Kansan itsepuolustus ja käpykaartilaiset

Kansa on ihmisyhteisö, joka puolustaa itseään tarpeen vaatiessa ase kädessä. Kansan jäsen on ihminen, joka on valmis puolustamaan ihmisyhteisöään (kansaa) ase kädessä ja vaarantamaan henkensä. Pidän tätä eräänlaisena kansan määritelmänä tai oikeammin välttämättömänä ehtona kansan olemassaololle.

Tämä on samalla minun vastaukseni kirjailija ja oikeustieteen tohtori Jarkko Tontille, joka totesi HS:ssä vuonna 2011:  Ihmisistä pitää puhua yksilöinä, eikä niputtaa kaikkia johonkin kansaan. En minä ainakaan tiedä, mikä on kansa ja kuka siihen kuuluu ja millä perusteella.

En väittele asiasta, totean vain, että näin määrittelen kansan. Tiedän, että Tontilla ja monella muulla on maailmankuva, jossa hän olettaa että yksilö on kaiken mitta, eikä mitään kansaa sinällään ole. Minulle kansa on olento, joka syntyy tietyn ihmisyhteisön yhteisen kokemuksen - lähinnä puolustustaistelun - kautta. Kansa ei ole pelkkä etnisesti tai kielellisesti määritelty ryhmä.

Tietenkin on mahdotonta tieteen keinoin määrittää, onko Tontti vai minä oikeassa muuten paitsi siltä osin, että ihmislajin historiassa ihminen on sosiaalinen eläin ja metsästäjä-keräilijä tms. yhteisön jäsen eikä mikään yksilö. Yksilö on luotu konstruoimalla keskiajan Euroopassa.

Kansan jäsen on valmis puolustamaan yhteisöään (kansaa). Se osallistuuko jokainen kansan jäsen iästä, sukupuolesta, terveydentilasta tms. maanpuolustukseen ase kädessä on asia, joka ihannetilassa päätetään yhdessä tilanteesta riippuen. Oleellista on että määritelmän omaisesti jokainen kansan jäsen on valmis osallistumaan puolustustaisteluun.  (Itse olen tullut siihen tulokseen, että maahanmuuttaja voi muuttua kansan jäseneksi osallistuessaan maanpuolustukseen. Kukaan ei siksi käytännössä kiistä että tataariyhteisö on Suomen kansan osa.)

Suomessa kansa toteuttaa tällä hetkellä maanpuolustusta valtio-nimisen instituution avulla. Päätöksiä maanpuolustuksesta tehdään tällä hetkellä demokratian keinoin valtion puitteissa. Valtiolla on kansalaisuuden käsite, joka ei toistaiseksi perustu kansan jäsenyyteen.

Jos otamme esimerkkinä esimodernin yhteiskunnan vaikkapa paimentolaisheimon, puolustus (ja hyökkäys) järjestettiin yhteisöllisesti kokoamalla heimon miehet taistelemaan. Osallistuminen yksittäiseen sotaretkeen perustui vapaaehtoisuuteen, yhteiseen identiteettiin ja ryhmäpaineeseen, mutta jos joku jatkuvasti vetäytyi velvollisuudesta, häntä alettiin painostamaan ja saatettiin lopulta sulkea pois yhteisön yhteistyön piiristä. Tällainen toimi niissä oloissa.

Suomessa sodan aikana rintamakarkureita jopa ammuttiin. Toisin sanoen puolustukseen osallistumattomuuden ongelmaa ratkaistiin valtion väkivaltamonopolin avulla ja ankaralla rankaisulla. 

Ukrainassa tänä päivänä herättää melkoista katkeruutta esimerkiksi niissä naisissa, joiden miehet ovat rintamalla, kun he näkevät että osa miehistä pakoilee maanpuolustustehtävää. Suomessa puolustusministerin kommentin takia yli 1000 henkilöä on luopunut reservistä. 

Nykyään käpykaartilaisia ei Suomessa ammuta eikä edes rangaista, vaan laki sallii toistaiseksi tällaisen käyttäytymisen. 

Ymmärrän nippa nappa sen, että joku kaksikymmentä vuotta sitten kuvitteli, että sota on täysin mahdoton asia ja siksi armeijaan on turha mennä, mutta enää puolustuksesta kieltäytyminen ei ole moraalisesti perusteltavissa. Edelleen laki sallii siviilipalveluksen ja reservistä karkaamisen. Toistaiseksi. En pidä tätä järkevänä enkä moraalisesti oikeana. Täysiä valtion kansalaisoikeuksia ei ole mielekästä antaa käpykaartilaisille. Suomalaisia (kansan jäseniä) he eivät määritelmän omaisesti ole. 

Liberaalit toteavat, että on orjuutta pakottaa ihmiset asevelvollisuuteen. Itse totean, että on moraalisesti väärin olla osallistumatta puolustukseen. Se päättääkö kansa yhdessä järjestää puolustuksen asevelvollisuuden kautta on kansan päätös ja ensi sijassa tehokkuuskysymys.  Taloustieteen tohtori Vesa Kanniainen on todennut, että Rajamaissa yleinen asevelvollisuus on tehokas tapa toteuttaa maanpuolustus itseä suurempaa vihollista vastaan. Perustelut ovat tässä. 

Romahtaako Eurooppa sotilaallisesti? (osa 1)

Trump ilmoitti taas, että ei suojele ainakaan niitä Nato-maita, jotka eivät maksa osuuttaan Naton puolustuksesta. USA:n molemmat puolueet ovat pitkään puhuneet siitä, että Euroopan on otettava ensisijainen vastuu omasta puolustuksestaan. Eurooppa ei ole tehnyt juuri mitään. Puola, Suomi ja Baltia kyllä, mutta monet muut maat eivät.

Nyt USA on poliittisessa kaaoksessa, emmekä voi varmasti tietää suojeleeko USA Suomeakaan, vaikka maksamme nippa nappa osuutemme Naton puolustuksesta. Naton ydinasepelote heikkenee joka tapauksessa jos Trump valitaan. Ydinasepelotteen päätarkoitus on estää sota kokonaan, jolloin USA ei joudu lähettämään sotilaita Nato-maihin taistelemaan, mutta Trump on sabotoimassa ydinasepelotetta.

Voimmeko - siis Eurooppa - ottaa itse vastuun puolustuksestamme. New York Times toteaa ilmiselvän asian - Eurooppa ei tällä hetkellä eikä lähitukevaisuudessakaan pärjää ilman USA:ta:

there is little prospect that Europe can replace the United States as a guarantor of security anytime soon — and not without sharply enhanced military spending beyond the NATO goal of 2 percent of economic output, which only 11 of the alliance’s 31 members currently meet.

Otsikossa kysytään, olaanko liikkeellä liian myöhään ja ollaanko tekemässä liian vähän:

Europe Wants to Stand on Its Own Militarily.  

Is It Too Little, Too Late?

Vastaus on tietenkin: ollaan varsinkin siinä tapauksessa että Trump valitaan presidentiksi. Mutta oletetaanpa, että ei valita. Siinä tapauksessa Eurooppa huokaisisi taas helpotuksesta ja jättäisi taas tekemättä tarpeeksi. Alettaisiin riidellä sisäisesti vaikkapa talousasioista.

Tuleva presidenttimme antoi ymmärtää, että Trumpin puheet ovat todennäköisesti pelkkiä vaalipuheita. Entä jos eivät olekaan? HS haastatteli amerikkalaista viestinnän professoria Leonard Steinhornia:

Trump sanoi, että Yhdysvallat ei hänen johdollaan suojelisi Venäjän hyökkäykseltä sellaisia Nato-maita, jotka eivät maksa osuuttaan puolustusmenoista... Vasta valittu presidentti Alexander Stubb kehotti maanantaina lehdistötilaisuudessa malttiin ja totesi, että ”amerikkalainen vaaliretoriikka on erilaista”.

Voiko siis turvallisin mielin ajatella, että kyse on vain kovasta puheesta?

AMERIKKALAINEN politiikkaan erikoistunut viestinnän ja historian professori Leonard Steinhorn katsoo, että ei.

”Tärkeää on kuunnella yksin­kertaisesti ja nimenomaan sitä, mitä hän sanoo.”

... Professorin mielestä monet sortuivat Trumpin ensimmäisen kauden alla virhearvioon ajatellessaan, että tämä olisi presidenttinä lopulta jotenkin erilainen kuin kampanjoidessaan.

”Kun hänestä sitten tuli presidentti, ihmiset olivat sokissa ja järkyttyneitä siitä, mitä hän teki. Mutta ei heidän olisi pitänyt olla”, Steinhorn sanoo. ”Jälleen kerran: olisi vain pitänyt kuunnella tarkkaan, mitä Trump sanoi.”

Steinhornin mielestä Trump on viestinnässään hyvin suora ja kikkailematon. Se, mistä hän puhuu, kertoo hyvin todennäköisesti siitä, mihin hän aikoo presidenttinä ensimmäisenä puuttua.

ON tietysti totta, että Trumpin kannattajat haluavatkin kuulla kovaa puhetta. Totta on sekin, että ei Trump viimeksikään presidenttinä toteuttanut kaikkia vaalipuheitaan.

Kyse ei kuitenkaan Steinhornin mielestä ollut niinkään tahdon puutteesta vaan esimerkiksi siitä, että muut estivät häntä toteuttamasta mielihalujaan.

Jos hän tulisi uudelleen valituksi Valkoiseen taloon, pidäkkeitä olisi vähemmän kuin ennen. Hän on valmistellut paluuta pitkään ja esimerkiksi ympäröinyt itsensä samanmielisillä ihmisillä, joiden joukossa ei kyseenalaistajia ole."

Tilanne on hyvin paha mutta toivoa tietysti on aina. Toivon realisoituminen vaatii sekä onnea että päättäväisiä toimia. Vaikka Suomessa kaksi vuotta sitten teimme oikeat ja päättäväiset toimet turvallisuutemme varmistamiseksi, se ei näemmä riitäkään. Tarvitaan lisätoimia Euroopan tasolla ja tarvitaan onnea, että USA:ssa ei Trumpia valittaisi.

Kirja-arvostelu kirjasta: "Alussa oli - ihmiskunnan uusi historia"

 

Alussa oli... Ihmiskunnan uusi historia by David Graeber
My rating: 2 of 5 stars

Antropologi David Graeber ja argeologi David Wengrow kirjoittivat "kivamman" ihmiskunnan historian nimeltään "Alussa oli - ihmiskunnan uusi historia", joka on monen historioitsijan mukaan melko vahvasti poliittisesti värittynyt.

Graeber ja Wengrow etsivät historiasta opastusta tasa-arvoisemmalle yhteiskunnalle. Luin kirjan itsekin. Siinä on mielenkiintoisia case studeja mm. Pohjois-Amerikan joistain intiaaniheimoista. Mutta kirja on selkeästi anarkistista maailmankuvaa edistävää propagandaa, jossa uuvuttavalla selittämisellä yritetään saada ihminen uskomaan tarinaa.

1. Historioitsija Ari Helon hyvin kriittinen arvio kirjasta tässä. https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/ari-...

2. Tasa-arvon historiaa tutkinut historioitsija Walter Scheidel arvioi kirjaa Foreign Affairs -lehdessä. "Loppujen lopuksi, jos ihmisen synnynnäinen halu elää vapaissa ja tasa-arvoisemmissa järjestelyissä oli niin vahva historiallinen voima, miksi "herroja ja kuninkaita . . . ilmestyi melkein kaikkialle" kauan ennen Euroopan kolonisaation aikakautta?" https://www.foreignaffairs.com/review...

Graeber etsii vaihtoehtoisesta historiasta opastusta tasa-arvoisemmalle yhteiskunnalle. Scheidel näkee asian toisin:
"Nykyään ihmisten ei pitäisi joutua perustamaan toimintaansa ... kuninkattomiin kaupunkeihin kuvitellakseen parempaa tulevaisuutta: jos he haluavat muuttaa maailmaa, heidän on rakennettava sen päälle, mikä maailmasta on tullut, ei siihen, mitä se on joskus [muka] ollut."

3. Historian apulaisprofessori Daniel Immerwahr https://www.thenation.com/article/soc... "an anarchist history, at least in Graeber and Wengrow’s hands, isn’t the story of change over time but a high-spirited tour of political diversity. It’s a chance to lay out the options, with little sense that population growth or new technologies have pushed any of them permanently off the table. Humans lived without states before, thus they can do so again. Because, ultimately, the point isn’t what happened, but rather all the possibilities that remain."

Sinänsä tietysti on hienoakin esittää erilaisia case studeja historiasta ja esittää niitä vaihtoehtoisina ajateltavissa olevina malleina kehittää yhteiskuntia, mutta väittää, että kaikki on mahdollista kunhan vain tulemme poliittisesti tietoiseksi, on epärehellistä.

4. HS:ssä kirjaa arvioitiin innostuneemmin. https://www.hs.fi/kulttuuri/art-20000...

5. Minä: Graeberin ja Wengrowin naristinen ja non-faktuaalinen väite on ”VÄÄRÄ historianopetus oli pallo jalassa ja me katkoimme kahleet!". Tyyli on ärsyttävän itsekehuinen. Väitteet joista otetaan kunnia, eivät kuitenkaan ole uusia eikä heidän keksimiään:

a) Metsästäjä-keräilijä-yhteiskunnat eivät olleet ennen maatalouden alkua välttämättä kovinkaan yksinkertaisia yhteiskuntia, vaan metsästäjä-keräilijät ainakin osaksi vuotta saattoivat kerääntyä jopa tuhansien ihmisten yhteistyötä tekeviksi joukoiksi ja rakensivat silloin joissain tapauksissa suuria monumentteja kuten Missisipin suiston Poverty Point ja Turkin Göbekli Tepe.

b) Aiempi käsitys siitä, että metsästäjä-keräilijät elivät hyvin yksinkertaisissa ryhmissä perustuu kai lähinnä siihen, että nykyajan metsästäjä-keräilijät kuten Kalaharin !Kung tai Arktiksen eskimot (inuiitit, aleutit, aiemmat paleoeskimot) elävät pienissä -yhteisöissä jossain ääriolosuhteissa.

c) Mutta silloin kun metsästäjä-keräilijät elivät alueilla missä oli paljon resursseja (esimerkiksi kalaisia jokia) he saattoivat muodostaa jopa kuningaskuntia tai hajautetumpia konfederaatiota.

6. Tämä on paras arvio https://escholarship.org/uc/item/3wc3...

View all my reviews