sunnuntaina, marraskuuta 07, 2010

Yhteistyö ryhmän sisällä ja ne kaksi kirjaa

Yhteistyö ihmisryhmän sisällä kasvaa tietyissä oloissa lähelle sitä tasoa mitä kommunismin ja hutterismin idea edellyttää.

Pienessä yrityksessä joka kilpailee verisesti muiden yritysten kanssa jokainen tekee parhaansa, koska vapaamatkustajia halveksitaan, panetellaan ja painostetaan irtisanoutumaan. Yhteistyö ei perustu ainakaan pelkästään positiivisiin tunteisiin työtovereita kohtaan vaan pikemmin negatiivisiin - sosiaaliseen kontrolliin, rankaisuun jne. Puhun kokemuksesta. Positiiviset tunteet tulevat sitten jälkijunassa. ("Vittu, me tehtiin se, vaikka...". "Saatana, teit sä hyvän työn".)

Pienyritysten muodostama ekosysteemi on samanrakenteinen kuin se ympäristö, missä ihminen on kehittynyt. Keskenään verisesti kilpailevien heimojen ekosysteemi. Se on myös samanrakenteinen kuin se ympäristö, missä muurahaiset ja termiitit ovat kehittyneet.

Ensimmäinen kirja (Richard Dawkinsin Selfish Gene) samoin kuin koko varhainen sosiobiologian ja evoluutiopsykologinen perinne selittää ihmisen altruismin syntymisen lähinnä sukulaisuuden (sukulaisvalinnnan, Hamiltonin sääntö) kautta. (Toimiessaan yhteistyössä ei-sukulaisten kanssa nyky-yhteiskunnassa ihminen toimii tavallaan epäadaptiivisesti.)

Toinen kirja (Boydin ja Richersonin kirja The Origin and Evolution of Culture) tai sen rinnakkaisteokset taloustieteessä ja muurahaistutkimuksessa (Hölldoblerin ja Wilsonin The Superorganism) ei tietenkään kiellä sukulaisuuden merkitystä yhteistyön tärkeänä tekijänä.

Toinen kirja lähtee pikemmin siitä havainnosta, että vaikka sukulaisuus on kaikkialla läsnäoleva eläinmailmassa, vain muutamilla lajeilla (muurahainen, mehiläinen, termiitti, kaljurotta, ihminen) on syntynyt äärimmäinen yhteistyön taso.

Hölldoblerin ja Wilsonin kirja kertoo mm. monista muurahaislajeista, joilla yhteisön jäsenten sukulaisuus on lähes olematon ja yhteistyö toimii silti. Muurahaiset ovat itse asiassa kykeneviä tietyissä oloissa muodostamaan Suomen kokoisia muurahaisyhteisöjä.

Siinä missä sosiaalinen kontrolli on kaikkialla läsnäoleva ihmisyhteisössä, sosiaalinen kontrolli (worker policy, queen policy) on kaikkialla läsnäoleva myös muurahais- ja mehiläisyhteisöissä: Vastoin yleistä luuloa useimmilla muurahaislajeilla työläiset kykenevät synnnyttämään neitseellisesti urosjälkeläisiä, mutta tekevät näin vain harvoin, koska kuningatar tai muut työläiset tappavat tällaiset poikaset.

Muurahaistutkimuksessa on tapahtunut viimeisen kymmenen vuoden aikana käänne. Siinä missä 80-luvulla suomalaiset muurahaistutkijat miettivät sukulaisuuden tasoa muurahaisyhteisössä samat tutkijat tutkivat nykyään sosiaalisen kontrollin määrää ja tehokkuutta eri lajeilla.

25 kommenttia:

Tiedemies kirjoitti...

En ymmärrä tätäkään ajattelumallia. Tai siis: ymmärrän sen matemaattisesti täysin, mutten tajua, miksi tästä voisi edes olla mitään kiistaa.

Jos ajatellaan puhtaasti itsekkään geenin kannalta, niin kehityskulkuja "superorganismiin" on monia mahdollisia.

Kuningatar on munimiseen erikoistunut yksilö, ja työläiset sen jälkeläisiä, joten yhteisöissä, joissa on geeni, joka saa työläiset munimaan koiraita. Tuloksena on heterogeenisempi jälkeläisten joukko, ja tämä geeni leviää osalle uusia kuningattaria.
Uusien kuningattarien geeneistä puolet ovat kuitenkin aina pesän kuningattarelta, koska vain kuningatar voi munia uusia naaraita. Munivan työläisen geeneistä puolet on kuningattarelta, joten vain neljännes näiden "vieraiden" koiraiden perimästä on kuningattaren omaa. Kuningattaren kannattaa siis suosia itse munimiaan koiraita työläisten munimien sijaan.

"Rankaiseminen" eli munien syöminen ja jopa munivien työläisten tappaminen voi muodostua opportunistisen munivan työläisen rinnalle. Stabiilissa tilassa opportunistisesti munivia työläisiä voi olla suurikin osa populaatiosta - jopa kaikki - ja samaan aikaan tämä "rankaiseva" geeni on myös ubiikki.

Nyt, voi olla, että muodostuu jossain vaiheessa pesä, jossa on useampia kuningattaria, jotka ovat toistensa serkkuja, pikkuserkkuja, tms, jne, eli voi käydä niin, että työläiset eivät enää ole toistensa sukulaisia. Rankaisevan geenin olemassaolo pitää pesän yhteistyön edelleen stabiilina.

Olennaista kai tässä on se, että kun tällainen järjestely on kerran muodostunut, sukulaisuus sinänsä ei välttämättä ole lainkaan olennaista, vaan riittää tarkastella, missä määrin minkäkin eri strategioiden leviäminen populaatioon on mahdollista ja voiko jokin opportunistinen strategia syrjäyttää yhteistyön. Tietenkään näiden strategioiden implementaatio ei voi perustua kykyyn tunnistaa sukulainen sinänsä, mutta sellainen tunnistuskyky voi kyllä kehittyä. Esimerkiksi jokin strategia voi esiintyä aina yhdessä jonkin ulkoisen merkin kanssa, joka "viestii" sukulaisuudesta.

Tässä kuitenkin kannattaa huomioida, että näissä syntyy usein "huijauksia". Esimerkiksi muistaakseni joillakin liskoilla beta-koiraat naamioituvat naaraiksi ja pääsevät näin parittelemaan alfa-koiraan haaremin kanssa. En olisi yllättynyt, jos muurahaisilla olisi kehittynyt jokin keino kiertää kontrolli ja huijata pesää.

Aakke kirjoitti...

Ah, ihmisten välinen yhteistyö. Niin helppoa, mutta kuitenkin niin vaikeaa...

Jukka kirjoitti...

Olennaista kai tässä on se, että kun tällainen järjestely on kerran muodostunut, sukulaisuus sinänsä ei välttämättä ole lainkaan olennaista.

Jep tuo on juuri se pointti. Eli eusosiaalisen syntymisen jälkeen sukulaisuus ei enää ole yhtä tärkeää.

En minäkään oikeastaan ymmärrä mitä tässä on ihmeellistä tai miksi tästä pitäisi tulla skisma.

Tämä Wilsonin ja Nowakin ja Tarnitan suht lyhyt paperi nyt on käsittääkseni jonkinlaisen huudon saanut aikaan. Tai oikeastaan tässä on jotkut ollut tukkanuottasilla jo pitkään. (Paperiin liittyy pitkä oheislukemisto joka on Nowakin ja Tarnitan matemaattisia malleja ja jonka voin lähettää jos haluat.)

Paperi on ehkä hiukan haastavaan tyyliin kirjoitettu. Siinä väitetään varsinaisen asian ohella että inklusiivisen kelpoisuuden teoria on turha.

Tässä on sitten näitä haukkumusia:

Tässä ja Dawkinsilta tässä.

Jukka kirjoitti...

Tässä on yksi hiukan keskitien kulkijamaisempi juttu.

Tiedemies kirjoitti...

En tiedä, onko kritiikki perusteltua vai ei, konsa en ole lukenut kaikkia relevantteja argumentteja.

Mutta jos nyt ajatellaan tätä muurahaisten eusosiaalisuuden kehittymistä, niin käsittääkseni noissa kritiikeissä oli vain olennaista se, että tällainen "superorganismi" ei voi kehittyä ilman jonkinlaista sukulaisuussuhteisiin perustuvaa välivaihetta. Itse käyttäytymismallihan voi olla täysin immuuni sukulaisuussuhteille, mutta se ei voi yleistyä sellaisenaan, jos taustalla ei ole sukulaisuussuhdetta.

Kuningattaren, joka tuottaa jälkeläisiä, joiden toiminta hyödyttää muita pesän kuningattaria (tai kaukaisempia sukulaisia), geenit eivät menesty, koska toiset voivat loisia näiden altruististen työläisten kustannuksella. Sensijaan jos on jo olemassa "rankaisijoita", jotka pitävät loisimisen kurissa, tällainen altruistinen geeni voi yleistyä.

Sama pätee kaikenlaisiin käyttäytymisiin, joissa superorganismin hyväksi toimitaan altruistisesti. Altruistinen strategia ei voi yleistyä ryhmässä, jossa ei ole jo riittävästi rankaisevaa strategiaa noudattavia.

Jos on, niinkuin noissa kritiikeissä väitetään, eli siitä, että pelkkä asymmetrinen sukulaisuus ei olekaan eusosiaalisuuden selitys, on päätelty, ettei sukulaisuuteen perustuva valinta ole teoreettisesti solidi, niin kritiikki on aiheellista.

Viimekädessä valinnan pitää kuitenkin kohdistua geeniin, eli jotta strategia voi yleistyä, jonkun jolla tämä strategian geeni on, täytyy päästä tuottamaan suurempi osuus jälkeläisistä seuraavaan sukupolveen. Tätä ei voi kiertää mitenkään, tietenkään.

Valkea kirjoitti...

Muurahaisteen suhteen olisi olennaista tietää kuinka tarkasti muurahaiset yleisesti pystyvät tunnistamaan eroja esim. veljen ja serkun välillä. Nämä ovat kuitenkin erittäin tarkassa tarkastelussakin käytännössä identtisiä. Pieniä eroja voi olla kemikaalisignaaleissa, oletan, mutta kuinka usein niin paljon, että sillä on merkitystä (kemikaalisignaalien minimaaliset erot + muurahaisten kyky tunnistaa niitä). Suuremmat erot tulevat esiin suhteessa selvästi erilaisiin muurahaisiin.

Yhteistyötä voidaan järjestää hyvinkin laajasti ja helposti esim. vastavuoroisuudella. Muurahaiset ja kirvat eivät ole millään tavalla sukulaisia, mutta yhteistyö sujuu.

Yhteistyössä ja altruismissa on eri tasoja. Millä tasolla altruismi ja yhteistyö on laajoissa muurahaisyhteiskunnissa, joissa on monia pesiä; toisaalta pesien sisällä ja toisaalta pesien välillä? Oletan, että eroja näiden välillä on.

Jukalta siis kysyn.

Jukka kirjoitti...

Siis onhan se minustakin outoa että tällaisia laajoja muurahaisyhteisöjä on.

Ovatko yhteisöt edes stabiileja. Kuuluisimpia esmerkkejä on eteläamerikkalainen laji joka on muuttanut Pohjois-Amerikkaan ja mutaatio joka on salvannut diskriminaation on tapahtunut vähän aikaa sitten.

Mutta myös suomalaisella kekomuurahaisella on laajoja yhteisöjä. Selitys lienee siinä että kun tietty superorganismin taso on saavutettu sukulaisuus ei enää ole niin tärkeää.

Paluuta individualismiin ei enää ole.

Vastaan muuhun huomenna.

Jukka kirjoitti...

Olen tietysti samaa mieltä siinä, että rankaisu ei voi syntyä tyhjästä, vaan se syntyy sitä kautta että rankaisijalle on jotenkin hyödyllistä hävittää vain (tiettyjen) työläisten munia mutta ei kuningattaren munia. Samoin ihmisellä sille joka harjoittaa sosiaalista kontrollia pitää olla jotain etua sosiaalisen kontrollin harjoittamisesta jotta sosiaalinen kontrolli aluksi pääsee käyntiin.

Etu voi liittyä sukulaisten suosimiseen tai ihmisellä sosiaalisen kontrollin harjoittaminen voi olla kallis signaali kontrolloijan laadusta.

Mutta tässä perustavanlaatuisimmasssa kysymyksessä siitä, mikä on altruismin synnyn ehdoton minimivaatimus olen vielä ns. hämmentynyt. (Koko historiallinen transformaatio yksilöstä superorganismiksi - ja ihmisen ultrasosiaalisuuden syntyminen - on tietysti vielä tutkimuksen alla, enkä halua muodstaa kaikkeen lopullista kantaa.)

TM:

Jos on, niinkuin noissa kritiikeissä väitetään, eli siitä, että pelkkä asymmetrinen sukulaisuus ei olekaan eusosiaalisuuden selitys, on päätelty, ettei sukulaisuuteen perustuva valinta ole teoreettisesti solidi, niin kritiikki on aiheellista.

Viimekädessä valinnan pitää kuitenkin kohdistua geeniin, eli jotta strategia voi yleistyä, jonkun jolla tämä strategian geeni on, täytyy päästä tuottamaan suurempi osuus jälkeläisistä seuraavaan sukupolveen. Tätä ei voi kiertää mitenkään, tietenkään.


Suurempi jälkeläisten määrä tietysti pitää olla niillä joilla on altruismin geeni, jotta altruismi kehittyisi.

Mutta se on eri asia kuin se, että
onko altruismin synnyn syy aina nimenomaan sukulaisten suosiminen. Sukulaisvalinthan sanoo että altruismi voi kehittyä vain jos yksilölle koitunut haitta on pienempi kuin sukulaisen saama hyöty kerrottuna sukulaisuuden asteella (Hamiltonin sääntö). Hamiltonin sääntö on vain erikoistapaus siitä, että altruismi voi kehittyä kunhan altruisti tapaa useammin toisia altruisteja kuin ei-altruisti.

Mutta varsinaisesti kiistanalaista tässä on oikeastaan se, että voiko altruismi syntyä teoriassa ja käytännössä pelkästään siitä, että populaato jakaantuuu ryhmiin A1,...,An, jotka kilpailevat keskenään. Voiko altruismi syntyä vaikka sukulaisuus ryhmien sisällä on hyvin alhainen ?

Hölldobler ja Reeve esittävät mallin jossa kilpailu ryhmien välillä on paljon voimakkaampaa kuin ryhmän sisällä. Tällainen kuvio voi liittyä tilanteeseen jossa resurssi on niin laikullisesti olemassa että vain yksi ryhmä säilyy ja muut tuhoutuvat.

He toteavat: If within-group competition is very small relative to that between groups the individual is favored to invest virtually all its effort to between-group competition, regardless of the ralatedness among group members.

Tietysti tässekin on oleellista se, että yksilö saa enemmän jälkeläisiä koska on sellaisessa ryhmässä jossa yhteistyön taso (=ryhmien väliseen kilpailuun osallistuminen) on korkea.

Lähetin paperin sinulle.

Tiedemies kirjoitti...

Voiko altruismi syntyä vaikka sukulaisuus ryhmien sisällä on hyvin alhainen ?

Tietenkin voi, altruismi voi syntyä missä vain, olennaista on se, onko ryhmä sellainen ympäristö, jossa altruismin tuottava geeni leviää tehokkaammin sukupolvien yli kuin muut siinä ryhmässä esiintyvät geenit.

Jos altruismi kohdistuu olennaisesti muihin kuin altruistiin itseensä (so. sen sukulaisiin, joilla on muita suuremmalla todennäköisyydellä altruistinen geeni), on hyvin vaikeaa nähdä mekanismia, jolla altruismigeeni voi yleistyä. Tämä ihan siitä syystä, että pienikin haitta tekee siitä sukupolvi toisensa jälkeen harvinaisemman.

Vaikka ryhmä sisältää "opportunisteja" - jotka tekevät omia munia, ja "rankaisijoita", jotka syövät munat/rankaisevat kiinnijääneitä opportunisteja, niin tämä ei vielä riitä tuottamaan altruistille etua. Altruistiset työläiset tekevät enemmän työtä kuin opportunistit, koska heitä ei rankaista ja koska he eivät käytä aikaa munimiseen. Mutta jos tämä ei vaikuta altruististen kuningatarten suhteelliseen lisääntymismenestykseen, ei altruismi voi yleistyä pesässä, jossa on heterogeenisesti kuningattaria.

Jos ja kun altruismi on päässyt leviämään ryhmän sisällä, se voi säilyä siellä, vaikka sukulaisuus-vaatimus hölleneekin, tietenkin.

Mutta jos ajatellaan ryhmien kilpailua, jälleen kerran, ryhmä jossa on vähänkään heterogeniaa sen suhteen, panostaako joku sukulaisiin vai koko ryhmään, on altis opportunistien valtaukselle. On mahdollista, että sillä on "suojamekanismeja", kuten juuri rankaiseminen. Mutta: Rankaiseminenkin on kallista, so. rankaiseminenkin maksaa, ja joten rankaisemisen pitäisi palvella jotenkin sukulaisia enemmän kuin "vapaamatkustajia".

Tästä ei pääse tavallaan mitenkään yli eikä ympäri.

Jukka kirjoitti...

On kuitenkin huomattava että yksilö ei kilpaile vain oman ryhmänsä jäsenten kanssa. Jos jostain syystä altruisteja on ryhmässä A enemmän kuin ryhmässä B1,...,Bn ryhmän A jäsenet lisääntyvät nopeammin kuin muiden ryhmien jäsenet.

Altruistien osuus ryhmän A sisällä laskee mutta se voi kuitenkin nousta koko populaatiossa. Altruismia voi olla vaikkapa nyt tuo rankaiseminen. (Esimerkiksi jos ryhmässä A on 10% rankaisijoita voidaan saavuttaa huomattavasti korkeampi yhteistyön taso kuin ilman rankaisua.)

Ryhmien koot vaikuttavat. Esimerkiksi haukka-kyyhky-pelin voi mallintaa ryhmävalintana, kyyhky voidaan mallintaa altruistina ja interaktio voidaan mallintaa lyhytkestoisena 2:n yksilön ryhmänä. (Lähde: Ted Bergstrom)

Aakke kirjoitti...

Ryhmien koot vaikuttavat. Esimerkiksi haukka-kyyhky-pelin voi mallintaa ryhmävalintana, kyyhky voidaan mallintaa altruistina ja interaktio voidaan mallintaa lyhytkestoisena 2:n yksilön ryhmänä.

Yksinkertaiset mallinnukset eivät tule koskaan vastaamaan reaalimaailman tilannetta, jossa eri muuttujia on käytännössä rajaton määrä.

Siten yksinkertaistettujen mallien soveltaminen käytäntöön tulee toteuttaa äärimmäistä varovaisuutta noudattaen.

Tiedemies kirjoitti...

Tottakai voi olla esimerkiksi näin: pienessä ryhmässä on paljon altruisteja, vaikkapa 60 prosenttia. Muissa ryhmissä ei ole yhtään. Altruistien ryhmä kasvaa muiden pienentyessä, päädytään tilanteeseen, jossa altruisteja on vaikkapa puolet (muiden hyötyessä, niiden osuus ryhmän sisällä kasvaa).

Minusta näyttää kuitenkin siltä, että kun ryhmät jakautuvat edelleen ja kilpailevat jne, altruismin määrän pitäisi laskea, koska suhteellinen etu pienenee. Periaatteessa, jos ryhmät eivät sekoitu, vaan ainoastaan lisääntyvät "jakautumalla", ryhmä jossa on altruismia enemmän, jakautuu aiemmin. Jos tässä jakautumisvaiheessa on jokin keino "suosia sukulaisia", niin, että altruistit päätyvät hieman todennäköisemmin samaan ryhmään, niin altruismi voi levitä "ryhmävalinnalla".

Tämä siksi, että jos altruistit jotenkin klusteroituvat, niin ryhmän altruisteista saama etu saattaa ylittää opportunistien lisääntyneen menestyksen ryhmän sisällä. Jos vaikkapa iso muurahaispesä synnyttää neljä uutta pesää, ja näistä kahdessa on selvästi keskimääräistä enemmän altruisteja ja kahdessa keskimääräistä vähemmän, nämä kaksi uutta pesää voivat menestyä huonommin, ja lopulta altruismi pääseekin yleistymään populaatiossa.

Olen vakuuttunut; mutta vain sillä ehdolla, että ryhmien välillä ei ole sillä aikavälillä, jona ryhmä kasvaa täyteen kokoonsa ja sitten synnyttää uudet pesät, niin paljoa sekoittumista, että se sotkee altruistien ja opportunistien suhdetta pesän sisällä koko populaation kannalta merkittävästi.

Ryhmävalinta voi siis olla täysin mielekäs teoria silloin, jos ryhmän rajapinta ei vuoda liikaa.

Tiedemies kirjoitti...

Palatakseni kyyhky-haukka- strategiaan vielä.

Yksinkertaistetaan: Populaatio koostuu ryhmistä. Ryhmät kilpailevat resursseista, ja ryhmän kyky ottaa resurssia käyttöön riippuu sen "vahvuudesta".

Oletetaan, että ryhmä koostuu yksilöistä, jotka eivät sinänsä ole sukua. Yksilöt ovat joko kyyhkyjä tai haukkoja. Oletetaan, että parametrit ovat sellaiset, että jos ryhmän sisäinen (osittainen) tasapainotilanne on sellainen, että jako on 1:1, eli molempia yhtä paljon.

Ryhmälle kuitenkin on koituu payoff siitä, että sillä on kyyhkyjä. Yksinkertaistan oletetaan, että payoff on suoraan kyyhkyjen osuus populaatiosta. So. pelkistä kyyhkyistä koostuvan ryhmän luku on 1, ja haukoista koostuvan ryhmän luku on 0.

Oletetaan, että ryhmiä on stabiili määrä, vaikka 100, ei väliä. Tässä rajoitteena on rajallinen resurssi. Seuraava "sukupolvi" koostuu ryhmistä, jotka ovat saman kokoisia kuin edelliset sukupolvet, ja niiden suhteelliset osuudet jakautuvat siten kuin payoff jakautuu. Pelkkien haukkojen ryhmä ei tuota jälkeläisiä; jos meillä on 1:1 ryhmä ja pelkistä kyyhkyistä koostuva ryhmä, jälkimmäinen tuottaa kaksinkertaisesti jälkeläisiä.

Oletetaan, että "ajautuminen" tasapainoon ei tapahdu yhdessä sukupolvessa, vaan jos kyyhkyjä on enemmän kuin haukkoja, seuraavassa sukupolvessa jälkeläiset jakautuvat niinkuin kyyhkyjen ja haukkojen pelissä noin yleensäkin seuraavaan sukupolveen, mutta pienin satunnaisin vaihteluin (tällä estetään stabiloituminen "epäreilusti")

Tämä voidaan simuloida. En nyt ehdi kirjoittaa simuloivaa softaa, mutta se ei olisi montaa kymmentä riviä koodia.

Hypoteesi: Näemme populaatiossa ryhmien jakautuvan niin, että ne "hyppivät" hieman 1:1 suhteen yläpuolella (siis niin, että kyyhkyjä on vähän enemmän). Riippuen konvergenssivauhdista ryhmän sisällä, jos konvergoituminen ryhmän sisällä on hidasta ja satunnaisuus suurta, niin tämä "hyppivä tasapaino" ryhmän optimaalisessa suhteessa pyörii enemmän kyyhkyjä suosivassa, ja jos satunnaisuus on pientä ja/tai konvergoituminen ryhmän sisällä nopeaa, niin ryhmät ajautuvat kohti 1:1-suhdetta.

Tämä on vain hypoteesi. Mutta kokeilemisen arvoinen simulaatiolla.

Muitakin pay-off-strategioita voi lisätä.

Jukka kirjoitti...

Tavallinen muurahaisryhmä (yhden kuningattaren keko tai usemman sukulaisen keko) ei koskaan ota vastaan uusia jäseniä.

Immigraatio on nolla. Pesä ei tietysti jakaannu vaan lisääntyy suvullisesti kun pesästä lähetvä kuningatar parittelee toisen muurahaiskeon uroksen kanssa.

Jälkeläispesä on kuitenkin läheistä sukua kuningattaren lähtöpesälle.

Hutteriitti yhteisö jakaantuu eikä uusia jäseniä oteta paitsi naisia avioliiton solmimisen yhteydessä.

Jukka kirjoitti...

Toisaalta ihmisen yhteistyön evoluutio on paljon monimutkaisempaa. Alunperin yhteistyö on tietysti syntynyt niin kuin muillakin eläimillä sukulaisvalinnan ja voimakkaan (sukulaisuuteen perustuvien) ryhmien välisen kilpailun kautta.

Boydin ja Richersonin mukaan sosiaalinen oppiminen on tuonut jossain vaiheessa peliin konformismin. Jokin muu on tuonut mukaan sosiaalisen kontrollin.
Välttyäkseen rangaistuksilta ihmiselle on kehittynyt normien sisäistäminen.

Koska konformismi ja sosiaalinen kontrolli ja normien sisäistäminen vähentää variaatiota ryhmän sisällä ja kasvattaa variaatiota ryhmien välillä, kulttuurinen ryhmävalinta "tarttuu ryhmien väliseen eroon" ja alkaa nopea kulttuurievluutio.

Boydin ja Richersonin mukaan kulttuurievluutiosta on todennäköisesti myös kytkentä biologiseen evoluution (Dual-inheritance theory).

Valkea kirjoitti...

Nim. tiedemies pulputtaa taas sivut täyteen tekstiä, mutta sellainen teoreettinen ja yksinkertaistava mallinnus ei merkitse mitään, ennenkuin tiedetään minkälaisia ominaisuuksia, toimintamalleja, kykyjä ja aisteja muurahaisilla on; miten muurahaiset toimivat yhdessä samassa pesässä, ja pesän ulkopuolisten kanssa; minkälaisia häiriöitä, puutteita ja aktiivista vahingontuottoa yhteistyössä mahdollisesti on; miten ja minkälaisten ulkopuolisten vastustajien kanssa muurahaiset kilpailevat; mitä uhkia muurahaisten elämässä esiintyy ja miten ne vaikuttavat muurahaisten toimintaan; miten resurssien hankkiminen ja käyttäminen on järjestetty; miten jälkeläisten kanssa tarkalleen ottaen toimitaan; jne.

Ihmisten toiminnassa altruismi ei koskaan esiinny yksinään erillisenä toimintona, lukuunottamatta vauvoja ja pieniä lapsia, jotka eivät kykene huolehtimaan itsestään, vaan se on aina rakentunut monien muiden ominaisuuksien, sosiaalisen yhteistyön, ennakkovaatimusten ja erilaisten, usein pitkäkestoisten, prosessien varaan. Altruismi ei myöskään ole ihmisyhteisössä automaattinen koko ajan ja maksimiteholla päällä oleva toiminto, vaan siinä on erilaisia asteita, vaiheita, osuuksia ja tiloja. Lisäksi altruismi hyödyttää altruistia; häntä arvostetaan (status) ja kuunnellaan enemmän, hänen kanssaan ollaan valmiimpia tekemään yhteistyötä ja hänelle ollaan valmiimpia antamaan resursseja altruistisesti. Maksimaalinen altruismi (kuolema muiden puolesta ja tähän liittyvien riskien ottaminen) materialisoituu yleensä ulkoisten uhkien tilanteessa, jossa ryhmä on monien syiden ja prosessien seurauksena jo etukäteen hitsautunut yhteen.

Hamiltonin sääntö on virheellinen. Se leikkelee geenejä erillisiin jyrkkiin osastoihin, eikä ota huomioon etnistä (ja muutakin) samankaltaisuutta, jonka on todettu olevan yhteistyötä ja sen edellytyksiä, ja siten myöhemmässä vaiheessa potentiaalisesti altruismia lisäävä tekijä. On todellisuudessa väärin sanoa, että dizygoottisilla veljeksillä on yhteistä perimää 50%, serkuilla 12,5%, jne. Samaan lokaaliin etniseen ryhmään kuuluvilla on todellisuudessa erittäin suuri osa geeneistä samanlaisia. Juuri tällä samanlaisuudella on tärkeää merkitystä yhteistyötä ei-lähisukulaisten kanssa järjestettäessä. Automaattinen altruismi rajoittuu tietysti kuitenkin lähisukulaisiin.

Valkea kirjoitti...

Jukka: "Hutteriitti yhteisö jakaantuu eikä uusia jäseniä oteta paitsi naisia avioliiton solmimisen yhteydessä."

- Vaimoja otetaan tietysti yksittäisten hutteriittiyhteisöjen sisä- ja ulkopuolelta, mutta ulkopuolelta otetut vaimot ovat kuitenkin hutteriittiyhteisöverkoston toisista yhteisöistä.

Jukka kirjoitti...

Mallinnus ei ole minusta kuin yksi tapa lähestyä yhteiskunnallisia tms. kysymyksiä mutta sillä on kuitenkin suuri arvo.

Taloustieteessä tuntuu ulkopuolisesta että malleihin luotetaan hiukan liikaa suhteessa muihin tiedon lähteisiin. Minusta tuntuu myös että samaa pätee eusosiaalisuuden tutkimukseen.

Biologiassa on lisäksi se ongelma että Hamiltonin sääntöä sovelletaan tilanteisiin mihin se ei sovellu. Sukulaisuus ei lisää altruismia esimerkiksi tilanteessa jossa perheen jäsenet kilpailevat oleellisesti vain keskenään eivätkä ulkomaailman kanssa.

Esimerkiksi Boydin ja McElreathin kirjassa "Mathematical Models of Social Evolution: A Guide for the Perplexed" Hamiltonin säännön rajoitukset on esitelty tarkkaaan.

Valkea:

Hamiltonin sääntö on virheellinen. Se leikkelee geenejä erillisiin jyrkkiin osastoihin, eikä ota huomioon etnistä (ja muutakin) samankaltaisuutta, jonka on todettu olevan yhteistyötä ja sen edellytyksiä, ja siten myöhemmässä vaiheessa potentiaalisesti altruismia lisäävä tekijä. On todellisuudessa väärin sanoa, että dizygoottisilla veljeksillä on yhteistä perimää 50%, serkuilla 12,5%, jne. Samaan lokaaliin etniseen ryhmään kuuluvilla on todellisuudessa erittäin suuri osa geeneistä samanlaisia.

Ylläoleva on väärä havainto.

Hamiltonin säännön sukulaisuus tarkoittaa nimenomaan "identical by descent" eikä pelkästään "identical":

Formally, such genes should increase in frequency when

rB > C

where r = the genetic relatedness of the recipient to the actor, often defined as the probability that a gene picked randomly from each at the same locus is identical by descent, B = the additional reproductive benefit gained by the recipient of the altruistic act,
C = the reproductive cost to the individual of performing the act

a Finn kirjoitti...

Jukka,

Esim. Unto Others (Sober and Wilson, Harvard University Press, 1998) todetaan, että Hamiltonin säännön mukaan (s. 342 jne.) täysille veljeksille r = 50%, joten serkut 12,5% jne. Eli mitään muuta kuin *periaatteessa* absoluuttisen identtisiä geenejä ei oteta huomioon. Se ei ota huomioon kolmea osin päällekkäistä tekijää:

a) Etnisen ryhmän, erityisesti lokaalin sellaisen, geneettistä samanlaisuutta, tähän kuuluu myös esim. co-adapted gene complexes.

b) Kontinentaalin klusterin geenien samankaltaisuutta, luonnollisesti vähemmän kuin edellä.

c) r = 50% on keskiarvo ja tässäkin luvussa voi yksittäistapauksissa olla heittoja kumpaankin suuntaan. Lisäksi hiukan vaikuttaa sukusolujen jakautumisessa tapahtuvat ajoittaiset pienet muutokset Dna:ssa.

Valkea kirjoitti...

Lisäys.

Siis edellä a Finn = Valkea. A Finn on englanninkielinen nimimerkkini.

Jukka kirjoitti...

Valkea,

Totta että hutteriitit menevät naimisiin vain toisten hutteriittien kanssa.

Tiedemies kirjoitti...

Hohhoijaa.

Jos joka asiassa täytyy mennä henkilökohtaisuuksiin ja vetää jotain täysin epäolennaista moskaa mukaan, niin antaa olla.

Oikeasti.

Jukka kirjoitti...

Valkea:

Eli mitään muuta kuin *periaatteessa* absoluuttisen identtisiä geenejä ei oteta huomioon.

Mutta ei kuulukaan ottaa.

Valkea kirjoitti...

Jukka,

Ongelmana on, että sellainen absoluuttinen, keinotekoinen ja abstrakti ajattelu ei täsmää minkään käytännön elämän tekijöiden kanssa (osin päällekkäisiä); psykologia ja preferenssit; ihmisten käytännön toiminta; geenien merkitys ja toiminta yksittäisten ihmisten, perheiden, ihmisyhteisöjen ja etnisten ryhmien elämässä; sen kanssa, että geenien sukulaisuus on geenien ja geeniryhmien klusteri, josta yksittäisten geenien identtisyys on pieni, mutta ei merkityksetön, osa; jne.

Jukka kirjoitti...

Matemaattiset mallit eivät ole mitään absoluuttisia. Ne ovat aina yksinkertaistavia. Ne lisäävät ymmärrystämme tietyistä ilmiöistä.

Ei ole mitään absoluuttista tapaa saada tietoa - esimerkiksi libertaarit väittävät että logiikka on se tapa. Että muka matemaattiset mallit ja kokeellinen tutkimus pitäisi hylätä. Kyseessä on eräänlainen inhimillisen ymmärtämisen kastraatio. Hiukan samanlainen kuin 30-luvun ajatus, että suhteellisuusteoria on juuutalaisena teoriana hylättävä.

Mutta tässähän oli minusta kysymys siitä onko Hamiltonin säännössä r jotenkin väärin laskettu.