sunnuntaina, heinäkuuta 29, 2012

Tajunnan virtaa yksilöistä, yhteisöistä, yrityksistä, valtiosta, Homo Economicuksesta ja ryhmävalinnasta

Olen viimeisen puoli vuotta tehnyt puhtaasti teknisiä töitä. Saan jonkun teknisen tehtävän ratkaistavakseni ja toteuttaakseni. Teen työtäni itsenäisesti ja raportoin työn valmistumisesta esimiehelle. Kyselen tietysti välillä esimieheltäni ja työtovereiltani jotain neuvoa. Joskus joku kysyy minulta neuvoa. En enää muistanut millaista on tehdä työtä ilman, että joutuu miettimään alaisia ja työyhteisöä ja keskustelemaan päivittäin asiakkaitten kanssa. Miettimään ihmisiä ja sosiaalisia ryhmiä. Vapaa-aikanani en juuri osallistu mihinkään sosiaaliseen toimintaan. Netin keskusteluryhmiinkin osallistuminen on hiukan jäänyt. Uin, liikun luonnossa, pyöräilen töihin, laitan ruokaa ja luen. Oleellisin sosiaalinen kontekstini on tällä hetkellä perhe. Luen toki edelleen kirjoja, jotka liittyvät ei-sukulaisten väliseen yhteistoimintaan.

Mieleen tulee kuitenkin, että tällainen elämä on jotenkin keinotekoista. Olen kokenut sosiaalisuuden aina hyvin ahdistavana ja siksi olen käsitellyt yhteisöllisyyttä tässä blogissa. En ole erakko, vaan minulla on useita ystäviä. Dyadisia suhteita toisiin ihmisiin.

Jos talouselämä olisi pelkästään sitä, että yksilöt tekevät tuotteita ja myyvät niitä toisille ihmisille ja jos köyhistä ihmisistä huolehtiminen olisi sitä, että yksilö auttaisi toista yksilöä vaikkapa moraalisista syistä, ei yhteisöllisyyttä edes tarvittaisi. Mutta arkitodellisuudessa elävät ihmiset joutuvat elämään monenlaisissa yhteisöissä - perheellinen aikuinen esimerkiksi joutuu nyky-Suomessa elämään perheessä, työyhteisössä ja lasten harrastekerhoissa - vapaaehtoisuuden kanssa on hiukan niin ja näin. Metsästäjä-keräilijä taas eli metsästäjä-yhteisössä, missä yhteisö metsästi suurriistaa yhdessä ja jakoi metsästyksen tuloksen keskenään.

Riista oli julkishyödyke siinä mielessä, että sen tuottaminen vaatii yhteistyötä n:n ihmisen välillä. Yksilöiden kontribuutiosta julkishyödykkeen tuottamiseksi ei ollut ykstyiskohtaista sopimusta vaan yksilöiden kontribuutio perustui normiin, jonka mukaan jokaisen on tehtävä parhaansa, ja kyseisen normin ylläpitoon normin rikkojia pilkkaamalla ja panettelemalla. Ääritapauksessa normin rikkoja suljettiin yhteisön ulkopuolelle, mikä esimerkiksi eskimoiden tapauksessa merkitsi hyvin todennäköisesti kuolemaa. Muita normeja oli ruuan jakamisen normit ja normi jonka mukaan kukaan ei saanut nostaa itseään muiden yläpuolelle ja vaatia esimerkiksi suurempaa päätäntävaltaa tai suurempaa osuutta yhdessä metsästetystä ruuasta. Jälkimmäisen normin rikkojia saatettiin tappaa. (Lähde: Christopher Boehm, Hierarchy in the Forest.)

Markkinatalous ei perustu yhteisöllisiin normeihin vaan kauppaan. Mutta tosiasiassa suurta muutosta ei ole tapahtunut - bushmanneilla oli jo yhteisöllisen talouden lisäksi yksilöiden välinen vaihdantatalous. Jokaisella bushmanni-miehellä oli muissa yhteisöissä kumppaneita, joiden kanssa tehtiin kauppaa ja joita auttettiin vastavuoroisuuden periaatteella. Markkinataloudessa yritysten sisäinen yhteistoiminta ei edellenkään perustu pelkkiin taloudellisiin insentiiveihin vaan yhteisöllisiin normeihin.

Toki yrityksen toimintoja ulkoistamalla markkinoiden merkistystä voi suuresti kasvattaa ja joillain aloilla se on kannattavaakin. Samallalailla valtion voisi periaatteessa minimoida ja tarjota palvelut markkinoilla. Esimerkiksi köyhäinhoidon osalta tässäkin tapauksessa tarvitaan kuitenkin jonkinlaista yhteisöllisyyttä.

Ihmiselle yhteisöissä toimiminen on luonnollista ja usein tehokastakin, koska ihminen on yhteisöllinen eläin jolla on sisäryhmä-moraali. Yhteisö toimii sitä tehokkaammin, mitä suurempi konflikti yhteisön ja ulkoryhmien välillä vallitsee. Yrityksen työntekijöiden keskinäinen yhteistyö vahvistuu, jos jokainen yrityksen jäsen tajuaa kilpailun voimakkuuden henkilökohtaisesti ja kykenee itsekin kontribuutiollaan vaikuttamaan yrityksen taistelukykyyn. On valhe, että ihminen ei olisi yhteisöllinen eläin, vaan pelkästään omaa utiliteettiaan optimoiva toimija. Ihmisellä on heimomieli, joka panee ihmisen toimimaan tehokkaasti kun oman heimon ja toisten heimojen välillä on konflikti. Ihmisellä on heimomieli, joka panee ihmisen rankaisemaan vapaamatkustajia, sitä voimakkaammin mitä suurempi konflikti heimojen välillä on. (Lähde: Puurtinen et al, Costly punishment prevails in intergroup conflict) Ihminen ei rankaise vapaamatkustajia siksi, että hän rationaalisesti optimoi omaa etuaan, vaan siksi että vapaamatkustaja synnyttää hänessä vihan tunteen. Kaikille ihmisille tällaista vihan tunnetta ei tietenkään synny. Kyseessä ovat ns. toisen asteen vapaamatkustajat.

Yritysten keskinäinen kilpailu johtaa edelleen ryhmävalintaan yritysten välillä - syntyy ryhmätason sopeumia eli tehokkaita instituutioita evoluution kautta. Tehottomia käytäntöjä noudattavat yritykset karsiutuvat olemassaolon taistelussa. Esimerkiksi yritykset jotka eivät kykene ratkaisemaan vapaamatkustajan ongelmaa. (Lähde: Marcus Samuelsson, GROUP SELECTION: THE QUEST FOR SOCIAL PREFERENCES, Stockholm School of Economics.)

4 kommenttia:

Valkea kirjoitti...

Hyvä kirjoitus.

Näihin tarkennuksia:

Jukka: "Jos talouselämä olisi pelkästään sitä, että yksilöt tekevät tuotteita ja myyvät niitä toisille ihmisille ja jos köyhistä ihmisistä huolehtiminen olisi sitä, että yksilö auttaisi toista yksilöä vaikkapa moraalisista syistä, ei yhteisöllisyyttä edes tarvittaisi."

- Yhteisöllisyys nähdään tässä liian yksipuolisesti sosiaalivakuutuksena, mutta yhteisöllä on *tarvittaessa* mahdollisuus kattaa kaikki ihmisen elämässä siten, että yhteisö tai yhteisöverkosto pystyy elämään irrallisena muista ihmisistä ja omavaraisena. Se kattaa siten sosiaaliset tarpeet, moraalisen järjestyksen, uskonnon, työn, vapaa-ajan/ virkistyksen, sosiaaliseen statukseen liittyvät pyrkimykset, käyttökelpoisen tiedon tuottamisen ja jakamisen, sairaanhoidon, vanhustenhoidon, suuren osan perhe-elämästä, jne.

Yhteisö on aina paljon enemmän kuin pelkkä sosiaalivakuutus. Muussa tapauksessa sosiaalivakuutuspoolia voisi nimittää yhteisöksi.

"Yhteisö toimii sitä tehokkaammin, mitä suurempi konflikti yhteisön ja ulkoryhmien välillä vallitsee."

- Tämä koskee erityisesti löyhempiä yhteisöjä, joiden sisäisen koheesion ja yhteistyön vähyys melkein vaatii ulkoista konfliktia vahvistamaan niitä, mutta tiiviimmät yhteisöt, kuten hutteriitit, kaldealais-kristityt, ortodoksijuutalaiset jne. tuottavat omavaraisesti oman motivaationsa, yhteistyönsä, yhteisön rajat ja tehokkuutensa. Osa tätä prosessia on se, tiiviimmät yhteisöt tietyssä mielessä tuottavat pieniä ja tärkeitä eroja, ristiriitoja ja yhteensopimattomuuksia ulkopuolisen maailman kanssa riippumatta siitä millainen ulkomaailma on, ja siten pysyvän alhaisen tason "konfliktin" tai konfliktin ulkomaailman kanssa.

Jukka Aakula kirjoitti...

"Yhteisöllisyys nähdään tässä liian yksipuolisesti sosiaalivakuutuksena, mutta yhteisöllä on *tarvittaessa* mahdollisuus kattaa kaikki ihmisen elämässä siten, että yhteisö tai yhteisöverkosto pystyy elämään irrallisena muista ihmisistä ja omavaraisena. Se kattaa siten sosiaaliset tarpeet, moraalisen järjestyksen, uskonnon, työn, vapaa-ajan/ virkistyksen, sosiaaliseen statukseen liittyvät pyrkimykset, käyttökelpoisen tiedon tuottamisen ja jakamisen, sairaanhoidon, vanhustenhoidon, suuren osan perhe-elämästä, jne. "

Kyseessä oli esimerkki. Tai pikemmin väitän että sosiaalihuoltoon ei ole markkinaratkaisua vaan tarvitaan yhteisöllinen tai valtiollinen ratkaisu.

Yhteisö voi tietysti tuottaa "talkoilla" vaikka mitä muutakin kuin sosiaalihuollon - siis sellaista mihin on markkinaratkaisukin olemassa. Vaikka ruuan kuten hutteriitit ja metsästäjäkeräilijät.

En ota kantaa pitöökö vai ei - riippuu kokonaan yhteisön muusta rakenteesta.

""Yhteisö toimii sitä tehokkaammin, mitä suurempi konflikti yhteisön ja ulkoryhmien välillä vallitsee."

- Tämä koskee erityisesti löyhempiä yhteisöjä, joiden sisäisen koheesion ja yhteistyön vähyys melkein vaatii ulkoista konfliktia vahvistamaan niitä, mutta tiiviimmät yhteisöt, kuten hutteriitit, kaldealais-kristityt, ortodoksijuutalaiset jne..."

En kiistä ainakaan hutteriittien osalta, mutta yhteisö on alunperin saattanut kuitenkin syntyä ulkoisen painostuksen ollessa hyvin voimakas. Mutta sitten on saatettu luoda niin vahva yhteisöllinen eetos että konfliktia ei enää tarvita.

Anonyymi kirjoitti...

Asiantuntijat tulevat ja menevät, mutta manageriläski on ikuista.

Sarasvuo puhuikin yritysmaailman kiertopalkinnoista, sosiopaattisista johtajista, jotka taitavasti paskaa puhumalla saavat rekrytoitua itsensä ylipalkattuun johtajan pestiin. He hakevat uuden uhrin parin kolmen vuoden päästä, kun työnantaja alkaa tajuta tuhon laajuuden.

Yritys ei ole yhteisö vaan yhteislaidun, josta kaikki haluavat kavaltaa eläkerahansa.

"Yhteisö toimii sitä tehokkaammin, mitä suurempi konflikti yhteisön ja ulkoryhmien välillä vallitsee."

Useinhan todellinen tai kuvitteellinen ulkoinen konflikti luodaan muiden yhteislaitumen käyttäjien huijaamiseksi oman vallan alle. Esimerkiksi kylmäsota.

Suomihan aloitti sodan Neuvostoliittoa vastaan pitääkseen suomalaiset kurissa. Sota oli myös keino tapattaa punapitäjien väkeä. Mitä nyt sota lähti lapasesta.

Amerikkalaisten seniorilähiöt, joissa nuo vapaamatkustajat, lapsiperheet, on kielletty, ovat tehokas keino vähentää alueen veroja ja rikollisuutta. Epäilen kuitenkin, ettei blogin pitäjälle omat lääkkeet nyt maistukaan.

Politiikassa on aika tavanomaista, että omia hiukan tapetaan, ja sitten syytetään ulkopuolisia omien pitämiseksi kurissa.

Burgasin pommimies riiteli israelilaisen, Itzik Kulangin kanssa pommin räjähtäessä. Tämän takia Israelin propaganda alkoi syyttää todisteitta Hizbollahia, koska Netanjahu pelkäsi kyseessä olevan juutalaisterroristin.

Virallisen propagandan mukaan pommismies luuli olevansa huumekuriiri muutaman kilometrin bussimatkalla, jolla ei ole tarkastuksia. Pommimiehen passin leimoista propaganda vaikenee. Propaganda aivopesee ihmisiä valmistautumaan siihen, että terroristi onkin juutalainen. Propagandan versiossa hän ei olisi tiennyt, mitä teki, vaan olisi itsekin uhri.

Jukka Aakula kirjoitti...

Sarasvuo puhuikin yritysmaailman kiertopalkinnoista, sosiopaattisista johtajista, jotka taitavasti paskaa puhumalla saavat rekrytoitua itsensä ylipalkattuun johtajan pestiin. He hakevat uuden uhrin parin kolmen vuoden päästä, kun työnantaja alkaa tajuta tuhon laajuuden.

Yritys ei ole yhteisö vaan yhteislaidun, josta kaikki haluavat kavaltaa eläkerahansa.


Varmasti juuri näin monessa yrityksessä. Ehkä Nokian ja joidenkin muiden valta-asema suomalaisessa yritysmaailmassa antaa sen kuvan että seuraava "yhtälö" pätee:

yritys = yhteismaan ongelma.

Toisaalta asian voi ilmasta myös näin

jos yritys = yhteismaan ongelma, yritys kaatuu tai yrityksellä on monopoli

tai

sitten kun yritys elinkaarensa aikana muuttuu yhteismaan ongelmaksi, yritys kaatuu.

Ei ole mitään viisasten kiveä estää yritystä muuttumaksi täysimääräiseksi psykopaattien temmellyskentäksi. Mutta aina se onnistuu joksikin aikaa joiltain yrityksiltä.