lauantaina, lokakuuta 13, 2018

Afrikka on erilainen - osa 2


"Korkeassa syntyvyydessä ei sinänsä ole mitään erityisen ”afrikkalaista”. Joissakin maissa, kuten Etelä-Afrikassa ja Botswanassa, hedelmällisyysluku on selvästi alle kolmen. Hedelmällisyysluvulla tarkoitetaan lapsimäärää, jonka naiset keskimäärin saavat.  Hedelmällisyysluvulla tarkoitetaan lapsimäärää, jonka naiset keskimäärin saavat. Mutta Senegalin hedelmällisyysluku on maanosalle tyypillisempi: 4,7. Se on meidän ajallemme tosi iso luku.

Afrikka muodostaa maailman mitassa poikkeuksen: kaikkialla muualla, myös hyvinkin köyhissä maissa kuten Bangladeshissa, keskivertoperheen lapsiluku on viime vuosikymmeninä pudonnut selvästi ja varsin nopeasti." (Boldaus Kansankokonaisuuden)

Poliittinen korrektius on tehnyt kepposen HS:n toimittajalle. HS esittää totena kaksi väitettä, jotka ovat selkeässä ristiriidassa keskenään. Mutta eipä jämähdetä siihen. Todellisuus on siis HS:n mukaan tämmöinen:
YK:n tulkinta asiasta on tämä:

The new study also says Africa is likely to see the largest increase in population — from about 3.5 billion to 5.1 billion people — during the next 85 years.

United Nations Population Division Director John Wilmoth, one of the study's authors, says researchers previously anticipated population trends in Africa would follow patterns in other countries, increasing at a slower rate as birth control use became more widespread. But that has not turned out to be the case.

“The level of contraceptive use has continued to increase but slowly — more slowly than expected — and fertility therefore has been falling less rapidly than expected, and the population therefore continues to grow more rapidly than we expected,” he said. Research conducted jointly by the United Nations and the University of Washington anticipates the population of Asia will peak at five billion people by 2050, up from 4.4 billion people today."

YK:n mukaan Afrikka siis on erilainen. Pelkkä köyhyys ei erilaisuutta selitä - ja vaikka selittäisikin, selitettäväksi jää se miksi juuri Afrikka on köyhä. Esimerkiksi Bangladeshissä, jota vielä vähän aikaa sitten pidettiin maailman köyhyyden ruumiillustumana, syntyvyys on romahtanut ja talouskin on selkeässä nousussa vaikka tulotaso on vielä hyvin alhainen ja ääri-islamismin uhka on tuntuva.

Kansankokonaisuuden käsitys on, että syyt ovat osin biologiset ja osin institutionaaliset. Keskustelu jatkukoon. Keskustelulla on merkittävä relevanssi siksi, että Afrikan jatkuva väestönkasvu uhkaa koko maailmaa samalla tavalla kuin ilmaston lämpeneminen. Väestönkasvu tietysti myös osaltaan pahentaa ilmaston lämpenemistä.

Mikäli maahanmuutto Afrikasta kiihtyy hallitsemattomaksi, seuraukset koskevat nimenomaan Eurooppaa. Väestönlaatu on julkishyödyke. Toisaalta, jos asiaa tarkastelee afrikkalaisten kannalta, Eurooppaan siirtyvät maahanmuuttajat lähettävät Afrikkaan rahaa, mikä parantaa Afrikan kehitysmahdollisuuksi.

2 kommenttia:

Tuhka kirjoitti...

Tuhka myös muistuttaa että Afrikasta pois yrittää myös merkittävä osa niistä älykkäimmistä ja lahjakkaimmista ihmisistä, niitä jota afrikan maat tarvitsisivat hoitamaan ongelmiaan. Aivovuoto tekee asioista pahempia.

Jukka Aakula kirjoitti...

No Intiasta on sanottu pitkään samaa. Mutta pitääkö se paikkansa - moni intialainen palaa omaan maahansa monia kokemuksia rikkaampana ja perustaa Lännessä kerätyllä pääomalla yrityksiä. Tekevätkö afrikkalaiset näin oleellisessa määrin. En tiedä. Onkohan asiasta tutkimuksia? Rahaa nyt ainakin lähettävät kotimaahan.