perjantaina, helmikuuta 11, 2011

Nokia on Microsoftin kumppani


Nokia on Microsoftin kumppani. Nokian suhde Microsoftiin ei ole ehkä aivan kuin Mantshukuon suhde Japanin keisarikuntaan tai DDR:n suhde Neuvostoliittoon, mutta sinne päin.

Ratkaisu oli varmaan tässä vaiheessa aivan oikea. Nokia oli tilanteessa missä se ajelehti kuin laiva ilman purjeita. Markkinaosuus oli syöksyssä.

Microsoftin mies teki oikean ratkaisun Nokian puolesta. Nokia on Microsoftille hyödyllinen. Se antaa mielikuvan, että Microsoft on yhdessä toisen ison toimijan kanssa luomassa vastavoimaa Android-ekosysteemille ja Applelle.

21 kommenttia:

Aakke kirjoitti...

Mielestäni Nokian kriisi ei ole ratkaistu. Kaukana siitä. Joskin tämänpäiväinen oli ehdottomasti käänne parempaan kaikkien paitsi Nokian kilpailijoiden näkökulmasta.

Työntekijöillekään tämänpäiväinen ei pitäisi olla yllätys. Jos joku alkaa vasemmistolaiseen sävyyn veisaamaan irtisanomiskatkeruutta, niin aikaa varmasti olisi ollut katsoa uusi työpaikka kahden edellisen vuoden aikana.

On omaa tyhmyyttä/laiskuutta, jos tässä ajassa ei ole tehnyt mitään.

---

Perimmäinen ongelma Nokiassa on hajautunut omistus. Siis edelleen. Mikään pörssiyhtiö ei toimi itsekseen. Sitä pitää ohjata. Ainoastaan omistajat voivat ohjata yhtiötä. Jos hallitus ja johtoryhmä eivät saa omistajilta feedbackia ja asetettuja tavoitteita, joutuvat he arvailemaan asioita. He joutuvat tuuliajolle, kuten Jukka on kirjoittanut. Tämä on Nokian PERIMMÄINEN ONGELMA, PROBLEM NUMBER ONE.

Toinen ongelma on peruspuhelimien tuote-elinkaaren loppuvaihe (=alhaiset katteet) ja piratismi (=markkinaosuuksien menetys).

Kolmas ongelma on iPhonen ja Androidin saama etumatka.

Neljäs ongelma on altavastaajan asemaan liittyvät psykologiset seikat. Nokian brändi ja työnantajakuva kärsivät.

---

Tämän päivän Techcrunchin artikkelissa muistutettiin, että Nokia olisi voinut vuonna 2006 kehittää jotain iPad:in tapaista, jos olisi halunnut. Silloinhan julkistettiin Nokian Internet Tablet -sarjalaisia.

---

Lisäksi OPK:n aikana tuottoa haettiin komponenttikustannuksia viilaamalla. Minun vuonna 2006 ostama Nokialainen hajosi kahden vuoden kuluttua (komponenttivika).

OPK:n aikaisien puhelimien kestävyyttä ei voi verrata Ollilan aikaisiin, joskin tiiliskiven kokoisiin järkäleisiin.

Jukka Aakula kirjoitti...

Nokian kriisi ei ole ratkaistu vaan viimeinen oljekorsi - yritys pelastaa Nokia. New York Times kirjoitti:

The announcement by Stephen Elop, the former Microsoft executive hired by Nokia in September as the company’s first non-Finnish chief executive, was a dramatic admission of failure by Nokia, the proud world leader in handsets that helped define the mobile age in its infancy.

At the same time, the alliance, made before a Nokia investors’ conference in London, is a bold gamble, perhaps a last-ditch effort for both Nokia and Microsoft, which dominates the desktop and laptop software market, to gain a lasting foothold in the booming smartphone business.

Jukka Aakula kirjoitti...

Itse en varmastikaan osta Nokian puhelinta itselleni mutta olen kiinnostunut itse Windowsin ja Nokian liitosta. Se on jonkinlainen taantumusvoimien liitto. Mielenkiintoinen kuvio.

Koska koodaan .NET softaa ja yritys jossa toimin myy laajoja Windows-pohjaisia järjestelmiä, olen sitäkin kiinnostuneempi. Näen tässä jopa mahdollisuuden henkilökohtaisella tasolla.

Suomalaisella softateollisuudelle tämä on toisaalta valtava shokki. Moni firma on erikoistunut Symbian-, MeeGo- tai QT-softan tekoon.

QT on abstraktiokerros jonka päälle tehty koodi toimii sekä Symbianilla että MeeGolla. Nokia on ilmoittanut että QT abstraktio ei tule koskaan tukemaan Nokia Windows Mobilea.

Aakke kirjoitti...

"Se on jonkinlainen taantumusvoimien liitto."

-Sama tuli minulle mieleen. Vähän sama juttu jo Nokia+Yahoo allianssissa.

"Suomalaisella softateollisuudelle tämä on toisaalta valtava shokki. Moni firma on erikoistunut Symbian-, MeeGo- tai QT-softan tekoon."

-Jos firmalla on vähänkään järjellä laadittu strategia, niin SWOT-analyysissä pitäisi näkyä verrattain harvinaiseen softaympäristöön keskittymisen riski. Siksi sellaisen firman sietäisi tarkkailla erityisellä mielenkiinnolla QT-ympäristön olemassaolon edellytyksiä.

Jos softaympäristön jatkuvuus on "veitsenterällä", niin pitää heti diversifioida.

Aakke kirjoitti...

Hyvää tilanteessa on kuitenkin se, että nyt tilanne tuntuu jollain tapaa laukeavan.

Elopin kohdalla tarvitaan ehkä saneerausjohtajan taitoja. Onko hänellä niitä?

Jukka Aakula kirjoitti...

Jos firmalla on vähänkään järjellä laadittu strategia, niin SWOT-analyysissä pitäisi näkyä verrattain harvinaiseen softaympäristöön keskittymisen riski. Siksi sellaisen firman sietäisi tarkkailla erityisellä mielenkiinnolla QT-ympäristön olemassaolon edellytyksiä.

Jos softaympäristön jatkuvuus on "veitsenterällä", niin pitää heti diversifioida.


Totta - ongelma on että kun pienessä maassa on yksi iso toimiala niin kuin Norjassa öljyala ja Suomessa mobiiliala ei vaan osata diversifioida.

Olen keskustellut viime aikoina työpaikan vaihdosta muutaman firman kanssa.

Olen huomannut että moni firma on pahasti Nokian kanssa naimisissa ja minua hieman hermostuttaa moinen kuvio.

Aakke kirjoitti...

Perimmäinen ongelma Nokiassa on hajautunut omistus. Siis edelleen. Mikään pörssiyhtiö ei toimi itsekseen. Sitä pitää ohjata. Ainoastaan omistajat voivat ohjata yhtiötä. Jos hallitus ja johtoryhmä eivät saa omistajilta feedbackia ja asetettuja tavoitteita, joutuvat he arvailemaan asioita. He joutuvat tuuliajolle, kuten Jukka on kirjoittanut. Tämä on Nokian PERIMMÄINEN ONGELMA, PROBLEM NUMBER ONE.

Ongelma tässä on se, että johtoryhmä ei voi tehdä mitään sille. Tarvittaisiin vähintään aktivistisijoittajia.

Siksipä olisi parempi, jos Nokia päätyisi Microsoftin haaviin. Toisaalta en keksi mitään syytä, miksi MS:n kannattaisi ostaa Nokia. Jos MS saa tuotteensa Nokian luureihin ilman ostoa, miksi MS riskeeraisi, ja lähtisi mukaan kännykkävalmistusalalle?

Aakke kirjoitti...

Totta - ongelma on että kun pienessä maassa on yksi iso toimiala niin kuin Norjassa öljyala ja Suomessa mobiiliala ei vaan osata diversifioida.

Minun mielestä moni vastaava ongelma ratkeaisi sillä, kun johto jäisi työpäivän päätteeksi ylimääräiseen kokoukseen miettimään ihan oikeasti diversifiointia.

Sen sijaan valitaan easy way out ja ajetaan mersulla kaupan kautta kotiin.

Ottaisivat oppia vaikka Intelin Israelin toimintojen ex-johtajasta Dov Frohmanista. Mies piti Intelin Israelin toiminnot käynnissä 70-luvulta asti ja voitti monenlaiset ongelmat.

Tässä miehen kirjoittama kirja:

Leadership the Hard Way: Why Leadership Can't Be Taught - And How You Can Learn It Anyway

Jukka Aakula kirjoitti...

Techcrunch -teknologiablogin mukaan Nokia on antautunut kokonaan ja Microsoft saattaa ostaa Nokian 18 kuukaudessa.

http://eu.techcrunch.com/2011/02/11/nokia-microsoft-is-like-yahoo-bing-nokias-days-as-innovator-are-over/

Nokia on siis heidänkin mielestään menettänyt itsenäisyytensä.
No olen edelleen sitä mieltä että Nokia oli epäonnistunut luomaan omaa ekosysteemiä ja epäonnistunut liittymään tasa-arvoisena tai edes b-luokan kumppanina johonkin toiseen ekosysteemiin kuten Samsungin Android-ekosysteemiin.

Nokialla ei ollut enää muita mahdollisuuksia. Verenvähyys pani heidät ottamaan Draculan morsiamen roolin.

Suomalaiset johtajat saivat jäädä ainakin siksi aikaa että laajat irtisanomiset saadaan vauhtiin. Softaväki lähtee Nokialta. NSN vielä porskuttaa. Vaikea sanoa mikä on vaikutus siihen.

Jukka Aakula kirjoitti...

Aakke taisi muuten heti Elopin valinnan jälkeen arvata miten käy. En olisi ihan näin täydellistä antautumista ehkä voinut kuvitella. Mutta ehkä Nokialla ei edes ollut sitä mahdollisuutta kuin Samsungilla. Kumppanuutta Googlen kanssa joka on todellisempi kumppanuus kuin Nokian valitsema lakeijan rooli.

Jukka Aakula kirjoitti...

Pörssikurssit putosivat ilmeisesti siksi että markkinoilla ei ollut tietoa siitä kuinka huono Nokian tilanne on.

Lasku ei uskoakseni johtunut siitä että Elop teki väärään ratkaisun tai ei onnistunut neuvottelemaan parempaa sopimusta vaikka Nokialla olisi muka ollut "bargaining power" saavuttaa parempi sopimus.

Aakke kirjoitti...

Techcrunch -teknologiablogin mukaan Nokia on antautunut kokonaan ja Microsoft saattaa ostaa Nokian 18 kuukaudessa.

Sanoisin tähän, että MS ei tule ostamaan Nokiaa.

Miksi? Koska MS saa jo nyt Windows-ekosysteeminsä Nokialaisiin.

Mielestäni MS ei hyödy mitenkään rautavalmistajan, tai oikeammin raudankokoajan omistamisesta. Lisäksi Nokian halpispuhelimiin ei edes ole mahdollista ympätä Windows Mobilea.

Tottakai moni Nokian osakkeita omistava toivoo, että MS ostaisi Nokian. Esim. sijoittajaguru Seppo Saarion mukaan ostotarjoukset ovat yleensä kaupankäyntikurssia korkeammat.

MS:n ostotarjous olisi siten hyvä "exit" Nokian omistajille.

Aakke kirjoitti...

Ottaisivat oppia vaikka Intelin Israelin toimintojen ex-johtajasta Dov Frohmanista. Mies piti Intelin Israelin toiminnot käynnissä 70-luvulta asti ja voitti monenlaiset ongelmat.

Frohman listaa yhdeksi menestystekijäkseen non-konformismin. Kun muut sanovat, että ei onnistu, niin Frohman sanoo, että onnistuu.

Kumppanuutta Googlen kanssa joka on todellisempi kumppanuus kuin Nokian valitsema lakeijan rooli.

Nokia sanoo lapsenomaisella ja selittelevällä äänellä: "Mutta kun sisällöillä ja palveluilla piti tehdä rahaa sitten joskus tulevaisuudessa. Siksi me pidettiin Ovi.comista, Meegosta ym. softasta kiinni, ja haistatettiin Googlelle paskat".

Vanjokikin puhui housuihin kusemisesta. Nyt mies sijoittelee varojaan suomalaisiin pikku-startuppeihin. OPK taas on jonkun kulttuuritapahtuman toimikunnan pj. Jos kehityskulku jatkuu samaan suuntaan, niin nyt potkut saavat suomalaisjohtajat nähdään varmasti Diili-kilpailijoina, puhelinmyynnin myyntipäällikköinä, ja pikkuelektroniikkafirmojen tj:nä.

Siinä, missä Nokialla oli vasta suunnitelmia tehdä voittoa sisällöillä ja palveluilla, Googlella oli jo valmis, toimiva ja kuluttajille ennestään tuttu konsepti (=Google ekosysteemi).

Aakke kirjoitti...

Kauppalehti tänään lauantaina:

Tästä syystä Microsoft ei osta Nokiaa

Lisäksi Gates ja Ballmer myyvät osakkeitaan:
Bill Gates kauppaa osakkeitaan kovaa tahtia

Jukka Aakula kirjoitti...

Ehkä Bill Gates ei usko enää Microsoftiin.

Microsoftin ja Nokian mahdollisuudet pärjätä eivät tietysti ole kovin suuret - ilman tätä ratkaisua tai muuta vastaavaa Nokian mahdollisuudet olisivat olleet melkein nollat.

Aakke kirjoitti...

Lisäksi nyt kuulee kaikenlaisia aivopieruja. Jouko Skinnari (sd.) on ehdottanut, että Nokian entisille työntekijöille perustetaan valtion IT-yhtiö - "uusi Tele".

Ei jumalauta!

Poistaisivat enemminkin vientiteollisuuden esteitä.

Jukka Aakula kirjoitti...

Mikseivät sosialisoi koko Nokiaa.

Ihme että tämä tuli nyt muka yllätyksenä. Tässä ei ollut mitään yllättävää.

Aakke kirjoitti...

Ehkä Bill Gates ei usko enää Microsoftiin.

Ei varmasti ainakaan osaan (=Windows-divisioona) siitä.

Mielestäni MS:n tulevaisuus on enemmän B2B-tuotteissa ja laitteissa (XBOX, hiiret, näppikset, web-kamerat). Jos omistaisin MS:n osakkeita, haluaisin, että MS tekisi jaon Nokia<->NSN Networks tapaan. Eri toiminnot eri yhtiöiksi.

Kun OEM-toimijat hyppäävät käyttiksissä Androidiin, on MS:n Windows-divisioonan taru lopussa. Ainoa tapa kilpailla Androidin kanssa on jakaa Windowsia ilmaiseksi. Ja se ei enää kannata.

Lisäksi älypuhelimien myynti ohitti PC myynnin 2010/Q4.

Tulevaisuus on tablettien ja älypuhelimien.

Aakke kirjoitti...

Ihme että tämä tuli nyt muka yllätyksenä. Tässä ei ollut mitään yllättävää.

Ensimmäiset merkit Nokian taantumisesta alkoivat näkyä 2007-2008.

2009 suunnanmuutos oli selvä. Alkoi näkyä oireita.

2010 alkoi näkyä vakavia oireita.

---

Jos joku sanoo, että tuli ihan yllätyksenä, niin suksikoon jorpakkoon. Viimeisintään viime vuonna olisi pitänyt tyhmemmänkin stakeholderin tajuta missä mennään.

Aakke kirjoitti...

Lisäksi nyt kuulee kaikenlaisia aivopieruja. Jouko Skinnari (sd.) on ehdottanut, että Nokian entisille työntekijöille perustetaan valtion IT-yhtiö - "uusi Tele".

Ja mikäköhän "uuden Telen" bisnesidea olisi? Koodauksen alihankintaketjun loppupään alhaisen katteen tusinakoodaustehtävien hoitaminen?

Toimisiko Skinnari "uudessa Telessä" Steve Jobsina? Valtio ja innovaatio eivät mahdu samaan yhtiöön.

Parempi vain, kun antaa Nokian osaajien etsiä itse omat paikkansa. Suomesta tai ulkomailta.

Irtisanottaville jaettavat tukitoimet vain hidastavat heidän kulkeutumistaan seuraavaan tuottavaan työpaikkaan.

Haluaako Skinnari passivoida nyt myös korkean taitotason työläisiä?

Jukka Aakula kirjoitti...

Saman kysymyksen esitin samaan aikaan uudessa postauksessani:

Ja mikäköhän "uuden Telen" bisnesidea olisi

Nyky-demarille tämä ei tule edes mieleen. Halosta haastateltiin joskus presidentinvaaleissa talouspolitiikasta ja hän sanoi että tarvittaisiin uusi Nokia mutta ei hän muuten taloudesta mitään halua sanoa.