Yrityskin on superorganismi ?

Collins Family Foundationin rahoittaa projektia Cultural Evolution in Business, jossa on mukana täällä useaan kertaan mainittu kulttuurintutkija Peter J. Richerson. Projektissa sovelletaan evolutiivista kulttuurintutkimusta yritysmaailmaan.

Richerson ja kumppanit kritisoivat varsin voimakkaasti rationaalisen valinnan teoriaa joka mallittaa ihmistä omaa etuaan (utiliteettiaan) maksimoivana toimijana - Homo Economicuksena. Rationaalisen valinnan teoriaa sovelletaan yritysmaailmassa usein niin että oletetaan jokaisen työntekijän ajavan yksinomaan omaa etuaan. Yrityksen ainoa mahdollisuus on erilaisilla palkitsemismenetelmillä - esimerkiksi optioilla - ohjata työntekijää toimimaan yrityksen edun mukaisesti.

Tosiasiassa työntekijän mallittaminen puhtaasti itsekkäänä toimijana kuvaa huonosti työntekijän toimintaa yrityksessä. Yleensä työntekijät eivät toimi kovinkaan itsekkäästi vaan tekevät yhteistyötä keskenään. Yhteistyön edellytyksenä on kuitenkin yhteisyyttä edistävä "moraalinen yritys". Jos yrityksen johto olettaa työntekijöiden olevan yksinomaan itsekkäitä ja jopa tukee tällaista itsekkyyttä, yritys saa mitä pyytää.

Tosiasiassa itsekkään toimijan metafoora kuvaa paljon paremmin simpansseja kuin ihmisiä. Ihminen on ultrasoosiaalinen eläin joka tekee (yleensä) yhteistyötä jos muutkin tekevät. Yhteistyön aktivoituminen vaatii kuitenkin että yritys tukee yhteistyötä - äärimmäisessä tapauksessa myös ns. kepillä. Jos ihmisyksilö todella olisi yhtä itsekäs kuin simpanssi ei keskisuurikaan yritys voisi toimia ollenkaan.

Ihminen ei muistuta sosiaalisena toimijana juurikaan lähimpiä sukulaisiaan vaan pikemmin ns. eusosiaalisia hyönteisiä eli muurahaisia ja mehiläisiä. Ihminen eroaa muurahaisista lähinnä siinä että ihmisten yhteistyö on ehdollista. Ihminen harjoittaa yhteistyötä jos hän elää "moraalisessa yhteisössä", eli yhteisössä joka tavalla tai toisella rankaisee yhteisten normien rikkojia, mutta toimii muuten melko itsekkäästi tai rajoittaa yhteistyön lähimpiin sukulaisiinsa ja ystäviinsä. Ihminen on toki aina sekä itsekäs että yhteisöllinen toimija mutta yhteistyön määrä vaihtelee voimakkaasti olosuhteista riippuen.

Yritykset maksavat kalliin hinnan elleivät ymmärrä ihmisen todellista luontoa vaan tarrautuvat rationaalisen valinnan teorian yksinkertaistettuun ihmiskuvaan. Kokeelliset taloustieteilijät ovatkin havainneet että rationaalisen valinnan teoriaa uskomaan ehdollistetut taloustieteilijät ovat keskimääräistä huonompia yhteistyön tekijöitä kuin muut ihmiset.

Uusklassiset ekonomistit uskovat että taloudellinen yhteisö toimii parhaiten kun yksilöt toimivat itsekkäästi mutta "markkinoiden näkymätön käsi" ohjaa yhteisön kuitenkin parhaaseen kokonaistuloksen. Richerson ja kumppanit puhuvat markkinoiden näkymättömän käden sijasta moraalisesta näkymättömästä kädestä, joka ohjaa yrityksen työntekijät yhteistyöhön yrityksen parhaaksi. Tuota kättä ei saa antaa kenenkään individualistisuuden ihannoijan tai virheellisen ihmiskuvan viljelijän katkaista. Parhaimmassa tapauksessa yritys onkin superorganismi joka toimii koordinoidusti yhteisen päämäärän hyväksi:

Yritykset, kuten mitkä tahansa keskisuuret ihmisyhteisöt, ovat superorganismeja jotka ovat monella tavalla samanlaisia kuin heimot joissa esi-isämmme elivät.

Nämä ajatukset pätevät tietysti soveltaen yritysten ohella myös yhteiskuntaan - ja taloustieteen ohella sosiaalitieteisiin - mutta siitä toisella kertaa. Sosiaalitieteiden ongelma ei ole niinkään sokea usko ihmisen itsekkyyteen vaan sokea usko ihmisen hyvyyteen - hyvyyteen jonka voi rikkoa vain vaikea lapsuus, kolonialismi tms.

Yhteisö on organismi

Yksilö on geenien muodostama yhteisö sanoo David Sloan Wilson kirjassaan Darwin's Cathedral. Yhteisöä kutsutaan organismiksi koska geenit eivät useimmissa tilanteissa ole itsenäisiä aktoreita vaan osallistuvat yhdessä yksilön rakentamiseen. Syy geenien yhteistoimintaan on siinä että geenit lisääntyvät yhdessä (joukkona). Meioosi takaa sen että useimmissa tapauksissa yksilön jokaisella geenillä on aivan yhtä suuri mahdollisuus lisääntyä (kopioitua).

Joissain harvinaisissa tapauksissa (meiotic drift) geenit toimivat vastoin yhteistä etua ja lisääntyvät toistensa kustannuksella.

Wilsonin mukaan myös ihmisyhteisö tai muurahaisyhteisö voi toimia organismina. Hän käyttää termiä superorganismi. Ihmisyhteisö tai muurahaisyhteisö on harvoin samassa määrin organistinen ("yhtä köyttä -yhdistys") kuin yksilö mutta ihmis- ja muurahaisyhteisöllä on meioosia vastaavia keinoja vahvistaa yhteistyötä:

Muurahaisten yhteistoiminta perustuu siihen että kaikki muurahaiskeon yksilöt ovat sukua keskenään - työläiset ovat tyypillisesti saman kuningattaren tyttäriä ja siis sisaria keskenään. Kiitos muurahaisten erikoisen lisääntymismekanismin (haplodiploidi) työläiset ovat jopa enemmän sukua keskenään kuin muitten suvullisesti lisääntyvien eläinten sisarukset.

Ihmisyhteisön yhteistyö voi myös perustua sukulaisuuteen (perhe) tai vastavuoroisuuteen (ystävyys). Suurten ihmisyhteisöjen yhteistoiminta perustuu kuitenkin lähinnä yhteisiin arvoihin, yhteiseen moraaliin ja yhteisiin normeihin. Oleellista on myös että yhteisten normien rikkojia rangaistaan. Normien rikkomisen rankaiseminen voi perustua esimerkiksi siihen että muut yksilöt panettelevat normien rikkojaa tai yhteisön erikoistunut rankaisuinstituutio (poliisi, papisto) rankaisee syyllistä. Usein myös pelko jumalallisesta rangaistuksesta (helvetin tuli) estää ihmistä toimimasta yhteisön normeja vastaan.

Tapoja luoda organistinen yhteisö on monia - ja tapoja miten yhteisöllisyys rapautuu samoin. Mutta jos otamme vakavasti Wilson ajatuksen yhteisön organistisesta luonteesta, pääsemme kokeilemaan mielenkiintoisia ajatusleikkejä:

Tähän mennessä kysymystä "Onko kirkko erotettava valtiosta" on pidetty poliittisena kysymyksenä josta eri ihmisillä on erilaisia subjektiivisia käsityksiä. Kun samaa kysymystä tarkastellaan organistisen yhteisön näkökulmasta kysymys muuttuu objektiiviseksi: Lisääkö vai vähentääkö kirkon erottaminen valtiosta yhteisö-organismin terveyttä vai ei.

Samoin kysymys hyvinvointiyhteiskunnasta muuttuu objektiiviseksi: Miten köyhäinapu on hoidettava jotta yhteisö-organismin terveys kehittyy. Parantaako yleinen maanpuolustus yhteisöorganismin terveyttä vai ei ? Entä parantaako maahanmuutto yhteisö-organismin terveyttä vai ei ?

En halua vastata kaikkiin kysymyksiin itse mutta arvaisin että esimerkiksi islamilaisten maahanuutto laskee yhteisö-organismin terveyttä koska yhteisön sisäinen yhtenäisyys laskee. Yhteisö-organismin terveys kärsii.

No summa summarum vaikka organismi paradigma ei ole ainoa tapa tarkastella yhteisöä, suosittelen että miettisimme esimerkiksi suomalaista yhteiskuntaa myös organistisesta näkökulmasta. "Yksilö on kaiken keskipiste"-ajattelu on viimeiset vuosikymmenet monopolisoinut keskustelua. "Yhteisö on organismi"-ajattelun tuominen mukaan keskusteluun syventää asioitten ymmärtämistä.

Käytän sanaa yhteisön terveys yllä sitä määritelemättä. Mutta tarkoitan sillä onnellisutta, elämän laatua ja pitkää ikää.

Oppikaamme juutalaisten kohtalosta

Puolan juutalainen psykologi Henri Tajfel menetti monen muun uskonveljensä tavoin koko perheensä toisen maailmansodan aikana. Hän ei kuitenkaan antanut periksi vaan loi sosiaalisen identiteetin teorian ymmärtääkseen tapahtunutta.

Sosiaalisen identiteetin teoria loi pohjan realistiselle ja kiihkottomalle sisäryhmä/ulkoryhmä-dynamiikan ymmärtämiselle. Tajfel kuvasi miten ihmisillä on tapana kategorisoida toiset ihmiset - ja itsensä - kuuluvaksi erilaisiin ryhmiin eli antaa ihmisille sosiaalinen identiteetti. Sosiaalinen identiteetti voi olla esimerkiksi saksalainen, mustalainen tai juutalainen. Sosiaalisella identiteetillä on oleellinen merkitys ihmisen oman arvon tunteelle. Ihminen vertaa omaa ryhmäänsä (sisäryhmää) muihin ryhmiin (ulkoryhmiin). Sisäryhmä nähdään tavalla tai toisella paremmaksi kuin ulkoryhmä.

Suomennan wikipedian artikelia vapaasti:

Identiteetti ei ole jotakin mikä pakotetaan ihmiselle. Se on todellista ja oleellinen osa persoonaamme.

On oleellista tajuta että sisäryhmä on se ryhmä johon identifioidumme ja ulkoryhmä se ryhmä jota vastaan identifioidumme. Miellämme olevamme jollain tavalla samankaltaisia kuin sisäryhmän jäsenet ja erilaisia kuin ulkoryhmän jäsenet.

Äärimmäisessä tapauksessa - väkivaltaisesssa konfliktissa - ulkoryhmän jäsenet nähdään keskenään identtisinä ja täysin erilaisina kuin sisäryhmän jäsenet - näin siinä määrin että ulkoryhmän jäsenet ansaitsevat kuolla. Mutta tässä ei ole kyse mistään psykologisesta persoonallisuushäiriöstä vaan rationaalisesta käyttäytymisestä.

Joissakin tilanteissa ajattelemme itsemme ensi sijassa ryhmän jäseniksi ja jossain toisissa tilanteissa ensi sijassa yksilöiksi. Tämä vaihtelee tilanteesta riippuen. Mutta sekä sosiaalinen identiteetti että persoonallinen identiteetti ovat oleellinen osa käsitystämme itsestä.

Mitä vaikeampaan konfliktiin ryhmä joutuu sitä voimakkaammin ryhmän jäsenet identifiotuvat sosiaalisesti persoonallisen identiteetin kustannuksella. Sitä enemmän ihmiset myös demonisoivat vihollisen (ulkoryhmän jäsenet). Demonisoiminen ei ole fanaattisuutta tai henkistä typeryyttä - päinvastoin se on väistämätöntä taistelun voittamisen kannalta.

Tajfelin "tarve" kehittää sosiaalisen identiteetin teoria liittyi siis häneen haluunsa ymmärtää miten oli mahdollista että Saksan kansa sai yhtäkkiä päähänsä hävittää kaikki Tajfelin sukulaiset. Meidän tarpeemme ymmärtää asiaa voi olla esimerkiksi halu käsittää Ruandan kansanmurhaa tai Bosnian muslimien kansanmurhaa.

Itse haluan ymmärtää sosiaalista identiteettiteoria käsittääkseni miten me suomalaiset voimme varautua jo alkaneeseen kulttuurien väliseen taisteluun länsimaisuuden ja islamin välillä. Tällöin en näe länsimaisuutta pelkästään jonkinlaisena aatteena - esim. valistuksen perinteenä - vaan tarkoitan länsimaisuudella ja suomalaisuudella nimenomaan länsimaisia ja suomalaisia ihmisiä - meidän sisäryhmäämme. En näe että taistelemme ensi sijassa valistuksen puolesta vaan taistelemme nimenomaan länsimaisen ja suomalaisen sisäryhmän puolesta islamilaista ulkoryhmää vastaan. Taistelu ei ole kahden aatteen vaan kahden fyysisen "heimon" välinen taistelu.

Meidän on mm. tässä taistelutilanteessa ymmärrettävä miten suomalaiset saadaan (emootion tasolla) ymmärtämään että konflikti on niin paha, että meidän on identifioiduttava ensi sijassa sosiaalisesti sen sijaan että identifioituisimme vain yksilöinä, ja että meidän on kyettävä (emootion tasolla) demonisoimaan ulkoryhmä eli näkemään muslimit vihollisinamme.

Tässä taistelussa ne ihmiset jotka yrittävät määritellä länsimaisuuden pelkkänä yleishumaanisuutena toimivat objektiivisesti omaa ryhmäänsä vastaan.

Etnisen diversiteetin tutkimus

Laiva on täynnä -blogi kertoo miten professori Robert Putnamin tutkimus maalaa etnisestä diversiteetistä kolkon kuvan:

Harvardin yliopiston professori Robert Putnam - eräs maailman vaikutusvaltaisimmista politiikan tutkijoista - paljastaa tutkimuksessaan etnisen diversiteetin yhteiskuntaa syövyttävän, kolkon vaikutuksen. Mitä voimakkaampi etninen diversiteetti yhteisössä vallitsee, sen vähemmän yhteistön jäsenet muihin luottavat, tutkimus toteaa.

Yritysten managereille koulutusta antavat "management schoolit" ovat tienneet ongelman myös jo jonkin aikaa: Etninen diversiteetti on tiettyyn rajaan asti hyvä. Jos esimerkiksi 100:n suomalaisen joukossa on 10 ulkomaalaista työntekijää yrityksen toimintakyky usein paranee koska erilaiset näkemykset tulevat paremmin esiin. Mutta diversiteetin kasvaessa yrityksen toimintakyky laskee.

Yhteiskuntatieteilijät ovat usein paljon haluttomampia kuin mikrotaloustieteilijät edes tutkimaan etnisen diversiteetin tai ns. monikultturismin etuja ja haittoja objektiivisesti. Tällaiset aiheet ovat yhteiskuntatieteiljöille usein tabuja.

Evolutiivinen yhteiskuntatieteilijä Heikki Sarmaja antoi Yhteiskuntapolitiikka-lehden numerossa 4/2006 (artikkelissa Kärsimys ja syntien sovitus) hyvän selityksen tälle yhteiskuntatieteilijöiden haluttomuudelle tarttua tiettyihin aiheisiin. Harmaja puhui tosin sen tutkimisesta miten rankaisut vaikuttavat rikosten määrään, mutta selitys on sovellettavissa monikultturismin etujen ja haittojen tutkimiseen:

Vastaus löytyy siitä, että kulttuurissamme on suuri joukko ihmisiä, jotka hyväksyvät tietynlaisen maailmasta irrallaan olevan pyhyyden ja hurskauden. Monet hyväksyvät ajatuksen erityisestä kulttuurisesta säädystä, jolle henkilökohtainen osallistuminen väkivaltaan, kärsimyksen aiheuttamiseen, verenvuodatukseen, rankaisemiseen tai sotaan on sopimatonta. Vastaava ilmiö tunnetaan monista muista kulttuureista: Intiassa on bramiinikasti, on buddhalaisia munkkeja jne. Eurooppalaisen perinteen piirissä on hengellinen sääty ollut tällainen yhteisen rangaistuksen vapaamatkustaja. Nykyisin tämän hurskaan säädyn perinnettä jatkamme, papiston ohella, paljolti me – sosiaalitieteilijöiden ammattikunta.

Sosiaalitieteilijät uskovat pyhyydessään siihen että etniset ongelmat ovat ratkeavia eivätkä väistämättömiä kuten epäpyhä pragmaattinen taloustieteilijä. Sosiaalitieteilijöiden ei sovikaan liata käsiään etsimällä konfliktien syitä esimerkiksi ihmiskunnan evoluutisesta menneisyydestä ja todeta ne näin ollen luonnollisiksi ja väistämättömiksi. Sen sijaan he toteavat hengellisen säädyn parhaitten perinteitten mukaan konfliktit ihmisen typeryydeksi eli siis synniksi.

Hienoa että Putnam on tehnyt poikkeuksen ja ollut valmis tonkimaan totuutta. Hänkin on kuitenkin pakotettu lausumaan tutkimuksen lopussa "hengellisen säädyn" virallisen loitsun:

Professori Putnam kuitenkin painotti, että maahanmuutto merkittävissä määrin hyödyttää sekä maahanmuuton lähettäviä sekä vastaanottavia päitä. Lisäksi hänen mukaansa sellaiset trendit, jotka on sosiaalisesti rakennettu (trends that have been socially constructed), voidaan myös sosiaalisesti uudelleenrakentaa (can be socially reconstructed).

Putnam siis väittää - tai on ainakin väittävinään - että epäluottamus muita ryhmiä (ulkoryhmiä) kohtaan on sosiaalisesti konstruoitu. On kuitenkin syytä suhtatutua väitteeseen hyvin varauksellisesti. Kuten jo aiemmin kerroin

Antropologit Robert Boyd ja Peter Richerson arvelevat että ihmisellä on synnynnäinen (biologinen) tendenssi jakaa ihmiskunta kahteen osaan - ulkoryhmään (muut) ja sisäryhmään (me). Sisäryhmän jäseniä kohtaan toteutetaan erilaista moraalia kuin ulkoryhmän jäseniä kohtaan.

On siis varsin todennäköistä että ihminen mieltää ulkoryhmän jäsenet vähemmän luotettaviksi kuin sisäryhmän jäsenet ja kokee näin lukuisten ulkoryhmän jäsenten läsnäolon uhkaavaksi.

Yhteisöllisyys ja yksilöllisyys

Psykologisen hedonismin mukaan ihmisen elämä on hänen oman onnellisuutensa maksimontia. Taloustieteen ajatus Homo Economicuksesta perustuu psykologiseen hedonismiin - ihminen on taloustieteen mukaan omaa etuaan (utiliteettiaan) maksimoiva toimija. Antiikin filosofi Protagoras totesi saman hieman sivistyneemmin: yksilö on kaiken mitta.

Lännessä on tällä hetkellä varsin vahva usko yksilöllisyyden voimaan ja psykologiseen hedonismiin. Alistuminen yhteisölle on länsimaisen ihmisen mielestä vaarallista ja naurettavaa - sanalla sanoen henkistä laiskuutta ja pelkuruutta. 1900-luvulla tapahtunut natsismin ja kommunismin romahtaminen ja henkinen vararikko on vahvistanut länsimaista uskoa yksilöllisyyteen. Islamin - varsinkin shiialaisuuden ja palestiinalaisten ääriliikkeiden kuten Hamasin - kannattajien uhrautuminen aatteelle nähdään pelottavana tai naurettavana.

Lännessäkin monet uskonnolliset yhteisöt vaativat yksilöä alistumaan yhteisölle tai Jumalalle. Juutalaisia evolutiivisestä näkökulmasta tutkineen Kewin MacDonaldin mukaan Jumala onkin todellisuudessa vain jonkinlainen yhteisön personifikaatio.

Hutteriittien ajatuksena on ollut luoda yhteisö jossa yksilöt oman etunsa unohtaen toimisivat mehiläisten tapaan. Hutteriittien alistuminen (Gelassenheit) yhteisölle (Bruderhof) on luonut tehokkaasti toimivan ja nopeasti leviävän yhteisön. Yhteisön rakentaminen on tapahtunut kovalla kurilla mutta ilman väkivaltaa ja ilman vihanpitoa ulkoryhmiä (vääräuskoisia) kohtaan.

Maallisisista länsimaisista ideologioista natsismi vei yhteisöllisyyden - ainakin sanoissa - äärimmilleen. Natsit lainasivat Saksan konservatiiviselta vallankumoukselta (Martin Heidegger, Hannah Arendt) käsitteen Volksgemeinschaft.

Natsit käsittivät kansankokonaisuuden jonkinlaiseksi superorganismiksi jolle yksilön tahto oli täysin alisteinen. Natsien pyrkimyksenä oli kansan täydellinen yhdenmukaistaminen (Gleichschaltung). Natsien suhtautuminen ulkorymiin (ei-arjalaisiin) oli hyvin negatiivinen - juutalaiset ja mustalaiset oli määrä tuhota osana lopullista ratkaisua (Entlösung).

Äärimmäinen yhteisöllisyys näkee siis yksilön vain kansankehon tai seurakunnan jäsenenä ilman mitään itsenäistä roolia. Kaikki yksilöllisyys on pahasta - ihmisen on pyrittävä täydelliseen alistumiseen.

Evoluutiopsykologi David Sloan Wilsonin ja filosofi Elliot Soberin mukaan lännessä on tieteessä pitkään ollut vallalla ns. individualistinen metodologia - esimerkkinä juuri taloustieteen ajatus Homo Economicuksesta. Mutta nyttemmin biologiassa ja taloustieeteessä on yhä selkeämmin alettu ymmärtää että psykologinen hedonismi on samalla tavalla rajoittunut malli ihmisen käyttäytymisen ymmärtämiseksi kuin ajatus ihmisestä kansankehon osana. Ihminen on sekä yhteisöllinen että yksilöllinen eläin ja toimija.

Darwinistinen konservatiivi pyrkii ymmärtämään ihmistä ja ihmiskuntaa voidakseen kehittää maailmasta mahdollisimman hyvän paikan elää. Hän arvostaa sekä yksilöllisyyttä että yhteisöllisyyttä mutta valikoi viisaan puutarhurin tavoin mitä "kukkia" hoitaa ja mitä yrittää hävittää. Kaikki yhteisöllisyys ei ole rakentavaa mutta esim. uskonnon hävittäminen on sama kuin jos puutarhuri rikkiruohoista eroon päästäkseen tappaisi kaikki kukat puutarhastaan.

Länsimaisen ja suomalaisen kulttuurin voima on tähän saakka ollut sekä yhteisöllisyydessä että yksilöllisyydessä. Jotkut fanaatikot ovat kastroimassa tätä länsimaisuuden rikkautta leimaamalla esimerkiksi kaiken uskonnollisuuden pahaksi, koska uskontoon kuuluu alistuminen Jumalan tahtoon. Jotkut hyvintahtoiset henkiset kastraatit ovat vesittämässä yhteisöllisiä rituaaleja (esim. asevelvollisuus) olemattomiin - unohtaen sen luonnonlain että negatiivisilla ja ahdistavilla rituaaleilla on ryhmäkoheesiota kasvattava vaikutus.

Toisaalta länsimaisuutta uhkaa myös yltiöyhteisölliset ja lännelle vihamieliset ideologiat kuten islam. Kun kohtaamme islamin ja puolustamme länsimaisia yksilönvapauksia, meidän on kuitenkin ymmärrettävä selkeästi sisäryhmä- ja ulkoryhmäjako sen sijaan että puolustaisimme länttä vain osana yleisinhimillistä taistelua sananvapauden ja valistuksen puolesta. Sanalla sanoen meidän on kirkastettava viholliskuva jos aiomme jo alkaneessa kulttuurien taistelussa pärjätä. Vihollisen käsitteen ymmärtäminen vaatii jo sekin yhteisöllisyden (sisäryhmän ja ulkoryhmän käsitteiden) ymmärtämistä.

On myös muistetava saksalaisen oikeusoppineen viisaus että vihollinen ei ole välttämättä moraalisesti meitä huonompi - vihollinen on se jota vastaan me taistelemme. Voimme esittää vihollisen meitä moraalisesti huonommaksi osana vihollisen demonisointia mutta vihollisen pahuus on tällöin nähtävä lähinnä käytännöllisenä tietona.

Skeptikoista ja amisheista ja käytännöllisestä tiedosta

Skeptikot tekevät usein hyvää työtä uskonnon ylilyöntien ja erilaisten pseudotieteellisten uskomusten kuten freudilaisuuden ja homeopatian horjuttamiseksi. Kuitenkin skeptikot samalla syyllistyvät itse jonkinlaiseen tieteellisyyden ylilyöntiin. Elämä onkin skeptikoille tavallaan tieteen jatkumo.

Skeptikoille - vapaa-ajattelijoista puhumattakaan - on selvää että uskonto on haitallista eikä sitä mihinkään tarvita. Mieleen tulee viktoriaanisen ajan suhtautuminen seksiin. Niin kuin seksi oli viktoriaanisen ajan englantilaisille kauhistus - ainakin julkinen seksistä puhuminen - niin tuntuu uskonto olevan skeptikoille ja vapaa-ajattelijoille vastaavanlainen kauhistus.

Seksiä tarvitaan lasten hankintaan, seksi on parhaimmillaan kivaa ja piristävää ja seksi voi vahvistaa parisuhdetta. Monen uskontotieteilijän mielestä myös uskonnolla on selkeä funktio. Uskonnon funktio on ylläpitää ryhmäkoheesiota. Evolutiivisessa mielessä uskonto on todennäköisesti ns. ryhmätason adaptaatio.

Seksiä voidaan käyttää hyvään ja pahaan ja niin voidaan uskontoakin. Uskonnon ylilyöntejä on tässä turha toistella.

On tosiaankin selvää kokeellista näyttöä siitä että uskonnolla on tärkeä rooli ryhmäkoheesion ylläpidossa. Israelin kibbutsien jouduttua 80-luvulla taloudellisiin vaikeuksiin, uskonnolliset kibbutsit selviytyvät ja säilyttivät yhteisöllisyytensä mutta muut kibbutsit joutuivat siirtymään yksityisomistukseen. Uskonnon on todetuu lisäävän ryhmän jäsenten keskinäistä luottamusta.

Uskonnolliset ihmiset saavat keskimäärin selvästi enemmän lapsia kuin maallistuneet. Esimerkkinä vaikka amishit ja hutteriitit, joiten syntyvyys on tähän päivään saakka ollut noin 9 lasta per hedelmällisyysikäinen nainen. Hutteriitit ja amishit ovat myös hyvä esimerkki uskonnon vaikutuksesta ryhmäkoheesioon. Yhteistyöllä he ovat kyenneet saamaan maataloudessa hyvää taloudellista tulosta - amishien tapauksessa siitäkin huolimatta että amishit kieltäytyvät lähes kaikista uudenaikaisista maataloustyökaluista.

Taistellessaan rationalismin puolesta uskontoa vastaan skeptikot ovat mukana kastroimassa länsimaista kulttuuria sosiaalisesti. Syntyvyyden lasku on vain yksi ongelma. Yhteisöllisyyden väheneminen on toinen: Länsimainen ihminen on menettänyt kristillisen ja eurooppalaisen identiteettinsä ja näkee itsensä vain osana suurta ihmiskuntaa. Tällainen sinisilmäinen yleishumaani ajattelu estää eurooppalaisia ymmärtämästä että maahanmuutto - varsinkin islamilainen ja negroidinen maahanmuutto - on tuhoamassa länsimaisuuden.

Uskontotieteilijä DS Wilson ratkaisee näennäisen uskonnon ja tieteen välisen ristiriidan hienosti kirjassaan Darwin's Cathedral. DS Wilsonin mukaan on olemassa kahdenlaista tietoa:

a) akateemista tietoa ja akateemisen tiedon soveltamista. Akateemisen tiedon arvo määräytyy sen mukaan kuinka hyvin akateemisilla tiedoilla (teorioilla) voidaan selittää luonnon ilmiöitä ja ennustaa uusia (hypoteettis-deduduktiivinen kriteeri). Esimerkkinä tällaisesta tiedosta on painovoimateoria.

b) käytännöllistä tietoa. Käytännöllisen tiedon arvo määräytyy nähdäkseni sen mukaan kuinka hyvin ko. tieto parantaa sen omaksuneen yksilön tai yhteisön kelpoisuutta. Esimerkkinä tällaisesta "tiedosta" on Jumala olemassaolo.

Se halutaanko jälkimmäistä kutsua tiedoksi vai miksi on tietysti terminologiakysymys.

Skeptikot - vaikka Richard Dawkins - ajattelevat että elämä on jonkinlainen yliopiston laajentuma ja kaikki tieto on akateemista tietoa. Kreationistit taas ajattelevat että tiede on alisteista uskonnolle. Wilsonin näkökulmasta molemmat ovat väärässä.