sunnuntaina, toukokuuta 12, 2013

Kun al-Qaida sai haltuunsa ensimmäisen syyrialaisen provinssipääkaupungin

Telegraph-lehti kuvaa tilannetta missä al-Qaidaan kuuluva syyrialainen al-Nusra-järjestö on saanut haltuunsa ensimmäisen syyrialaisen provinssipääkaupungin. Yllättävän vähän pahaa oli vielä tapahtunut - muutamia muiden oppositioryhmien johtajia oli tosin jo teloitettu epämääräisissä tilanteissa. Kaupungissa asui vielä muutamia kristittyjä, mutta kirkot oli kaikki suljettuina mutta ehjinä. Huivittomia naisia kulki vielä kaduilla ja muiden opositioryhmien toiminta oli vielä mahdollista.

Muiden oppositioryhmien jäsenet sanoivat haastateltaessa, että kunhan Assad on voitettu, on aika murskata al-Nusra ja estää radikaalin islamin voitto Syyriassa. Toisaalta artikkelista tulee esiin vahvana mahdollisuus, että Saudi-Arabian ja Qatarin tukema (!) al-Nusra on se, joka tulee lopulta saamaan haltuunsa koko maan.

Siinä vaiheessa Syyria tullee kehittymään suuntaan, missä Iran vaikuttaa hyvin maltilliselta ja vähemmistöjä suvaitsevalta maalta.

Muiden oppositioryhmien jäsenet jäsenet väittävät myös, että mikäli Obama ei auta maltillisempia oppositioryhmiä, radikaali-islamien voitto on todennäköinen:

A former human rights lawyer once jailed by the regime... said he could tolerate the black flags [of al-Qaida] for now. “But I think the modern Islamic project will win in the end,” he added, using a phrase commonly used to refer to a civil state with a Muslim ethos, like booming Turkey next door. He added a refrain repeated now across rebel Syria: it will be harder to keep the Islamists out if the West does not come to the aid of this “modern” project. 
As a follower of Abu Deeb, the arrested militia leader put it: “This is a pact with the devil. We would rather ally with Obama than Jabhat.”

Vaikea tilanne. Aina kun länsimaat ovat asettuneet tukemaan jotain ryhmää arabimaiden konflikteissa, tulos on ollut aivan erilainen kuin mihin länsimaat ovat pyrkineet. Länsimaiden pitäisi ensi sijassa painostaa Saudi-Arabiaa, jota se lopettaisi al-Qaidan jäsenjärjestön tukemisen, ja välttää itse tukemista mitään osapuolta.

Ei kommentteja: