tiistaina, huhtikuuta 11, 2017

Teorioita individualismin ja kollektiivisuuden synnystä

Yleinen käsitys on, että aasialaiset ovat kollektivistisempia/yhteisöllisempiä kuin amerikkalaiset. Mm. Francis Fukuyama on kuitenkin kirjassaan Trust kiistänyt varsinkin pohjoiskiinalaisten kollektiivisuuden.


1. Individualismi on ilmeisesti vahvempaa rajaseuduilla kuin rintamailla. Japanin Hokkaido muistuttaa tässä suhteessa USAn länttä, koska sekin alue vallattiin alkuperäisväestöltä vasta 1800-luvulla. Molemmmilla alueilla individualismi on korkeampaa kuin muualla Japanissa / USAssa.

2. Vehnän viljelijät ovat individualistisempia kuin riisin viljelijät, koska riisin viljelyssä tarvitaan paljon yhteistyötä. Sama tulos on saatu mittauksissa sekä Intiassa että Kiinassa.

Uskoakseni pätee esimerkiksi Suomessa myös seuraava:

3. Niiden alueiden asukkaat, jossa isoja soita on jouduttu kuivaamaan yhteistyössä, ovat kollektivistisempia kuin muut ihmiset. 

Taloustiede on kehitetty käsittääkseni sen kuvitelman vallassa, että kaikki ihmiset ovat pohjimmiltaan samanlaisia individualisteja kuin amerikkalaiset. Tässä on menty pahasti harhaan.

Ei kommentteja: