Kristillinen kommunismi Paraguayssa

Kirjoitin vuonna 2008 siitä miten kommunismin on usein väitetty epäonnistuvan aina, koska se ei ota huomioon ihmisluontoa. Kerroin, että todellisuudessa kommunismi on onnistunut ainakin kerran kristillisenä kommunismina anabaptistisen hutteriittikirkon muodossa. Hutteriitit ovat yhtäjaksoisesti eläneet yhteisomistuksessa yli 150-vuotta. Ennen lyhyehköä katkosta 1800-luvun alussa he olivat eläneet yhteisomistuksessa pari sataa vuotta.

Joku voisi tietysti sanoa, että hutteriittikommuunit eivät muodosta valtiota, vaan toimivat valtion sisällä. Mutta itse asiassa maailmassa on ollut myös suhteellisen hyvin onnistunut kristillinen kommunistivaltio - Paraguayn alueella toiminut jesuiittojen johtama Jeesuksen Valtakunta. Valtio ei toki ollut muodollisesti itsenäinen - vaan Espanjan kruunun suojeluksessa - mutta se kykeni puolustamaan intiaaniväestöä tehokkaasti orjakauppiaita vastaan. Valtio aseisti intiaanit tehokkaasti. Valtio-termi on perusteltu, koska jesuiittahallinnolla oli alueellaan väkivaltamonopoli ja lainsäädäntövalta.

Lopulta jesuiittojen toiminta koettiin uhaksi siirtomaavaltaa kohtaan. Portugalin ja Espanjan yhteishyökkäys maahan kykeni tuhoamaan kukoistavan valtion.

Alunperin jesuiittojen tarkoituksena ei ollut muodostaa omaa aluettaan puolustamaan kykenevää valtiota. Valtion synty oli reaktio orjakauppaan. Intiaaniväestö hakeutui jesuiittavaltion alueelle, koska se tarjosi intiaaneille turvan ja suhteellisen korkean hyvinvoinnin.

Wikipedia kirjoittaa:

Ensimmäiset jesuiitat saapuivat Paraguayhin 1588. Vuonna 1610 Espanjan kuningas Filip III julisti, että Paraguayn guarani-intiaaneja sai hallita vain sanan säilällä, ei väkivalloin. Kirkko salli jesuiitoille huomattavat toimintavapaudet. Jesuiittojen toiminnan tuloksena syntyikin eräs historian suurimmista yhteisöelämänmuodon kokeiluista: jopa 100 000 guarani-intiaania asutti kahtakymmentä siirtokuntaa Paraguayssa 1600-luvun puolivälissä.[7]

Uusia jesuiittojen siirtokuntia uhkasivat orjakauppiaat, jotka saivat elantonsa vangitsemalla intiaaneja ja myymällä heitä orjiksi plantaasien omistajille. Intiaanien väkiluvun ehtyessä São Paulon lähellä he huomasivat runsaasti asutetut siirtokunnat. Kun espanjalaiset viranomaiset eivät olleet halukkaita suojelemaan siirtokuntiaan, ei jesuiitoilla ja guaraneilla ollut mahdollisuuksia puolustaa itseään. Tuhansia guaraneja vangittiin ja myytiin orjiksi.

Vuonna 1639 Perun varakuningas hyväksyi intiaaneille luvan kantaa aseita. Korkeasti koulutetut ja hyvin motivoidut intiaanisotilaat ajoivat orjakauppiaat verisesti pois. Tämä voitto merkitsi Paraguayn jesuiitoille kultaista aikaa. Elämä siirtokunnissa tarjosi guaraneille korkean elintason, suojapaikan orjakauppiailta sekä fyysistä ja sosiaalista turvaa. Siirtokunnat tulivat ajan kuluessa melko vauraiksi, ne veivät kauppatavaraa kaupunkeihin sekä varustivat oman intiaaniarmeijan.[7]

Jesuiittasiirtokunnat ovat tulleet tunnetuiksi korkeatasoista taiteellisista ja moraalisista pyrkimyksistään. Jesuiittojen johdolla perustettiin kuoroja, orkestereja ja näytelmäseurueita. Viljelyllä ja kaupankäynnillä hankitut tulot päätyivät työntekijöille itselleen. Eräät valistusajattelijat ylistivätkin jesuiittoja, esimerkiksi Voltaire kutsui jesuiittasiirtokuntia “ihmisyyden triumfiksi.”[7]

Menestyksensä vuoksi Paraguayn jesuiitat saivat paljon vihollisia. Vuosina 1720–1730 Paraguayn uudisasukkaat kapinoivat jesuiittojen etuuksia ja hallintoa vastaan. Kapina epäonnistui. Kapina oli kuitenkin yksi ensimmäisistä vakavista yrityksistä nousta Espanjan valtaa vastaan siirtomaissa. Madridissa siihen suhtauduttiin vakavasti ja kuningas Kaarle III päätti ottaa alueet tiukempaan hallintaan.

Vuonna 1767 jesuiitat karkotettiin Espanjan kuninkaan käskystä Paraguaysta. Muutaman vuosikymmenen kestäneiden karkotusten aikana lähes kaikki, mitä jesuiitat olivat saaneet aikaan, tuhottiin. Guaranit hylkäsivät lähetysasemat ja ne joutuivat rappiolle. Nykypäivänä kasvien valtaamat rauniot ovat ainoa jäljelle jäänyt muisto 160-vuotisesta jaksosta Paraguayn historiassa

Valtiota kuvataan myös Olavi Pavolaisen kirjassa Lähtö ja Loitsu.

Suurin osa maasta, "Jumalan pelto", oli yhteisomaisuutta. Jokaisen oli tehtävä yhteismaalla kolme työpäivää viikossa. ... sato korjattiin yhteisiin varastoihin, joista se määräaikoina jaettiin kansalle. Jokainen kansalainen sai lisäksi oman maapalstan... Perintöoikeutta ei ollut, vaan jokainen lapsi sai täysi-ikäiseksi tultuaan oman maapalansa. Kaikki asuivat yhteistaloissa.  

Siirtokuntien koko oli hutteriittiyhteisöjä paljon suurempi. Jäseniä oli 3000-6000, kun hutteriittikommuunissa jäsenmäärä on maksimissaan 250. Kun maksimi ylitetään, kommuuni jaetaan kahtia.

Maahanmuuttajien yhteisöllisyys vastaan kantaväestön individualismi

PT-Media ottaa esiin mielenkiintoisen ilmiön.

Monet maahanmuuttajaryhmät ovat yhteisöllisiä siinä mielessä, että suku tai heimo puolustaa jäseniään ja samalla rajoittaa jäsentensä elämää tiukoilla normeilla. Esimerkiksi koulun pihalla maahanmuuttajaoppilas, joka on ottanut silmätikukseen kantaväestöön kuuluvan, saa puolelleen omansa. Jos kantaväestöön kuuluva yksittäinen nuori yrittää auttaa kiusattua kaveriaan, kiusaajan yhteisö kostaa heti. Ja kantaväestöön kuuluva auttaja on nimenomaan yksittäinen, koska suomalaiset ja ruotsalaiset ovat yksilöitä.

Jossakin 500 oppilaan koulussa jo 10-20 kehitysmaista tulleen nuorukaisen joukko voi hallita koko koulua kaaoksella, ja pottunokkaiset lapset kärsivät. Nimittäin pottunokat ovat yksin. Kun tällainen kehitysmaista tullut poikalauma käyttäytyy agressiivisesti ja käy jonkun pottunokan kimppuun niin kukaan toinen pottunokka ei puolusta häntä. Pottunokilla ei ole sellaista ryhmälojaalisuutta takanaan kuin  kehitysmaista tulleilla.

Kantaväestöön kuuluvilla ei ole yhteisöjä, jotka puolustaisivat heitä.

Puolitäydessä metrossa tai bussissa istuu hiljaisia pottunokkia keskittyen kännykkäänsä tai sanomalehteensä. Kyytiin astuu lauma nuoria möliseviä kehtiysmaalaisia. Tunnelma pienessä tilassa muuttuu käsinkosketeltavan tukalaksi ja varovaiseksi. Jokainen pottunokka tekee nyt kahta asiaa: ensinnäkin hän ruuvaa korvakuulokkeidensa volyymia hieman isommalle, keskittyy entistä syvemmin sanomalehteensä pitäen katseen tiukasti vain ja ainoastaan lehdessä, tai torkkuu entistä keskittyneemmin. Hän siis keskittyy toden teolla siihen mitä oli juuri ennen kehitysmaalaisten tuloa tekemässä. Pottunokka haluaa olla niin huomaamaton kuin vain ikinä voi. Varsinkin nuoret naiset uppoutuvat aivan omaan ulottuvuuteen. Olisi katastrofi herättää vähäisintäkin huomiota ...

Pottunokka on tilassa yksin, vaikka ovat enemmistö. Jos hän sanoisi mölyävälle apinalaumalle, että voitteko olla hiljaa, niin koko apinalauma hyökkää sanojan kimppuun ja muut pottunokat keskittyvät entistä syvemmin siihen mitä ovat tekemässä. Pottunokka on yksin.

Joku voisi sanoa, että kantaväestön pitää ottaa maallia maahanmuuttajista ja muodostaa omia yhteisöjään ja jengejään. Todennäköisempi seuraus on white-filght.

Tärkeintä on, että näistä asioista puhutaan. 

Maahanmuuton - eirityisesti islamilaisen maahanmuuton - haaste on nimenomaan haaste Euroopassa vallitsevalle ääri-individualismille. Mikäli islamilainen maahanmuutto antaa ääri-individualismille niskalaukauksen, seuraa islamilaisesta maahanmuutosta hyvääkin. Espanjan, Venäjän ja USA:n kansakunnat ovat syntyneet aikoinaan yhteisen taistelun myötä - arabivalloittajia, tataareita ja intiaaneja vastaan käydyn taistelun myötä. Euroopan uusi yhteisöllinen uudestisyntyminen voi tapahtua sekin konfliktista Venäjää ja Islamia vastaan.

Mikä on Euroopan tulevaisuus? Ellilän kuvaama dystopia?

Islam ei taida olla se suurin ongelma.

HS: rakkaus ja oman ryhmän suosiminen kulkevat käsi kädessä

HS kirjoitti tänään rakkaushormoonin - oksitosiinin - monista hyvistä puolista kuten siitä, että huumeriippuvuus saattaa loppua, jos yksilölle annetaan oksitosiinia.

Sitten HS kertoo, että hormonista on myös "huonoja" puolia.

Lisäksi oksitosiinistakin löytyy synkkä puoli. Hollantilaisen Leidenin yliopiston järjestämässä kolmessa kokeessa henkeen vedetty tujaus rakkaushormonia sai miespuoliset osallistujat tuntemaan lämmintä yhteenkuuluvuutta oman ryhmän kanssa ja lisäsi vihamielisyyttä muita kohtaan.

Tämä artikkeli julkaistiin sattumalta juuri samaan aikaan kuin Jörn Donner - sivari ja kosmopoliitti - kertoi että ei ollut käynyt 35-vuotiaana kuolleen lapsensa hautajaisissa, koska lapsi tuli alulle vahingossa niin kuin toinenkin lapsi saman äidin kanssa.

Kirjoitin neljä vuotta sitten itsekin oksitosiini-hormonista:

Oksitosiini liittyy varmasti rakkauteen ja luottamukseen ihmisten välilllä. Autismia kyetään EHKÄ hoitamaan antamalla autisteille oksitosiinia ja tekemällä autisteista näin ollen hiukan normaalimpia ja hiukan tuntevampia ihmisiä. Oikeita ihmisiä. 

Oksitosiini lisää nimenomaan kiintymystä ja empatiaa sisäryhmän jäseniä kohtaan. Oksitosiini vahvistaa luottamusta sisäryhmän jäsenten välillä ja vahvistaa etnosentrismiä. Samalla se alentaa luottamusta ulkoryhmän jäseniin. Oksitosiini liittyy myös äidin rakkauteen lapsiaan kohtaan. Jollain tavalla oksitosiini liittynee myös anoreksiaan, joka on keskiluokkaisten tyttöjen sairaus. Oksitosiinilla voidaan mahdollisesti myös parantaa anoreksiaa ja psykopatiaa.

Oksitosiini oli aiemmin keskeisesti mielletty hormoniksi joka vahvistaa äidin ja lapsen sidettä. Sen toinen rooli etnosentrisyyden vahvistajana herätti tiettyä vastenmielisyyttä liberaaleissa piireissä. Puhuttiin oksitosiinin pimeästä puolesta. Toisaalta syntyi käsitys, että sama perusmekanismi luoda sidettä äidin ja lapsen välillä on evoluution aikana laajentunut mekanismiksi luoda sidettä sisätyhmän jäsenten välille ulkoryhmän jäseniä vastaan. Rakkaushormoonista tuli myös taisteluhormooni.

Aiheesta on julkaistu nyt uutta tutkimusta. Luonnon oloissa Norsunluurannikolla on kyetty seuraamaan simpanssilaumojen käyttäytymistä. Kaksi kymmenen simpanssin laumaa asui lähellä toisiaan ja oli usein konfliktissa keskenään. Oksitosiinitasot nousivat aina jyrkästi, kun lauma valmistautui taisteluun toista laumaa vastaan. Verikokeita ei toki päästy tekemään, mutta hormonitasot saatettiin todeta virtsasta.

Taistelun jälkeen joukkohali!