tiistaina, joulukuuta 04, 2012

Timo Harakka, Kärpästen Herra ja Samuel Bowles


Kärpästen herran päähenkilö on poika nimeltä Ralph, joka valikoituu johtajaksi. Ralph yrittää järjestää joukkoja järkevään ja vastuulliseen yhteistoimintaan.
Mutta pian Ralph saa ylivoimaisen kilpailijan, Jackin. 10 kirjaa vallasta-sarjan vakiovieraan, Anna Kortelaisen sanoin: ”Sitten tulee huomattavasti aistillisempi, vetoavampi ja populistisempi Jackin puolue, joka sanoo, että ei, kun pidetään hauskaa, pidetään bileitä ja grillataan!”
Yksi toisensa jälkeen kaikki liittyvät Jackin metsästäjäheimoon, jossa asema ansaitaan mieskunnolla, heikompia vainoamalla ja kiduttamalla, ja vahvistetaan rituaalisella rumputanssilla.
Kärpästen herra siis varoittaa, että sivistyksen pintakerroksen läpi voi milloin tahansa murtautua raaka vaistovalta. Mutta toisella lukemalla huomaan, että sympatiani liukuu yllättäen Jackin villilauman puolelle. Jackin ympärillehän ryhmittyy aito yhteisö, jota leimaavat solidaarisuus, epäitsekkyys ja sitoutuminen: hyviä asioita kaikki.
Yhteisöllisyys on pehmoinen sana, josta tulee mieleen joukkohali ja yhteislaulu leirinuotiolla. Mutta evoluutiopsykologit Samuel Bowles ja Herbert Gintis muistuttavat, että historiallisesti yhteisöllisyys edellyttää yhteisen vihollisen. Väkivallasta poisoppiminen vie ihmiskunnalta tuhansia ja taas tuhansia vuosia."
Tämä lainaus oli tarkoitettu vain muistutukseksi tutustua näihin kahteen aikamme merkittävimpiin yhteisöllisyyden ja altruismin tutkijaan. (Lukekaapa tarkemmin Tiede-lehden artikkeli ja oma aikaisempi tekstini.)
Timo Harakka jatkoi:
10 kirjaa vallasta –ohjelman ensimmäisenä aiheena on siis väkivallan valta. Se vallitsee edelleen maailman monissa osissa, muistuttaa ohjelman vieras, kehitysministeri Heidi Hautala. Kärpästen herra on täyttä totta esimerkiksi Somaliassa.
Mutta onko sattumaa, että nimenomaan pojat eivät kykene rakentamaan rauhan yhteiskuntaa. Entäs jos saarelle olisi joutunut joukko tyttöjä – näin vastaa Heidi  Hautala:
”Uskon, että naisyhteisö pystyisi sopimaan, miten eletään yhdessä ja ratkaistaan ongelmat. Jos Lehman Brothers olisi ollut Lehman Sisters, niin oltaisiinko tässä, missä maailma tällä hetkellä on? Ei oltaisi.”
Naisyhteisöt eivät varmasti ainakaan aloittaisi sotia. Sotimiseen tarvitaan nimittäin yhteishenkeä. Naisvaltainen työpaikka on yleensä keskenään riitelevien ihmisten yhteisö.  Sotiminen on tyypillistä yhteistyökykyisille lajeille kuten muurahaisille ja ihmisille. Ihmisten osalta miehille. Pankkejakaan ei varmaan olisi jos miehet eivät olisi niitä perustaneet.

5 kommenttia:

Paavo kirjoitti...

Lehman Sisters olisi ottanut vähemmän riskejä siksi, että naisille riskien ottamisesta on pienemmät palkinnot. Samoin sotiminen tuottaa miehille suuria palkintoja kuten Tsingis kaanille. Yhteistyökyvyt ei selitä miksi sotien lisäksi miehet aloittavat myös enemmän tappeluita, siis sellaisiakin joissa tapellaan yksi yhtä vastaan. Miehet tahtovat voittaa, naiset tahtovat olla häviämättä.

Epäilemättä naiset ovat kiinnostuneita lähisuhteistaan, eli lapsistaan ja suvustaan, kun miehet tahtovat liittoutua tuntemattomienkin kanssa voittaakseen toisia miehiä. Sotimisen lisäksi naiset ovat vähemmän kiinnostuneita kaupankäynnistä, jossa myös tehdään yhteistyötä tuntemattomien kanssa.

Harakan Jack-sympatiat ovat vastenmielisiä. Jengiläisyyden viekoitteluvoimaa kuuluu hillitä tabuilla, joihin kuuluu se, ettei Jackille saa antaa sympatiaa. Kilpailuhenkiset miehet ovat valmiita kyseenalaistamaan onnellisen yhteisöllisyyden takaavat tabut ja ideaalit näyttääkseen itse kovilta jätkiltä.

Naisten riitaisuudesta itselläni ei ole juurikaan kokemusta. Onko tässä blogissa aiempia asiaa tutkimusten valossa valottavia kirjoituksia?

Jukka Aakula kirjoitti...

No jossain vaiheessa linkkasin tutkimukseen joka vahvisti osittain ennakkoluuloni että naiset ovat työpaikalla aina tyytymättömiä johonkin.

Naiset ovat nimittäin miehiä paljon tyytymättömmpiä ainakin pomoihinsa - sekä naispomoihin että miespomoihin.

Oman kokemukseni mukaan naiset ovat usein mukavia työkavereita miesvaltaisella työpaikalla ja viihtyvät työssään, mutta mikäli työpaikka on naisvaltainen, viihtyvyys romahtaa. Mutta tästä ei ole tutkimustuloksia.

Harakan havainto voi olla vastenmielinen mutta tässä hän asuu oleellisesti oikeaan:

"Yhteisöllisyys on pehmoinen sana, josta tulee mieleen joukkohali ja yhteislaulu leirinuotiolla. Mutta evoluutiopsykologit Samuel Bowles ja Herbert Gintis muistuttavat, että historiallisesti yhteisöllisyys edellyttää yhteisen vihollisen. Väkivallasta poisoppiminen vie ihmiskunnalta tuhansia ja taas tuhansia vuosia."

Näyttöä on siitä, että sama hormoni joka synnyttää miehissä vihaa ulkoryhmää kohtaan nostaa mös altruismia. Viha on ehkäpä nimenomaan rakkauden veli.

Voimakas ryhmäkonflikti edistää nykyoloissakin yhteistyötä ja uhrautumista ihmisten kesken. Tätä on tutkittu kokeellisesti mm. Israelissa panemalla ihmiset pelaamaan Trust Gamea sodan ja rauhan aikana - sota on generoinut merkittävää yhteistyön ja altruismin kasvua. Vastaavasti Burundissa etnisiin levottomuuksiin osallistuneet/niiden kohteiksi joutuneet osallistuivat huomattavasti aktiivisemmin erilaiseen yhteistyöhön kuin muut. Erot ovat kokeissa olleet hyvin hyvin merkittäviä.

Johtopäätös on siis sama minkä jokainen vanha suomalainen tuntee intuitiivisesti ja jota kutsutaan Talvisodan hengeksi. Yritysmaailmassa toimineelle johtopäätös on intuitiivisesti varsin selvä. Mitä kovempi kilpailu yritysten välillä sitä vahvempi koheesio, yhteistyö, muiden auttaminen ja vapaamatkustajien rankaiseminen yritysten sisällä.

Jyväskylän Yliopiston tutkijat raportoivat seuraavaa:

Tutkijat Tapio Mappes ja Mikael Puurtinen Jyväskylän yliopistosta sekä Lauri Sääksvuori Max Planck Instituutista tutkivat yksilön käyttäytymistä ryhmässä. He kysyivät, miksi ihmiset rankaisevat normien rikkojia, vaikka tällaisesta käytöksestä on kustannuksia rankaisijalle. Rankaiseminen on yleistä kaikissa kulttuureissa.

Mappes, Puurtinen ja Sääksvuori tutkivat mahdollisuutta, että rankaisu saattaa olla hyödyllistä, jos se parantaa ryhmän yhteistyötä ja siten auttaa omaa ryhmää pärjäämään paremmin ryhmien välisessä kilpailussa. Tutkimuksessa selvisi, että kilpailutilanteessa ryhmän jäsenet ajattelevat enemmän koko ryhmän hyötyä kuin yksilön etua.


Katso aiempi tekstini liitteineen.

Jukka Aakula kirjoitti...

Lehman Sisters olisi ottanut varmasti vähemmän riskejä mutta Lehman Sistersia ei ole olemassa. Nainen ei ole perustanut Amazonia, ei Applea, ei Googlea eikä Microsoftia, ei Roviota eikä Nokiaa.

Tuomas Enbuske kirjoitti näin:

Naiset tulevat yleensä mukaan pörssiyhtiöihin vasta jälkiliukkaille. Silloin firmat ovat jo ottaneet riskejä, keksineet jotain niin hienoa, että ne ovat päätyneet pörssiin.

Naiset ilmeisesti luulevat, että firmat ovat olleet olemassa aikojen alusta ja miehet ovat väkisin valloittaneet johtopaikat.

Miltton Friidman kirjoitti...

Yritysmaailmassa toimineelle johtopäätös on intuitiivisesti varsin selvä. Mitä kovempi kilpailu yritysten välillä sitä vahvempi koheesio, yhteistyö, muiden auttaminen ja vapaamatkustajien rankaiseminen yritysten sisällä.

Miten selität sitten Nokian? Käytännössä kilpailu kiihtyi 2000-luvun loppua kohden kun kiinalaisia valmistajia alkoi tulla mukaan.

Ilmeisesti Nokiassa kuitenkaan ei ollut sisäisesti asiat reilassa.

Ehkä paluu radalle on tapahtunut vasta nyt?

Jukka Aakula kirjoitti...

No Nokia oli markkinajohtaja eikä enää niinkään herkkä sille mitä muut tekivät. Se optimoi voi vain kustannuksia eikä tajunnut mitä tapahtuu.

Hommahan meni hyvin ja kuviteltiin että mitään ei tarvitse muuttaa. Nokia oli helpommassa kilpailutilanteessa kuin Samsung joka oli kakkonen.

Nokia ei innovoinut kun ei ollut pakko, eikä keskusteluilmapiiri ollut kovinkaan avoin koska tärkeämpää kuin saada hyviä ideoita oli tehokkuus.

Kilpailuhan on kiristynyt nyt Nokian osalta aivan tolkuttomasti. En tiedä onko henki vielä parantunut, tuskin, koska leikkauksia on vielä odotettavissa. En tunne firman sisällä enää montaakaan ihmistä. Melkein kaikki tutut ovat Nokialta lähteneet - NSN:ssä niitä sentään vielä on monta.