Miksi allekirjoitin kansalaisaloitteen sukupuolineutraalista hetusta luopumisesta

Miesten pitää lain mukaan suorittaa asevelvollisuus mutta naisten ei pidä. Koska olen jonkun sortin konservatiivi, en näe tässä mitään issueta. Yhteisöissä maailman sivu miehet ovat hoitaneet yhteisön puolustuksen. En näe mitään selkeää syytä korjata toimivaa järjestelmä.

Tasa-arvo ei riitä minkääänlaiseksi syyksi - ihminen saa syntymässään hyvät tai huonot vanhemmatkin - ei sukupuolten pikkaisen erilainen kohtelu ole mikään suuri ongelma kunhan kohtelu on reilua molempia kohtaan.

Mutta jos sukupuoli halutaan todella dekonstruoida - koulussa ei ole poikia ja tyttöjä, hallitus haluaa sukupuolineutraalin henkilötunnuksen - niin asevelvollisuus pitää sitten miettiä kuntoon. Onko muunsukupuolisilla velvollisuus suorittaa asevelvollisuus? Entä jos sukupuoli juridisena asiana dekonstruoidaan kokonaan, nin silloin kaikki ovat muunsukupuolisia?

Arvaan tietysti että maanpuolustus ei kiinnosta samoja ihmisiä kuin seksuaalineutraali hetu. Eikä sukupuolten dekonstruoijia kiinnosta poikien syrjäytyminenkään. Siksi allekirjoitinkin kansalaisaloitteen sukupuolineutraalista hetusta luopumisesta.

Punaviherväellä ja joillain oikeistoliberaaleilla on kova hinku dekonstruoida milloin kansaa, milloin sukupuolta, milloin mitäkin kollektiivista identiteettiä. En väitä että sukupuoli ja kansa ovat täysin kivenhakattuja kategorioita - esimerkiksi se mitä kansa tarkoittaa voi muuttua vuosien mittaan - mutta nämä dekonstruoijat tekevät tätä dekonstruktiota ideologisista syistä ilman perustetta jota minä pitäisin tärkeänä.

Daron Acemoğlun ja James A. Robinsonin kirja The Narrow Corridor ja miksi toiset maat ovat varakkaampia

Suomalainen taloustieteilijä - kehitystalouden professori Ritva Reinikka - pohtii tänään HS:n haastattelussa instituutioiden merkitystä  Daron Acemoğlun ja James A. Robinsonin kirjan The Narrow Corridor pohjalta maiden kehityksessä. 

Ennen 1960-lukua Etelä-Korean ja Länsi-Afrikassa sijaitsevan Ghanan taloudet olivat asukasta kohden mitattuina likimain samankokoiset. Mutta pian Etelä-Korean talous alkoi kasvaa, ja nopeasti. Ghana jäi kauaksi taakse. Tänä päivänä maiden välissä on kuilu: Etelä-Korean ostovoimakorjattu bruttokansantuote asukasta kohden on yli kahdeksan kertaa suurempi kuin Ghanan ja eliniänodote lähes 20 vuotta ghanalaisia korkeampi. Mitä tapahtui? Mistä se johtuu, että maat kehittyvät niin eritahtisesti?

Kirjoitin samasta kirjasta referaatin Sarasrtukseen. 

Keskeinen kiista taloustieteessä ja yhteiskuntatieteissä koskee valtion ja markkinoiden välistä tasapainoa. Kuinka paljon valtion pitäisi puuttua talouteen? Mikä on oikea laajuus ja ala säätelylle? Millaiset toimet pitäisi jättää markkinoiden hoidettavaksi ja mitkä olisivat valtion aluetta?

Taloustieteellinen oppikirjavastaus kuuluu, että valtion tulisi puuttua talouteen ainostaan selvästi määritellyissä tapauksissa. Näihin kuuluvat ”ulkoisvaikutukset”, jotka syntyvät kun yksittäisten toimijoiden teoilla on merkittäviä vaikutuksia, joita markkinat eivät voi lieventää ja jotka johtavat äärimmäisen saastumisen kaltaisiin ilmiöihin; tarve säädellä ”julkishyödykkeitä” eli hyödykkeitä joista kaikki hyötyvät, kuten infrastruktuuria ja maanpuolustusta; sekä tilanteet joissa esiintyy laajamittaista ”epäsymmetristä informaatiota”, eli tilanteet joissa jotkut markkinoiden osanottajat eivät kykene täsmällisesti määrittelemään kauppaamiensa tuotteiden ja palvelujen laatua. Tapauksiin lukeutuvat myös monopolit, joita täytyy säädellä estääkseen niitä veloittamasta äärimmäisen korkeita hintoja tai ajamasta kaikkia kilpailijoita pois.

Valtion väliintuloa tarvitaan myös sosiaaliturvassa ja tulonsiirroissa, joilla rajoitetaan epätasa-arvoisuutta. Tärkeä oppikirjamaisen lähestymistavan sääntö kuuluu, että pyrkiessään vaikuttamaan tulojen jakautumiseen valtion pitäisi minimoida vaikutuksensa markkinahintoihin ja luottaa sen sijaan veroihin ja tulonsiirtoihin saavuttaakseen tavoitteensa.

Acemoğlu ja Robinson näkevät asian kuitenkin toisin. Valtio voi ottaa itselleen uusia tehtäviä tarpeen mukaan, mikäli hyöty valtion laajentamisesta on suurempi kuin haitta. Friedrich Hayek oli väärässä siinä, että valtion laajeneminen välttämättä johtaa orjuuteen. Oleellista on, että kansalaisyhteiskunta järjestöineen valvoo tehokkaasti valtiota. Jokainen askel, jonka valtio ottaa laajentaakseen tehtäviään, vaatii kuitenkin toisen askeleen, jolla kansalaisyhteiskunta vahvistuu yhtälailla. Acemoğlu ja Robinson puhuvat Liisa Ihmemaassa -kirjan termein Red Queen -efektistä. Punainen kuningatar selittää, kuinka hänen valtakuntansa eroaa Liisan maasta. ”Täällä sinun pitää juosta niin nopeasti kuin pystyt, jotta pysyisit paikallasi. Jos haluat päästä johonkin muualle, sinun on juostava vähintään kaksi kertaa nopeammin kuin muut.”

Yksi tämän kirjan argumenteista on, että niin valtion kuin yhteiskunnan tulisi olla vahvoja, jotta vapaus toteutuisi ja kukoistaisi. Vahvaa valtiota tarvitaan kontrolloimaan väkivaltaa, valvomaan lakeja ja tarjoamaan julkisia palveluita, jotka mahdollistavat elämän, jossa ihmiset kykenevät tekemään valintoja ja tavoittelemaan omia päämääriään. Vahvaa, liikkuvaa yhteiskuntaa tarvitaan valvomaan ja rajoittamaan vahvaa valtiota.

En tietenkään väitä, että selitys olisi kokonaan tässä. Kansallisella äo:lla on todennäköisesti myös merkittävä rooli.

HS: Riippuvuus on hyvä asia

Yhteiskuntaruumis mainittu:

RIIPPUVUUS on hyvä asia, sitä pitää Honkasalon mielestä lisätä. Sehän tarkoittaa kuulumista johonkin ja jollekin. Rakkauskin tarkoittaa riippuvuutta ja huolta. Sitähän ihmiset myös janoavat. Riippumattomuus ei ole mahdollista eikä edes toivottavaa. Totaalisen yksin ei voi elää.

Honkasalo puhuu yhteiskuntaruumiista: jokaisen yksilön hyvinvointi vaikuttaa toisiin yksilöihin ja kokonaisuuteen.

”Koronakriisin kokeminen on yhteisöllistä. Kaveria ei jätetä.”

...

Yhteiskuntaruumiista on puhuttu satoja vuosia, mutta eri tulkinnoin. 1600-luvulla sanottiin, että kuningas on yhteiskuntaruumiin pää. Sittemmin esimerkiksi natsit halusivat pitää arjalaisen yhteiskuntaruumiin puhtaana vieraista aineksista.

Ruotsalaista sosiaalidemokratiaa on syytetty politiikasta, jossa yhteiskuntaruumis on tärkeämpi kuin yksilö. Kuten koronapolitiikassa, joka korostaa laumasuojaa, ei yksittäisen ihmisen etua.

Talousoppineet puhuivat ennen, että teollisuus ja maatalous ovat yhteiskuntaruumiin kaksi jalkaa. Suomi on seissyt puujaloilla eli metsäteollisuuden varassa.

Feministit ovat tuoneet yhteiskuntaruumiin kannalta olennaiseksi myös naisten tekemän työn. Viimeistään nyt nähdään, että naisvaltainen terveydenhuolto ja sosiaaliala ovat yhteiskuntaruumiille elintärkeitä aloja.

Lukekaapa myös Sarastuksesta arvosteluni professori Paul Collierin kirjasta The Future of Capitalism.