lauantaina, marraskuuta 06, 2010

Minä ja kaksi kirjaa

Katselin Forest Gumpin viime viikolla kolme kertaa (tai oikeastaan alun vain kerran yhdessä koko perheen kanssa, sitten vaimon kanssa loput kerran, pojan kanssa kerran ja tyttären kanssa kerran.)

En ole itsekään todellakaan mikään erityisen skarppi, mutta olen helvetin pitkäjänteinen. Älykkyyystutkija Jensen sanoi jotain että keskittymällä yhteen asiaan voi vähemmänkin älykäs pärjätä.

Luin erään biologin suosituksesta vuonna 1985 Richard Dawkinsin kirjan Selfish Gene (kolme kertaa) ja selitin sitä sitten vuosia kaikille vastaantuleville. Ketään ei juuri kiinnostunut, enkä ihmettele, koska olen sellainen kuin olen. Sanoin, että se on todella tärkeä kirja. (Luin tietysti monta muutakin kirjaa jossa toisteltiin samoja ajatuksia tai sen muunnelmia.)

Vuonna 2005 tai 2006 luin erään suomalaisen uskontotieteilijän suosituksesta Boydin ja Richersonin kirjan The Origin and Evolution of Culture (kolme kertaa). Olen nyt puhunut siitä koko ajan. Minusta se on todella tärkeä kirja. (Samoja asioita on käsitellyt toki myös Samuel Bowles, Peyton Young, Elinor Ostrom yms.) Eräs muukin suomalainen on samaa mieltä. (Tarkkaan ottaen hän puhuu samojen tekijöiden toisesta kirjasta.) En suosittele tätä kirjaa kenellekään, jolla ei ole suunilleen cumun tiedot matematiikassa.

Lisäksi olen sitten ohjelmoinut olematta mitenkään kummoinen ohjelmoija.

(No lisäksi olen lukenut myös mm. Vanhasen ja Lynnin kirjan IQ and Wealth of Nations. Sekin on minusta aika hyvä kirja ja siitäkin olen puhunut. Sain kuuntelijoitakin. Mutta siitä en nyt välitä puhua.)

7 kommenttia:

Utumies kirjoitti...

Yleensä älykkäältä vaikuttavat ihmiset osoittautuvat lähemmässä tarkastelussa itsevarmoiksi. Heillä on kanttia sanoa jokin kärjistetty tai muuten kärkäs mielipide. Älykkyyttä tässä yhteydessä on yleensä suojata oma kanta retorisesti siten, ettei sitä pääse purkamaan argumentaatiovirheiden tai vastaavien kautta.

Lisäksi on tärkeää tuntea kulloinenkin pelikenttä.

Näillä en nyt viittaa sinuun. Itse olen ihan ok älykäs, varmasti älykkäämpi kuin keskivertosuomalainen, mutta muisti on ihan käsittämättömän huono. Huomana tekeväni muistiinpanoja samoista asioista kahteen, kolmeen kertaan. Välillä visioin harjoittavani muistia paremaksi pelien ja vastaavien kautta. Sitten taas ymmärrän olevani sellainen sunnuntaifilosofi, jolle onkin parasta leikkiä nokkelaa sopiissa yhteyksissä ja jättää raskaampi, puuduttava aivotyö muille.

Toinen älyykkyyteen helposti sekoitettava piirre on narsismi. Halutaan olal jotain mieltä. Tässäkään en viittaa sinuun.

Valkea kirjoitti...

Hauska sattuma, juuri ennenkuin tulin lukemaan tätä tekstiä kommentoin a Finn -nimimerkillä kirjavalinnoista ja kirjojen lukemisesta seuraavaan linkitettyyn ketjuun. Tai sitten kyseessä on jotain enemmän kuin sattuma. ;)

http://turnabout.ath.cx:8000/node/2883#comments

Aakke kirjoitti...

Englantilainen, sosiaalipolitiikasta evoluutioteoriaan siirtynyt W G Runciman on ilmeisen oikeassa siinä, että kulttuuri on paljon vanhempi ilmiö kuin yhteiskunta ja että kulttuurin valintamekanismit ovat siis paljon vanhempia.

Tässäkin menee konseptit sekaisin. Missä mielessä kulttuuri ja yhteiskunta ovat eri/sama asia?

Jukka kirjoitti...

Ehkä yhteiskunta käsitetään jonain kehittyneempänä kuin pelkkä viiden metsästäjän ympärille rakentunut Mbuti-heimo.

Tiedemies kirjoitti...

Olen päinvastoin hyvin lyhytjänteinen, kärsin tarkkaavaisuushäiriöstä. Ohjelmoinnissa, ja erityisesti matalan tason toteutuksissa, tämä on paha vamma. Tarkkaavaisuus ja pitkäjänteisyys ovat ohjelmoijalle paljon tärkeämpiä kuin säkenöivät älynlahjat, koska loogiset ongelmat ovat yleensä vähäisiä. Pitkäjänteinen pohdinta saa usein ihmisen valitsemaan yksinkertaisemman ja vähemmän virhealttiin rakenteen, ja tämä on tarkoituksenmukaisempaa kuin monimutkainen looginen kokonaisuus, jonka "näkee kerralla".

Itse kykenen ymmärtämään monimutkaisenkin algoritmin kohtuullisen helposti ja "näkemään" sen toimintaperiaatteen loogisen kokonaisuuden, mutta implementaatiossa teen usein paljon huolimattomuusvirheitä. Tähän liittyen kykenen usein viipaloimaan ja kapseloimaan abstraktiot nopeasti loogisiksi kokonaisuuksiksi. Minulla ei valitettavasti ole tämän yhden kyvyn lisäksi oikein mitään muita hyödyllisiä kykyjä, mutta olen opetellut hyödyntämään tätä mahdollisimman laajasti.

Olen esimerkiksi melko hyvä kaikenlaisissa peleissä, joskaan en mikään huippu; tämän kyvyn käyttökelpoisuus loppuu kun pitää erikoistua johonkin peliin. Seurauksena on, että pärjään usein peleissä, jotka ovat kaikille uusia, mutta etuni tyssää sitten, kun oppimiseen pitäisi todenteolla panostaa.

Täytyy lukea tuo Boydin kirja. Ehkä ymmärrän ajatuksiasi sitten paremmin.

Jukka kirjoitti...

Kijan melkein kaikki jutut on saatavissa myös Boydin kotisivulta.

Toukka kirjoitti...

Tiedemies, oletko koskaan ajatellut hakea pitkäjännitteisyysboostia emootiosta, intohimosta: esimerkiksi niin, että "shakki on hurmaava peli, sen mestarien historia on hämmentävä yhdistelmä infantiiliutta ja ylikehittynyttä älyä - kyllä, minä haluan omistautua sille, koska se tarjoaa koettavaksi vaihteluvälin hurmiosta epätoivon syvimpiin kuiluihin lähes heroiinin lailla!"