Saska Saarikoskelta Halla-aholle Bravo! eli Miten Halla-aho teki PS:stä Venäjä-kriittisen.

HS:n toimittaja - monen PS:läisen inhokki sinällään - Saska Saarikoski kehuu Halla-ahon erinomaista puhetta Kiovassa. Saarikoski jatkaa kuvaamalla sitä miten PS:stä tuli hyvin Venäjä-kriittinen Halla-ahon takia vaikka vain vähän aikaa sitten mm. Laura Huhtasaari oli puolueen presidenttiehdokkaana:

PERUSSUOMALAISISTA on tullut jyrkkiä Venäjä-kriitikoita, jotka ovat ottaneet tavakseen epäillä muita pehmeydestä Venäjän suhteen. Muutos puolueessa on ollut nopea. Ennen sotaa perussuomalaiset kuului EU-kriittisten kansallismielisten puolueiden ryhmään, jossa riitti ymmärrystä Venäjälle. Kyselyissä niin perussuomalaisten kannattajat kuin poliitikotkin erottuivat Venäjä-myönteisyydellään. Viime vaaleissa puolue tarjosi presidentiksi Laura Huhtasaarta. Ääni perussuomalaisten kellossa on vaihtunut.

Halla-ahon henkilökohtaisella taustalla on ollut ilmeisen suuri merkitys sille, että ääni perussuomalaisten kellossa on vaihtunut. Se on onni, sillä voi vain kuvitella, mitä tarkoittaisi, jos Suomessa olisi nyt merkittävä putinistinen puolue. Esimerkiksi Hollannin vaalit juuri voittanut Geert Wildersin Vapauspuolue arvostelee Ukrainan tukemista. Samoilla linjoilla on kansallismielisten idoli Donald Trump.

UUDEN suuntansa merkiksi perussuomalaiset siirtyi keväällä 2023 EU-parlamentissa kansallismielisestä Itsenäisyys ja demokratia -ryhmästä oikeistolaiseen ECR-ryhmään. Vaihdostaan puolue perusteli näin: ”Perussuomalaisten on EU-parlamentissa kuuluttava sellaiseen ryhmään, jonka jäsenpuolueita yhdistää tinkimätön länsimaisen sivilisaation ja eurooppalaisen turvallisuuspoliittisen arkkitehtuurin puolustaminen.” Perussuomalaisten aiempi ryhmä ei selvästikään tätä ehtoa täyttänyt. Nyt Halla-aho jyrisee lännen ja laillisuuden puolesta. ”Se [Venäjä] ei kunnioita kansainvälistä lakia eikä sitoumuksiaan, ei ennen eikä nyt. Se ei arvosta elämää, omaansa tai muiden. Se luulee, että sillä on veto-oikeus naapuriensa ratkaisuihin, veto-oikeus jopa niiden olemassaoloon”, puhemies sanoi Ukrainassa. Bravo.

Tietysti voi spekuloida mitä olisi tapahtunut ilman Halla-ahoa. No se on hiukan kuin kysyisi mitä kristinuskolle olisi tapahtunut ilman Jeesusta mutta jos oikeistopopulismi olisi syntynyt Suomessa eri reittiä kuin syntyi ilman Halla-ahoa, vaikea sanoa yksityiskohdista. Mutta ehkä puolue olisi kuitenkin Venäjän uhan takia mennyt samaan suuntaan kuin nytkin toisenlaisenkin johtajan johtamana. Kaikki puolueethan menivät Naton taakse - kaikki puolueet kykenivät muuttumaan. Vasemmistoliitostakin voi kysyä entä jos Kontula olisi ollut puheenjohtaja? OLisiko Vasemmistoliitto lähtenyt Kontulan totaaliselle haihattelutielle turvallisuuspolitiikassa? Ei ehkä - vaan järjen ihmiset olisivat pyyhkineet hänellä pöydän? Kivelä ja kumppanit siis.

Demokratia ja kansalaishyve

Minimalistisessa mielessä voi täysin objektiivisesti sanoa, että on vain yhdenlaisia hyviä kelloja - niitä jotka näyttävät oikeaa aikaa. Tämä ei ole mielipide eikä arvovalinta.

Vastaavasti on vain yhdenlaisia hyviä vanhempia - niitä jotka huolehtivat lastensa hyvinvoinnista ja jonkinlaisesta rajojen asettamisesta eli sosiaalistamisesta. Tätä voi kutsua vanhemmuushyveeksi. Näissä rajoissa on paljon varaa toki vielä valita, miten toimia vanhempana. Mutta vanhemmuushyve tässä mielessä ei ole mikään makuasia tai arvovalinta.

Korkmania hastateltiin eilen HS:ssä. Kirjoituksessa oli paljon kaikenlaista, mutta haluan nostaa esiin yhden asian missä hän oli minusta oikeassa:

Korkmanin omaa arvokarttaa auttoi jäsentämään Ingmar Bergmanin elokuva Fanny ja Alexander vuodelta 1982.

”Gustav Adolf Ekdahl pitää puheen klaanilleen, ja puheessa on pointti, joka korostaa pientä maailmaa, perhettä. Siitä tulemme onnellisiksi, koska ihmissuhteet ovat ihmisen onnellisuuden lähde. ...Mutta sitten on suuri maailma, yhteiskunta ja kaikki, mitä tapahtuu maailmassa. Ekdahl tunsi inhoa sitä kohtaan. Sitä hän pelkäsi.”

Korkman koki, että Ekdahl oli elokuvapuheessaan väärässä. Ei suurta maailmaa saanut pelätä tai inhota, koska se määrittää, miten pieni maailma voi.

”Pitää ajatella kuin Aristoteles: on velvollisuus osallistua suureen maailmaan edes jossain määrin. Olla informoituja, äänestää ja niin poispäin.”

Ongelmana on Korkmanin mielestä nykyään se, että ihmiset ottavat kantaa suureen maailmaan vajavaisin tiedoin.

Aristoteles siis määritteli eräänlaisen minimalistisen kansalaishyveen:

On velvollisuus osallistua suureen maailmaan edes jossain määrin. Olla informoituja, äänestää ja niin poispäin.

Näissä rajoissa voi valita omia arvojaan demokratiassa. Yhteiskunta voi siis olla arvovapaa klassisen liberaalismin mielessä niin kuin Jari Ehnrooth vaatii tai jakaa perusarvot konservatismin mielessä. Kumpaa mallia seurataan, on demokratian tapauksessa demokratian päätettävissä.

Mutta kansalaishyveen osalta ei voi olla neuvotteluvaraa. Jos jossain maassa kansalaishyveet eivät juurikaan toteudu, ei mistään varsinaisesta demokratiasta voi puhua. On vain jonkinlainen epästabiili äänestyskäyttäytyminen jota leimaa äärimmäinen polarisaatio, irrationaalisuus tai hysteria. Jossain vaiheessa demokratia korvautuu suurella todennäköisyydellä jonkinlaisella tyrannialla, joka on todennäköisesti paljon pahempi kuin perinteinen harvainvalta.