Kananedustaja Timo Harakka totesi aikoinaan Ylen 10 kirjaa -ohjelmassa:
Yhteisöllisyys on pehmoinen sana, josta tulee mieleen joukkohali ja yhteislaulu leirinuotiolla. Mutta [taloustieteilijät] Samuel Bowles ja Herbert Gintis muistuttavat, että historiallisesti yhteisöllisyys edellyttää yhteisen vihollisen. Väkivallasta poisoppiminen vie ihmiskunnalta tuhansia ja taas tuhansia vuosia.
Tämä tuli taas mieleen kun luki HS:n haastattelemien entisten koulukiusaajien muisteluita:
”Luokallemme tuli uusi tyttö, jota kiusasimme piirtämällä hänestä pila- ja alastonkuvia ja jättämällä ulkopuolelle.
Kiusaaminen vahvisti porukkamme me-henkeä. Mielessäni ei edes käväissyt, miltä kiusatusta mahtoi tuntua. Ennen kaikkea kyse oli ryhmädynamiikasta ja tyttöporukan kaveruuksien vahvistamisesta.”
- Nainen, 26 vuotta.
”Kiusasimme samalla luokalla ollutta tyttöä, jätimme pois leikeistä, nimittelimme ja levitimme ilkeitä juoruja.
Seurasin muiden mukana. Jollakin raa’alla tavalla yhden lapsen kiusaaminen tuntui yhdistävän meitä muita. Tiesin, että teen väärin ja että minun olisi kuulunut puolustaa häntä. En silloin uskaltanut.”
- Mies, 44 vuotta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti