Myöntyvyys vai suvereniteetti?

Loistava analyysi Suomen turvallisuuspolitiikasta Euroopan komission varapuheenjohtajan Jyrki Kataisen kabinettipäällikkö Juho Romakkaniemeltä.

Voi täysin yhtyä Romakkaniemen huoleen:

Historian käännekohdat havaitaan vasta jälkeenpäin. Itse pelkään, että elämme keskellä sellaista. Suomi voi onneksi päättää miten se asemoituu ja varautuu ehkä levottomampaan aikakauteen kuin vielä vaikkapa viisi vuotta sitten toivoimme. ”Puolueettomuuspolitiikasta” puhuminen tänä päivänä on sisällötöntä. Ratkaisut menneisyyden maailmasta eivät toimi eri ajassa.

... Meillä on tuo mahdollisuus [mennä Natoon] ollut auki nyt 25 vuotta. Onko se vähitellen sulkeutumassa? En tiedä.

Romakkaniemi tarkoittaa jutun perusteella käännekohdalla sitä, että Suomi on 25 vuotta jahkaillut turvatakuiden hankkimisen kanssa ilman näkyvää haittaa. Mutta on mahdollista, että nyt on jo ajauduttu käännekohtaan, mistä ei enää ole paluuta tai ainakin ollaan kovaa vauhtia ajautumassa siihen käännekohtaan:

Olemme auttamatta menossa Venäjän syliin eli Venäjän lakeijavaltioksi.

Puhtaasti omaa syytämme. Tai siis myöntyvyyspoliitikkojen ja heidän äänestäjiensä omaa syytä:

samat myöntyväisyyspolitiikan kannattajat, jotka vasta sanoivat, että Nato-jäsenyydelle ”ei ole tarvetta”, ovat viime ajat sanoneet, että nyt on niin jännitteinen aika, ettei voi liittyä. Ilmeisesti heidän ajattelussaan tarve lopulta tuli – ja mahdollisuus samalla meni.

Venäjän toimintatavoista

Venäjän tutkimuksen lehtori Arto Luukkanen analysoi erittäin terävästi Venäjää. Luukkasen analyysi eroaa kirkkaasti Aleksanteri-instituutin eli - Wille Rydmannia mukaellen - Venäjän tekojen parhain päin selittelyn laitoksen tutkimusjohtajan taistolaiskommunisti Markku Kangaspuron "tutkimuksista".
"Venäjän innokkuus haastaa länsi johtuu taas siitä, että Venäjän johto aikoo ulosmitata kaiken mahdollisen geopoliittisen hyödyn lännen rauhallisuudesta. Presidentti Putin näyttää saaneen vaikutelman, jonka mukaan lännen johtajat kärsivät jonkinlaisesta “psykologisesta vammasta”, joka estää heitä toimimasta päättäväisesti."
"Venäjän julmuus ei ole vahinko. Siviilien murskaamisen tarkoituksena on lähettää alueen ihmisille viesti siitä, että heitä odottaa armoton kohtalo mikäli he eivät alistu. Myös Tšetšenian kokemukset vaikuttavat; maan armeija oppi kantapään kautta, että vihamielinen siviiliväestö on murskattava mahdollisimman raa’asti ja brutaalisti. Tällöin varsinainen miehittäminen voi onnistua vähin omin uhrein. Lähi-idän perinteiden mukaisesti valtion voimankäytön on oltava mahdollisimman näyttävää ja arkailematonta. Silloin se saa kunnioitusta. Ihmisten on kuoltava, että Venäjä rakentaa omaa suurvalta-asemaansa Lähi-idässä"
Suomen saamat viestit ovat olleet vielä aika lieviä. On loukattu ilmatilaa, on harjoitettu vihamielistä propagandaa Suomea vastaan, on lähetetty pakolaisia Suomeen painostustarkoituksessa ja kustannettu MV-lehden kaltaisia quisling-toimijoita. Suomalainen kusee toki housuunsa paljon helpommin kuin tsetseeni tai sunniarabi, joten keinotkin voivat olla lievemmät.
Mutta arsenaalissa Venäjällä on paljon pahempiakin keinoja. Ex-suurlähettiläs Himasta lainatakseni meidän kaikkien on syytä olla erittäin huolissaan Venäjän suhteen. Suomella on käytännössä kaksi mahdollisuutta a) alistua Venäjän tahtoon aina kun Venäjä painostaa Suomea tai b) hakeutua Natoon. Välitila eli aidalla istuminen on erittäin vaarallista. Olemme Venäjän jatkuvien ilmatilaloukkausten ja jatkossa ehkä jopa väkivaltaisten manööverien kohteena.
"Venäjän omaksuma ”kaikki tai ei mitään” asenne johtuu myös siitä, että maan taloudellinen tilanne on muuttumassa vaikeasta epätoivoiseksi. Kuten venäläinen uutissivusto Slon on todennut, Venäjän valtion epätasapainoinen budjetti ja armeijan menojen salailu kertoo siitä, että sotiin kuluvien menoja määrä on nopeassa nousussa."
Venäjän on sanottu olevan heikko ja siksi suht vaaraton. Asia on päinvastoin - Venäjä on vaarallinen, koska se on taloudellisesti hyvin heikko ja sillä on lisäksi ydinase. Venäjä on iso Pohjois-Korea.
Putinin kannatus perustuu lupaukseen tehdä Venäjästä uudelleen suuri. Venäjän nykyhallinto romahtaa varmasti jossain vaiheessa mutta romahtaako samassa tuoksinassa myös vaikkapa turvatakuita vailla oleva Suomi.

Keskenään riitelyn tasapainotila

Suomi on talouspolitiikassa ja turvallisuuspolitiikassa ajautunut tilanteeseen, missä uudistuksia ei tapahdu, mutta kovasti ollaan kaikesta eri mieltä. Natoon ei mennä, vaikka on täysin ilmeistä, että Venäjä on uhka. Talouden dynamiikkaa ei lisätä, vaikka on selvää, että hyvinvointiyhteiskunta on vaarassa.

Yksittäisen kansalaisen on aika ymmärtää, että tällä kansalla ei ole tällä hetkellä halua elää eikä uudistua. Surullista, mutta kannattaa hyväksyä.

Parasta mitä tässä tapauksessa voi tehdä on äänestää jaloillaan. Se on henkilökohtaisella tasolla paras ratkaisu, mutta se viestittää myös päättäjille että tämä maa on menossa sellaiseen suuntaan että toivoa ei näytä olevan.

Viimeksi ex-presidentti Ahtisaari totesi asian selvästi.

1. Suomen olisi Ahtisaaren mukaan hakeuduttava Natoon. Ongelma on, että näin ei enemmistön kannan takia tule varmasti tapahtumaan. Enemmistölle on tärkeämpää vittuilla "Nato-kiimaisille" kuin ajaa isänmaan asia. Toisaalta voi olla että Nato-jäsenyyden kanssa on Halosen yms. takia kuhnailtu jo niin kauan, että Natoon ei enää Venäjän painostuksesta uskalleta mennä. Vielä suurempi syy äänestää jaloillaan.

2. Ay-liike ja SDP etunenässä on eduskuntavaalien tuloksen maksimoinnin takia ajamassa taloutta alas vastustamalla kaikkia uudistuksia. Kansan enemmistölle on tärkeämpää saada olla katkera työnantajille ja Kokoomukselle kuin ajaa isänmaan asiaa.

On ajauduttu keskinäisen riitelyn tasapainotilaan. Tasapainotila on suht stabiili eikä murru kuin romahduksen kautta. Keskinäinen riitelyn tasapainotila on Suomelle kuin tyttöjen sukuelinten silpominen joissain toisissa kulttuureissa. Senegal onnistui sen tasapainotilan mielenkiintoisesti murtamaan. Suomikin ehkä joskus pitkän ajan päästä siinä onnistuu.

Yksilön osallistuminen riitelyyn ei juuri edistä isänmaan asiaa. Omat nuoret kannattaa ainakin vaihto-oppilasvuosien tms. kautta vieraannuttaa Suomesta ja saada maasta pois. Se on riitelijöidenkin etu lopputulemassa. Jonkun on osoitettava riitelyn kylväjille, mihin toiminta maata vie.

Erityinen ongelma Suomessa on konsensus-instituutio eli Soininvaaran vetokratiaksi kutsuma instituutio. Mitään ei saada aikaan kuin yhdessä sopimalla ja sopimiseen ei ole halua. Tällaista instituutiohan ei USA:ssa, Britannniassa eikä Ruotsissa ole.