Olen puhunut jonkun aikaa kansankorruptiosta. Olen tarkoittanut sillä sitä, että puolueet lupaavat omille äänestäjilleen jotakin, mitä muut eivät saa. Poliittinen puolue lupaa vaikkapa jonkin uudistuksen, joka edistää pohjoissuomalaisten maanviljelijöiden etuja, koska puolue tietää näin saavansa ääniä pohjoissuomalailta maanviljelijöiltä.
Francis Fukuyama puhuu ohjelmallisesta politiikanteosta/puolueesta ja klientistisestä politiikanteosta/puolueesta.
Otetaanpa esimerkki ohjelmallisesta poltiikanteosta.
On olemassa kolme ohjelmallista puoluetta: 1. Klassinen Työväenpuolue, 2. Kansalliskonservatiivinen puolue ja 3. Klassinen Liberaalipuolue. Kullakin puolueella on ohjelmassaan kohta, joka käsittelee tulonjakoa.
1. Työväenpuolueen ohjelma:
Suuret tuloerot ovat epäoikeudenmukaisia, koska varakkaiden lapsilla on paremmat mahdollisuudet hankkia hyvä elämä kuin köyhien lapsilla. Suuret tuloerot ovat myös tehottomuuden lähde, koska jokainen uusi euro köyhälle nostaa köyhän elämisen tasoa oleellisesti paljon enemmän kuin menetetty euro alentaa varakkaan elämisen tasoa. Varattoman henkilön on vaikea perustaa ilman valtion tukea yritystä, mikä johtaa ali-investointiin ja sitä kautta tehottomuuteen. Työväenpuolue kannattaa siksi aktiivista tulonjakopolitiikkaa.
2. Kansalliskonservatiivisen puolueen ohjelma:
Jos kansakunnassamme vallitsee suuret tuloerot ja sitä myötä jyrkkä jako köyhiin, rikkaisiin ja keskiluokkaan, kansakuntamme on heikompi vastustamaan ulkoisia ja sisäisiä uhkatekijöitä. Jos kansakunnallamme on laaja proletariaatti, meillä on faktisesti maan sisällä ryhmä ihmisiä, jotka ovat potentiaalinen viides kolonna vihollisellemme Venäjälle. Kansalliskonservatiivinen puolue kannattaa aktiivista tulonjaopolitiikka. Ei ole olemassa - tai ei saa olla olemassa - punaisia ja valkoisia, vaan isänmaallisia Suomen kansalaisia.
3. Klassinen liberaalipuolue:
Tulonjako merkitsee rahan rosvoamista yksiltä ja antamista toisille - se on moraalisesti väärin. Tulonjako - esimerkiksi korkeat julkisrahoitteiset työttömyyskorvaukset ja eläkkeet - luovat moraalista hazardia ja alentavat muutenkin yhteiskunnan tehokkuutta heikentämällä ihmisten insentiiviä yrittää. Liberaalipuolue vaatii aktiivisen tulonjaon vähentämistä lyhyellä tähtäimellä ja lopettamista pitkällä tähtäimellä. Köyhäinhoito on tehokkaampaa vapaaehtoistyöhön perustuvana - vapaaehtoistyöhön osallistuminen vahvistaa lisäksi oleellisesti kansalaisyhteiskuntaa, kun taas valtion toimintaan perustuva köyhäinhoito tekee köyhistä valtion tulonsiirroista riippuvaisia epäaktiivisia ihmisiä.
Kyseessä on siis poliittiset ohjelmat, joiden takana on tietynlainen arvomaailma ja ajattelu. Ohjelmista voi olla montaa mieltä, mutta kaikkien takana on kuitenkin jonkinlainen järkevä argumentaatio. Ohjelmien pohjalta voidaan suunnnitella konkreettista poliittista toimintaa.
Mutta sitten meillä on se neljäs puolue - kutsuttakoon sitä vaikkapa X:ksi - joka ajaa tietoisesti tiettyjen ryhmien - omien äänestäjiensä - etua.
X-puolueelle poliittinen ohjelma ei ole niin tärkeä kuin muille puolueille, vaan sille tulonjakopolitiikka on nimenomaan rahan siirtämistä potentiaalisille omille äänestäjille äänten kalastamiseksi ja omien jäsenien etujen ajamiseksi. X-puolue saattaa edistää ennestään vahvojen ryhmien (järjestäytynyt työväestö, eläkeläiset, vapaasta koulutuksesta nauttivat ikuiset opiskelijat, kartellit) etua ennestään heikkojen ryhmien kustannuksella vain saadakseen ääniä. X-puolue harjoittaa siis klientistä politiikkaa eli harjoittaa kansankorruptiota.
Korruptoitunut politiikanteko heikentää kokonaistehokkuuttaa, mutta sen pysäyttäminen on vaikeaa. Kansakunnat eivät voi mennä konkurssiin ja siksi epäterveet rakenteet saattavat säilyä pitkään.
Siihen aikaan, kun Euroopassa oli runsaasti sotia, korruptoituneet yhteiskunnat tuhoutuivat usein sodissa. Fukuyama osoittaakin, että ei ollut sattumaa, että Preussi oli ensimmäinen valtio, joka kykeni luomaan meritokraattisen ja korruptiosta vapaan virkamieskunnan. Vaikka Preussi oli muodollisesti varsin yksinvaltainen valtio, virkamieskunta oli autonominen, tehokas ja korrutoitumaton. Virkamiesten rekrytointi perustui meriittiin - ei syntyperään ja suhteisiin. (Itse asiassa Fukuyaman mukaan kyse ei ollut niinkään siitä että "vaikka Preussi oli autoritääärinen, sen virkamieskunta oli korruptiosta vapaa" vaan siitä että "koska Preussi oli autoritäärinen, se kykeni luomaan korruptiosta vapaan virkamieskunnan".)
Jos Preussi ei olisi onnistunut luomaan tehokasta ja korruptiosta vapaata yhteiskuntaa, se ei olisi koskaan kasvanut suureksi, vaan se olisi jäänyt yhdeksi pieneksi saksalaiseksi ruhtinaskunnaksi muiden joukossa, eikä koulujen historian kirjat edes mainitsisi sitä.
Suomi on tällä hetkellä vaipumassa tehottomuuteen, kansankorruptioon ja alenevan BKT:n kierteeseen. Toivoa ei tietysti pidä heittää. Talouspolitiikan oikean ohjelman löytäminen on kuitenkin tällä hetkellä selvästi vahvasti hakusessa, koska
a) devalvaatio ei enää ole mahdollista,
b) rakenteelliset muutokset (siis sisäinen devalvaatio ja/tai yritysten toimintaedellytysten parantaminen) eivät suomalaisessa hitaassa päätöksenteossa tunnu onnistuvan.
ja
c) elvytys ei ole riittävä keino saada talouteen vauhtia
Riskinä on, että ohjelmallinen talouspolitiikka korvautuu klientistisellä talouspolitiikalla eli kansankorruptiolla. Suomi valitsee sanalla sanoen Kreikan tien.
Francis Fukuyama puhuu ohjelmallisesta politiikanteosta/puolueesta ja klientistisestä politiikanteosta/puolueesta.
Otetaanpa esimerkki ohjelmallisesta poltiikanteosta.
On olemassa kolme ohjelmallista puoluetta: 1. Klassinen Työväenpuolue, 2. Kansalliskonservatiivinen puolue ja 3. Klassinen Liberaalipuolue. Kullakin puolueella on ohjelmassaan kohta, joka käsittelee tulonjakoa.
1. Työväenpuolueen ohjelma:
Suuret tuloerot ovat epäoikeudenmukaisia, koska varakkaiden lapsilla on paremmat mahdollisuudet hankkia hyvä elämä kuin köyhien lapsilla. Suuret tuloerot ovat myös tehottomuuden lähde, koska jokainen uusi euro köyhälle nostaa köyhän elämisen tasoa oleellisesti paljon enemmän kuin menetetty euro alentaa varakkaan elämisen tasoa. Varattoman henkilön on vaikea perustaa ilman valtion tukea yritystä, mikä johtaa ali-investointiin ja sitä kautta tehottomuuteen. Työväenpuolue kannattaa siksi aktiivista tulonjakopolitiikkaa.
2. Kansalliskonservatiivisen puolueen ohjelma:
Jos kansakunnassamme vallitsee suuret tuloerot ja sitä myötä jyrkkä jako köyhiin, rikkaisiin ja keskiluokkaan, kansakuntamme on heikompi vastustamaan ulkoisia ja sisäisiä uhkatekijöitä. Jos kansakunnallamme on laaja proletariaatti, meillä on faktisesti maan sisällä ryhmä ihmisiä, jotka ovat potentiaalinen viides kolonna vihollisellemme Venäjälle. Kansalliskonservatiivinen puolue kannattaa aktiivista tulonjaopolitiikka. Ei ole olemassa - tai ei saa olla olemassa - punaisia ja valkoisia, vaan isänmaallisia Suomen kansalaisia.
3. Klassinen liberaalipuolue:
Tulonjako merkitsee rahan rosvoamista yksiltä ja antamista toisille - se on moraalisesti väärin. Tulonjako - esimerkiksi korkeat julkisrahoitteiset työttömyyskorvaukset ja eläkkeet - luovat moraalista hazardia ja alentavat muutenkin yhteiskunnan tehokkuutta heikentämällä ihmisten insentiiviä yrittää. Liberaalipuolue vaatii aktiivisen tulonjaon vähentämistä lyhyellä tähtäimellä ja lopettamista pitkällä tähtäimellä. Köyhäinhoito on tehokkaampaa vapaaehtoistyöhön perustuvana - vapaaehtoistyöhön osallistuminen vahvistaa lisäksi oleellisesti kansalaisyhteiskuntaa, kun taas valtion toimintaan perustuva köyhäinhoito tekee köyhistä valtion tulonsiirroista riippuvaisia epäaktiivisia ihmisiä.
Kyseessä on siis poliittiset ohjelmat, joiden takana on tietynlainen arvomaailma ja ajattelu. Ohjelmista voi olla montaa mieltä, mutta kaikkien takana on kuitenkin jonkinlainen järkevä argumentaatio. Ohjelmien pohjalta voidaan suunnnitella konkreettista poliittista toimintaa.
Mutta sitten meillä on se neljäs puolue - kutsuttakoon sitä vaikkapa X:ksi - joka ajaa tietoisesti tiettyjen ryhmien - omien äänestäjiensä - etua.
X-puolueelle poliittinen ohjelma ei ole niin tärkeä kuin muille puolueille, vaan sille tulonjakopolitiikka on nimenomaan rahan siirtämistä potentiaalisille omille äänestäjille äänten kalastamiseksi ja omien jäsenien etujen ajamiseksi. X-puolue saattaa edistää ennestään vahvojen ryhmien (järjestäytynyt työväestö, eläkeläiset, vapaasta koulutuksesta nauttivat ikuiset opiskelijat, kartellit) etua ennestään heikkojen ryhmien kustannuksella vain saadakseen ääniä. X-puolue harjoittaa siis klientistä politiikkaa eli harjoittaa kansankorruptiota.
Korruptoitunut politiikanteko heikentää kokonaistehokkuuttaa, mutta sen pysäyttäminen on vaikeaa. Kansakunnat eivät voi mennä konkurssiin ja siksi epäterveet rakenteet saattavat säilyä pitkään.
Siihen aikaan, kun Euroopassa oli runsaasti sotia, korruptoituneet yhteiskunnat tuhoutuivat usein sodissa. Fukuyama osoittaakin, että ei ollut sattumaa, että Preussi oli ensimmäinen valtio, joka kykeni luomaan meritokraattisen ja korruptiosta vapaan virkamieskunnan. Vaikka Preussi oli muodollisesti varsin yksinvaltainen valtio, virkamieskunta oli autonominen, tehokas ja korrutoitumaton. Virkamiesten rekrytointi perustui meriittiin - ei syntyperään ja suhteisiin. (Itse asiassa Fukuyaman mukaan kyse ei ollut niinkään siitä että "vaikka Preussi oli autoritääärinen, sen virkamieskunta oli korruptiosta vapaa" vaan siitä että "koska Preussi oli autoritäärinen, se kykeni luomaan korruptiosta vapaan virkamieskunnan".)
Jos Preussi ei olisi onnistunut luomaan tehokasta ja korruptiosta vapaata yhteiskuntaa, se ei olisi koskaan kasvanut suureksi, vaan se olisi jäänyt yhdeksi pieneksi saksalaiseksi ruhtinaskunnaksi muiden joukossa, eikä koulujen historian kirjat edes mainitsisi sitä.
Suomi on tällä hetkellä vaipumassa tehottomuuteen, kansankorruptioon ja alenevan BKT:n kierteeseen. Toivoa ei tietysti pidä heittää. Talouspolitiikan oikean ohjelman löytäminen on kuitenkin tällä hetkellä selvästi vahvasti hakusessa, koska
a) devalvaatio ei enää ole mahdollista,
b) rakenteelliset muutokset (siis sisäinen devalvaatio ja/tai yritysten toimintaedellytysten parantaminen) eivät suomalaisessa hitaassa päätöksenteossa tunnu onnistuvan.
ja
c) elvytys ei ole riittävä keino saada talouteen vauhtia
Riskinä on, että ohjelmallinen talouspolitiikka korvautuu klientistisellä talouspolitiikalla eli kansankorruptiolla. Suomi valitsee sanalla sanoen Kreikan tien.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti