Ihminen on sosiaalinen laji ja ihminen oppii ensi sijassa kopioimalla muilta tapoja ja käytäntöjä.
Tyynenmeren saarilla (oikeammin Mikronesiassa) alkoi 1960-luvulla kulttuurinen epidemia. Nuoret alkoivat tehdä itsemurhia ilman sen kummempaa selittävää henkilökohtaista syytä. Itsemurhat seurasivat tiettyä mallia - ne tehtiin aina hirttäytymällä ja usein yksinäisellä paikalla vähäisen vanhempien kanssa tapahtuneen riidan jälkeen. Itsemurhaepidemiat sammuivat välillä hetkeksi, mutta alkoivat taas uudelleen. Epidemia levisi sosiaalisissa verkostoissa ja se tarttui vain kahden etnisen ryhmän jäseniin. Itsemurhiin liittyi siis mallioppiminen nuorten sosiaalisissa verkoissa.
Eittämättä muslimien fundamentalismi on osittain samanlainen kulttuurinen virus erityisesti eurooppalaisen musliminuorison keskuudessa. Vaikka ensimmäinen sukupolvi olisikin ollut lainkuuliaisia maahanmuuttajia - kiinnostuneita lähinnä lastensa ja tulojensa kasvattamisesta - seuraavassa sukupolvessa vanhempien arvot haastetaan ja kopioidaan oman ryhmän nuorisokulttuuri. Innokkaimmat lähtevät Syyriaan ja palaavat tappamisen taidot takataskussa.
Prosessissa auttaa suuresti se, että Euroopan eri muslimimaista tulleet - alunperin eri etnisiin ryhmiin kuuluneet - ihmiset identifioituvat viimeistään toisessa sukupolvessa ensi sijassa muslimeiksi. Mallioppiminen perustuu yhteiseen identiteettiin tässäkin tapauksessa.
Many French and even second-generation French students of North African origin, who make up the majority in certain schools, live as if they are foreign to the national community. They reply to anything you say to them with two categories: “the French” and “us.” Where once they claimed an Arab identity (which is not, by the way, always self-evident for North Africans), today they increasingly claim a “Muslim”... The situation is similar in every country in Europe (Lähde: Reflections on the Revolution In Europe: Immigration, Islam, and the West, Christopher Caldwell.)
Ongelma on tietysti todellisuudessa monisyisempi. Islamiin liittyy opinkappaleita ja kulttuurisia meemejä kuten pyhän sodan ja marttyyriuden glorifiointi sekä seksiorjuuden legalisointi, jotka edistävät terroristista sodankäyntiä riippumatta hetkellisistä muotivirtauksista. Toisaalta on tietysti mahdollista, että radikalisoituminen osana musliminuorison kulttuuria jossain vaiheessa laantuu tai muslimi-identiteetti korvautuu nuorilla eurooppalaisella identiteetillä. Se ei ole kuitenkaan itsestäänselvyys.
Pointtini on kuitenkin se, että sillä, ovatko esimerkiksi Suomeen tulleet muslimit nyt oikeasti paossa ISIS:in terroria ja siksi yhtä lailla ISIS:in vastaisia kuin länsimaiset ihmiset, ei ole niin valtavasti merkitystä. Seuraava sukupolvi maahanmuuttajia identifioi itsensä suurelta osin muslimeiksi ja adoptoi musliminuorison arvot ja käytännöt.
Pystymmekö sitten jotenkin vaikuttamaan maahanmuuttajanuorten arvoihin? Tarjoaako joku Euroopan maa tässä suhteessa Suomelle paremman mallin kuin toinen? Kysymys jääköön auki.
Tyynenmeren saarilla (oikeammin Mikronesiassa) alkoi 1960-luvulla kulttuurinen epidemia. Nuoret alkoivat tehdä itsemurhia ilman sen kummempaa selittävää henkilökohtaista syytä. Itsemurhat seurasivat tiettyä mallia - ne tehtiin aina hirttäytymällä ja usein yksinäisellä paikalla vähäisen vanhempien kanssa tapahtuneen riidan jälkeen. Itsemurhaepidemiat sammuivat välillä hetkeksi, mutta alkoivat taas uudelleen. Epidemia levisi sosiaalisissa verkostoissa ja se tarttui vain kahden etnisen ryhmän jäseniin. Itsemurhiin liittyi siis mallioppiminen nuorten sosiaalisissa verkoissa.
Eittämättä muslimien fundamentalismi on osittain samanlainen kulttuurinen virus erityisesti eurooppalaisen musliminuorison keskuudessa. Vaikka ensimmäinen sukupolvi olisikin ollut lainkuuliaisia maahanmuuttajia - kiinnostuneita lähinnä lastensa ja tulojensa kasvattamisesta - seuraavassa sukupolvessa vanhempien arvot haastetaan ja kopioidaan oman ryhmän nuorisokulttuuri. Innokkaimmat lähtevät Syyriaan ja palaavat tappamisen taidot takataskussa.
Prosessissa auttaa suuresti se, että Euroopan eri muslimimaista tulleet - alunperin eri etnisiin ryhmiin kuuluneet - ihmiset identifioituvat viimeistään toisessa sukupolvessa ensi sijassa muslimeiksi. Mallioppiminen perustuu yhteiseen identiteettiin tässäkin tapauksessa.
Many French and even second-generation French students of North African origin, who make up the majority in certain schools, live as if they are foreign to the national community. They reply to anything you say to them with two categories: “the French” and “us.” Where once they claimed an Arab identity (which is not, by the way, always self-evident for North Africans), today they increasingly claim a “Muslim”... The situation is similar in every country in Europe (Lähde: Reflections on the Revolution In Europe: Immigration, Islam, and the West, Christopher Caldwell.)
Ongelma on tietysti todellisuudessa monisyisempi. Islamiin liittyy opinkappaleita ja kulttuurisia meemejä kuten pyhän sodan ja marttyyriuden glorifiointi sekä seksiorjuuden legalisointi, jotka edistävät terroristista sodankäyntiä riippumatta hetkellisistä muotivirtauksista. Toisaalta on tietysti mahdollista, että radikalisoituminen osana musliminuorison kulttuuria jossain vaiheessa laantuu tai muslimi-identiteetti korvautuu nuorilla eurooppalaisella identiteetillä. Se ei ole kuitenkaan itsestäänselvyys.
Pointtini on kuitenkin se, että sillä, ovatko esimerkiksi Suomeen tulleet muslimit nyt oikeasti paossa ISIS:in terroria ja siksi yhtä lailla ISIS:in vastaisia kuin länsimaiset ihmiset, ei ole niin valtavasti merkitystä. Seuraava sukupolvi maahanmuuttajia identifioi itsensä suurelta osin muslimeiksi ja adoptoi musliminuorison arvot ja käytännöt.
Pystymmekö sitten jotenkin vaikuttamaan maahanmuuttajanuorten arvoihin? Tarjoaako joku Euroopan maa tässä suhteessa Suomelle paremman mallin kuin toinen? Kysymys jääköön auki.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti