mustien itsensä käsissä ja maa on kiistatta menestynyt. Yhdellä oudolla varauksella josta jo aiemmin kerroin.
Kuten monet muutkin taloustieteilijät, Acemoglu ja Robinson hehkuttavat Botswanan menestystä - bruttokansantuote lähenee Viron tasoa. On toki totta, että Botswanassa on laajat raaka-ainevarat, jotka ovat mahdollistaneet nopean kasvun. Mutta niin on Päiväntasajan Guineassa ja Kongossa ja Venäjälläkin. Borswanan kehitys alkoi jo paljon ennen timanttien löytymistä.
Poliittinen ja taloudellinen valta oli perinteisesti varsin hajautunutta Botswanan alkuperäisissä "kuningaskunnissa". Alueen heimopäälliköt onnistuivat taitavan diplomatian keinoin vaikuttamaan Britannian johdon niin, että Botswana ei koskaan joutunut karkeimman siirtomaavallan kohteeksi vaan maa sai aseman Englannin puoli-itsenäisenä protektoraattina. Itsenäistyminen johti Botswanan tapauksessa varsin nopeaan kehitykseen, eikä pelkkään eliitin ihon värin vaihtumiseen niin kuin Kongossa tai Sierra Leonessa.
Botswana ei itse asiassa ole ainoa Afrikan menestystarina, mutta ehkä ainoa menestystarina, joka sai elää. 1800-luvulla monet eteläisen Afrikan mustien asuttamat alueet kehittyivät nopeasti. Heimojen yhteisomistuksesta siirryttiin yksityisomistukseen, ruokaa riitti vientiin valkoisten hallussa oleville alueille, maatalousteknologia kehittyi jne. Hetken näytti siltä että jotkut mustien heimoalueet olivat kehittymässä osaksi eteläisen Afrikan orastavaa markkinataloutta.
Apartheid-laisäädäntö pysäytti kehityksen 1900-luvun alussa. Mustista haluttiin tehdä halpaa työvoimaa Etelä-Afrikan kaivoksiin, heimoalueiden kehitys pysäytettiin lainsäädännöllä, maatalousmaiden yksityistyminen pysähtyi ja samoin teknologian kehitys. Valta palautettiin heimojohtajille. Luotiin bantustanien järjestelmä, joka antoi mustille pienet "kotimaat", mutta joissa ei ollut "kansalaisille" juuri edellytyksiä taloudelliselle aktiviteetille.
Both of the goals of removing competition with white farmers and developing a large low-wage labor force were simultaneously accomplished by the Natives Land Act of 1913. The act ... divided South Africa into two parts, a modern prosperous part and a traditional poor part... the prosperity and poverty were actually being created by the act itself. It stated that 87 percent of the land was to be given to the Europeans, who represented about 20 percent of the population. The remaining 13 percent was to go to the Africans...The 1913 legislation also included provisions intended to stop black sharecroppers and squatters from farming on white-owned land in any capacity other than as labor tenants... The effect of the act was to put a stop, for the future, to all transactions involving anything in the nature of partnership between Europeans and natives in respect of land or the fruits of land
Botswanassa siis kehitys on kuitenkin jatkunut. Se on jatkunut kuitenkin yhdellä poikkeuksella. Väestön elinajanodote on laskenut voimakkaasti HIV-epidemian myötä.Vanhanen ja Lynn totesivat kirjassaan, että kansallinen äo selittää 50% eroista bruttokansantuotteessa, mutta elinajanodotteen osalta kansallinen äo selittää jopa 70%. Kirjoitin aiemmin:
What should be clear for everybody at this very day is this: National IQ explains some 50% of variation in GDP between nations and also variation in many other measures of Quality of Life - like litteracy rate and life expectancy at birth.
For low IQ countries - e.g. countries in sub-saharan Africa - the IQ explains even more than 50% of the variance in GDP. The big positive outliers in low IQ countries are only those which have big reserves on gold, oil etc. ... For Life Expectancy National IQ explains even more than 50%:
According to "IQ and Global Inequality" by Richard Lynn and Tatu Vanhanen National IQ explains 60-70 % of the variation in Life Expectancy between nations. Satori Kanazawa has shown controlling of IQ makes factors like GDP to explain nothing of the variance in Life Expectancy.
Joten ehkä Acemoglu ja Robinson toisaalta ja Vanhanen ja Lynn toisaalta ovat molemmat oikeassa. Ristiriitaa ei oikeastaan edes ole.
Turkin armenialainen Daren Acemoglu on tämänhetken kymmenen lainatuimman taloustieteilijän joukossa. Hänen erityisalansa on Development Economy eli hän tutkii kasvun edellytyksiä. Erityisesti hän tutkii a) instituutioiden (demokratia, omistusoikeuden suoja) vaikutusta yhteiskunnan varallisuuteen ja b) yhteiskunnan instituutioiden muutoksen dynamiikkaa.
Kirja on kokonaisuudessaan suositeltava. Tämän blogin kannalta mielenkiintoisinta antia on a) Afrikan kehityksen käsittely toisaalta ja b) instituutioiden muutoksen käsittely toisaalta.
Instituutioiden kehitys
Instituutioiden muutoksen osalta Acemoglu ja Robinson torjuvat voimakkaasti helpon tien ratkaisut. Ekstraktiiviset instituutiot ja niiden pysyvyys ei johdu primääristi valtioiden poliittisen johdon typeryydestä vaan harvainvaltaisen eliitin insentiiveistä. Esimerkiksi Guatemalan valtio on supistanut väestön enemmistön taloudellisen toiminnan vapautta nimenomaan siten, että on edistänyt eliitin taloudellista asemaa pitämällä palkat minimissään. Sellaisissakin maissa, joissa vallitsee demokratia ja joissa hallituksilla on ollut edes jonkinasteinen pyrkimys edistää koko väestön etua, hallitus on ajautunut hyvästä tahdosta huolimatta huonoihin taloudellisiin ratkaisuihin, joilla on vain ostettu ääniä.
Acemoglu torjuu myös modernisaatioteorian. Varrallisuuden kasvu ei automaattisesti johda ekstraktiivisten instituutioiden korvautumiseen inklusiivisilla - esimerkiksi Kiinassa. Pikemmin inklusiiviset instituutiot luovat edellytykset rikastumiselle, eikä rikastuminen inklusiivisille instituutioille:
Rich nations are rich largely because they managed to develop inclusive institutions at some point during the past three hundred years. These institutions have persisted through a process of virtuous circles. Even if inclusive only in a limited sense to begin with, and sometimes fragile, they generated dynamics that would create a process of positive feedback, gradually increasing their inclusiveness.
Kaikkein vähiten johtaa harvainvallan vastainen vallankumous automaattisesti edistykseen. Vallankumous korvaa yleensä - esimerkkinä vaikkapa Etiopia, Kiina tai Venäjä - yhden harvainvallan toisella:
the German sociologist Robert Michels called it the ron law of oligarchy. The internal logic of oligarchies, and in fact of all hierarchical organizations, is that, argued Michels, they will reproduce themselves not only when the same group is in power, but even when an entirely new group takes control...The essence of the iron law of oligarchy... is that new leaders overthrowing old ones with promises of radical change bring nothing but more of the same.
Tulkitsen, että Acemoglu on instituutioiden muutoksen suhteen hayeklainen - siis evolutistinen. Instituutiot muuuttuvat - malliesimerkkinä Britannia - kun yhteiskunnassa ennustamattomasti syntyy uusia taloudellisia voimia, mutta voimia jotka eivät kykene yksinään monopolisoimaan valtaa vanhan eliitin sijasta.
Esimerkiksi Britanniassa kauppa siirtokuntien kanssa oli päinvastoin kuin Espanjassa yksityisissä käsissä ja kilpailun piirissä, mikä loi voimakkaan kauppiasluokan. Mutta yksin eivät Atlantin kauppiaat valtaa saaneet. Syntyi laaja heterogeeninen liittoutuma, joka päätyi ajamaan kaupan vapauden asiaa, sen sijaan että olisi nähnyt mahdolliseksi luoda oman valtansa voimalla omia monopoleja. Jos uusi voimakeskittymä olisi ollut homogeeninen, sen insentiivissä olisi voinut olla painostaa kuningas taas kerran jakamaan monopoleja. Sen sijaan kuninkaan itsevalta muuttui Loistavan Vallankumouksen jälkeen hiljalleen parlamentin vallaksi. Äänioikeutettuja oli aluksi vain pari prosenttia väestöstä mutta 1800-luvulta alkaen äänioikeus laajeni graduaalisesti ja muuttui kattavaksi 1920-luvulla.
Three factors greatly facilitated the emergence of more inclusive political institutions following the Glorious Revolution and the French Revolution.
The first was new merchants and businessmen wishing to unleash the power of creative destruction from which they themselves would benefit; these new men were among the key members of the revolutionary coalitions and did not wish to see the development of yet another set of extractive institutions that would again prey on them.
The second was the nature of the broad coalition that had formed in both cases. For example, the Glorious Revolution wasn’t a coup by a narrow group or a specific narrow interest, but a movement backed by merchants, industrialists, the gentry, and diverse political groupings. The same was largely true for the French Revolution.
The third factor relates to the history of English and French political institutions. They created a background against which new, more inclusive regimes could develop. In both countries there was a tradition of parliaments and power sharing going back to the Magna Carta in England and to the Assembly of Notables in France. Moreover, both revolutions happened in the midst of a process that had already weakened the grasp of the absolutist, or aspiring absolutist, regimes. In neither case would these political institutions make it easy for a new set of rulers or a narrow group to take control of the state and usurp existing economic wealth and build unchecked and durable political power.
Acejmoglun ajattelu ei siis ole kaukana Vanahasen ajatuksista demokratian edellytyksistä: Kun valtakeskittymät hajautuvat, edellytykset demokratialle syntyvät. Demokratia kyseenalaistaa poliittisen mutta myös taloudellisen harvainvallan. Monopolit, maaomaisuuden keskittymisen eliitille jne. Näin ollen poliittisen vallan hajautuminen johtaa inklusiivisiin instituutioihin ja toisaalta inklusiiviset instituutiot tukevat poliittisen vallan hajautumista.
Botswana
Mutta Afrikkaan. Olen kannattanut Vanhasen ja Lynnin teoriaa Kansallisen äo:n vaikutuksesta kansakuntien kehitykselle. Pelkkä äo on toki Vanhasen ja Lynninkin mukaan vain yksi faktori kansakuntien kehitystason ennustamisessa. Vanhanen ja Lynnkin toteavat, että korkea kansallinen äo pääsi täydellä voimalla vaikuttamaan esimerkiksi Kiinassa, vasta kun taloudelliset olot vapautuivat.
Afrikassakin on ainakin yksi kiistämätön onnistuja - Botswana - eikä sen menestystä voi niin kuin Vanhanen ja Lynn esittävät selittää pelkällä valkoisten ja kiinalaisten asiantuntijoiden panoksella. Valta on Botswanassa mustien itsensä käsissä ja maa on kiistatta menestynyt. Yhdellä oudolla varauksella josta jo aiemmin kerroin.
Kuten monet muutkin taloustieteilijät, Acemoglu ja Robinson hehkuttavat Botswanan menestystä - bruttokansantuote lähenee Viron tasoa. On toki totta, että Botswanassa on laajat raaka-ainevarat, jotka ovat mahdollistaneet nopean kasvun. Mutta niin on Päiväntasajan Guineassa ja Kongossa ja Venäjälläkin. Borswanan kehitys alkoi jo paljon ennen timanttien löytymistä.
Poliittinen ja taloudellinen valta oli perinteisesti varsin hajautunutta Botswanan alkuperäisissä "kuningaskunnissa". Alueen heimopäälliköt onnistuivat taitavan diplomatian keinoin vaikuttamaan Britannian johdon niin, että Botswana ei koskaan joutunut karkeimman siirtomaavallan kohteeksi vaan maa sai aseman Englannin puoli-itsenäisenä protektoraattina. Itsenäistyminen johti Botswanan tapauksessa varsin nopeaan kehitykseen, eikä pelkkään eliitin ihon värin vaihtumiseen niin kuin Kongossa tai Sierra Leonessa.
Botswana ei itse asiassa ole ainoa Afrikan menestystarina, mutta ehkä ainoa menestystarina, joka sai elää. 1800-luvulla monet eteläisen Afrikan mustien asuttamat alueet kehittyivät nopeasti. Heimojen yhteisomistuksesta siirryttiin yksityisomistukseen, ruokaa riitti vientiin valkoisten hallussa oleville alueille, maatalousteknologia kehittyi jne. Hetken näytti siltä että jotkut mustien heimoalueet olivat kehittymässä osaksi eteläisen Afrikan orastavaa markkinataloutta.
Apartheid-laisäädäntö pysäytti kehityksen 1900-luvun alussa. Mustista haluttiin tehdä halpaa työvoimaa Etelä-Afrikan kaivoksiin, heimoalueiden kehitys pysäytettiin lainsäädännöllä, maatalousmaiden yksityistyminen pysähtyi ja samoin teknologian kehitys. Valta palautettiin heimojohtajille. Luotiin bantustanien järjestelmä, joka antoi mustille pienet "kotimaat", mutta joissa ei ollut "kansalaisille" juuri edellytyksiä taloudelliselle aktiviteetille.
Both of the goals of removing competition with white farmers and developing a large low-wage labor force were simultaneously accomplished by the Natives Land Act of 1913. The act ... divided South Africa into two parts, a modern prosperous part and a traditional poor part... the prosperity and poverty were actually being created by the act itself. It stated that 87 percent of the land was to be given to the Europeans, who represented about 20 percent of the population. The remaining 13 percent was to go to the Africans...The 1913 legislation also included provisions intended to stop black sharecroppers and squatters from farming on white-owned land in any capacity other than as labor tenants... The effect of the act was to put a stop, for the future, to all transactions involving anything in the nature of partnership between Europeans and natives in respect of land or the fruits of land
Botswanassa siis kehitys on kuitenkin jatkunut. Se on jatkunut kuitenkin yhdellä poikkeuksella. Väestön elinajanodote on laskenut voimakkaasti HIV-epidemian myötä.Vanhanen ja Lynn totesivat kirjassaan, että kansallinen äo selittää 50% eroista bruttokansantuotteessa, mutta elinajanodotteen osalta kansallinen äo selittää jopa 70%. Kirjoitin aiemmin:
What should be clear for everybody at this very day is this: National IQ explains some 50% of variation in GDP between nations and also variation in many other measures of Quality of Life - like litteracy rate and life expectancy at birth.
For low IQ countries - e.g. countries in sub-saharan Africa - the IQ explains even more than 50% of the variance in GDP. The big positive outliers in low IQ countries are only those which have big reserves on gold, oil etc. ... For Life Expectancy National IQ explains even more than 50%:
According to "IQ and Global Inequality" by Richard Lynn and Tatu Vanhanen National IQ explains 60-70 % of the variation in Life Expectancy between nations. Satori Kanazawa has shown controlling of IQ makes factors like GDP to explain nothing of the variance in Life Expectancy.
Joten ehkä Acemoglu ja Robinson toisaalta ja Vanhanen ja Lynn toisaalta ovat molemmat oikeassa. Ristiriitaa ei oikeastaan edes ole.
7 kommenttia:
Kaikkein vähiten johtaa harvainvallan vastainen vallankumous automaattisesti edistykseen. Vallankumous korvaa yleensä - esimerkkinä vaikkapa Etiopia, Kiina tai Venäjä - yhden harvainvallan toisella:
Olen tuonut tämän usein esiin ihmisten kanssa, jotka ovat ns. "vallankumouksellisia".
Egyptin kansannousu johtaa todennäköisesti jonkinlaiseen muslimiveljeskunnan johtamaan arabisosialistiseen järjestelmään.
Myöskään Libyassa ei näy merkkejä laajasta yhteiskunnallisesta uudistuksesta.
Kuten ei myöskään Saddamin jälkeisessä Irakissa.
Ranskan vallankumous päättyi Napoleonin yksinvaltaan.
Weimarin Saksan demokraattinen kansallisvallankumous päättyi natsi-Saksaan.
SUMMA SUMMARUM
Vallankumous pyrkii niin suureen muutokseen niin pienessä ajassa, että yhteiskunnallinen järjestelmä palautunee joko vallankumousta edeltäneelle ajalle, tai sitä seuraa diktatuuri sen seurauksena, että vallankumous ei pysty niin lyhyessä ajassa saavuttamaan niitä yhteiskunnallisia tavoitteita, joita se ajaa. Siksi diktatuuri ottaa ohjat, koska muutakaan ei ole tehtävissä.
Tämä ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että vallankumouksen taustalla vaikuttava tunnemaailma on usein ihmismielen kannalta positiivinen ja mieleinen.
Ranskan vallankumouksen perintö ei ole noin selkeä. Vallankumous itsessään oli tietysti terroria, mutta kun tilanne tasaantui, Napoleon sai vallan ja Ranskan armeija valtasi suuren osa Eurooppaa, Ranskan armeijan mukana levisi monet vallankumouksen aloittamat uudistukset.
Monessa maassa esimerkiksi purettiin juutalaisten liikkumisrajoitukset ja ammatinharjoituksen rajoitukset, monopolit kuten killat purettiin, säätyjen merkitys väheni jne.
Italiassa, Saksassa, Belgiassa, Alankomaissa, ... Ja vaikka Wienin konferenssi purki suuren osan uudistuksista paljon jäi jäljelle.
Ranskan vallankumouksen perintö on vahvempi kuin monet ymmärtävätkään. On totta, että Napoleonin aika seurasi, mutta yksinvalta oli (Napoleonia lukuunottamatta) lopullisesti mennyttä ja aristokratia merkittävästi heikentynyt.
Napoleon III palautti hetkeksi aikaa nimellisen keisarikunnan, mutta keisarikunta oli "liberaali imperiumi", siis sen lainsäädäntö jne olivat itseasiassa pitkälti tasavaltaisia, jopa demokraattisia.
Voidaan argumentoida, että Napoleon III (ilmiönä, ei niinkään henkilönä) oli Ranskan vallankumouksen aikaansaannos, ja juuri hänen valtakautensa uudistuksineen, yhdessä Saksan yhdistymisen kanssa, synnytti vastaavasti Klassisen Liberalismin kulta-ajan 1800-luvun lopulla Euroopassa.
(Tämä on edelleen vähän väärin ja liiallinen yksinkertaistus, mutta kehityslinjan pääpiirteet menivät näin; "moderni aikakausi" alkoi vasta USA:n itsenäistymisen ja Ranskan vallankumouksen jälkeen, ilman näitä vallankumouksia se ei olisi ollut mahdollinen. Mutta syy ja seuraus menevät tässä tietysti molempiin suuntiin.)
Niin. On totta, että vallankumouksen tavoitteet implementoituvat sitten hyvin kauan itse vallankumouksen jälkeen.
Vallankumous pyrkii saamaan liian paljon aikaan liian vähässä ajassa.
Kaikkein vähiten johtaa harvainvallan vastainen vallankumous automaattisesti edistykseen. Vallankumous korvaa yleensä - esimerkkinä vaikkapa Etiopia, Kiina tai Venäjä - yhden harvainvallan toisella:
..............
Olen tuonut tämän usein esiin ihmisten kanssa, jotka ovat ns. "vallankumouksellisia".
Minä taasen olen huomannut, että "vallankumouksellisten" syvämotiivina on juuri vaihtaa harvain valta heihin itseensä.
IQistit ovat yleensä tyhmiä (mm. fysiikan tohtoreita ja muita luusereita) eivätkä tiedä älykkyydestä oikeastaan mitään oleellista.
Älykkyys nimittäin ei ole typeryyden vastakohta.
Huomattakoon, että talouskasvu on nopeinta Afrikassa. Yleensäkin maissa, joissa älykkyysosamäärä on matala tai ihmiset ovat tummia, talouskasvu on nopeaa.
Teollinen vallankumous aiheutti ylituotannon Euroopassa, jota purettiin pakolla Afrikkaan, Intiaan ja Kiinaan. Vastaavasti noiden maiden oma teollistuminen estettiin. Itse asiassa Intian tekstiiliteollisuus tuhottiin pois kilpailemasta.
Teollistumisen aiheuttamaa työttömyyttä ja keskiluokan tuhoutumista purettiin siirtolaisuudella Yhdysvaltoihin.
Älykkyyttä voi tilapäisesti nostaa harjoittelemalla muutamaksi kuukaudeksi.
USAssa rahvaan ÄO on noussut 20 pistettä sitten 1900-luvun 1. 1/4:n, mutta talouskasvu on hidastunut samaan aikaan.
Suomesta tiedetään, että yrittäjät ovat muita tyhmempiä ja ansaitsevat 1/3 enemmän kuin fiksumpansa, jotka ovat heillä töissä.
Hyvä esimerkki typerästä älykkäästä on Marilyn von Savant ja googlaa hänen floppiteoksensa Fermatista siihen samaan.
Ihan hyvä blogi, mutta älä hyvä ihminen usko sellaisenaan kaikkea mitä kirjoissa sanotaan. Paljon niissä on aikuisten satuja.
Varmaan näin.
Ihmetyttää hiukan tuo viimeinen kommentti. Tässähän totean implisiittisesti itse että äo:n vaikutus ei ehkä ole niin suuri kuin maksimaalisissa väitteissä on esitetty mutta ei pienikään.
Olen tuskin ns. kirjaviisas. Olen toiminut T&K ja Business Development -tehtävissä kolmessa yksityisessä yrityksessä iät ajat, kasvattanut kaksi lasta yms.
Mitä äo:hon tulee. Voi olla että pieniä yrityksiä perustaa moni ihan keskimääräisen äo:n pohjalta. Yritteliäisyys, reippaus ja sosiaaliset taidot auttavat yrityksen pyörittämisessä.
Mutta jos taas esimerkiksi haluat pärjätä vaikkapa Nokian tyyppisen yrityksen johtotehtävissä tai esikuntatehtävissä tms. sinun on pakko olla hyvin älykäs.
Äo ennustaa vaikka juristin ja insinöörin tehtävissä olevan menestystä monin verroin paremmin kuin se onko sinulla juuri sopiva kokemus tai sopiva koulutus. Ja sitä paremmin mitä korkeamman statuksen / palkkatason tehtävästä on kyse.
Lähetä kommentti