lauantaina, helmikuuta 02, 2013

Jyväskylä, Perho ja väkivalta

Olen miettinyt Jyväskylän tapahtumia paljon. Tapahtumat aiheuttivat minussakin kaikenlaisia tunteita. Olen välttänyt hätiköityä kannanottoa, mutta koen kuitenkin että minun kuuluu ottaa asiaan kantaa.

Asian tulkinta on edennyt niin paljon, että voinee pitää selvänä että joukko Kansallinen Vastarinta -nimiseen ryhmään kuuluvia äärioikeistolaisia on hyökännyt vasemmistolaisen kirjan julkistamistilaisuuteen ilmeisesti suunnitellusti ja provosoimatta.

Toinen minussa runsaasti tunteita herättänyt asia on Perhon susi-tapot. Asian tutkinta on edennyt sekin niin paljon, että on selvinnyt että paikallisen riistanhoitoyhdistyksen ja metsästysseuran johtohahmo on osallistunut ko. rikokseen. (Palaan Perhon tapahtumiin vasta seuraavassa kirjoituksessa.)

Valehtelisin, jos väittäisin että koen paljonkaan empatiaa niitä ihmisiä kohtaan, joiden kimppuun Jyväskylässä hyökättiin. Samat - tai pikemmin osin samat - ihmiset ovat pyrkineet rajoittamaan minun ja monen muunkin sananvapautta ja siinä osin onnistuneetkin valtion väkivaltakoneiston avulla. Ruotsin esimerkki osoittaa, että äärivasemmisto on valmis aivan samanlaiseen väkivaltaan kuin äärioikeistokin. En toki väitä, että kaikki kirjan kirjoittajat olisivat valmiita tällaiseen. Se, että väkivaltaan ei vielä ole laajasti äärivasemmistossa tartuttu,  johtuu ehkä siitä,  että suomalainen äärivasemmisto ei uskalla.

Tämä osin samat on yksi syy, miksi tuomitsen teon. Toinen syy on se, että kyseessä on hyökkäys sananvapautta vastaan, mitä pidän ihmisyhteisön peruskivenä.    Pidän äärimmäisen tärkeänä asiana, että minunkin mielipiteitäni saa vapaasti kritisoida joutumatta pelkäämään.

Tuomitsen teon myös siksi, että pidän poliittista polarisoitumista äärimmäisen vaarallisena pienelle rajamaalle, joka on puolifasistisen ja uutta imperiumia haikailevan pinta-alaltaan suuren mutta henkisesti pienen valtion naapuri. (Mainittakoon tässä yhteydessä, että pidän niitä Suomen menneitä ja nykyisiä johtajia, jotka tarkoituksellisesti ovat jättäneet Suomen vaille minkäänlaisia turvatakuita Venäjän uhan varalta - hyötyäkseen itse yhteistoimintamiehen roolistaan - äärimmäisen pahoina ihmisinä.)

Tuomitsemiseni ei perustu sen sijaan mihinkään humanismiin. Taisteluissa kuolee ihmisiä aina. Mutta nyt ei ole vuosi 1918 eikä vuosi 1939, eikä toivottavasti tulekaan.

Mediassa jotkut vaativat jo rivien välissä parlamentaarisen äärioikeiston kieltämistä. Iltasanomat kirjoitti eilen:

"Itä-Suomen yliopiston rasismitutkijan Vesa Puurosen mukaan eduskunnassakin on edustettuna salonkikelpoinen äärioikeisto ja se on suurempi uhka kuin pienet ääriliikkeet.

– Olennaista riskien ja vaarojen arvioinnin kannalta on se, että Suomessa toimii laillisissa puolueissa henkilöitä, jotka edustavat äärioikeistolaisia näkemyksiä ja joilla on yhteensä kymmeniintuhansiin nouseva määrä kannattajia.

Puuronen katsoo laillisen äärioikeistolaisuuden muokkaavan kasvualustaa myös laittomia keinoja käyttäville liikkeille." Ääriliikkeet eivät voi elää maaperässä, jossa ne eivät saa ajatuksilleen tukea." 

En viisastele sillä, onko Suomen parlametissa äärioikeistolaisia. Totean kuitenkin, että Puuronen leikkii vielä pahemmilla tulitikuilla kuin Kansallisen Vastarinnan ihmiset.

Toistettakoon: tuomitsen teon ilman selittelyjä.

10 kommenttia:

Paavo kirjoitti...

On varmaan kuitenkin totta että nämä nykyään kansallisen vastarinnan puolesta taistelevat olisivat 20-vuotta sitten keskittyneet tappelemaan naapuripitäjän tyyppien kanssa. Mediassa esiintyvät narratiivit vaikuttavat siihen mihin energiat kohdistuu. Internetistä varsinkin saa vaarallisia vaikutteita. Perussuomalaisuuteen liittyvä tietty uhriutuminen "valtamedian" ja "demlalaisen" oikeuslaitoksen käsissä tekee helpommaksi muodostaa päässään joku käsitys, että on jotekin urhoollista ja ihailtavaa mennä vankilaan äärivasemmistolaisen puukotuksesta.

Puuronen on varmasti oikeassa että laillinen mielipiteen ilmaus muokkaa kasvualustaa laittomia keinoja käyttäville liikkeille. Erityisen tärkeää olisi kai ehkäistä uhriutumista ja panostaa laillisten keinojen tärkeyttä. Perussuomalaisuuteen liittyvä uhriutuminen on suuri polarisoitumista aiheuttava asia. Muiden pitäisi vähentää pilkkaamista, ja perussuomalaisten pitäisi uskaltaa vähentää ajattelua, että kaikki vaan pilkkaa ja on heitä vastaan.

Jukka Aakula kirjoitti...

Puuronen on varmasti oikeassa että laillinen mielipiteen ilmaus muokkaa kasvualustaa laittomia keinoja käyttäville liikkeille.

Sitä en tarkoittanut kiistääkään.

Perussuomalaisuuteen liittyvä tietty uhriutuminen "valtamedian" ja "demlalaisen" oikeuslaitoksen käsissä tekee helpommaksi muodostaa päässään joku käsitys, että on jotekin urhoollista ja ihailtavaa mennä vankilaan äärivasemmistolaisen puukotuksesta.
... Perussuomalaisuuteen liittyvä uhriutuminen on suuri polarisoitumista aiheuttava asia. Muiden pitäisi vähentää pilkkaamista, ja perussuomalaisten pitäisi uskaltaa vähentää ajattelua, että kaikki vaan pilkkaa ja on heitä vastaan.


Pohjoismaissa on kyllä myös vasemmalla paljon ihmisiä, jotka kokevat että perussuomalaisia tai varsinkin sverigedemokraterna-puolueen jäseniä on ihan oikeutettua vihata.

Ruotsin väkivaltaa harjoittavan äärivasemmiston toiminta perustuu tuohon kasvualustaan. AFA:n aktiivit hakkaavat SD:n, KD:n ja liberaalien kannattajia Eskilstunassa. Expressenin mukaan "Eskilstuna skakas av politisk våldsvåg".

Kaikki äärioikealla vivahtava on niin täysin demonisoitua toisen maailmansodan jälkeen, ja nykymedia demonisoi juutalaisvaltioita ja markkinaliberaaleja, että AFA:n aktiivit kokevat omasta mielestään oikeutettua vihaa. Ja muslimit samoin.

Puurosen lausuntoa kritisoin siitä, että siinä minussa rivien välistä annetaan ymmärtää, että eduskuntaan ei saisi päästää ihmisiä jotka ajattelevat ja puhuvat kuten Halla-aho tai Eerola. Suomessa on historiaa puoluetoiminnan kieltämisestä. Voi toki olla että ylireagoin.

perussuomalaisten pitäisi uskaltaa vähentää ajattelua, että kaikki vaan pilkkaa ja on heitä vastaan.

Perussuomalaisissa on tietysti paljon kouluttamatonta väkeä, jotka eivät kykene argumentoimaan. Siksi korvien sulkeminen ja salaliittoteoretisointi on monelle suojautumiskeino kritiikiltä.

Toisaalta halla-aholaisessa siivessä - ja meissä ei-perussuomalaisissa jotka olemme olleet Sisussa mukana - on minusta täydet perusteet nähdä oikeuslaitos demlalaisen poliittisen ideologian välineenä.

Samallalaillahan valtio nähdään toisaalla harjoittavan väkivaltaa kansalaisia kohtaan, jotka eivät hyväksy "järjettömiä" ja "ihmisoikeuksia polkevia" tekijänoikeuslakeja.

Jukka Aakula kirjoitti...

Mutta lisättäköön kuitenkin, että näen samallailla poalrisoitumisen vaaran kuin sinäkin.

Yhteiskunta, joka on on polarisoitunut, on poliittisen päätöksen teon osalta tehoton niin kuin esimerkiksi USA meille osoittaa.

Jukka Aakula kirjoitti...

Huomautus: Expressenin juttu oli viime vuodelta.

Tiedemies kirjoitti...

Minä näen ykkösongelmana polarisaation. Minä kielsin entiset "toverini" Vihreissä suureksi osaksi polarisaation vuoksi. (ja myös liiallisen talousvasemmistolaisuuden vuoksi). Olen puolustanut Halla-ahon ja kumppaneiden sananvapautta, ja puolustan edelleen.

Mutta Persujen reaktiota en tässä hyväksy kyllä yhtään. Polarisaatiota on rakennettu viimeiset ehkä kahdeksan vuotta. Siitä ensimmäiset vuodet sitä rakensi vasemmisto ja "punavihreät". Tämä osasto porukasta on nykyisin jo poliittisen tappion kärsinyt, ja jopa pitkälti ottanut opikseen jotain pientä äänekästä vähemmistöä lukuunottamatta.

Polarisaation retoriikka kuitenkin on lähtenyt lapasesta. Vihollisen käsitteen kehä on laajentunut. Sillä lailla usein käy, en osaa kuvailla sitä ilmiötä. Ensin ollaan jotain melko pientä porukkaa vastaan. Kuten Vihreät tai Juutalaiset. Jotain mitä on aika helppo vihata ja minkä vastustamiseen on helppo saada isokin kaikupohja. Sitten sitä laajennetaan, ja lopulta kansallisen yhtenäisyyden puolestapuhujatkin ovat "niitä toisia".

Eerola meni minusta sille linjalle nyt. Eerola otti 39 kansanedustajan puolueen mandaatilla julkisesti kantaa tavalla, joka näytti näille patriooteille, että heillä on valtakunnan huipulla sympatiseeraajia. Hän antoi minusta kommenteillaan legitimaatiota tälle väkivallalle.

Se oli minusta pahin asia koko jutussa. Persuja ei pitäisi pilkata, minä olen siitä samaa mieltä. Mutta Eerola otti uhriretoriikan, ja sovelsi sitä porukkaan, joka tulee heittelemään kaljapulloja ja heilumaan puukkojen kanssa. Todellisilla tapahtumilla on tämän rinnalla melko vähän merkitystä. Kolmanneksi suurimman puolueen varapuheenjohtaja saa ilmaista sympatiaa vakavalle poliittiselle väkivallalle, jossa puututaan suoraan ihmisten sananvapauteen.

Sille ei minulta löydy mitään ymmärrystä. Persujen pitäisi nyt tehdä ryhtiliike. Kuten todettu: Lopettaa uhriutuminen ja päättää, ovatko he rakentamassa vai tuhoamassa kansakuntaa.

Minä arvostin Haavistoa hyvin suuresti presidentinvaalikampanjan aikana, isoksi osaksi hänen äärimmäisen sovinnollisen käyttäytymisensä vuoksi. Eipä Niinistö nyt mitenkään paljon pahempi ollut. Mutta jos presidentti on arvojohtaja, niin nyt sille olisi paikka. Sanoa, että ei käy, että hyväksytään tai kannustetaan poliittiseen väkivaltaan. Suomalaisilla ei ole varaa revetä ja riitautua. Se retoriikka pitäisi nyt saada loppumaan.

Se pitää saada loppumaan myös vasemmalla, tietenkin. Siellä on osittain opittu. Mutta tilanne on nyt herkkä. itse suutuin, koska minä olen ollut tällaisen väkivallan kohteena ihan henkilökohtaisesti. Skinheadien ja vastaavien tahojen kanssa tilanne oli 90-luvun alussa Suomessa aivan kamala. Ne terrorisoivat Tampereen keskustaa viikonloppuisin, tappoivatkin jonkun, sairaalakuntoon hakkasivat useamman. En halua että lapseni kasvavat sellaisessa ympäristössä.

Yhteiskunnassa on epäkohtia, niistä pitäisi pystyä puhumaan asiallisesti riippumatta siitä, mitä mieltä on. Kyyninen opportunismi ja riidankylväminen eivät ole OK.

Muutoin olen Jukan kanssa samaa mieltä. Tämä kirjoitus oli hyvä.

Anonyymi kirjoitti...

Äärivasemmiston ja anarkistien harjoittama terrorismihan on koko Euroopan tasolla tiettyjen separistiryhmien jälkeen selvästi yleisempää kuin muiden ryhmien (esim. äärioikeiston tai maahanmuuttajataustaisten islamistien terrorismi). Mainittu rasismitutkija Puuronen on taas pitkän linjan kommunisti ja tuo ideologinen vaikutus näyttää heikentävän hänen objektiivisuuttaan tutkijana ja kommentoivana "asiantuntija" vaikkei niin välttämättä tarvitsisi olla.

Tiedemies kirjoitti...

Äärivasemmiston väkivaltaa ei puolustella vasemmistopuolueissa. Korkeintaan sitä selitetään osattomuudella. Jos persut perustelisivat näiden "patrioottien" tekosia sillä että ne ovat pettyneitä politiikan suuntaan, niin asia olisi ihan eri. Mutta Eerola ei perustellut niin, vaan esitti väkivallan oikeutettuna, vaikka myöhemmin perui sanojaan.

Uhripuhe jota persuissa harrastetaan, on ymmärrettävää. Sitä en tuomitse, kunhan vähän paheksun ja pidän hölmönä. Mutta uhripuheen ja sympatian ulottaminen tyyppeihin joiden ainoa agenda on väkivalta ja viha, on tuomittavaa. Siis, edes Arhinmäki ei ole samanlaista sympaatiaa esittänyt vasemmistohuligaaneille.

Jukka Aakula kirjoitti...

Äärivasemmiston väkivaltaa ei puolustella vasemmistopuolueissa

Mediassa on kuitenkin tendenssi, että kun esimerkiksi Ruotsissa tapahtuvista juutalaisiin kohdistuvista teoista raportoidaan, jätetään mainitsematta kenen tekoja ne ovat jolloin lukija ymmärtää että äärioikeisto vaikka todellisuudessa islamistit.

HS:ssäkään ei ole raportoitu tuosta Expressenin mainitsemasta väkivalta-aallosta jossa äärivasemmisto on terrorisoinut sekä liberaalien, SD että KD:n poliitikkoja väkivaltaisesti.

Vasemmisto on aina sanonut että kommunismi on parempi asia kuin natsismi, vaikka uhriluvut ovat kommunismissa aivan yhtä pahoja. TV ei tee ohjelmaa Stalinin kätyreistä niin kuin tekee Hitlerin kätyreistä. Natsien historiallisista uhreista on raportoitu varmaan 10 kertaa enemmän TV:ssä kuin kommunismin.

Jukka Aakula kirjoitti...

Äärivasemmiston väkivaltaa ei puolustella vasemmistopuolueissa

Mediassa on kuitenkin tendenssi, että kun esimerkiksi Ruotsissa tapahtuvista juutalaisiin kohdistuvista teoista raportoidaan, jätetään mainitsematta kenen tekoja ne ovat jolloin lukija ymmärtää että äärioikeisto vaikka todellisuudessa islamistit.

HS:ssäkään ei ole raportoitu tuosta Expressenin mainitsemasta väkivalta-aallosta jossa äärivasemmisto on terrorisoinut sekä liberaalien, SD että KD:n poliitikkoja väkivaltaisesti.

Vasemmisto on aina sanonut että kommunismi on parempi asia kuin natsismi, vaikka uhriluvut ovat kommunismissa aivan yhtä pahoja. TV ei tee ohjelmaa Stalinin kätyreistä niin kuin tekee Hitlerin kätyreistä. Natsien historiallisista uhreista on raportoitu varmaan 10 kertaa enemmän TV:ssä kuin kommunismin.

IDA kirjoitti...

Pitäisi muistaa, että PS:n muuttuminen pienestä suureksi on tapahtunut nopeasti. Vielä ennen eduskuntavaaleja suurena voittona olisi pidetty nousua vasemmistolliittoa ja vihreitä suuremmaksi ryhmäksi. Eli ennen vaaleja asema oli täysin erilainen ja muutos kasvaa ymmärtämään se, kuinka vaikutusvalta ja mahdollisuudet ovat nykyisin aivan toinen kestää aikansa.

Eerola tuskin sympatisoi Kansallista Vastarintaliikettä millään tavalla. Tietenkin pitäisi olla kyseisestä järjestöstä täysin hiljaa ja olla kommentoimatta sitä millään tavoin. Mutta dramaattista uhriutumista ja ylitulkintaa edustivat kyllä ne väitteet, että Eerola olisi Facebook-kommentissaan antanut äärioikeistolaisille ohjeita kuinka väkivaltaiset toimijat voisivat soluttautua vasemmiston tilaisuuksiin.

Lopuksi totean vielä, että vasemmistolaisten kirja ja sen ympärillä käyty keskustelu aivan selvästi edustaa perussuomalaisten propagandistista demonisointia, joka ei juurikaan eroa natsien propagandasta. Ei tämän tosiasian huomaaminen ole mitän uhriutumista vaan tosiasian toteamista.